Fritiofin satu: 5. Kuningas Ring
| 4. Fritiofin kosinta | 5. Kuningas Ring. Fritiofin satu Kirjoittanut Esaias Tegnér |
6. Fritiof pelaa shakkia |
- Ring pöydästä siirsi jo tuoliaan,
- – tuli hiljaus syvä, –
- ja urhot jo lauseita kuninkaan
- nous kuulemaan;
- hän on viisas kuin Miimer, kuin Balder hyvä.
- Kuin jumalten lehtona hällä on maa,
- ei aseet sinne
- sen vihreihin varjoihin saapua saa,
- ja kukoistaa
- vain rauhassa laakso ja tuoksuu rinne.
- Maan käräjiss’ istuvi oikeus vain,
- lait toimet johtaa,
- ja vauraus karttuvi vuosittain,
- ja turvass’ ain
- käy tähkähän vilja, mi kultaisna hohtaa.
- Ja valkoisin purjein laivat nuo
- saa mustarinnat;
- ne vierailta rannoilta saapuen luo
- tavaroita tuo,
- mut rikkaus maksavi rikkautten hinnat.
- Taas rauhan ja vapauden liittoumaan
- saa sovun siteet,
- ja rahvas lempivi isää maan,
- mut suoraan vaan
- soi käräjiss’ ilmi sen mielipiteet.
- Vuoskymmentä kolme jo rauhan mies
- oli riemuks maansa,
- ja hauskasti kaikilla loimus lies,
- ja Ooden ties,
- miten illoin he siunasi ruhtinaansa.
- Ja hän pöydästä siirsi jo tuoliaan,
- ja riemumielin
- jo kaikki nyt lauseita kuninkaan
- nous kuulemaan;
- mut hän huokas ja haasti murheisin kielin:
- ”Läks purppurapilvihin puolison’
- jo Freijan luokse,
- mut hauta on peitossa nurmikon,
- ja kummull’ on
- puron reunalla kukkien tuokse.
- ”En kuningatarta niin hyvää saa,
- ei vainaa palaa.
- Valhallaan lähti hän tähtein taa;
- mut kansa, maa
- ja lapset ne äitiä halaa.
- ”Nyt Beele, min usein vieraaksein
- toi suvituuli,
- on tyttären jättänyt; vaalini tein:
- on liljasein
- tää immyt purppurahuuli.
- ”Hän on nuori, sen tiedän, ja impi tuo
- kai mieltyis kukkaan;
- mä tähkän jo tein, ja talvet nuo
- nyt luntaan luo
- jo kuninkaan harvahan tukkaan.
- ”Mut lempiä harmaapäätä jos vois,
- mi on suora, vakaa,
- ja jos pienille, joilta on äiti pois,
- hän hoidon sois,
- niin keväälle valtaansa syksy jakaa.
- ”Korut esiin kätköistä holvikkoin
- nyt neittä varten!
- ja laulajat, soittajat mukaan noin!
- Näet lauleloin
- on kosihin käytävä kaunotarten.” –
- Läks jymisten joukko, ja säihkeen loi
- nuo kullat julki,
- ja he matkalla lauloi ja ilakoi,
- ja harput soi,
- ja he Beelen poikien eteen kulki.
- Kaks päivää he joi, jäi kolmas jo taa,
- nous neljäs seessä;
- min vastuun Helgeltä nyt he saa,
- he tiedustaa,
- näet lähtö jo heillä on eessä.
- Hevot, haukat Helge on uhraillut,
- ja myöhään, varhain
- on vaalaa[1] ja pappeja urkkinut
- ja tutkaillut,
- mikä vain olis siskolle parhain.
- Mut keuhkot ei myönnytä, papit ei,
- ja vaala uhkaa;
- ja Helge, min entehet pelkoon vei,
- nyt lausui Ei,
- näet taivaisten eessä on ihminen tuhkaa.
- Mut hilpeä Halfdanko vaieta vois:
- ”Pidot päättyi, pelkään!
- Myös kuningas Harmaaparta jos ois
- nyt tullut pois,
- ukon auttaisin ratsunsa selkään.”
- Läks matkaan airuet kiukuissaan;
- he eivät karta
- myös tietoon tuomasta solvaustakaan;
- mut kuivaan vaan
- Ring virkki: ”On kostava Harmaaparta”.
- Hän kilpehen löi, ja sen oksalleen
- pani pyhään puuhun.
- Jo purret puskevat kuohuja veen
- punarintoineen,
- luo kypärät päilyä salmen suuhun.
- Sotasanomat Helgelle saatettiin;
- heti käy hän toimiin:
- ”On voimakas Ring, mut hän tulkoon niin,
- mä temppeliin
- jätän siskoni Balderin hoimiin.”
- Nyt templin rauhassa lempivä tuo
- vain kaihoo hiljaa.
- Hän kullalla neuloo, hän silkkiä luo,
- ja kyynelvuo
- poven täyttävi: kaste se valaa liljaa.
- ↑ Tietäjänainen.
Lähde: Tegnér, Esaias 1905: Fritiofin satu. Suomentanut Valter Juva. Esaias Tegnérin lyhyesti kuvaillut Valfrid Vasenius. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.