Tuuli ja tähkä

Tuuli ja tähkä Kirjoittanut Uuno Kailas

Imit mullasta voimaa

vain pienin hiukoin.

Sait hellettä paljon

ja vettä niukoin.

Karu kasvupaikkas,

kiven syrjässä mätäs.

Koet sentään täyttää

sun tehtävätäs.

Elojuhlaa varten,

pian lähestyvää,

mehus tuhlaten kaiken

luot, kypsytät jyvää.

– – –

Kiviturpeen tähkä,

minä vapisen vuokses,

kun koillistuuli

käy korskana luokses.

Se on polkenut lakoon

ikimetsien hongat,

sen taipuvat tahtoon

ukonpilvien longat.

Miten monta se mursi

sun ystävääsi!

Alas mahtajan eessä

jo taivuta pääsi!

– – –

Mut korvaan silloin

tämän kuiskeen kuuli:

Lyö, sorra ja surmaa,

tee työtäsi, tuuli!

Minut, heikon ja hauraan,

olet murtava kyllä.

Vaan voittava tahto

on tahtosi yllä:

Pyhä luomisen tahto,

iankaikkisin, ylväin.

Minut löit, minä kuolen

– elon siemen kylväin.

Suven suuremman tullen

sato kallis kerran

on karttuva laariin

Elonkorjuun Herran.

Lähde: Kailas, Uuno 1932: Runoja. WSOY, Porvoo.