Fritiofin satu: 20. Kuningas Ringin kuolema

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
19. Fritiofin kiusaus 20. Kuningas Ringin kuolema.
Fritiofin satu
Kirjoittanut Esaias Tegnér
21. Ringin draappa


Liinakkoharja
Skinfakse[1] esiin
varhaisen auringon aalloista tuo.
Säteiden sarja
välkkyvi vesiin,
kuninkaan saliin jo loistoa luo.
Sisäänpä astuu
Fritiof nyt murhein;
kalvas on Ring; sulo Ingborgin siin’
silmä jo kastuu.
Päätöksin urhein
vieras nyt hyvästi lausuvi niin:
”Laineet jo valaa
laitoja purren,
rannasta pyrkii se aavoille päin.
Pois se jo halaa,
vieras nyt surren
jättävi maansa ja armaansa näin.
”Renkahas kanna,
Ingeborg, vielä:
pyhiä muistoja kätkevi tää.
Pois älä anna!
Oi, älä kiellä:
koskaan et mailmassa taas mua nää.
”Nähdä en malta
suitsua sauhun
Pohjassa enää. Pakko mun vie;
nornain on valta.
Aaltojen pauhun
kodiksi sain; meri hautani lie.
”Ring, älä rantaan
lähde sa vainen
puolisos kanssa, kun syys repi puut.
Ehkäpä santaan
viskovi laine
Fritiofin, pattoisen viikingin luut.” –
Ring jo nyt äänsi:
”Kuulla on kurja,
heikkona naisna kun itkevi mies.
Hetkeni säänsi
norna jo nurja.
Syntynyt kuolevi: siinä on ties!
”Vapaaks et tulle
kohtalos alta,
vaikerrus, uhma ei auttavan näy.
Ingborg on sulle,
maa sekä valta,
poikaani varten sen ohjihin käy!
”Kansalle haastin
ystävämiellä,
kultaista rauhaa ma suosia koin.
Myös toki raastin
taistojen tiellä
kilpeä monta ja voittaakin voin.
”Viillän nyt rinnan
hurmehen juosta:
pahnoilla kuningas kuolla ei saa[2].
Vaivani hinnan
saanen ma tuosta,
Valhall on tuskaton, tuskikas maa.”
Uljaasti viilsi
riimuja rintaan,
kuolemanriimuja kuningas tuo.
Kauniisti kiilsi
pulputen pintaan
hurme, mi ryntähät ruskohon luo.
”Malja jo tänne!
Terve nyt teille,
terve, sä Pohjola mainehikkain!
Henkinen jänne,
tähkivä heile,
rauhasa työ oli lempeni ain.
”Missä on rauha?
Taisto mun sytti,
rauhaa ma etsin, mut löytänyt en.
Nyt minut lauha
kumpujen tytti
vievä on helmahan jumalien.
”Terve, sä suuri
taivaisten parvi!
Haipuvi maa, ja jo Aasat ma nään.
Raikahti juuri
Gjallarinsarvi[3]:
autuus on kruunaava kuninkaan pään.”
Virkki ja kättä
Ingborgin painaa,
kättä jo poian ja ystävän niin.
Viivähtämättä
henki jo vainaan
riemuiten liitävi taivaisiin.


  1. Auringon hevonen.
  2. Vrt. 4:nen runon muist. 1.
  3. Valhallan portinvartijan sarvi, jonka tojahdus kuului yli maailman.


Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.