Fritiofin satu: 18. Jäämatka
| 17. Fritiof saapuu kuningas Ringin luo | 18. Jäämatka. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
19. Fritiofin kiusaus |
- Ring kuningas Ingborgin kestihin vie,
- niin kirkas on lahden iljankotie.
- ”Älä jäälle sä käy”, kiels vieras tuo:
- ”se murtuu, ja syvä on kylmä vuo”. –
- Hymys Ring: ”Vai kuningas hukkua vois,
- ken pelkää, rannalle jääköön pois”.
- Niin tuimasti vieras katsahtaa,
- hän jalkaansa luistimet joutuin saa.
- Käy juoksija huima jo kiitämään,
- se korskuu tulta ja nostaa pään.
- ”Hepo hei!” huus kuningas, ”juoksija sie,
- nyt näytä, ken Sleipnerin[1] verta lie!”
- Käy kulku, kuin jään yli tuulispää,
- ja turhiks Ingborgin pyynnöt jää.
- Mut jouten ei seisonut luistajakaan,
- ohi heidän hän kiiti, kun tahtoi vaan.
- Monen kirjaimen jäähän hän riimustaa,
- yli nimensä Ingeborg kulkea saa.
- Noin kirkasta selkää he kiitää vaan,
- mut allapa väijyvi viekas Raan.
- Hän hopeakattoonsa reiän luo,
- ja jo siinä on aukossa reki tuo.
- Sulo Ingborgin kelmeni poskipäät,
- mut vieraan tuulena saapuvan näät.
- Hän iskee luistimen reunaan jään
- ja nostaa harjasta liinakon pään.
- Ja yhteen heittohon köykäiseen
- hän kääntää jäälle varsan ja reen.
- ”Sepä heitto,” nyt kuningas virkahti pois,
- ”Sitä Fritiof ei uljaammin tehnyt ois!”
- Niin jälleen he kääntyivät kotiin päin;
- jäi kevääsen sinne nyt vieras näin.
- ↑ Oodenin hevonen, jolla oli kahdeksan jalkaa.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.