Fritiofin satu: 2. Kuningas Beele ja Torsten Viikinginpoika
| 1. Fritiof ja Ingeborg | 2. Kuningas Beele ja Torsten Viikinginpoika. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
3. Fritiof perii isänsä |
- Nojassa miekan Beele on valtasalissaan,
- häll’ aseveikko Torsten on vieraanaan,
- suurtalokas, min vuodet käy sataan varmaan,
- kuin riimukivi[1] jäyhä ja talvenharmaa.
- He on kuin uhrihuoneet, nuo muinaat vuorillaan,
- jotk’ ammoin vihittyinä jäi raukeemaan;
- mut viisausriimut kertoo nää muurit jylhät
- ja holvein kätköksissä on muistot ylhät.
- ”Jo kallistutaan iltaan”, nyt Beele lausui näin,
- ”ei maistu sima, – raskaaks käy kypäräin.
- Jo silmiltäni hämyyn jää ihmisretket,
- mut likell’ loistaa Valhall,[2] ma luen hetket.
- ”Sai poikani jo kutsut, myös poikas tänne hain,
- näet yhtehen he kuuluu, kuin mekin ain.
- Nuo kotkat nuoret saakoot nyt ohjeet tielleen:
- pian kätköön sanat jäävät jo vainaan kieleen!” –
- Niin astuivat he saliin, kuin sanat saadut ties,
- on etumaisna Helge, yösynkkä mies.
- Hänt’ templist’ etsit parhain, tai tietäjöistä,
- ja verikäsin saapui hän uhritöistä.
- Senjälkeen nähtiin Halfdan, mies nuori, kutripää,
- on kasvoinpiirteet puhtaat, mut hennot nää.
- Hän vyöllään kantoi miekkaa kuin leikiks vainen,
- kuin urhonpuvuss’ siinä ois neitokainen.
- Mut heitä seuras Fritiof sinivaippa olallaan,
- on päätä korkeampi kuin kumpikaan.
- Hän siin’ on toisten kesken, kuin kirkkaus päivän
- on väliss’ aamuruskon ja öisen häivän.
- ”Te poiat”, lausui Beele, ”mua yö jo odottaa.
- Nyt veljessovuin maata te hallitkaa!
- Yksmielisyys on kiinnin, on rengas peitsen,
- jos poistit tuon, veit ponnen ja heikoks teit sen.
- ”Mut voima vartioimaan te pankaa portit maan,
- ja rauha suojass’ siinä vain kukkikaan!
- Ei miekkaa turmaks suotu, vaan turvaks sadon,
- ja kilpi ulkolukko on rahvaan ladon.
- ”Ken omaa maataan sortaa, hän mies on taidoton:
- se voima kuninkaalla, mi kansall’ on!
- Kas, vihrein latva kuihtuu, kun puuss’ on kuivuus,
- kun rungon elinvoiman vei pohjan nuivuus.
- ”Maan neljän pielen päällä on taivas seissyt ain,
- mut valtaistuin nojaa vain pohjaan lain.
- Kun vääryys tuomitseepi, maan perii hukka;
- mut oikeus on sen onni ja kruunun kukka.
- ”Kai taivaanvallat, Helge, on Diisarsalissaan,[3]
- mut siell’ ei raakun lailla vain kuoressaan.
- Kuink’ kauas ääni sointuin soi valon tiellä,
- kuink’ kauas aatos entää, on ylhät siellä.
- ”Voi keuhkoin merkit pettää, vaikk’ uhrihaukka huus,[4]
- ja turhat monet riimut on arpapuus;[5]
- mut suoraan mieleen, Helge, mi tahtoo parhaan,
- piirs Ooden selvät riimut, jotk’ ei vie harhaan.
- Ӏl, ole kova, Helge, sa ollos luja vain!
- se miekka, joka pystyy, myös taipuu ain.
- On lempeys vallan kaune, kuin kukka kilven,
- ja laihot kevätlämmön, ei talvipilven!
- ”Mies ilman ystävittä, jos kuinka vahva ois,
- kuin kelo kankaan santaan vain kuolee pois.
- Taas hertas mies hän viihtyy, kuin koivu haassa:
- säät siell’ ei käy, ja raitis on juuri maassa.
- ”Äl’ isäin töistä kersku, on arvos oma työs;
- jos et saa jousta jänteen, se sun ei myös!
- Miks menneit’ etsit esiin, käyt haudan mainein?
- Vuo vankka halki merten käy omin lainein.
- ”Sa Halfdan, mielen hilpeys on viisaan voitoks vaan;
- mut leikki ei oo miehen, ei kuninkaan.
- Saa sima humaloita, jos mettä myöskin;
- tee miekkas teräväksi, sa muista työskin!
- ”Ei liikaa mieltä kellään, jos kuinka viisas on,
- mut mieltä vaille usein jäi tiedoton.
- Miest’ tuhmaa pöydän päässä ei kuule kukaan,
- mut oven suussa viisas muut tempaa mukaan.
- ”Luo ystäväsi, Halfdan, sun kasvinveljes luo,
- on lyhyt tie, jos loitos jäi oloon tuo;
- mut talo liian syrjäss’ on vihamiehes,
- se kauas jäi, jos kuinka se sattui tiehes.
- ”Äl’ uskotukses etsi, ken tahtoo tulla vaan!
- On auki tyhjä huone, täys suljetaan.
- Yks etsi oiva: toinen jo liikaa lienee,
- ja mailma tietää, Halfdan, min kolme tiennee.” –
- Senjälkeen nousi Torsten ja sanan lausui niin:
- ”Ei kelpaa tuo, jos yksin käyt Oodeniin.[6]
- Ain elon vaiheet, Beele, me jakaa koimme
- ja, kuningas, me kuolon myös jakaa voimme.
- ”Sa Fritiof, mulle vanhuus on mieleen hyräillyt
- myös varoitusta monta, sa saat ne nyt.
- Nuo lintus, Ooden,[7] aina luo kumpuin lentää,
- mut ukon kieleen lauseet moniviisaat entää.
- ”Suo arvo jumalille! näet hyvät, pahat nuo
- ja myrskyt, päivänpaisteet vain taivas tuo.
- He sydänsopet näkee, nuo salatuimmat,
- ja pitkät vuodet maksaa voit hetken huimat.
- ”Sa kuule kuningasta! Yks tarmoin hallitkoon;
- on yöllä monta silmää, yks päivän on.
- Niin helppo hyvän myöntää on parempansa,
- ja miekkaan terä tarpeen, mut kahva kanssa.
- ”On voima taivaan lahja; mut, Fritiof, muista tää:
- ei ruumiinvoimat riitä, jos vajaa pää.
- Kakstoista miest’ on karhu: eess’ yhden horjuu;
- on miekaniskuun kilpi, lait sorron torjuu.
- ”Mies harva korskaa pelkää, mut vihaa kaikki vaan,
- ja ylpeys, Fritiof, usein vie lankeemaan.
- Lens moni korkealle, mut kaatui ojaan:
- jää vuosi sään, ja onni jää tuulen nojaan.
- ”On hyvä päiväs vasta, kun päähän sen jo veit,
- ja olut juotu, – neuvo, min mukaan teit.
- Mies nuori luottaa vahvaks myös asian heikon,
- mut taisto näyttää miekan ja hätä veikon.
- ”Äl’ usko kevätlunta, äl’ lujuutt’ öisen jään,
- äl’ uinuvata kyytä, tai neittäkään;
- naisrinnat muovaeltu on sorvaamalla,
- ja vaihemieli pyörii siell’ liljain alla.
- ”Sa itse kuolet, kuolee, mit’ ikään sulla lie,
- mut yhtä, tiedä, kuolo ei koskaan vie,
- ja se on kuolleen maine; siis, Fritiof, nähkös:
- vain jaloa sa tahdo, vain oikein tehkös!” –
- Ja vanhukset he siinä nyt varoitteli näin,
- kuin Haavamaal[8] se lauloi nuo jälkeenpäin.
- Soi kautta polvein lauseet; ja ääni vakaa
- se kumpuin yöstä vielä soi aikain takaa.
- Ja ukot hartain mielin nyt kertoi muistojaan,
- myös ystävyyttään lujaa, maan kuuluaan,
- kuink’ uskollisna kuoloon ain yhteisesti
- he ilot otti vastaan ja murheet kesti.
- ”Me seljityksin seistiin, ja miltä puolen vain
- jos norna sai, niin vastaan soi kilpi ain!
- Valhallaan käymme, poiat, nyt edellänne,
- mut teihin isäin henki se jääköön tänne!”
- Ja paljon kiitti Beele nyt voimaa Fritiofin,
- kuink’ ylempää on uljuus kuin verikin.
- Ja paljon haasti Torsten, kuink’ kuninkaissa
- tuo Aasain[9] ylhä loisto on Pohjoismaissa.
- ”Ja niin, te poikaa kolme, vain yhtä pitäkää,
- ja teidän voittajaanne ei Pohja nää;
- kun kuninkuutta, voimaa on liitossanne,
- kuin kultakilpeen juottu on teräsvanne.
- ”Ja tytär-terttuselle nyt terveiseni vain!
- Hän suotuisasti kasvaa sai tyyness’ ain;
- te myrskylt’ turvatkaatte nyt nuorta kukkaa,
- niin ettei töyhtöhönsä se riistäis rukkaa!
- ”Ma sulle, Helge, lasken nyt isän huolet nää;
- oi, Ingborgille aina sa helläks jää!
- Saa pakko herkän kiihkoon, mut lempeys johti
- niin naisen, kuten miehen, ain hyvää kohti. –
- ”Te meidät hautaan pankaa, mut kummut tehtäneen
- tuon lahden kahapuolen luo siniveen;
- sen laulu armas kuulla on mailla vaineen,
- ja draapan[10] lailla siellä soi loiske laineen.
- ”Kun kuu jo valon kalvaan luo takaa vuorten vyön,
- ja hautakiviin vihmoo jo kaste yön,
- niin kummuillamme, Torsten, me poikki lahden
- taas tulevista haastaa nyt saamme kahden.
- ”Ja hyvästi nyt, poiat! Te meidät jättäkää!
- Käy Kaiken-Isään[11] tiemme ja kaipuu tää,
- kuin meren helmaan vihdoin käy virtain uomat;
- mut taivaisilta teille kaikk’ onnensuomat!”
- ↑ Muistokivi, johon riimuja hakattiin.
- ↑ Valhall, Valhalla, jumalien ja autuasten taivaallinen asunto.
- ↑ Jumalainsali, temppeli.
- ↑ Uhrieläinten keuhkoista ja sisälmyksistä koitettiin saada tietoon jumalien tahto.
- ↑ Lastuja, joihin riimuja oli merkitty, ja jotka eri asennoissa ilmaisivat jumalain tahtoa. Käytettiin ennustettaessa.
- ↑ Mennä Oodeniin = kuolla. Etupäässä taistelussa kaatuneet, tai väkivaltaisesti kuolleet urhot pääsivät Oodenin luo Valhallaan.
- ↑ Oodenilla oli kaksi korppia, jotka toivat hänelle tietoja maan tapahtumista.
- ↑ Eräs laulu muinaisskandinaavilaisten runokokoelmasta Eddasta. Sisältää keräelmän Oodenin viisausohjeita.
- ↑ Aasat = Aasiasta Skandinaaviaan ylijumalan Oodenin johdolla saapunut kansa, joka polveutui jumalista. Tästä nimitykset Aasajumalat, Aasakuninkaat.
- ↑ Laulu sankarivainajan ylistykseksi
- ↑ Kaiken-Isä, Ooden.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.