Siirry sisältöön

Totisen kääntymisen harjoitus/Kappale 22

Wikiaineistosta
Esipuhe Omantunnon Puhdistuksesta
Totisen kääntymisen harjoitus
Kirjoittanut Arthur Dent
Walmistus rukoukseen tässä osassa


Omantunnon Puhdistuksesta.

Omantunnon puhdistus seisoo siinä

1. Että me oikein tunnemme ne tehdyt synnit.

2. Että me ahkeralla vireydellä kavahdamme, ettemme vastuudesta syntiin lankee.

Mitä tehtyin synteihin tulee, niin ajattele, etät me kaikilla synneillä käännämme itsemme pois siitä korkeimmasta hyvvydestä, siitä Jumalasta, joka yksinänsä kaikkea hyvää meille antaa, ja sitä vastaan teemme meidän sokian järkemme ynnä meidän pahan tahtomme kanssa epäjumalaksi, vastoin sitä elävää Jumalaa. Sitä lähin ajattele, että meidän korkiasti siunattu Wapahtajamme, on sentähden kärsinyt sanomattoman vaivan ruumiissansa ja sielussansa, meidän lunastukseksemme, että me sitte kuolisimme synnille (enkä sitä käyttäis) ja häntä palvelisimme pyhyydessä ja vanhurskaudessa, kuin hänelle otollinen on. 1 Pet. 9: 24. Rom. 6: 6, 11.

Niin pian siis kuin me havaitsemme, että me jonkun synnin tehnyt olemme, pitää meidän ilman viivytystä, sen Jumalan edessä nöyrästi tunnustaman, ja sen paljo suuremmalla kiiruudella ja ahkeruudella, kuin me halaamme antaa parata jonkun vaarallisen tandin, eli haavan, ja vielä nopiamin, kuin me pudistamme tuliset hiilet meidän kalleista vaatteistamme. Näin pitää meidän kiiruhtaman syntein katumuksen kanssa; ettei saatanan voima, meidän ylös lykkäämisemme kautta, meissä enänis, ja me sen kautta lankeisimme suruttomuuteen, eli itse kuolema äkiltä meidän päällemme lankeis: jonka synnin tunnustuksen sivussa meidän pitää sydämestämme Jumalaa kiittämän, että hän meitä Christuksen kautta on synnin vallasta vapahtanut. Syr. 18: 22. Juc. 21: 1, 2.

Wälttämään syntiä edespäin, auttavat meitä seuraavaiset välikappaleet:

1. Että me ennen kaikkia Jumalalta hartaasti rukoilemme Pyhän Hengen apua, jota paitsi emme mitään hyvää taida tehdä. Rom. 8: 26.

2. Että koska me joka aamu, jaamme ne työt, kuin meillä sinä päivänä ovat Jumalan kunniaksi tehtävät, niin pitää meidan eteemme ottaman sen vahvan aikomisen, ettemme yhtään syntiä sinä päivänä tee, vaikkä perkele, mailma, ja meidän oma lihamme, kuinka kovin tahtois meitä siihen hyvällä eli pahalla vietellä ja vaatia. Kuka ei taitais itseänsä siitä pidättää suurimissakin kiusauksissa, ainoastansa yhtä neljättä osaa hetkeä? Nyt ei ole koko meidän elämämme muuta, kuin ajan rahtu, yksi hetki, yksi päivä toisen perään; jos taisit eilen Jumalan voimalla pidättää itses synnistä, ja sitä vastaan miehullisesti pysyit jonkun avun harjoituksessa; mikses myös tänäpänä? Mikses myös huomena? Mutta ne jotka tahtovat heidän kiusaksensa ajan moneksi vuodeksi lukea, ja niin ajatella: pitääkö minun kaikkena elinaikanani sitä eli sitä tekemättä oleman? eli sitä tekemän? ne sanovat usein: mahdotoin on niin elää; senkaltaiset vaipuvat pian, ja epäilevät voitosta. Ne antavat perkeleelle ylikäden, niin pian kuin hän heitä kiusaa; kussa he kuitenkin Jumalan väkevän avun kautta taitaisit urhollisesti sotia, jos he ajattelesit, että tällä erällä on ainoastaan nykyisestä ajan rahdusta tekemistä. Seisokaat perkelettä vastaan, niin hän teistä pakenee: jos sinä olet tämän hetken Jumalan armon kautta voittanut, niin hän on vielä tänäpänä ja huomena, ja niin edespäin avun antava, että hyvistä hetkistä tulevat hyvät päivät, hyvistä päivästä hyvät viikot ja hyvistä viikoista hyvät ajastajat.

NB. Että me ainoastansa nykyisestä otamme vaarin, enkä lankee luvunpitämättömyteen, jossa meidän mielemme itsensä pian pettää. 1 Pet. 5: 8. Rom. 8: 13.

Niin on myös hyvä edesauttamaan avuin harjoitusta: Että me aina teemme itsellemme yhden uudern aikomisen. Näin: tänäpänä, tänä hetkenä, tahdomme vastuudesta alkaa ja ruveta ahkeraksi jumalisuuden harjoituksessa, enkä enää olla lapsilliset; tänäpänä tahdon minä olla nöyrä, armelias, kärsiväinen; minä tahdon hiljaisuudessa tämän vääryyden, köyhyyden, ja mielikarvauden 00. antaa käydä ylitseni.

Niin taitaan myös tämä hyvä aikomus jokapäivä uusilla syillä virvotettaa näin: tänäpänä tahdon minä sen tehdä Kaikkivaltiaan Luojan kunniaksi, jonka suhteen minä olen niinkuin ei mitään: tänäpäänä minun armollisimman Wapahtajani kunniaksi, joka, että hän olis minun lunastanut, ja että minä häntä seuraisin, on kärsinyt kaiken viheljäisyyden, pilkan ja vaivan.

Palvelia tosin ei ole parempi Herraansa. Tänäpänä P. Hengen kunniaksi ja kuuliaisudeksi, joka halajaa minua johdattaaksensa kaikkeen totuteen, ja itse vaatii sisällisesti ja ulkonaisesti kaikkeen hyvyteen; ja ikävöiten pytää minun maallista ja lihallisiin mielistynyttä sydäntäni, päästä Jumalan lasten vapauteen.

Tänäpänä meidän Lunastajamme pyhän ja köyhimmän syntymisen tutkiskelemukseksi. Tänäpänä yhden eli toisen kappaleen muistoksi panen pyhästä elämästänsä, kärsimisestänsä, kuolemastansa ja ylösnousemisestans. Psalm. 5: 4, 63.

Koska sitä vastaan perkele nämät ajatukset sisälle puhaltaa: tahodotkos kaiken elin-aikas olla senkaltainen narri; ja alati itsees niin vaivata? tahdotkos peräti kuolla sinun mieles himoista? niin ei pidä meidän saltiman senkaltaisten nuolten ryhtyä meihin ympäri ajattelemisen kautta sinne ja tänne; vaan christillisellä rohkeudella ne sammuttaman ja tainkaltaiset sanat ottaman vaellukseksemme: et sinä minua tänäpänä petä, sinä viekas vihollinen! tänäpänä tahdon minä minun Jumalani kunniaksi hänen kuuliaisuudessansa sen kärsiä; mitä huomena tapahtuu, siitä annan minä minun Jumalani murhettia; sinä olet minua monta vuotta viekkaasti juonitellut, sinä kyllä paljon lupaat; vaan et taida mitään hyvää tehdä. Mutta minä olen vahva siitä, että se joka Christuksen tähden antaa mennä hänen lihalliset suosittelemuksensa, se saa sitä vastaan sen autuaallisen ilon. Siihen minä luotan, Jumala minua siihen auttakoon; hänen pyhän nimensä tähden,

Amen.

Matth. 16: 23. Eph. 6: 16.

Kolmas välikappale on että me alati ajattelemme niitä viimeisiä kappaleita, kuin ovat: se tietämätöin kuoleman-hetki, se ankara tuomio ja itse ijankaikkisuus: jokainen näistä kappaleista, koska sitä oikein tutkistellaan, on kyllä voimallinen karkottamaan synnin himoa meidän mielestämme. Hebr. 9: 27.

Jos olet nähnyt joskus jonkun kuolevan, niin ajattele, että sinunkin vuoros tosin kerran tulee; kussasta on nyt muinen voimallisten hallitsiain, tyrannein, viisasten ja korkiasti ylistettyin miesten voima ja kunnia? Wielä enä, mikä ja kussa on luullaksensa heidän ruumiinsa, jotka ennen muutamia vuosia kuolit sinun sivustas? Tiedätkös hyvin mikä mätäneminen on? Sinun ruumiis pitää pian haisevaisessa mätänemisessä hukkuman, jonka ylöspitämisen ja holhomisen tähden sinä itses niin paljon vaivaat ja murhehdit, niin ettäs sen kautta sinun sielus ijankaikkisen autuuden kadotat. Meidän täytyy kuolla, ja sitte sen hirmuisen tuomion eteen tulla, josta ei yksikään taida itseänsä kätkee, eikä voi lunastaa. Kuka ties juuri tällä hetkellä, koska meidän sydämemme täytetty on syntisellä turhudella: tahtoisimmako me senkaltaisessa tilassa tulla kuolemalta voitetuksi? Tahtoisimmako me yhden silmänräpäyksen tyhmyyden edestä, saattaa päällemme sen ijankaikkisen vaiivan. Matth. 16: 26, 27. Luk. 6: 34. Psalm. 39: 6, 7.

Sitä vastaan puhaltaa perkele tainkaltaiset,ajatukset: et sinä kuole juuri tällä hetkellä. Minä vastaan: kuka sen tietää? on tosin monta muuta senkaltaisessa suruttomuudessa tulleet petetyksi ja helvettiin joutuneet, ennen kuin luulitkan Tulla kerta kadotetuksi, siinä on kyllä ijanekaikkisesti. Entä jos sinä tällä yhdellä synnillä täytät sinun syntis mitan? Entä jos ei Jumala enää anna armoa parannukseen? Jumala tosin on luvannut katuvaisille armon; mutta vastahakoisille syntisille ei ole hän luvannut katumusta. Rom. 2: 4, 6. Psalm. 90: 6.

Että me aina muistamme Jumalan läsnä olemisen, joka kaikki meidän tekemisemme ja jättämisemme, ajatuksissamme, sanoissamme ja töissämme

1) näkee ja

2) tuomitsee hänen läsnäolemisensa edestä ei ole mikään salattu; sillä hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Kuinka me siis tämän majesteetillisen Jumalan läsnäollessa rohkenemme ajatella puhua eli tehdä, jota emme kehtais kunniallisten ihmisten edessä ilmoittaa? Hän tuntee tarkemmin meidän sydämemme sisällisimän pohjan kuin me itse:

Älkäämme Pyhä Henkee murheelliseksi saattako,

joka meidän sydämessämme vaatii meitä hyvyyteen ja pahuudesta pois johdattaa *).

  • ) Psalm. 139: 1, 2. 00.

Että me jälkeen pyhän Raamatun, ja erinomaisesti pyhäin Apostolitten ja Evangelistain kirjoitusten, viriästi luemme hyviä kirjoja, jotka meitä ylösrakentaa taitavat, jotka meidän sielumme paimen, eli joku jumalineen ihminen meidän ymmärryksellemme ja tilallemme soveljammaksi arvaa; ja pitää meidän niitä lukeman

1) Ajatellen ja hartaasti, ei ympäri juoksevilla ajatuksilla. Jos vieraat ajatukset tulevat sisälle, niin lue toiseen kertaan ne viimeiset radit niin usein, ettäs ne taidat lukea levollisemmalla mielellä: mitä sitte sinulle ensisti on ylön työläs ja korkia, se mene sillä erällä nöyryydessä ohitse. Jos se on hyödyllinen sinun aututees, kyllä sinulle Jumala antaa edespäin paremman tiedon.

2) Jumalisella halulla sen kautta paratuksi tulla. Koska me sillä toivolla luemme, niin monta harrasta huokausta Jumalan sanan voimalla nousee, Jumalan armollista apua anomaan.

3) Ahkeralla aikomisella, pysyväisen ja vahvan vireyden kautta, käyttämään mitäs olet lukenut, että muut sinusta ja sinun elämäs kautta lukisit mitä sinä kirjoista oppinut olet. 1 Pet. 2: 2. 2 Pet. 1:19.

Siihen tarvitaan myös Jumalan sanan ahkera kuulo, ja muut hyödylliset, Christilliset harjoitukset, jotka sillä tavalla kuin sanottu on, toimitettaman pitää ja oleman joka kerta meidän päivä-työmme alku. Psalm. 119: 148.

Että me jokapäivä koettelemme meitämme. 2 Cor. 13: 5. Psalm. 139: 23, 24.

1. Yhteisesti, kuinka suuret hyvät työt Jumala on meille osottanut sielun ja ruumiin puolesta, jotka me opimme Uskon Kappaleista ja niiden selityksistä, joidenka tähden meidän Jumalata kiittämän pitää. Sitä vastaan ajattelemme kuinka tottelemattomat me vielä jokapäivä olemme, ja hänen hyvyytensä väärin käytämme; jonka me pian havaitsemme, koska me karkasti tutkistelemme kaikki meidän ajatuksemme, puheemme ja työmme; joilla me hetken hetkeltä kulutamme; kuinka ja millä tavalla ne samat Jumalata ja lähimmäisiä vastaan, eli itse meitä kohden sinä päivänä tehdyt ovat, eli jääneet tekemättä.

Esimerkiksi:

Onko se kohta alusta ollut minunu suurin murheeni, kuinka minä oikein Jumalan edessä vaeltaisin? 1 Mos. 17: 1. Eph. 5: 15.

Olenko minä kaikissa töissäni ja jättämisissäni ylitse kaikkia Jumalata peljännyt?

Ylitse kaikkia häntä rakastanut? Ylitse kaikkia häneen uskaltanut? Kaikesta sydämestä? Kaikesta sielusta? Kaikesta minun voimastani?

Olenko minä kaikissa kappaleissa rakastanut minun lähimmäisiäni niinkuin itseäni? Olenko minä vilpistelemättä tehnyt hänelle kaikki, kuin minä tahdon, että hänen pitäis minulle tekemän, jos minä olisin hänen ja hän minun siassani?

Enkö minä ole juuri vastoin siinä ja siinä toimituksessa, niillä ja niillä sanoilla, niillä ja niillä ajatuksilla ja aikomuksilla, piiänyt parhaat ajatukset ja suurimman murheen itsestäni?

Pyytänyt täyttää ·minun tahtoani, edesauttaa omaa kunniatani, suositella omaa himoani?

Enkö minä ole antanut Jumalan kunnian takaperin olla?

Ylön antanut minun lähimmäistäni?

Enkö minä ole siinä ja siinä ylpiässä, eli muutoin syntisessä ajatuksessa kiini rippunut?

Enkö minä ole sitä ja sitä.hetteä, sitä ja sitä päivää laiskuudessa, ilman hyödytystä kuluttanut?

Siellä taikka muualla, kelvottomia eli vahingollisia puheita puhunut, minun lähimmäiseni polkemiseksi? 00.

Lyhyesti: Enkö minä ole tämän, taikka toisen ihmisen vihoittamista ja vahingoittamista enämmin karttanut, ja enämmin peljännyt sen ja sen kappaleen hukkumista, kuin Jumalan vihaa?

Eikö sen ja sen luontokappaleen rakkaus ole yhdessä eli toisessa asiassa temmannut Jumalaa pois minun ajatuksistani. Luc. 14: 26.

Enkö minä- ole enemmin luokkanut ja uskaltanut varaani, ahkeruuteen, ymmärykseen, hyviin ystäviini ja muihin senkaltaisiin, kuin elävään Jumalaan, kaikkein kappalten Luojaan, Ylöspiätään ja Hallitsiaan, jonka tahdon jälkeen kaikki luodut kuitenkin pitää minua palveleman eli vahingoittaman, joko he tahtovat eli ei, minä mahdan sitä vastaan seisoo, eli en. Jer. 17: 5, 6, 7, 8. Luc. 9: 23, 24.

Josta sitte enämmin ja enämmän seuraa:

1) ettäs täydellä todella kiroot kaikki senkaltaiset syntiin lankeemiset *).

  • ) 1 Pet. 4.

Ja

2) korkiassa arvossa ja kalliina pidät Christuksen pyhän ansion, joka, ettei meidän pitäis ijankaikkisesti kadotetuksi tuleman, on meitä niin kalliisti lunastanut, ja Pyhällä Hengellänsä niin uskollisesti johdattanut jumalisuuden tielle **).

    • ) 1 Cor. 16: 22. 2 Pet. 1: 3.

3) että me otamme ahkeramman aikomisen edespäin Christuksen ristiä paljo mieluisemmasti kantamaan ja ei huolien meidän lihamme vastaan sanomisesta, ahkerasti noudattain sitä kuin hyvä on. Luc. 9: 23, 62.

2. Sitte pitää myös meidän koetteleman isemme erinomaisesti, joka myös aivan samalla tavalla tapahtuu, ainoastansa on sillä tämä eroitus: että me tämän koettelemuksen sovitamme erinomaisesti muutamiin syntein, joita vastaan me erinomattain sodimme, eli muutamiin avuin, joita me enimmästi ahkeroitsemme.

Esimerkiksi: koska minä tahdon sotia laiskuutta vastaan, niin minä tällä muotoa minun menoni tutkin:

Enkö minä jo ennen kuin nousinkaan, etsinyt levollisuutta, enä kuin kohtuus on?

Eikö minun vuoteeni ole enä palvellut minua laiskuudeksi, kuin minun ruumiini tarpeelliseksi virvotukseksi.

Eikö tähän hitauteen ole syy, ettän ehtoolla rualla ja juomalla ylitsen tarpeen itseni rasitin?

Olenko minä ollut niin harras rukouksissa, kuin minun piti oleman?

Olenko minä sen ja sen (ensimmäisen päivä-askareeni) kaikella vireydellä ja ahkeruudella toimittant?

Enkö minä sitä ole ylönmielen alkanut?

Enkö minä ole ollut hidas sen toimituksessa?

Ja sopimattomasti istunut muissa ajatuksissa?

Olenko minä antanut itseni siitä vetää pois köykäisen ympäri kurkistelmisen, ympäri juoksemisen, eli jonkun muun sopimattomuuden kautta?

Olenko minä kohta kuin se oli toimitettu, ilman ynseyttä, ottanut jotain hyvää jällensä tehdäkseni?

Kuinkasta se on käynyt?

Olenko minä enemmän omaa parastani katsonut, kuin virkani kutsumusta?

Lyhyesti: olenko minä sillä ja sillä hetkellä tehnyt jotain köykäisyydestä, eli muutoin sopimatointa työtä? eli turhilla ja kelvottomilla sanoilla (niitä lukein, kuullen eli itse puhuen) minun aikani hukannut?

Eikö siellä eli siellä ole minulla ollut turhia, outoja, ympäri juoksevia ajatuksia?

Mitä on minun vahinkoa, yhdestä taikka usiammasta näistä kappaleista?

Kuinka minun jumalisuuteni näiden kautta on vähennyt?

Kuinka laiskaksi ja hitaaksi olen minä sen kautta tullut, vastuudesta jotakin hyvää mittamaan?

Mikä levottomuus on siitä kasvanut minun mielessän?

Mikä vahinko minun elatukseni menossa?

Kuinka huokiasti olisin sen tainnut estää?

Kuinka paljo olis ollut parempi, ettän olisin viriämpi ollut?

Enkö minä senkaltaisessa turhuudessa ja laiskuudessa ollut suuressa vaarassa, että olisin muihin suuriin syneteihin joutunut?

Enkö jo siinä ja siinä olis moneen syntiin langennut, jollei Jumala olis minua erinomaisesti varjellut? 00.

NB. Näin me taidamme itsemme koetella kaikkia syntejä vastaan, koska me ajattelemme asianhaarat, sen jälkeen kuin synnin tilat ovat.

Mutta meidän pitää haikiammasti sotiman niitä syntejä vastaan, joihin me tunnemme itsessämme enimmän halun, eli joista meitä muut ihmiset muistuttavat, ja jotka taitavat antaa meidän lähimmäisellemme suuren pahennuksen.

Senkaltainen koettelemus ja tutkistelemus auttaa paljon meidän Jumalisuutemme. Koska me jokapäivä koettelemme meitämme yhteisesti, niin me löydämme meidän vikamme ja puuttumisemme: koska me koettelemme meitämme erinomaisesti, niin ne tutut viat enämmin ulos juuritetaan.

Niin ei ole syntiä välttääksemme myös se pahin neuvo, että me jokapäivä eteemme otamme jonkun erinomaisen hengellisen tutkistelemuksen, jonka kautta meidän mielemme tulee enämmin ja enämmin hengellisiin asioin totutetuksi: tämä tapahtuu suuren hyödytyksen kanssa

1) koska me eteemme otamme jonkun visssin kappaleen ajatellaksemme, että ajatukset, jotka ilman sitä ovat nopiat turhuuteen, pysyisit paremmin alallansa.

2) ettemme meidän ajatuksillamme tydy moninaisten asiain ulkonaisiin menoihin, jonka kautta ihmisten mielet eteensä asettavat outoja ja edesmenneitä asioita (niinkuin esimerkiksi: ei meillä pidä oleman paljas ajatus Jesuksen Christuksen kärsimisestä); mutta meidän pitää edemmä ahkeroitseman, vetääksemme meidän tahtomme, suosiollisempaan haluun ja hengelliseen ikävöitsemiseen siihen kuin me ajattelemme, joka Jumalalta rukoilla ja huokauksilla joka kerta pitää rukoiltaman.

3) Koska me joka kerta sovitamme ja käännämme senkaltaiset tuikistelmukset meidän parannukseksemme. Ei ainoastaan yhteisesti ajatellen esimerkiksi: minä tahdon olla kärsiväinen niinkuin Christuskin oli; mutta meidän pitää erinomaisesti niin päättämän: minä tahdon olla kärsiväinen, kärsivällisesti kärsimään tätä eli tätä vääryyttä, tätä eli tätä ylönkatsetta; ja niin edespäin.

On sangen tarpeellinen, että me viriästi muistelemme meidän pyhää Kastettamme, sen voimaa ja vaikutusta, ja sitä liittoa, kuin siinä Jumalan kanssa tehneet olemme. Sillä kasteessa olemme todella itsemme luovuttaneet perkeleestä, ja kaikista Hänen; teoistansa, ja kaikesta mailman ylpeydestä; sitä vastaan olemme silloin sen suuren Jumalan, taivaan ja maan Herran kanssa liiton tehneet että hän on meidän Jumalamme ja isämme, ja me hänen kuuliaiset lapsensa. Joka siis omaatuntoansa vastoin pyrkii synnissä, särkee liiitonsa, jonka hän on tehnyt sen pyhän, hurskan ja suuren Jumalan kanssa, ja antaa itsensä vastuudesta helvetin muhaajan kauhistavaiseen orjuuteen; joka tässä mailmassa maksaa palveliansa kaikkinaisella tuskalla, erinomoisesti pahoilla haluilla ja himoilla; mutta tämän elämän perästä helvetin tulella, ja sillä välillä osottaa heille ainoastaan tämän sangen vahingollisen hyvän työn: että hän palveliainsa ymmärryksen ja tahdon niin sovaisee ja lumoo, että he pitävät pimeyden valkeutena, kuoleman elämänä, siihen asti, että hän heitä peräti kuoppaan sulkee.

Että me Christillisen seurakunnan kanssa, ehkä kuinka vähäksi se näyttää, Herran Christuksen asetuksen jälkeen, usein ja Jumalisesti käymmä Herran Ehtoolliselle. Nöyryydessä, rakkaudessa ja yksikertaisuudessa, vahvistaaksemme meidän uskomme, enämmin kehoittaaksemme meitämme rakkauteen toinen toistamme vastaan.

10.

[muokkaa]

Ette me pyhäin Jumalan ihmisten esimerkit, jotta jo kuolleet ovat, eli muiden hyväin Christisttyin menon, jotka vielä elävät, usein asetamme silmäimme eteen. Erinomaisesti niissä kappaleissa, joita meidän enimiten noudattaman pitää; johon pyhäin martyrein hisioriat ovat kyllä soveliaat. "Mutta ylitsen kaikkia: ei pidä meidän ikänänsä sitä kaikkein esimerkkein esimerkkiä, Christuksen Jesuksen pyhää elämäkertaa ja kärsimistä antaman tulla pois meidän sydämmestämme; sillä se taitaa meille opettaa kaikki mitä me autuuteen tarvitsemme. Hebr. 11: 1. Hebr. 12: 2.

11.

[muokkaa]

Että me vältämme kaikkinaista synnin tilaa. Joka vaaraa rakastaa, se siinä hukkuu. Ah! kartakaamme siis sitä liukasta jäätä, koska emme kuivallakaan maalla pysy hyvin pystyällä.

Synnin tilat ovat (ensisti ja enimiten) kanssakäyminen mailman lasten kanssa: Se on aivan yhteinen, että me otamme kanssakumppanein tavat ja menot. Riitaisten tykönä sinä tulet riitaiseksi, köykäisten tykönä köykäiseksi, ahnetten, ahneeksi 00. Wiat saastuttavat niin keviästi ja salaisesti kuin myrkylliset taudit. Sentähden ottakaamme viisu vaari itsestämme, ja katsokaamme minkäkaltaisen väen kanssa me kansakäymistä pidämme. Ja jos meidän, virkamme ja muiden tarpeellisten toimitusten tähden täytyy olla senkaltaisten persoonain tykönä, joiden arviosta eli tavasta me taidamme huomaitsematta tulla syntiin saatetuksi, niin jokakerta, ennen kuin heidän seuraansa itsemme annamme, ottakaamme vastuudesta se vahva aikomus, ettemme sillä erällä Jumalaa vihoita. Ja niin sekä ennen että sitte, kuin me heidän seuraansa tulemme, itsellemme sydämmestämme Jumalalta rukoilemme hänen Pyhää Henkeänsä ja sen väkevätä apua, että hän meitä varjelis, ettemme tekis meitämme mailman kaltaisiksi; vaan ennen kärsimme hänen ylönkatsettansa ja meidän ajallista vahinkoamme. Ja niin pyytkäämme, niin pikaisesti kuin me taidamme, toimittaa meidän asiamme senkaltaisen väen tykönä, ja niin jällensä antakaamme meitämme Jumalisiin harjoituksiin. Ei ole sekään pois tieltä, että koska meidän täytyy kumminkin olla senkaltaisessa vaarallisessa kanssakäymisessä, että me panemma silmäimme eteen eli muutoin mieleemme jonkun merkin, joka muisiuttaa meille Jumalan läsnäolemista ja Christittyin velvollisuutta, ettemme joutuis luvunpitämättömiksi, ja sitten sitä pikemmin lankeis syntiin.

Mutta kaikissa kanssakäymisissä ei pidä turhaa ja tyhjää puhetta (joka ei tule Jumalan kunniaksi, eikä todella lähimmäisen hyväksi, vaan niinkuin mailman tapa on sanoa, ajankuluksi) vähimmän synnin edestä piedettämän; tieten että meidän pitää jokaitsen turhan sanan edestä luvun tekemän. Matth. 12: 36.

Se toinen ja voimallisin synnin tila on meidän ruumiillisten tuntoimme vapaus, erinomaisesti silmäin. Nämät ovat ne akkunat joiden kautta kuolema sisälle tulee. Joka kaikkein perään katsoo, se usein pyytää sitä, kuin ei ole hänelle sovelias; vaan tekee sitte hänen mielensä levottomaksi, niinkuin kaikki historiat ovat täynnä senkaltaisia valitettavia menoja. Alkäämme liumistelko itse kanssamme, jollemme me mitätämaks! niin pian kunne meidän mielemme levottamuutta. Koska me kerran eli kahdesti sallimme meidän ulkonaisille tunnoillemme jonkun vapauden; sillä usein ei huomaita kuinka yksi linna alta kaivetaan ja kruuti ala pannaan; mutta jos siihen tulee vähinkin tulen kipinä, niin on sen kanssa tehty silmänräpäyksessä: juuri niin vetää saatana senkaltaisten lihallisten tuntoin suosisittelemusten kautta, joita ei pitäis sallittaman, kruutin meidän ymmärryksiimme ja ajatsuksiimme, jos siihen sitten tulee pieninkin synnin halu tykö, niin me olemme voitetut ennen kuin me vaarasta mitään tiesimme. Tosin se on saatanan erinomainen viekkaus, että koska hän ei kohta saa meitä vietellä sisällisten syntisten vaikutusten kautta, niin hän kokee ulkonaisten tuntoin suosittelemusten kautta, että me niiden kautta täytetäisimme suruttomuudella, ja niiden paljouden kautta sitä enämmin kietoisimme itsemme; joka tuskin tapahtuis, jos me kohta alussa havaitsisimme senkaltaisten kehoitusten kauhistuksen.

Se kolmas vaarallinen johdatus syntiin, on ruumiin hekuma ja täyttämys: koska me nautitsemme ruokaa juomaa, unta ja muita ylitse tarpeen. Sillä senkaltaisen ylönpaltisuuden kautta tulevat ne järjettömät halut ja tuntoin vaikutukset aivan väkeviksi ihmisessä, niin että järjellinen tunto ja meno, ja paljo enämmin hengellinen sielun rauha peräti tulee kukistetuksi. Sitä vastaan auttaa toimellinen valvominen ja ruumiin vaivaaminen, suurella höydytyksellä hengellisen elämän vahvistuksen, koska emme niin paljo sen kautta pydä vaivata meidän ruumistamme, vaan enämmin totisessa nöyryydessä, meidän tehtyin synteimme tähden emme lue itseämme mahdolliseksi meidän turmellun lihamme ylöspitämiseen: ajatellen siinä sivussa, että koska me jotakin vähennämme Jumalan lahjain nautitsemisesta, ettemme niissä ruumillisissakaan itse ole paitsi Jumalan hyvyyttä.

Että me tästä lähin sitä suuremmalla murheella ja toimellisuudella, kaikki Jumalan tähden, ja hänen kunniaksensa ja ei enää niinkuin ennen, meidän halumme tähden toimittaa mahtaisimme. 1 Cor. 9: 27. 1 Pet. 5: 9.

12.

[muokkaa]

Mutta jos me tahdomme syntiä välttää, niin pitää meidän välttämän laiskuutta: vanhat ovat sanoneet, että se joka käy laiskana, tulee sadalta perkeleeltä kiusatuksi, koska tekevän ihmisen, mitämaks! pitää ainoastaan yhtä vastaan sotiman: se on sangen hyödyllinen, että päivän työt ja askareet jaetaan järjestyksellä hetkeltä, ja ettei sitä asetusta sitte särjetä jos muutoin taitaan aikoin saada.

Erinoimasesti pitöä vaari otettaman kuilla toimituksilla meidän ympäri juoksevat ajatuksemme taitaan parhain hillitä ja yhteen vedettää: senkaltaisiin toimituksiin pitää meidän itsemme kohta antaman, koska me jostakin asianhaarasta ymmärrämme, että meillä on saatanan kiusaukset peljättävänä, ja niin pitää meidän saatanan vahingolliset koettelumukset kohta ensimmäisellä haavalla alas polkeman ja ulosajaman; sillä jos seuraamme meidän turhia ja syntisiä ajatuksiamme niin siitä havaitsematta syttyy tuli, jota ei sitte enää estää taita: se ensimmäinen koetus taittaan Jumalan armon kautta niin keviästi pois poistaa, kuin yksi lapsi taitaa tallata hehkuvaisen kipinän, ja ei vahingoita jalkaansa.

13.

[muokkaa]

On hyödyllinen että me itsemme pidämme jonkun Jumalalta opetetun ja jumalisuudessa harjoitetun miehen tykö, jolle me meidän syntimme ja vaaramme hyvällä uskalluksella taidamme ilmoittaa, että hän meille sitä turvallisemman neuvon ja paremman avun osottais. Ja mitä hän meille Jumalan sanasta opettaa, sitä pitää meidän täydellä todella nöyryydessä täyttämän.

(Mutta siihen ei ole kaikki kelvolliset; jotka hengellisiksi kutsutaan ja pitäis tämän tavan muille opettaman; sillä monta löytään, Jumala nähköön! palkkapaimenta, riitaista, joilla on jumalisuuden varjo, ja usein ei varjoakaan; vaan tekevät siitä lihallisen voiton; jotka, niinkuin he nyt mailmassa löytään, ovat selkiästi kirjoitetut. 1 Tim. 1: 6, 7, ja Luk. 6: 3, 4, 5. 2 Tim 3: Tit. 1: 1, 16. 2 Pet. 2: ja ettei heillä henkeä ole Jud. Ep. v. 19, ei taita heiltä senkaltaista neuvoa hengellisissä asioissa toivoa. 1 Cor. 2; 13. Jumala armahtakoon hänen hätäyntynyttä ja vaivaa kärsiväistä seurakuntaansa!)

Waan koska meillä ei taida olla senkaltaisen hurskaan miehen neuvo, niin ei Jumala ole senkaltaisiin välikappaleihin sidottu; vaan saattaa omansa ihmeellisesti autualliseen tuntoonsa. Sillä välillä pysy kiintiästi Jumalan sanassa. Evangeliumi-kirjoitukset ja epistolat ei ole ylöntyöläät, niin ettei kaikkein yksikertaisinkaan taida niitä autudeksensa ymmärtää, koska hän sen vähänkin jälkeen kuin hän ymmärtää, yksikertaisuudessa ja nöyryydessä elää, ja Jumalalta apua rukoillen, Jumalisuudessansa päällenpitää. Meidän rakas taivaallinen Isämme on ajallansa apua lisäävä: hän voi ylönpaltisesti tehdä, kaiken senkin ylitsen kuin me rukoilemme, taikka ymmärrämme. Hänen olkoon kiitos ja kunnia ijankaikkisesti!

Amen.