87
[s. 87] asioilleen. Mutta kun Pulla oli jäänyt yksin, niin sen tuli kovasti ikävä poikia ja se läksi heitä etsimään.
Se pääsi ensiksi käytävään ja sieltä eräästä raollaan olevasta ovesta näyttämön puolelle.
Täällä oli kaikki Pullan mielestä erittäin hauskaa, ja se päätti ottaa kaikesta tarkan selon. Ennenkuin kukaan huomasikaan, oli se jo keskellä näyttämöä ja päästi oikean ilohaukahduksen nähdessään niin paljon outoa ja ihmeellistä.
Mutta kun Mökö ja Luru näkivät Pullan lavalla, niin hepä ilahtuivat. He huusivat niin, että koko teatteri kaikui:
— Pulla! Pulla!
Tämä nimi ja tämä huuto vaikutti koko yleisöön niin innostuttavasti, että sekin alkoi huutaa:
— Pulla! Pulla!
Ja kun Pulla huomasi näyttämöllä tulleensa yleisen huomion esineeksi, niin se heilutti harvakarvaista häntäänsä, teki muutaman iloisen hyppäyksen ja sitten päästi oikein riemuhaukunnan. Sen teki kovasti mieli mennä sinne, missä pojat olivat.
Juuri kun Pulla oli menossa etsimään tietä suoraa päätä yleisön puolelle, niin se huomasi kuiskaajan, jonka pää näkyi permannosta ja pään vieressä käsi, joka vihaisesti huitoi. Nähdessään olennon, jolla ei ollut alaruumista ollenkaan, Pulla kummastui ja sanoi tietysti mielipiteensä, haukkumalla nimittäin oikein vihaisesti. Ja nytpä syntyi oikein kiivas rähinä.
