51
[s. 51] kun isä Kiljunen sitä väitti. Ja helppohan hänen oli väittää, kun ei ollut valtamerta lähellä, jonka yli hän olisi saanut uida.
Kaikki kyläläiset menivät siis rantaan katsomaan, miten Kiljusen herrasväki ui.
Täällä keksi isä Kiljunen taas koiranjuonen päästäkseen ensimmäisenä perille. Haluten jälleen mainetta teki hän vääryyttä, mutta eihän se kovin vaarallista ollut, kun eivät hänen perheensä jäsenet häntä mistään syyttäneet.
Olisi luullut kosken päässeen rannalla irti, kun herrasväki ryntäsi veteen, sellainen kohina siinä oli, sellainen loiskina ja pläiskinä. Tietysti pojat pääsivät heti edelle, sillä he olivat nuoria, mutta isä Kiljunen ojensi äkkiä kätensä ja tarrasi poikien kinttuihin kiinni, kiskaisi ja sai siten Mökön ja Lurun jäämään hiukan jälelle. Pojat koettivat olla varuillaan seuraavalla kerralla ja mennä huristivat kovalla vauhdilla isä Kiljusen ohitse. Mutta samassa isä sukelsi ja nousi äkkiä, jolloin hän päällään töytäisi Mökön vatsaan. Mökö lensi korkealle ilmaan ja sitten loiskahti veteen takaisin. Samassa isä Kiljunen oli koko painollaan heittäytynyt Lurun päälle, jolloin tämä vaipui vähäksi aikaa veden alle. Tällä keinolla isä Kiljunen jälleen pääsi edelle.
Mutta eipä tällainen temppuilu sittenkään häntä auttanut saamaan voittoa. Tosin kyllä Mökö ja Luru jäivät hänestä jälelle, mutta äiti Kiljunen sen sijaan oli mennyt huomaamatta edelle ja pääsi saareen, joka oli määrätty maaliksi.
