Sivu:Suomi 33 11 09 1847/1

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä sivua ei ole oikoluettu


Sisaren Sukkelus, (Jatkoksi 31:teen Numeroon).


[s. 1]

Kolmas Kohtaus.

Ulla (yksin ja sitten) Loviisa (miehen vaatteissa).

Ulla (nauraa). Nyt meni Jussi sitä kierua palkata, kuin palkattu. Sepä sitäkin hätää oli, kuin ei edes joutunut hyvästinkän jättämään, vaan hempahti sivultani pois kuin tuppi vyöltä... koitti puoli väkisin suudellakkin, mutt’ei tätä Ullaa sentään niin suudella, ei maakan suudellakkan.

Loviisa (tulee varpaisillansa Ullan takaa, kattelee ympärillensä, heittä kätensä Ullan kaulallen ja suutelee häntä yhtäkkiä). Pidä puhees neitty!

Ulla (vavahtaa, vetää ittensä pois, kattelee hämmästyksissä Loviisaa). Kuka se on, kuin niin outoon ihmiseen kajoo?

Loviisa. Kukas muu, kuin Studentti Turun Akademiasta.

Ulla. Mutt’en minä olekkan Turun Akademiasta.

Loviisa. Ei sillä väliä ole. Minä suutelen kaunista naista missä vaan näen; eikä ne minua myös kielläkkän.

Ulla. Olettepa Te sitten mielestänne hyväkin olevanne!

Loviisa. Niin hyvä, että joka tyttö suutelee minua mielellänsä. (koittaa taas suudella).

Ulla. (väistää ja sysää pois). Ei maakan siittä sentään nyt enää niin suudella... Mitä tänne tulitte suunne kaupalle?

Loviisa. Suutelisit mielelläskin, jos vaan yhden sanan sanosin sinullen.

Ulla (ylpiästi). Älkä luulko, vaikka hän kummonenka sana olisi... Mutta mikä se salattu sananne olisi?

Loviisa. Jos ett kellenkän sano, niin kuiskasen sen korvaas. (huutaa Ullan korvaan.) Minä olen vaimo-ihminen.

Ulla (hämmästyksissä). He Kuka sitten? ... Ette hän Loviisa Mamselli lieneekkän, jonka tänne sanotaan hankkivan?

Loviisa. Olen juuri sama Loviisa Maleeni.

Ulla. Ja miehen vaatteissa?

Loviisa. Niin... Näissä on kyllä raskas ollani, mutta mitä sen teen?

Ulla. Eikös meidän Mamselli (Tätinne) kirjottanut teillen?

Loviisa. Ei sanaakan.

Ulla. Noh sitten lähditte myös kotoa, ennen kuin kirja ehti sinne ... Hän sanoi kirjassansa äidillenne, kutsuneensa veljenne tänne (Kalle Majisterin), jota ei hän vielä ole nähnyt ... Mutta Teitä ... Antakaa anteeksi; tulin seonneeksi puheessani!

Loviisa. Sano, sano se kuin suullas oli!

Ulla. Mutta Teitä ei hän sanonut kutsuneensa.

Loviisa. Oi, kosk’en ma häntä sano!

Ulla. Älkää suuttuko, hyvä Mamselli!

Loviisa. Mitä sitten teen? ... koska hän keh- taa, ainoa Tätini, kieltää minua tulemasta tervehtämään itteensä ... ja mistä syystä? -- Eipä hän minua vielä edes kertaakan ole nähnyt; jonka tähden hän ei myös minua tnnnekkan; mitä vasten ei hän sitten sallisi tänne tulevani? ... Veljeni tiesi myös sen; sitävasten käski hän minun tulla näissä vaatteissansa ja sanomaan itteni häneksi, jonka tähden nyt niissä olen tullukkin.

Ulla. Vaikk’ei hän Teitä tunne, niin on hän sentään kuullut Teistä puhuttavan.

Loviisa. Pahonko?

Ulla. Ei mar kuin hyvin ... Teitä on kehuttu kauniiksi, ja sepä vanhaa Mamsellia pelottaa.

Loviisa (nauraen). Hänellen ei kauneuteni mitään tee; toista se miehellen olisi.

Ulla. Sepä syynä onkin ... Tänne en kortierattu täksi suvea asumaan nuori Luutnantti, jonka Mamselli sentään on jo ennenkin tuntenut.

Loviisa. Noh, hän toivoo kai sitä?

Ulla. Niin, vallan sydämmensä pohjosta.

Loviisa. Noh jopa järki! ... kuin vielä sen ikänenkin on miehen toiveessa! -- -- Entäs Luutnantti?

Ulla. Luutnantti pitää Mamsellin rakkauden muuna ystävytenä ja hyvänlaisuutena ... Ilman sitä, ei Panelluksen ikänen mies naurun vanhaa otakkan.

Loviisa. Onkos Luutnantin nimi Panellus?

Ulla. On.

Loviisa. Hän on sitten myös meilläkin ollut. Mutta sitten on jo kumminkin neljä vuotta ... Hän on Isäni paraita ystäviä; jonka tähden hänestä on meillä useen puhekin