Suurten revontulten aiheuttamia iltamietteitä Jumalan suuruudesta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurten revontulten aiheuttamia iltamietteitä Jumalan suuruudesta.

Kirjoittanut Mihail Lomonosov
Suom. Uuno Kailas.


On päivän kasvot kätketyt,
yö tullut kosteana on,
laelle vuoren kiivennyt
on varjo musta, muodoton.
Ja kuiluss’, yllä, kiiluvat
jo tähdet lukemattomat.
Kuin mereen hietajyvänen
tai kyven jäihin ikuisiin,
kuin höyhen tuulenpyörtehen
tai tomu myrskyn teille – niin
yön tähtikuiluun häviää
mun järkeni ja katse tää.
Suut viisaiden näin virkkavat:
siell’ aurinkoja legion
näät, monet kansat, maailmat;
vuossatain kierto loputon
myös siell’ on, luonnonvoimat, lait
– Jumalan kunniaksi kait.
Mut miss’ on, luonto, voimas sun?
Jo aamurusko pystyttää
valaistuintaan yön kohtuhun!
Vai liekehtiikö merten jää!
Viluista tulta päällä pään!
Ma yöhön tulleen päivän nään!
Te, joiden silmä lakien
ikuisten kirjaan tunkeuu,
kautt’ ilmiöiden pieninten
lait luonnon joille paljastuu
kuin tähtein tietkin; vastatkaa:
Mi järjen levottomaks saa?
Miks yössä valo väräjää?
Miks kalliota liekki syö?
En ukkospilviä mä nää,
mut kuinka salamoikaan yö!
Miks kylmä huuru talvinen
sytyttää kokon punaisen?
Näät: usva häilyy yllä veen;
näät helmirihmat auringon
yöss’, ynnä liekkiseppeleen,
mi vuorten pilvi-otsill’ on;
ja näät: kun meri tyyntyy, niin
sen aalto koskee eetteriin – –
Miss’ alku tuntemattoman
on avaruuden, sanokaa!
Ken tietää ääret maailman?
Ken näkee tähtitarhain taa?
Ken tuntee luotuin lopun, ken –
ken tietää Luojan suuruuden?


Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.