73
[s. 73] ainakin viidensadan suusta, ja se huuto oli kovasti vihainen ja kimeä.
Silloin päätti vihollisjoukko piirittää oikein suurella laumalla Kiljusten talon. Mutta isä Kiljunen oli tätä odottanut ja mennyt perheensä kanssa navettaan, jossa heidän lehmänsä oli.
Ja vihollinen hiipi talon lähelle, maaten hangessa aina tuontuostakin. Ja kun ei talosta mitään kuulunut, niin pelkäsivät he sitä enemmän, koska arvelivat siellä olevan suuren joukon valmiina hyökkäämään ja odottavan vain sitä hetkeä, jona he olisivat päässeet kylliksi lähelle.
Ja kyllä heidän kimppuunsa hyökättiinkin, vaikka aivan toisella tavalla kuin he olivat odottaneet. Kiljuset päästivät nimittäin lehmänsä navetasta. Räjähdyksen jälkeen se oli ollut hiukan kuin sekaisin päästään, ja sen suuren paukahduksen vaikutuksesta, jonka Plättä oli saanut aikaan, se oli tullut niin vimmaiseksi, että tahtoi aina väkisin tulla navetastaan ulos. Jotta se pysyisi edes hiukankaan paikoillaan, täytyi sitoa nuora sen häntään ja toinen sarviin.
Kun sille nyt avattiin navetan ovi, juoksi se täyttä kyytiä ulos. Oli aivan pimeää, mutta talvihankea vastaan se näki suuren joukon miehiä ja silloin se tuli hirveän vihaiseksi. Arvaahan se, että se oli vihainen, sillä lehmä tahtoo olla rauhassa, ja viime päivinä oli ollut niin kova pauke ja rähinä, että se ei saanut hetkenkään rauhaa. Se hyökkäsi siis miesten joukkoon takaapäin,
