85
[s. 85] Kun siinä oli väitelty, suostui vartija ottamaan huostaansa laatikon ja Pullan. Isä Kiljunen osti pääsyliput, ja nyt meni herrasväki teatteriin.
— Näytäntö on jo alkanut, pitäkää kiirettä, sanoi ovenvartija.
Se oli varomaton sana sellaiselle joukolle kuin Kiljusen herrasväki oli. Vai vielä piti pitää kiirettäkin!
He ryntäsivät sellaisella vauhdilla sisään, että ovissa olevat lasit helisivät ja katsomossa olevat ihmiset luulivat, että eteisessä tapahtui jotain kamalaa. Näyttelijätkin vähäksi aikaa taukosivat lavalla puhumasta. Pian kaikki kuitenkin rauhoittuivat nähdessään, että saliin oli tulossa ihmisiä ja että melu oli saanut alkunsa siitä.
— Missä meidän paikkamme on? huusi isä Kiljunen heti ovella, astuttuaan sisään pimeään saliin.
— Missä meidän paikkamme on? huusivat pojatkin.
Yleisö alkoi huutaa: sh, sh! Kiljuset luulivat, että se kuului asiaan, ja huusivat hekin: sh, sh! Siitä syntyi sellainen suhina, ettei laisinkaan kuullut, mitä näyttämöllä sanottiin. Ei se ollut välttämätöntäkään, sillä kaikkien huomio oli kääntynyt sisääntulevaan herrasväkeen.
— Keitä he ovat? kysyi eräs nainen vieressään olevalta naiselta.
Isä Kiljunen kuuli tämän ja vastasi heti täydellä äänellä:
— Me olemme Kiljusen herrasväki!
Siitäpä ilo syntyi salissa, sillä tunsivathan kaikki Kil-
