[s. 103]vatQuibus, Cibus ja Crispinus lähtöä ja pelkäsivät vain että, ennenkun kerjettäisiin matkalle, rehtori saattaisi tulla ja kieltää koko retken. Varsinkin oli Crispinus kovin innossansa, ja oikein hänen silmänsä kiilsivät uteliaisuudesta, kun Jooseppi viimein otti kirstun-avaimen taskustansa ja pisti sen avaimen reikään, sanoessaan: — Nyt, nyt kohta lennämme ylös ilmaan.
Mutta vielä vartoi Jooseppi muutaman minuutin, ennenkun kirstunsa avasi. — Katsokaa nyt ympärillenne, hyvät pojat, — lausui hän —, ennenkun tämän matoisen maapallon päältä eroamme, ja lähtiessämme lentoon heiluttakaa lakkianne ilmassa ja huutakaa: hurraa! kolme kertaa oikein lujasti.
Ja mitäs ollakkaan! Jo väänsi Jooseppi avainta rei’ässä, kirstun kansi lensi auki, ja — Quibus, Cibus, Crispinus ja Jooseppi olivat jo hyvän matkaa ilmojen avaruudessa, uskokaa pois!
— Hurraa! Hurraa! Hurraa! — huusivat he täyttä kurkkua ja heiluttivat lakkejansa. Ja pyssyt oli heillä kaikilla nyt kainalossa, että lähtö näyttäisi komeammalta.
No, semmoista voimakasta kaasua siinä Joosepin kirstussa oli, ja kyllä lienee ollut äärettömän paljon keveämpää kuin ilma, jota hengitämme, koska niin julmaa kyytiä poikia ylöspäin kuljetti. Eikä se haissut pahaltakaan, niinkuin tavallisesti kaikki muut kaasut; tervan haju ehkä hieman pisti nenään vain, on Crispinus mulle kertonut.
Mutta tarkastakaamme nyt hieman kumppanuksiamme tuossa heidän purjehtiessaan pois tämän maan päältä. He ovat tulleet jo kauvas, kauvas ylös ilmaan, ja Kokkolan
