92
[s. 92] kovasti saamatta mitään aikaan. Isä Kiljunen tutki jokaisen anomusta, hylkäsi muutamia, mutta antoi useimmille, sillä olihan suurin osa Suomen kansasta aina hommannut turhaan, jotenka heillä oli oikeus näihin merkkeihin.
Ja kun maassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät mitään tahdo tehdä ja kuitenkin haluavat palkkaa, niin oli alamaisiksi pyrkijöitä paljon. Isä Kiljunen ei hyväksynyt muuta kuin sata henkeä, jotka kaikki olivat nuoria ihmisiä tai aivan vanhoja. Keski-ikäisiä ei otettu enää ollenkaan vastaan. Valittujen joukossa oli monta entistä senaattoria ja kuvernööriä sekä muita korkeita herroja. Heitä varten rakennettiin suuri rakennus Kiljusten pihamaalle, ja kun se oli valmis, saivat kaikki valitut kutsun saapua sinne.
— Kyllähän tämä kalliiksi tulee, sanoi isä Kiljunen maksaessaan rakennuslaskun ja ajatellessaan, mitä menee kaikille näille henkilöille palkkoihin, — mutta hauskuus maksaa aina. Eikä jokainen näin huokealla kuninkaaksi pääsekään.
Kyllä oli asemalle tullut joukko kirjava! Siellä oli koululaisia ja joutilaita ylioppilaita, oli taiteilijoitakin, ja kaikki he olivat turhaan touhunneet eivätkä koskaan mitään aikaan saaneet. Mutta kovin itsetietoisia he olivat arvostaan. Ja sitten tulivat kaikki entiset senaattorit ja kuvernöörit sekä muut korkeat herrat, jotka virkoja hoitaessaan eivät olleet mitään tehneet, olivatpahan vain olleet ja suutaan soittaneet. Ja kaikki he
