Toht A. W. Jahnssonin vastauksen johdosta
| Toht A. W. Jahnssonin vastauksen johdosta. Uuden Suomettaren Toimitukselle. Kirjoittanut E. N. Setälä |
Kun hra Jahnsson on suostunut minun ehdottamani kompromissioikeuden asettamiseen, on enempi julkinen kirjeenvaihto meidän välisessä ikävässä riidassa tarpeeton. Kuitenkin on hra J. pakottanut minua vielä kerran koettelemaan arv. lukijakunnan kärsivällisyyttä, koska hän on esille vetänyt aivan uuden seikan, nähtävästi toiselta puolen sielutieteellisesti selittääkseen lauseoppinsa esipuheessa tekemäänsä hyökkäystä, toiselta puolen esittääksensä minua henkilönä, jolla kirjallinen näpisteleminen on varsinaisena elinkeinona tai ainakin ”urheiluna”.
Se vaatimaton kirjanen, ”Vähäinen suomalainen lukukirja”, jonka syksyllä vuonna 1684 julkaisin, on syntynyt kokonaan minun omaa yksityistä tarvettani varten. Jouduttuani nimittäin suomenkielen opettajaksi erääsen täkäläiseen yksityiseen kouluun, tahdoin ruveta oppilaillani luettamaan alkeiskirjan sijasta jonkinlaista lukukirjan. Ajattelin ensin hra Jahnssonin kirjaa Lukemisia suomenkieltä oppivaisten hyödyksi”, mutta huomasin sen käyttämisen aivan mahdottomaksi, koska se oli liian vaikea oppilaille, jotka vasta yhden vuoden olivat suomea lukeneet. Mielituumaani en kuitenkaan tahtonut jättää, vaan ryhdyin lukukauden jo aljettua, kun ei muuta neuvoa ollut, itse panemaan kokoon pientä lukukirjaa, joka oli aiottu koulujohtokunnan kustannuksella painettavaksi, vaan ei kirjakauppaan myytäväksi. Kuin sittemmin yksityinen kustantaja tarjoutui, annoin mielihyvällä kirjan hänelle, koska johtokunta siten pääsi kustannuksista. Tästä näkyy, ett’ei kirjanen ollut aiottu kilpailijaksi hra Jahnssonin kirjalle; sitä vähemmin, koska kirjojen järjestelmä ei suinkaan ole sama, niinkuin hra Jahnsson väittää. Esimerkiksi mainittakoon että hra J:lla esiintyy noita vaikeita supistavia teonsanoja jo 5:nnesta, minulla 26:nnesta kappaleesta alkaen; samoin on hra J:lla jo 16:nnessa kappaleessa semmoisia n. s. ”lyhennettyjä lauseita”, joita minun kirjassani tavataan vasta aivan loppupuolella. Sitä paitse on minun kirjani tarkoituksena tarjota vain kielellistä harjoitus-ainesta, hra J:n kirjan nähtävästi samalla näytteitä kirjallisuudesta.
Mitä tulee kirjani kokoonpanoon, tahdon huomauttaa esiintyväni sen toimittajana enkä tekijänä. Olen tosin jonkun määrän kappaleita itse kokonaan muodostellut, mutta suurimman osan olen muualta valikoinut tekemällä kirjan järjestelmän mukaisia muutoksia. Samaan tapaan ovat muutkin lukukirjan tekijät menetelleet; hra J. itse esim. on yhdeltä ainoalta kirjailijalta (Suoniolta) ottanut suorastaan enemmän luin 18 sivua ”Kuun Tarinoita”. En ensinkään tahdo kieltää käyttäneeni kappaleita – usein enemmän tai vähemmän muutellen – hra J:n lukukirjasta, vaan päinvastoin olen jo kerran ennen (Pedagoogisessa aikakauskirjassa v. 1885 s. 337) sen nimen omaan maininnut. Mitä tulee siihen ett’en lukukirjassa ole merkinnyt kappaleiden alkuperää, täytyy minun tunnustaa, ett’en sen seikan tarpeellisuutta ensinkään tullut ajatelleeksikaan. Olin nimittäin nähnyt meillä ilmestyneitä suomen, ruotsin, venäjän, saksan, ja ranskan kielen oppikirjoja, joissa kielellisenä harjoitus-aineksena käytettyjen kappaleiden tekijät oli mainitsematta jätetty. Kaikista vähimmin olisin saattanut luulla että hra J., joka itse on samalla tavalla menetellyt, saattaisi minua siitä moittia. Hra J:n lukukirjassa on esim. kappale ”Kallis yrtti” melkein kirjaimesta kirjaimeen painettu ”Mielikistä” (v. 1865) ilman mitään lähteen ilmoitusta; sama kappale on minullakin, vaikka vähän muutettuna. Ei myöskään ole ilmoitettu että kappale ”Intvetja”, joka on meillä kummallakin, on otettu Eurénin ”Suomalaisista uuteloista”, kappaleet ”Peipponen”, ”Mielikki” (Suonion kirjoittama), ja ”Pohjoistuuli” milt’ei sanasta sanaan ”Mielikistä” ja ”Kettu Repolainen” suurimmaksi osaksi muuttamatta painettu 1:sestä osasta kokoelmaa ”Mansikoita ja Mustikoita”. – Viitaten näihin esimerkkeihin voin vakuuttaa ett’ei tarkoitukseni ole ollut epärehellisesti salata kirjani lukukappaleiden alkuperää. Mainitsematta olen sen jättänyt siitä syystä, että yleistä tapaa seuraten katsoin asian jokseenkin vähäpätöiseksi, varsinkin kun itse olin kappaleita osittain muodostellut. Sitä paitse on lukukirjoista otettujen kappaleiden alkuperän selville saaminen usein perin vaikea; yllä kerrottu osottanee selvään ett’ei suinkaan ole helppo tietää, mikä esim. hra J:n lukukirjassa on hänen omaansa, mikä muualta otettua. Myönnän kuitenkin että me, hra J. ja minä, olisimme tehneet oikeammin, jos olisimme maininneet, mistä lukukappaleemme ovat kotoisin. Minä puolestani olenkin jo ryhtynyt semmoisiin toimiin, että vielä kustantajan hallussa oleviin kappaleihin lukukirjani toista painosta tulee pantavaksi sisällysluettelo, jossa kappaleiden alkuperä mahdollisuuden mukaan ilmoitetaan, jotta tekijäin ja muodostelijain ansiot asian-omaisessa valossa esiintyisivät.
Minulla ei tietysti ole mitään sitä vastaan, että kompromissioikeus ottaa tutkiaksensa tämän uudenkin jutun, ja punnitakseen, missä määrin se kaunistaa hra J:n käytöstä minua kohtaan, ja oikeuttaa häntä tekemään hyökkäystä minun lauseoppiani vastaan.
Helsingissä 10 p. Helmik. 1887.
Lähde: Uusi Suometar 13.2.1887.