Sivu:Suomi 33 11 09 1847/2

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä sivua ei ole oikoluettu


[s. 2]ollut ... Sepä nyt vasta oikeen hauskaa on, kuin saan häneltä terveisiä viedä Isälleni; siitä mar hänen mielensä oikeen hyväksi lentää.

Ulla. Mutta ettekös itte häntä tunne?

Loviisa. En ... Sillon kävin Porissa neulouskoulua, kuin hän meillä oli ollut ... Vilhelmi veljeni se oli oikeen hyvänä pitänyt: kaiket päiviä olivat he yhdessä käyneet linnustamassa ... Veljeni kehui kanssa häntä hyvänlaiseksi ja muhkeaksi mieheksi.

Ulla. Niin Tätinnekin -- meidän Mamselli -- pitä hänen hyvänä ja kauniina miehenä; sitävastenpa ei hän hänestä luopuisikkan.

Loviisa. Mutta jos nyt teen Tädillen aika kiman, koska hän on minullen niin tyly ... Mitäs sanoisit, jos minä nonnasisin Tätini rakkaan Luutnantin?

Ulla. Sitten kävisi myös meidän Jussin sanat toteen,

joita hän välistä kokee:

  ”Vanhat piiat saavat olla,
  ”Kööpelissä kalliolla.

Mutta jos sitä tehdä hankitte, niin joutukaa pian, hyvä

Mamselli, joutukaa!

Loviisa. Enkös täällä saisi olla edes paria päivää?

Ulla. Ette Loviisa Maleenina kahta tuntiakan.

Loviisa. Noh, minkä vaimo-ihmisen nimellä sitten, että saisin näistä miehen vaatteista eron? ... Eikö sinulla ole sisarta taikka orpanaa, joidenka sopisi tänne tulla sinua tervehtämään?

Ulla. Ei! ... Mutta eikös sopisi täällä ollanne Kalle veljenne nimellä, koska Tätinne odottaa häntä paraikaa tänne, ja veljenne myös niin on puhunut? ... Tätinne ei tunne teitä knmpaakan.

Loviisa. Voi! ... Näissä rievuissa on niin paha olla.

Ulla. Niin, mutta ette muuton myös saa Luutnanttia puhutella.

Loviisa. Mutta ekkös luulisi Luutnantin huomaavan petosta?

Ulla. Luutnantin ette sanonut nähneen veljeenne neljään vuoteen -- ja kyllä sillä ajalla kasvava poika jo ehtii oudostua.

Loviisa. En minäkän sentään usko hanen minua Kallesta erottavan; sillä mina olen vähän Kallen muotonenkin, ja Kallee ei hän ole myös nähnykkän, muutakun Vilhelmi veljeni, joka silloin oli kotona.

Ulla. Sitä rohkeamman sopii ollanne.

Loviisa. Mutta Tätiäni en tahtoisi sentään pettää.

Ulla. Kuinka vaan lystinne on, taikka ttte tahdotte. Mutta ei Teillä täällä sitten oloa ole ... Saattepa nähdä, että hän jo huomen-aamulla lähettää Teitin sitä kierua takasin, niin ett’ette tällenpuolen Raunistulan[1] ehdi takannekan kattomaan; sillä hän on sanonut, ett’ei hän Teistä huoli täällä.

Loviisa. Mutta saakkos vaan suus kiini pidetyksi, ett’es hänellen tästä mitään puhu?

Ulla. Saan kyllä, ja pidän kanssa, niin ett’en henkeenikän vedä koko asiasta.

Loviisa (halaa Ullaa). Pidä puhees Ulla kulta! ... Tässä täytyy nyt opetellani mieheksi.

Ulla. Te osaatte erinomasen hyvin osotella miestä.

Loviisa. Kyllä kaikki vaimo-väki siihen luonnikkaita ovat (halaa taas Ullaa).



[s. 2]

Neljäs Kohtaus.

Edelliset. Karoliina Mamselli (Hattu päässä).

Karoliina. Jopa sinä olet riiviöissä, Ulla, koskas taas m[ei]stä halaat!

Ulla. En mar ... En minä, Mamselli kulta, halannukkan.

Karoliina. Ekkös häpee takasin ajamastas? ... Mutta kuka tuo nuori häpeemätön Herra sitten on?

Loviisa (kumartaen). Kalle, Sisarenne poika, Täti kultani. (kumartaen) Isäni ja äiteni käskivät terveisiä sanomaan Teillen, rakas Täti! Itte puolestani pyydän nöyrimmästi Teitä olemaan mieltänne pahoittamata, ilosesta rohkeudestani Ullaa kohtaan.

Karoliina. Sinä, Kalleseni, olet nästi puheissas, mutta hulivili töissäs.

Loviisa. Hulivili nimeä en tästä työstäni ole ansainnut; sitävasten en sitä juuri hyväksykkän.

Karoliina. Et suinkan. Mutta se kuin ittensä siivottomuuteen alentaa, pitäköön myös hulivilin nimen hyvänänsä.

Loviisa. Studentti ei pidä sitä alentamisena, eikä minään, jos hän kahdakkesken tulee nuorta naista halanneeksi, -ja vaikka suudelleksikin.

Karoliina. Mutta minun huonessani ei sitä ole kennenkän tekemistä.

Loviisa. Mutta Naisväki on eri arvosta ja muodosta, jonka tähden niitä myös kunnioitetaan erilailla; yhtä suudellaan suullen ja toista kädellen (kumartaa ja suutelee Kaaroliinaa kädellen).

Karoliina. Sinä tulet sukuuni; olet nästi ja nöyrä ... Tämän kerran saat myös anteeksi ... Mutta kuinka kotonas voidaan? kuinka Äites laita on?

Loviisa. Rahan menoista hän tahtoo olla vähän äkeissänsä ... Sanoo minulta paljon rahaa menevän.

Karoliina. Niin aina ... kai nuo koulun ja Akademian käyntös tuleevakkin vanhemmilles raskaaksi:

Loviisa. Ettekös Te, Täti kultani maksaisi velkojani?

Karoliina. Onkos sinullakin velkoja?

Loviisa. Huono Studentti sitten olisinkin, jos en velassa olisi.

Karoliina. Ja minä hullu, jos niitä maksaisin ... Kuinka Loviisa voi? ... Se on oikeen mieleeni, kuin hän jäi kotio.

Loviisa. Kuinka niin? Mikä siihen syynä on?

Karoliina. Ei erinomasesti mikään ... Mutta jos hän olisi semmonen liekiö, kuin sinäkin näytät olevan, niin kyllä hänestä sitten olisin vastuksen saanut.

Loviisa. Vastuksen?

Karoliina. Niin kyllä ... Meillä on tämä suvi asumassa nuori Luutnantti -- samallainen perhonen kuin sinäkin -- ja kuin Loviisa olisi tänne tullut, niin kyllä niillä sitten olisi kestänyt juttua, iloa ja naurua, ja sitä ja tätä tekoa, jota en talossani salli; sillä minä tahdon siivossa ja hiljasessa elämässä olla ... Ja ehkä Luutnantti vielä ...

Loviisa. Olisi rakastunukko Loviisaan?

  1. Ensimmäinen kylä Turusta. Kivi-heitto Aningaisten- (Annikaisten?) tullista, Tampereen maantien varrella.