Turun laivanpäällikköyhdistys 1890

Wikiaineistosta

Talviliikkeen aikaansaaminen Turun ja ulkomaiden välillä. Turun laivapäällikköyhdistyksen lauantaisessa kokouksessa luettiin ensin komitean lausunto, koskeva talviliikkeen aikaan saamista Turun ja ulkomaiden välillä. Pitkässä seikkaperäisessä kirjelmässään toi komitea esiin useita näkökohtia, jotka puhuivat toteuttamisen mahdollisuudesta ja tarpeesta. Mitä ensinnäkin tuli lastin saamiseen lausui komitea, että kun Turku on lähempänä maamme rautatieverkon keskustaa kuin Hankoniemi, kun siellä ja sen läheisyydessä on paljo enemmän teollisia laitoksia kuin Hankoniemessä ja sen läheisyydessä ja kun sitäpaitsi matka Turusta maamme suurimpaan tehdaskaupunkiin, Tampereelle on 109 kilometriä lyhyempi kuin Hankoniemestä, oli Turulla tässäkin kohden suuri etevämmyys Hankoniemen suhteen, joten valtion olisi Turun radalle suoda samoja etuja kuin Hankoniemenkin radalle. Lisäksi tulisi tähän vielä että viljakauppa ulkomaiden kanssa on Turussa vuosi vuodelta lisääntynyt ja että Turun satamassa on tilaa monellekin laivalle yht'aikaa, mutta Hankoniemen satama sen sijaan on ylen ahdas. Komitea on myöskin hankkinut tietoja jääsuhteista Hankoniemessä ja Ulkosaarella (Utö'ssä). Näitten mukaan oli meri vuosina 1887, 1888 ja 1889 jäässä Hankoniemessä 239 päivää ja Ulkosaarella 209 päivää eli siis jälkimäisessä paikassa 30 päivää vähemmän kun edellisessä, sitäpaitsi olisi jää Ulkosaaren ja Korpon maan välillä yleensä niin heikkoa, että se harvoin hevosta kannattaisi. - Näiden ynnä muitten lausunnossa mainitsemainsa perustusten nojalla komitea ehdotteli: että mitä pikemmin olisi rakennettava Expressin kokoinen, talviliikettä varten varustettu laiva, jolla jäättömässä vedessä olisi vähintänsä 14 englannin peninkulman nopeus tunnissa ja joka muuten olisi sopivasti sisustettu sekä tavara- että matkustaja-liikettä varten. Komitea olisi valittava ja lähetettävä Helsinkiin hankkimaan tietoja, tokko saataisiin toivoa valtion kannatusta yritykselle.

Tämän komitean tekemä ehdotus hyväksyttiin kokouksessa. Helsingin lähetystöön valittiin hrat kaptenit C. Wilander ja G. M. Fogelholm.

[englannin peninkulma = 1609 metriä]

[Lähde: Uusi Suometar 4.2.1890 sivu 2]

Katso myös[muokkaa]