Suurten revontulten aiheuttamia iltamietteitä Jumalan suuruudesta

Suurten revontulten aiheuttamia iltamietteitä Jumalan suuruudesta. Kirjoittanut Mihail Lomonosov

Suom. Uuno Kailas.

On päivän kasvot kätketyt,

yö tullut kosteana on,

laelle vuoren kiivennyt

on varjo musta, muodoton.

Ja kuiluss’, yllä, kiiluvat

jo tähdet lukemattomat.

Kuin mereen hietajyvänen

tai kyven jäihin ikuisiin,

kuin höyhen tuulenpyörtehen

tai tomu myrskyn teille – niin

yön tähtikuiluun häviää

mun järkeni ja katse tää.

Suut viisaiden näin virkkavat:

siell’ aurinkoja legion

näät, monet kansat, maailmat;

vuossatain kierto loputon

myös siell’ on, luonnonvoimat, lait

– Jumalan kunniaksi kait.

Mut miss’ on, luonto, voimas sun?

Jo aamurusko pystyttää

valaistuintaan yön kohtuhun!

Vai liekehtiikö merten jää!

Viluista tulta päällä pään!

Ma yöhön tulleen päivän nään!

Te, joiden silmä lakien

ikuisten kirjaan tunkeuu,

kautt’ ilmiöiden pieninten

lait luonnon joille paljastuu

kuin tähtein tietkin; vastatkaa:

Mi järjen levottomaks saa?

Miks yössä valo väräjää?

Miks kalliota liekki syö?

En ukkospilviä mä nää,

mut kuinka salamoikaan yö!

Miks kylmä huuru talvinen

sytyttää kokon punaisen?

Näät: usva häilyy yllä veen;

näät helmirihmat auringon

yöss’, ynnä liekkiseppeleen,

mi vuorten pilvi-otsill’ on;

ja näät: kun meri tyyntyy, niin

sen aalto koskee eetteriin – –

Miss’ alku tuntemattoman

on avaruuden, sanokaa!

Ken tietää ääret maailman?

Ken näkee tähtitarhain taa?

Ken tuntee luotuin lopun, ken –

ken tietää Luojan suuruuden?

Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.