Fritiofin satu: 19. Fritiofin kiusaus
| 18. Jäämatka | 19. Fritiofin kiusaus. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
20. Kuningas Ringin kuolema |
- Päivä paistaa, lehdot lehtii, linnut laulaa: kevät on;
- vapaat virrat laulain rientää, kohti merta taistohon.
- Hehkuin niinkuin Freijan poski, ruusu umpuns’ avajaa,
- ihmisrintaan riemu puhkee, toivo, elininto saa.
- Vanha Ring käy kauriin ajoon kuningatar mukanaan,
- kertyy hovi pihamaalla, vilkkuu, välkkyy loistossaan.
- Jouset kiikkuu, viinet kalkkuu, ratsut kuopii kavioin,
- haukat peittosilmät kirkuu, saalista jo vainuin noin.
- Kas, jo kuningatar saapuu! Fritiof, pois nyt katso, oi!
- Valkoratsullaan hän istuu kuni pilvell’ aamukoi,
- puoleks Freija, puoleks Roota[1], kauniimpi kuin kumpikaan,
- hatun purppuraisen soljess’ sinisulka keikallaan.
- Älä katso kutrein kultaan, silmäin sinitaivohon!
- Fritiof, siro vyö on norja, poven silkki vallaton!
- Älä nää, jos ruusuin, liljoin poskein väri vivahtaa,
- älä kuule armaan ääntä, kevättuulta kuiskivaa!
- Nyt on joukko lähtöön valmis. Hei vaan, kautta metsän, maan!
- Torvi raikkuu, haukka liitää, nousee pilviin oikonaan.
- Metsän riista hädissänsä kaikkoo kätköön rotkelmain,
- mut valkyyria jäljess’ seuraa, sojopeitsin ahdistain.
- Vanha kuningas ei jaksa kiitää kilpaan ajon tään,
- hänen sivulleen jää yksin Fritiof, vait ja mietteissään.
- Synkän raskaat ajatukset täyttää rinnan vaivauneen,
- kääntyköön hän vaikka minne, soi kuin ääni kaihoiseen.
- ”Oi! miks merestä mä luovuin, sokeana vaarallein?
- Aalloilla ei murhe viihdy, pois se häipyy tuulen tein.
- Mietelmöinet, saapuu vaara, kisaan viehtää ynsein suin,
- ja jo mustat mietteet väistyy, aseloistoon hurmaantuin.
- ”Kuinka toisin täällä kaikki: kahlehdittu kaipuu vain
- otsallani siivin viuhtoo; käyn, kuin oisin unissain!
- ei jää unhoon Balderlehto, ei jää unhoon valat nuo, –
- Ingborg rikkonut ei niitä, jumalain ol’ työtä tuo.”
- ”Ihmisheimoa he vihaa, riemuja ei maahan sois;
- ruusunuppuni he otti, talven helmaan vei sen pois.
- Mitäs talvi ruususella? Ei se arvost’ tiedä tään,
- mut sen kylmä henkäys peittää terät, lehdet verhoon jään.”
- Noin hän nurkui. Vait he kahden laaksoon tyyneen saapui niin
- jylhäin vuorten ympäröimään, leppäin, koivuin siimeksiin.
- Kuningas nous ratsahilta. ”Tääll’ on lehto vilpoinen!
- väsähdyin, me levätkäämme! uinun täällä hetkisen.” –
- ”Älä, kuningas, sa uinu; kova, kylmä tääll’ on maa,
- unen raskaan saat; ma kotiin voin sun kohta johdattaa.” –
- ”Unen haltiapa usein saapuu kutsumatta luo”,
- ukko virkkoi, ”eikö vieras tunnin rauhaa mulle suo?”
- Silloin Fritiof vaippans’ otti, levitti jo maahan tään;
- Ring nyt turvaisesti laski vieraan syliin harmaan pään,
- untui tyynnä, kuten urho taiston jälkeen kilvellen,
- tyynnä, kuten lapsi untuu helmaan oman äityen.
- Noin kun nukkuu, lintu puussa sysimusta laulelee:
- ”Joudu, Fritiof, surmaa vanhus, loppu riidastanne tee!
- Ota Ingborg, sinun on hän, morsiussuukot hältä sait,
- ihmissilmä ei nää työtäs, ja on synkkä hauta vait.” –
- Fritiof kuulee; silloin puussa valkolintu laulelee:
- ”Vaikk’ ei nää sua ihmissilmä, Ooden tekos havaitsee.
- Ilkimys! ken unen murhaa? turvattoman äijän lyö?
- Mitä voittanetkaan siitä, mainetta ei tuo se työ.” –
- Lauloi linnut noin; mut Fritiof otti miekan kupeeltaan,
- kauhuissaan sen kauas luotaan heitti kätköön metsämaan.
- Musta lintu hämyyn kaikkoo, mutta toinen livertäin
- kuni harpun helkkein vienoin, kiitää aurinkohon päin.
- Kohta kuningaskin herää. ”Paljon maksoi uni tuo,
- tyynnä siimeess’ uinut, missä urhon miekka suojaa suo.
- Mutta, vieras, miss’ on miekkas? missä veikko salaman?
- en mä teidän, ystävysten, koskaan luullut eroovan!” –
- ”Vähät tuosta”, Fritiof lausui, ”taisto uuden antaa voi:
- terävä on miekan kieli, rauhan sanat siit’ ei soi.
- Öiset henget Niflehemin[2] hurjat siinä asuvat,
- uni ilkityöks on niille, kiusaks hapset harmajat.” –
- ”Nukkunut en, nuorukainen, koittelin vain vierastain,
- taattuun mieheen sekä miekkaan järkimies se luottaa vain.
- Olet Fritiof, sinut tunsin, saliini kun ensin sait,
- vanha Ring sen aikaa tiesi, mistä vieras oli vait.
- ”Miksi meille nimetönnä, valhepuvuss’ saavuitkaan?
- Miksi, jollet vanhukselta morsiota rosvoomaan?
- Kunnia ei hiivi, Fritiof, nimetönnä kestihin,
- kilpi sen on päivänkirkas, suora sen on katsekin.
- ”Kuultiin, kuinka Fritiof, kauhu ihmisten ja jumalain,
- kilvet halkoi, templit poltti, yhtä hurjapäisnä ain.
- Kohta sotakilvin, luulin, hänen saapuvan ma nään,
- saapui hän, mut ryysyt yllään, kerjuusauva kädessään.
- ”Miksi katsehes luot maahan? Olin nuori minäkin;
- elo alusta on taisto, nuoruus kulku berserkin[3].
- Rutistaa saa kilvet vimmaa, kunnes on se tehotoin;
- surkuttelin, – jätin unhoon; tutkin ja ma anteeks soin.
- ”Katso, vanhaks olen käynyt, astun kohta kumpuhun;
- ota maani, nuorukainen! ota Ingborg, hän on sun.
- Siihen saakka poikanani tänne vieraakseni jää!
- urho miekaton mua suojaa, loppunut on riita tää.” –
- ”Enpä varkaan lailla tullut”, Fritiof synkkään puhui nyt;
- ”puolisos jos ottaa tahdoin, kenpä olis estänyt?
- Nähdä morsioni vielä, kerran vielä tahdoin vain.
- Houkka! hiipunehen liekin jälleen leimahtamaan sain.
- ”Liiaksi jo täällä viivyin, kauvemmin en luokses jää!
- Taivaan vihan alla mulla painossa on raskas pää.
- Balder keltakutri, hän mi kaikille vain hyvää sois,
- Balder vain mua yksin vihaa, minusta hän kääntyi pois.
- ”Niin, mä templin tuleen pistin, Templisuden[4] nimen sain;
- lapset kirkuu, riemu häipyy, kun mua mainitahan vain.
- Synnyinseutu hylkypoian inhoin karkoittanut on,
- rauhaton oon kotimaassa, rinnassani rauhaton.
- ”Maasta vihreästä rauhaa etsimään en enää käy,
- tanner polttaa jalkain alla, suojaa pää ei saavan näy.
- Ingeborg on mennyt multa, syliss’ on hän harmaapään,
- elonaurinkoni sammui, yön vain ympärilläin nään.
- ”Niinpä, pois nyt aaltoin tyrskyyn! Hei vaan, pursi, merellen!
- riemuin rintaas pikimustaa huuhtoa suo kuohujen;
- viuhdo siivilläsi yössä, hyrskyvesiin viillä tie,
- lennä, minne laineet kantaa, minne tähdet tylyt vie!
- ”Tahdon kuulla myrskyn ääntä, kuulla ukon jylinää!
- Kun soi pauhu ympärilläin, Fritiofin on tyynnä pää.
- Nuolituisku, kilven kalske! Kesken merta taistellaan;
- kaadun riemuiten ja lähden puhdistunna Valhallaan.”
- ↑ Eräs valkyyria.
- ↑ Pahan maailma.
- ↑ Berserkiksi kutsuttiin soturia hurjassa taisteluvimmassaan.
- ↑ Templinsaastuttajan herjanimi.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.