Siirry sisältöön

Taavetin 127:s psalmi

Wikiaineistosta
Taavetin 127:s psalmi.

Kirjoittanut Julius Krohn


Jos huonetta ei rakenna
Jumala, auttajamme,
Työ kaikk’ on tyhjäks raukeeva,
Me turhaan harrastamme.
Mit’ ihmisvoima, nero loi,
Ei itsestään se kestää voi,
Jos tueks ei käy Herra.
Jos kaupunkia varjella
Ei tahdo itse Luoja,
Turhaanpa valvoo vartija,
Ei turvaa siit’, ei suojaa.
Mit’ auttaa vahvin hallitus,
Jos puuttuu Herran siunaus!
Kuin kuiva puu se kaatuu.
Myös taitavinkin hankkeemme,
Paraiten perustettu,
Ois, ilman Herraa, hiekalle
Löyhälle rakennettu.
Kun vaaran virrat kuohahtaa,
Kun ajan myrskyt riehahtaa,
Jäljettömäks se katoo.
Vaikk’ anivarhain noustaiskin,
Puuhattais myöhään yöhön,
Eip’ yksin toimi ahkerin
Viel’ onnea tuo työhön.
Vaan työ jos tehdään Herrassa,
Nöyrästi Herran neuvolla,
Ei puutu siunausta.
Miks suureen lapsijoukkohon
Katsoissa meill’ ois suru?
Herranhan lahja lapset on,
Hält’ on myös leipämuru.
Saavathan kedon kukkaset
Häneltä ruoan, pukimet;
Kuink’ ei Hän huolis meistä?
Mit’ useampi pieni suu
On pöydässämme lässä,
Sit’ innokkaammin raikahtuu
Myös rukouskin tässä.
Näin missä Herran kiitos soi,
Ei hävitä se talo voi,
Se vaurastuupi aina.
Ja pienoisista miehiä
Varttuupi vielä kerran;
Ne on kuin nuolet kädessä
Väkevän sotaherran.
Maa, kansa se on mahtava,
Joll’ ompi noita nuolia
Viinensä aivan täynnä.
Oi Herra suuri, turvissas
Myös olkoon meidän kansa!
Se etsiköön Sun armoas
Kaikissa toimissansa!
Ah jos vaan Sult’ on siunaus.
Ei estäkään sen heikkous;
Se tehdä työsi voipi.

Suonio [Julius Krohn].


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. III. 1880. G. W. Edlund, Helsinki.