95
[s. 95] seuranmerkkejä, milloin mitäkin, niin olivat nämä kaikki hyvin tyytyväisiä, kun tällainen aivan uusi pyörylä tuli rintaansa.
— Ja nyt saatte elää ja olla aivan rauhassa, sanoi isä. — Palkan saa jokainen. Ruokaa on taloonne tuotu runsaasti, saatte vain pitää huolta sen valmistamisesta.
Mutta kukaan näistä ihmisistä ei ollut siihen tottunut. He olivat aina elämässä olleet muiden elätettävinä, siksi he olivat nyrpeissään. Ja voi sitä riitaa, joka syntyi heidän keskensä siitä, kuka kunkin työn tekee. Siellä syntyi lopulta aivan täydellinen tappelu.
— Kyllä tämä meidän kansa on kovin riitelevää kansaa, sanoi isä Kiljunen. — Nyt heillä on kuningas ja tappelevat aivan vähäpätöisistä seikoista.
Eihän siinä lopulta mikään muu auttanut, kuin että isä Kiljusen täytyi mennä perheensä kerällä näille kaikille ruokaa valmistamaan. Isä sai kantaa puita, pojat vettä ja äiti hyöri suurien patojen ääressä. Ja tulihan sillä tavalla ateria valmiiksi. Ja kun alamaiset olivat syöneet, kiittivät he kuningasta, ja eräs entinen senaattori ehdotti, että kuninkaalle hurrattaisiin. Siihen Kiljusetkin ottivat innokkaasti osaa.
Kiljuset arvelivat, että alamaisensa seuraavana päivänä kyllä rupeaisivat itse ruokaa laittamaan. Mutta sitä nämä eivät tahtoneet tehdä, vaan vaativat Kiljusia sen toimittamaan. Hikipäässä he saivat hyöriä aamusta iltaan. Kun ilta viimein tuli, saapui kuninkaan luokse
