96
[s. 96] lähetystö, joka vaati, että heillä ei saa olla muuta kuin kahdeksan tunnin työaika.
— Mitä te tähän asti olette tehneet? kysyi isä Kiljunen.
Ja sitä hän todellakin syystä kysyi.
Silloin sanoi eräs entinen kuvernööri:
— Me olemme järjestäneet tänne virastot ja kaiken hallituksen, ja siinä on hirveän paljon työtä, kun jokaisen täytyy muistaa, ketä hän saa käskeä, ketä ei, milloin saa sanoa jotain, milloin ei. Kaikeksi onneksi me olemme koko elämämme tehneet sellaista. Mutta raskasta se on, ja siksi vaatii kansa kahdeksantuntista työpäivää.
Ja tietysti he saivat tahtonsa täytäntöön. Kiljusethan olivat kovin hyväntahtoisia ihmisiä. Kaikille oli määrätty virat, mikä oli ministeri, mikä hänen esittelijänsä, mikä ainoastaan sotilas, mikä kenraali, ja kaikilla heillä oli täysi touhu ylläpitääkseen virkaansa, josta ei ollut mitään hyötyä; eihän kukaan joutanut laittamaan ruokaa eikä siivoamaan huoneita. Kaikki tämä jäi Kiljusten huoleksi.
Eräänä päivänä kutsui isä Kiljunen perheensä koolle ja sanoi:
— Nyt minä tiedän mitä teemme. Me teemme vallankumouksen.
— Mitä se on? kysyi Mökö.
— Me ajamme kaikki nämä ihmiset pois.
— Mutta menevätkö he? kysyi äiti. — Heillä on hyvä ruoka ja hyvä palkka.