72
[s. 72] ropsahti lattialle. Ja kun hän ei ollut Kiljusen herrasväkeen kuuluva, niin putosi hän aivan nenälleen ja siitä rupesi kovasti vuotamaan verta. Pullaa ei oltu osattu opettaa tekemään mitään määrättyä, mutta kyllä sekin huomasi nyt, mitä piti hommata, se hyökkäsi miehen kimppuun ja tarttui hampaillaan siihen kohtaan housuista, joka oli mennyt rikki, ja repi reikää vielä suuremmaksi. Plättä tuli suuri luuta kädessään ja ropsi sillä miestä selänpäähän. Mies hyppäsi pystyyn ja kiirehti ovea kohden, mutta siellä olivat Mökö ja Luru asettaneet penkin poikkipuolin aivan oven eteen, jolloin mies hämärässä kaatui siihen ja heitti kauniin kuperkeikan ilmassa. Ja silloin kaikki hurrasivat.
Kun mies pääsi toisten luo, kertoi hän:
— Ei sinne ole hyvä mennä. Ovella oli ensin mies, joka kiväärin tukilla löi minua jalkoihin niin, että vähällä oli, etteivät menneet poikki, sitten tuli toinen vielä suurempi mies, joka suurella hirrellä iski minua päähän. Minä tuperruin, mutta rohkeana miehenä menin heitä vastaan. Samassa varmasti räjähti pommi takanani, sillä lensin korkealle ilmaan, ja kun putosin viimein maahan, olivat vaatteeni aivan säpäleinä. Ja koko ajan satoi kuularuiskusta luoteja, niin että vinkui korvissani. Kun olin pudonnut maahan, tuli oikea armeija kimppuuni, osa repi minua, osa löi miekoilla. Minä kiiruhdin pakoon, mutta juuri kun tulin oven suuhun, aukeni maa ja minä lensin taas ilmaan. Viimeinen, mitä kuulin, oli väkevä hurraahuuto, joka tuli
