Fritiofin satu: 16. Fritiof ja Björn

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
15. Viikinkikaari 16. Fritiof ja Björn.
Fritiofin satu
Kirjoittanut Esaias Tegnér
17. Fritiof saapuu kuningas Ringin luo


FRITIOF.
Björn, olen aaltoihin kylläynyt,
hurjat on laineiden joukkiot sankat.
Pohjolan rakkahat tunturit vankat,
mieltäni oudosti viehtää nyt.
Miekkonen, seuduilla isänsä hauan,
mies, jot’ ei hylkinyt syntymämää!
Oi, vain liiaksi, liiaksi kauvan
merta jo kiertelen raivoisaa.
BJÖRN.
Mertako moitit? Ei, hauska on meillä:
velttous täällä on tuntematon,
riemu ja vapaus laineill’ on,
kulkevat kanssamme aaltojen teillä.
Vanhana myös haen turpehen tuon,
minne mä kiintynen ruohon lailla.
Nyt minä laineilla taistelen, juon,
nautin, kun viel’ olen huolia vailla.
FRITIOF.
Maihinpa meidät jo ahdisti jää,
laiva on kiinni, ja aalto on vanki:
talveksi tänne en jäämähän hanki,
missä on rannikot kolkot nää.
Lähtenen Pohjahan jouluksi kerta
Ringin ja morsion ryöstetyn luo;
nään sulo poskien purppuraverta,
kuulen ma taas sanat viehkeät nuo.
BJÖRN.
Ymmärrän: Ringille tarkoitat varmaan
viikingin kostoa ankaraa.
Kartanon poltamme, korventaa
äijän sä aiot, ja ryöstämme armaan.
Taikka jos katsonet ruhtinaan
sietävän kaksintaistelun vaivan,
tai sotatappelu ehdotetaan: –
kuinkapa vain. Sama mulle aivan.
FRITIOF.
Mieti en murhaa, en taistoakaan!
rauhaisna lähden, en voitoille varkaan.
Rikkonut ei hän, ei ruhtinatarkaan,
taivahan kosto mun kohtas vaan.
Toivoni maiset jo haipua ehti,
hyvästi vain jätän armaani mun,
ainaisiks aioiks! Kun puussa on lehti,
ehkä jo ennen, mä taas nään sun.
BJÖRN.
Fritiof, en hulluutta kuuntele moista.
Naistako viitsit sä vaikertaa?
Naisia täys, paha kyllä, on maa!
hukkasit yhden, jäi tuhannen toista.
Kamssua tuota, jos tahtonet vain,
etelän leimusta lastin me saamme,
silmissä tulta, ei arkoja lain!
Arvalla niin, tahi veljinä jaamme.
FRIT1OF.
Björn, olet reima ja suora kuin Frej,
uljas ja neuvokas vaaran tullen;
Ooden ja Toor ovat tuttuja sullen,
taivainen Freija sun tuttujas ei.
Jumalten vallasta kiistää en halaa:
vihaa sä väittele taivaisen!
Ennen tai myöhemmin liekkinä palaa
Jumalten rinnat ja ihmisten.
BJÖRN.
Yksin el’ lähde! Jos sulkevat tiesi.
FRITIOF.
En mene yksin, on miekkanikin.
BJÖRN.
Muista, he hirttivät Haagbartin[1]!
FRITIOF.
Kiinni ken jää, hyvä hirttää se miesi.
BJÖRN.
Veikko, jos kaadut, ma rintaluun[2]
Fritiofinsurmalta auki revin.
FRITIOF.
Turhia, Björn, se miespä ei hevin
kuuntele kukkoa aamunsuun!


  1. Eräs pohjoissatujen sankareista, joka oli kuninkaantyttären Signen kanssa salaisesti kihloissa. Tämän isä vangitsi ja hirtätti hänet, jonka jälkeen Signe sytytti neitikammionsa tuleen ja poltti itsensä.
  2. Viikingit joskus mursivat tappamansa vihollisen rintaluut levälleen.


Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.