91
[s. 91] oli ensin varoittanut kaikkia äänestämään häntä, niin saikin hän kaikki äänet.
— Nyt minä siis olen kuningas, sanoi isä Kiljunen. — Mutta minulla pitää myös olla alamaisia.
— Me otamme kyläläiset alamaisiksi, sanoi äiti Kiljunen.
He kutsuivat kyläläiset kokoon, ja isä Kiljunen sanoi heille:
— Minusta on nyt tullut tänne kuningas. Tahdotteko olla alamaisiani? Te saatte siitä palkan.
Kun kerran palkka luvattiin, niin suostuivat kaikki olemaan alamaisia. Saadakseen lisää alamaisia pani isä Kiljunen ilmoituksen sanomalehtiin, jossa hän lupasi jokaiselle nuorelle henkilölle, joka saapuu hänen valtakuntaansa, kunniaa ja arvon merkkejä. Hän ilmoitti myös perustaneensa Kiljusten ritarikunnan merkin, joka jaetaan kaikille niille, mitkä touhuavat paljon saamatta suurta aikaan.
— Mikä ihme antaa kunniamerkkejä niille, jotka saavat jotain aikaan! sanoi isä — Niillekin pitää jotain hyvää tulla, jotka eivät mitään saa aikaan.
Ritarimerkit tilattiin kultasepältä. Niissä oli hyrrä keskellä kuvattuna, ja ne oli kannettava sydämen kohdalla. Aivan ensiksi hän lähetti näitä merkkejä kaikille senaattoreille ja kaikille eduskunnan jäsenille, koska he aina touhusivat paljon ja saivat hyvin vähän aikaan. Tämä merkki tuli hyvin pian halutuksi kunnianosoitukseksi, ja lukemattomat ihmiset ilmoittivat touhunneensa