97
[s. 97] — Meidän täytyy keksiä jokin keino, jolla saamme heidät lähtemään.
Ja koska isä Kiljunen oli kuninkaaksi päästyään tullut kavalaksikin, vaikka hän sitä ennen oli ollut aivan rehellinen mies, niin hän keksi keinon, joka ei ollut aivan rehellinen. Mutta sanotaanhan, että hätä ei lue lakia.
Hän alkoi kaikessa hiljaisuudessa hommata jotain, josta ei pojillekaan puhuttu mitään, jotta nämä eivät edeltäpäin ilmaisisi salaisuutta.
Viikon kesti tätä hommaa, ja silloin isä Kiljusella oli suuria rasioita, joista kuului kummallista rapinaa. Hän oli kasvattanut suuren määrän kirppuja.
Ja eräänä yönä hän meni alamaistensa rakennukseen ja asetti rasiat sinne.
Ai, ai, sitä elämää, joka siellä syntyi vähän ajan päästä! Kaikki ministerit ja kamariherrat, sotilaat ja kenraalit olivat vähän ajan päästä ylhäällä ja hyppelivät huoneissa kuin hullut. Mutta minne tahansa he menivätkään, kaikkialla oli kirppuja. Ei auttanut mikään muu kuin tulla pihalle paitasillaan. Ja hädissään he nyt alkoivat juosta pitkin pihaa ja huutaa peloissaan. Kas, kun nämä kirput olivat aivan äskettäin syntyneet eivätkä vielä tienneet, että ihminen niitä voi tappaa, olivat ne kovin urhoollisia. Kun ne kerran saivat jostain kohdin ihoa kiinni, puraisivat ne oikein voimiensa takaa. Kun ihmiset ensin olivat juosseet pitkin pihaa, eivätkä kirput hellittäneet, alkoivat he seisoa kaikkien nurkkien
7 — Kiljusen herrasväki partiolaisina.
