Fritiofin satu: 13. Balderinrovio
| 12. Fritiofin palaus | 13. Balderinrovio. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
14. Fritiof lähtee maanpakoon |
- Yösydänaurinko verissään
- lekkui vuorilta tuolta;
- ei ollut yö, ei päiväkään,
- piti kummankin keskipuolta.
- Balderinrovio, kuva sen,
- loimusi arinaltaan.
- Liekki kun hiipuu sammuen,
- taas käy Hööder[1] jo valtaan.
- Tulta templissä pappein näät
- syöttävän kekäleillä;
- kalvaat vanhukset, harmaapäät,
- piikivet veitsinä heillä.
- Kuningas kruunattu askaroi
- alttarin eessä palvoin.
- Kuule! lehdossa aseet soi,
- yöllä kalskivat kalvoin.
- ”Björn, sa ovea hoida vaan,
- kiinni on kaikki hurskaat.
- Ulos tai sisään ken aikookaan,
- pääkallon hältä murskaat!”
- Kalpeni kuningas, ääni tuo
- syystäkin hälle on kauhu.
- Fritiof tuimana astui luo,
- puhui kuin myrskyn pauhu:
- ”Veron toin, jota noutamaan
- retkeilin lännenveessä;
- saat sen! Sitten me taistellaan
- tässä Balderin eessä.
- ”Kilvet pois, povi paljaaks vaan,
- nuhteeton taisto on moinen.
- Ensi isku on kuninkaan,
- muista, mun se on toinen.
- ”Oveen vilkaiset, – turha työs;
- luotani repo ei luista.
- Muista Framnäs, ja sisko myös
- kultakutrinen muista.” –
- Urhon arvolla haasti näin,
- kukkaron vyöstä kiskas;
- kuningasta jo rohkein päin
- otsaa vasten sen viskas.
- Veri suusta purskahtaa,
- silmä mustiin haipuu:
- tainnoksiin jo alttarin taa
- Aasa-kuningas vaipuu.
- ”Etkö kultaas siedäkään?
- Maassa ei tuollaista toista!
- Angurvaadel ei hävyltään
- raukkaa kaatais moista.
- ”Hiljaa, papit, ja veitset pois,
- myrrysmiehet hurjat!
- Miekkani henkenne ottaa vois,
- verta se janoo, kurjat!
- ”Balder, niin älä harmissas
- minuun karsasta arkaan!
- Renkaan tuolla ranteellas
- luulisin saaliiks varkaan.
- ”Sulle tiettävästi ei
- Vaulund tehnyt tuota.
- Impi itki, ja rosvo vei.
- Pois nämä rienat! Vuota!” –
- Uljaasti kiskoi, mut kiinni on vaan
- rengas ja ranne kuin loihtuin:
- kun se heltisi, kasvoillaan
- Balder on liekissä roihtuin.
- Kuule räiskettä! lieskan pää
- nuolee parsien selkää.
- Valjuna Björn luo portin jää,
- Fritiof häpee ja pelkää.
- ”Aukaise! ihmisten päästä suo,
- heitä vartiopaikka!
- Templi palaa, vettä tuo,
- meri täydeltä vaikka!” –
- Rannasta saakka templin taa
- kätten ketju jo johtaa,
- laine miehestä mieheen saa,
- sähisten käryjä kohtaa.
- Fritiof, kuin ukkonen pilvestään,
- palkilta vettä valaa,
- valtijakäskyjä jakaa hän,
- tyynnä, miss’ orret palaa.
- Turhaan! maasta kattohon
- kaikki on tuprua, tulta,
- hopealaatat sulana on,
- hiekkaan tippuvi kulta.
- Kaikki mennyttä! Räystäällen
- helttakukko[2] jo hiipi,
- harjalle istui kiekuen,
- liehui irralla siipi.
- Aamutuulahdus leyhähtää,
- säkenet sinkuu taivoon.
- Kuiva on lehto ja poutasää,
- liekit yltyvät raivoon.
- Oksalta oksalle rientää nuo,
- vielä on tehtävä tuima.
- Hei! miten julmaa loistoa luo
- Balderinrovio huima!
- Kuule, jo ryskää huolainpuu,
- kas, miten latvat liehuu!
- Ihmisvoima lannistuu,
- Muspelin poiat[3] kun riehuu!
- Laidasta laitaan Balderhaan,
- liekkimeri jo läikkyy.
- Päivä nousi, mut salmet vaan
- hornanhehkusta väikkyy.
- Tuhkaks templi ja lehto näin
- tehty on yhteen työhön;
- Fritiof poistuu allapäin,
- itkevi aamuyöhön.
- ↑ Pimeyden jumala, Balderin sokea veli josta Looken toimesta tuli Balderin surmaaja.
- ↑ Muinaisten runoilijain tulenlieskalle antama nimi.
- ↑ Muspelin pojat = liekit.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.