Hallituksen esitys Eduskunnalle kastroimislaiksi 1948
Hallituksen esitys Eduskunnalle kastroimislaiksi.
[muokkaa]1948 vuoden valtiopäivät N:o 58.
Johtavia periaatteita.
Sterilisoimisella laajassa mielessä ymmärretään selllaista lääketieteellistä menettelyä, jonka avulla suvunjatkamiskyky poistetaan. Menettely voidaan suorittaa joko siten, että poistetaan sukurauhaset tai niissä olevat sukusolut (esim. sädekäsittelyllä) tai myös siten, että sukurauhasia poistamatta estetään sukusolut saavuttamasta tarkoitustaan. Viimeksi mainittu menettely käsittää sterilisoimisen suppeassa mielessä, kun taas sukurauhasten poistamista nimitetään kastroimiseksi. Sterilisoiminen suppeassa mielessä ei poista sukuviettiä; sen ainoa seuraus on suvunjatkamiskyvyn lakkaaminen. Sukurauhasten sisäeritystoiminta jatkuu häiriintymättä leikkauksen jälkeenkin eikä asianomainen henkilö kärsi mitään vahinkoa seksuaalisessa suhteessa. Kastroiminen sitä vastoin johtaa sukuvietin heikkenemiseen ja seksuaaliseen impotenssiin.
Voimassa olevassa 13 päivänä kesäkuuta 1935 annetussa sterilisoimislaissa (227/35) käytetään sterilisoimiskäsitettä yhteisnimityksenä sterilisoimiselle suppeassa mielessä ja kastroimiselle sekä käsitellään näitä kahta verrattain erilaista sosiaalista suojelumenetelmää rinnakkain. Sterilisoimistoimenpiteen voivat aiheuttaa lääketieteelliset, eugeeniset, sosiaaliset tai humanitääriset syyt, lähinnä ala-arvoisen jälkeläisen syntymisen estämiseksi. Silmällä on pidetty myöskin sitä, että henkilö voi olla siinä määrin psyykillisesti tai fyysillisesti ala-arvoinen, ettei hän ole sovelias huolehtimaan lapsistaan. Kastroimista voivat tosin erinäisissä tapauksissa puoltaa lääketieteelliset ja humanitääriset syyt, mutta nykyaikana on tämä tärkeä ja vakavanlaatuinen toimenpide tullut käytäntöön etupäässä kriminaalipoliittisten seikkojen johdosta, yhteiskunnan suojelukeinona eräitä seksuaalirikollisia vastaan sekä sen ympäristöä uhkaavan vaaran torjumiseksi, jonka eräiden sielullisesti vajaakykyisten tai mielisairaiden yksilöiden sukuvietti aiheuttaa. Lakiteknilliseltä kannalta on sen vuoksi näyttänyt asianmukaiselta, että sterilisoimisesta ja kastroimisesta säädetään erikseen.
Sterilisoimislain kastroimista koskevat määräykset.
Sterilisoimislain 1 §:n 2 momentin mukaan voidaan sterilisoimiseen ryhtyä seuraavien edellytysten vallitessa:
- 1) kun joku lainvoiman saaneella tuomiolla on osoitettu syypääksi rikokseen tai rikoksen yritykseen, joka todistaa hänellä olevan voimakkuutensa tai suuntautumisensa puolesta luonnottoman sukuvietin, ja
- 2) kun on perusteltua syytä varoa, että hän sen vuoksi on vaarallinen toiselle henkilölle.
Lain 2 §:n mukaan vapaaehtoinen sterilisoiminen on mahdollinen, jos on syytä varoa, että asianomainen henkilö avioliitossaan saa vajaakelpoisia lapsia taikka että hän sukuviettinsä luonnottoman voimakkuuden tai suuntautumisen takia joutuisi tekemään rikoksia.
3 §:ssä säädetään, että määräyksen tai luvan suvunjatkamiskyvyn poistamiseen antaa lääkintöhallitus. 4 §:n 2 momentin mukaan on suvunjatkamiskyvyn poistamista tarkoittavan esityksen tekeminen, jos asianomainen henkilö on rangaistuslaitoksessa, 1 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa laitoksen johtajan sekä muussa tapauksessa maalla kruununvoudin tai nimismiehen sekä kaupungissa kaupunginviskaalin tai poliisipäällikön asiana. 5 §:n 2 momentissa määrätään, että lääkintöhallitus voi, jos esitys on tehty 1 §:n 2 momentin nojalla ja asianomainen henkilö haluaa kuulla todistajia, määrätä todistajia kuulusteltaviksi tuomioistuimessa. Lääkintöhallituksen päätöksestä, jolla suvunjatkamiskyky on määrätty poistettavaksi, saa valittaa korkeimpaan oikeuteen.
Suvunjatkamiskyvyn poistamista tarkoittava käsite ymmärretään tässä yhteydessä laajassa mielessä sen sisältäessä myös kastroimisen. Itse laissa ei nimenomaan puhuta kastroimisesta, mutta 13 päivänä kesäkuuta 1935 annetun sterilisoimisasetuksen (228/35) 6 §:stä verrattuna 5 §:n 1 momenttiin käy selville, että suvunjatkamiskyvyn poistaminen voidaan, lääkintöhallituksen kussakin tapauksessa antaman määräyksen mukaan, toimeenpanna sukurauhasten poistamisella eli kastroimisella taikka myöskin katkaisemalla sukurauhasten tiehyeet, siis suvunjatkamiskyvyn poistamisella suppeassa mielessä.
Voimassa oleva sterilisoimislaki ei pidä kastroimistoimenpidettä rikosseuraamuksena, vaan yhteiskunnan suojelutoimenpiteenä. Rangaistuslaitokseen siveellisyysrikoksesta otettua vankia ei voida rangaistusaikana pitää vaarallisena toiselle. Pätevä aihe kastroimisen toimittamiseksi on silloin olemassa vain, jos syystä voidaan pelätä, että vanki myöskin rangaistuksen kärsittyään on vaarallinen ympäristölle. Erittäin tärkeätä on, että tämä seikka, mikäli mahdollista, tarkoin otetaan huomioon harkittaessa pakkokastroimisen laillisia edellytyksiä.
Sterilisoimiskomitean mietinnössä ilmoitetaan, että maassa tehdään vuosittain noin 50 sellaista rikosta, että pakkokastroimista olisi voitu sterilisoimislain 1 §:n 2 momentin nojalla soveltaa. Sinä aikana, jonka laki tähän mennessä on ollut voimassa, on kastroimisen alaiseksi joutunut vain 45 miestä. Kun kokemus osoittaa, että seksuaalirikoksista rangaistut henkilöt usein tekevät uusia samanlaatuisia rikoksia, on näin ollen selvää, että kastroimismenettelyä on meillä aivan liian vähän sovellettu. Lähimpinä vuosina sterilisoimislain voimaantulon jälkeen ovat rangaistuslaitosten johtajat vain harvoissa tapauksissa tehneet esityksen pakkokastroimisesta ja sota-aika on vielä estänyt ja vaikeuttanut näiden asioiden vireillepanoa. Että kastroimista on varsin harvoin käytetty, johtuu osittain myös puutteellisesta valistustoiminnasta sekä eräistä voimassa olevassa oikeudessa esiintyvistä puutteista ja aukoista, jotka vaativat osakseen huomiota lainsäätäjän taholta.
Kastroimisen vaikutukset.
Kastroimisen vaikutukset ovat useissa maissa joutuneet tieteellisten tutkimusten kohteeksi. Vastaavanlainen tutkimus oman maamme kohdalta kohtaa suuria vaikeuksia osittain kastroimistapausten harvalukuisuuden, osittain sen vuoksi, että aika havaintojen tekemiseen toistaiseksi on ollut liian lyhyt. Ulkomaisesta käytännöstä saatu kokemus on osoittanut, että kastroimistoimenpide tuottaa parempia tuloksia kriminaalipoliittisessa suhteessa ja paljon vähemmän haitallisia fyysillisiä ja psyykillisiä sivuvaikutuksia, jos asianomainen itse myönteisesti suhtautuu siihen osoittamatta vastahakoisuutta toimenpidettä kohtaan. On sen vuoksi erittäin tärkeää, että lääkäri, joka suorittaa toimenpiteen, ja asianomaisen ympäristöön kuuluvat henkilöt kaikin tavoin koettavat saavuttaa hänen luottamuksensa ja toimenpiteen sisältöä ja seurauksia koskevilla tiedoilla voittaa hänen vastustuksensa. Tässä suhteessa on sterilisoimislain voimassaoloaikana paljon lyöty laimin.
Uuden lainsäädännön laajuus.
Kastroimisen edellytykset (1, 2 §).
Niinkuin sterilisoimis- tulee käsiteltävänä olevan kastroimislainkin mukaan kastroimistoimenpiteen riippua määrätyistä laillisista tai kriminaalipoliittisista ja humaanitääristä laatua olevista edellytyksistä, joista kriminaalipoliittiset ovat käytännöllisesti merkityksellisemmät. Esillä olevassa kastroimislakia koskevassa ehdotuksessa on tähän kuuluvat säännökset otettu 1 §:ään. Ensimmäinen momentti vastaa pääasiallisesti voimassa olevan sterilisoimislain 1 §:n 2 momenttia. Toinen momentti, joka koskee sellaisten sielullisesti vajaakykyisten henkilöiden ja mielisairaiden kastroimista, jotka ovat laitoshoidossa, ja 3 momentti, joka koskee alle 12-vuotiaaseen lapseen sekaantuneen kastroimista, sisältävät uutuuden kastroimislainsäädännössä. Näissä kolmessa momentissa mainituissa tapauksissa on kastroiminen ilman asianomaisen suostumusta sallittu. Täten tulee korjatuksi huomattava puute voimassa olevassa sterilisoimislaissa, jossa ei ole nimenomaista määräystä siitä, että sanotun lain 1 §:n 1 momentissa mainittu kastroiminen voi tapahtua ilman asianomaisen suostumusta.
Pakkokastroimisen edellytyksenä ehdotuksen 1 momentin mukaan on, että asianomainen henkilö on havaittu syylliseksi rikokseen tai rikoksen yritykseen sukuviettinsä johdosta ja että teko sisältää pysyväisen vaaran toiselle henkilölle. Tähän ryhmään kuuluu myös sellainen henkilö, jonka tuomioistuin on selittänyt syylliseksi, mutta jota syyntakeettomuuden johdosta ei ole voitu tuomita rangaistukseen. Pakkokastroimista koskevaa mahdollisuutta ei ole pidetty tarpeellisena liittää määrättyihin rikostyyppeihin, määrättyyn vaarallisuusasteeseen tai uusimistapausten esiintymiseen. Vaikkakaan lakitekstissä ei siitä nimenomaan huomauteta, on kuitenkin pidettävä itsestään selvänä, että sen rikollisuuden, josta tässä on kysymys ja jota voi ilmetä, mikäli kastroimista ei tapahdu, tulee olla vakavanlaatuista. Ne rikokset, joita lakitekstissä tarkoitetaan, ovat ensi sijassa varsinaisia seksuaalirikoksia, kuten haureuden harjoittaminen väärinkäyttämällä auktoriteettisuhdetta (R. L. 20:6), haureuden harjoittaminen alaikäisen kanssa (20:7,1), haureuden harjoittaminen mielipuolen kanssa (20:8), väkisinmakaaminen (25:4,5) sekä naisen pakottaminen sietämään haureellisen teon (25:6). Myöskin muut vaikeanlaatuiset rikokset, joita tapahtuu seksuaalirikosten yhteydessä, voivat tulla kysymykseen. Milloin vaaralliset seksuaaliset taipumukset esiintyvät valmisteluteoissa, joilla ei vielä ole ollut täytetyn rikoksen luonnetta, on pakkokastroimista usein pidettävä perusteltuna.
Pakkokastroiminen kriminaalipoliittisten edellytysten vallitessa riippuu voimassa olevan sterilisoimislain 1 §:n 2 momentin mukaan voimakkuutensa tai suuntautumisensa puolesta luonnottomasta sukuvietistä. Sterilisoimiskomitean ehdotus on tässä kohden yhtä pitävä voimassa olevan lain edellytysten kanssa. Tämän mukaisesti on pakkokastroimisen ehdoksi 1 §:n 1 momentissa asetettu, että asianomainen henkilö on havaittu syylliseksi rikokseen, "joka todistaa hänellä olevan voimakkuudeltaan tai suuntautumiseltaan luonnottoman sukuvietin".
Huomattava puute voimassa olevassa sterilisoimislaissa on, että yleisesti tunnetut syyntakeettomat henkilöt, joita mielentilansa vuoksi ei ole asetettu syytteeseen, jäävät lain vaikutusalan ulkopuolelle. Myöskin tähän ryhmään kuuluvat henkilöt voivat voimakkuutensa tai suuntautumisensa puolesta luonnottoman sukuviettinsä johdosta tehdä itsensä syypääksi uusiin rikoksiin. Nämä seksuaalisessa suhteessa epänormaalit tai sielullisesti vajaakykyiset yleisiin huoltolaitoksiin otetut henkilöt voivat olla pysyvänä vaarana muille hoidokeille ja naispuoliselle hoitohenkilökunnalle. Kastroimistoimenpide voisi sellaisissa tapauksissa ei vain antaa suojaa ympäristölle, vaan tehdä mahdolliseksi hoidon antamisen laitoksessa vapaammissa muodoissa vieläpä sijoittamisen laitoksen ulkopuolelle n.s. perhehuoltoon.
Koska näyttää siltä, että edellä mainitut vajaakykyisten ryhmät on saatettava kastroimislain alaisiksi, on 2 momenttiin otettu tätä koskeva säännös. Lain soveltaminen on tarkoitettu ulotettavaksi niihin henkilöihin, joita hoidetaan mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa ja kuuluu aloitteen teko sairaalan tai laitoksen johtajalle.
Kolmannen momentin mukaan on, kun rikoksen kohteena on ollut 12 vuotta nuorempi lapsi, kastroiminen ehdottomasti suoritettava, jolleivät erikoiset syyt sitä estä. Huomioon ottaen, että rikos tässä tapauksessa kohdistuu puolustuskyvyttömään lapseen ja usein turmelee koko hänen elämänsä, voitaneen kriminaalipoliittisesti yleisestävältä kannalta pakollista kastroimista seurauksena puoltaa. Koska kuitenkin voi olla lääketieteellisiä tai muita syitä, jotka estävät kastroimisen, olisi erikoisten syiden vaatiessa sallittava poikkeuksenteko.
Sterilisoimislain 2 §:n mukaan voi oikeustoimikelpoinen henkilö, vaikka 1 §:ssä mainittuja edellytyksiä ei olisikaan, omasta hakemuksestaan joutua kastroimisen alaiseksi, jos on syytä varoa, että hän sukuviettinsä luonnottoman voimakkuuden tai suuntautumisen takia joutuisi tekemään rikoksia. Vapaaehtoisen kastroimisen edellytyksenä on siis, että asianomainen henkilö muutoin joutuisi rikoksen tielle. Kuitenkin voi toisinaan sattua tapauksia, jolloin henkilöt, joilla on luonnoton sukuvietti, haluavat kastroimista ilman, että syynä siihen voidaan viitata rikosten tekemisen vaara. Asianomaisten henkilöiden yhteiskunnalliset vaistot ja itsehillintäkyky voivat estää heitä ryhtymästä rikollisia taipumuksia osoittaviin tekoihin, mutta luonnoton sukuvietti aiheuttaa heille vaikeita sielullisia kärsimyksiä ja sosiaalisia haittoja, mitkä seikat aiheuttavat asianomaisten toivomuksen vapautua luonnottomasta vietistään. Esimerkkinä tällaisista tapauksista voidaan mainita opettaja, jota elähdyttävät siveelliset periaatteet, mutta jolla on luonnottomia taipumuksia, mitkä houkuttelevat seksuaalirikoksiin omia oppilaita vastaan; jos hän lankeaa kiusaukseen, merkitsee se hänen uransa ehdotonta loppua. Tietenkin voisi asianomainen tuollaisissa tapauksissa perustaa kastroimista koskevan toivomuksensa ajateltavissa olevaan uhkaavaan vaaraan siitä, että hän lankeaisi rikollisuuteen, vaikkakin hän siihen saakka on onnistunut välttämään vaaran, mutta tuollainen perustelu on henkilöstä, jolla on kehittynyt sosiaalinen ja eetillinen luonne, erittäin vastenmielistä. Tähän nähden on näyttänyt tarpeelliselta ottaa 2 §:ään eräitä lisämääräyksiä humanitäärisiin edellytyksiin nojautuvasta kastroimisesta.
Ikäraja (3 §).
Sterilisoimisasetuksen 5 §:n 2 momentin mukaan saadaan sukurauhasten poistaminen toimittaa vain henkilölle, joka on täyttänyt 21 vuotta. Sterilisoimiskomitea on pitänyt suotavana yksityistapauksissa sallia sellaistenkin henkilöiden kastroimisen, jotka eivät ole saavuttaneet sanottua ikärajaa. Kun sukuelimien poistaminen kasvu- ja kehitysvuosina voi aiheuttaa elimistölle huomattavasti suurempia ruumiillisia ja sielullisia häiriöitä kuin milloin tuollainen toimenpide kohtaa täyskasvuisia, vaikkakin toiselta puolen sukupuolielämän alalla esiintyviä häiriöitä voidaan täten poistaa, ei näytä olevan pätevää syytä antaa määräystä tai lupaa alle sanotun ikärajan olevien henkilöiden kastroimiseen, erittäinkin kun nuori henkilö, joka sairaalloisen sukuvietin tai muun luonnottomuuden vuoksi on vaarallinen ympäristölleen, helposti voidaan asettaa tarkastuksen ja hoidon alaiseksi suljettuun laitokseen.
Pakkokastroimisen toimittamista tarkoittava esitys (5 §).
Suurin epäkohta sterilisoimislain täytäntöönpanossa on ollut kastroimista koskevan esityksen laiminlyöminen niissä tapauksissa, joissa se on ollut tarpeen vaatima. Rangaistuslaitosten johtajilta lienee usein puuttunut halua aloitteen tekemiseen, vaikka kastroimisen edellytykset ovat olleet olemassa. Tämä haluttomuus voi osittain perustua puuttuvaan tietoisuuteen, osittain henkilökohtaiseen vastenmielisyyteen sanottua uudenaikaista toimenpidettä kohtaan, jonka merkitystä ja laajuutta asianomainen ei ole voinut arvostella. Tähän nähden on tärkeätä saattaa pakkokastroimista tarkoittava esitys ehdottomaksi kaikissa niissä tapauksissa, jolloin joku on lainvoiman saaneella päätöksellä julistettu syylliseksi sellaiseen rikokseen, jonka varmuudella voidaan olettaa johtuneen luonnottomasta sukuvietistä. Sellaisia lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa lueteltuja tapauksia olisivat ne rikokset, jotka mainitaan rikoslain 20 luvun 6 ja 8 §:ssä sekä 7 §:n 1 momentissa ja 25 luvun 4, 5 ja 6 §:ssä. Joskaan pakkokastroimisen laillisia edellytyksiä yksityisessä tapauksessa ei olisi olemassa, ei haittaisi, vaikkapa kastroimiskysymys kaikissa näissä sekä muissa niihin verrattavissa tapauksissa, joissa on kysymys vaikeista seksuaalirikoksista, alistettaisiin keskusviranomaisen harkittavaksi. Kun luonnoton sukuvietti muissa rikoksissa vain harvoin esiintyy suoranaisena syynä rikokseen, täytyy esityksen tekeminen tässä kohdin edelleen jättää harkinnasta riippuvaiseksi.
Muut muutokset niihin voimassa oleviin lainmääräyksiin, jotka tarkoittavat pakkokastroimista koskevaa esityksen tekemistä, eivät liene tarpeen vaatimia. Rangaistuslaitoksessa olevaan vankiin nähden jäisi esityksen tekeminen siis edelleen laitoksen johtajalle. Suuremman yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi olisi kuitenkin esityksenteko-oikeus, joka sterilisoimislain 4 §:n 2 momentin mukaan kuuluu henkilöön nähden, joka ei ole vangittu, maalla kruununvoudille tai nimismiehelle ja kaupungissa kaupunginviskaalille tai poliisipäällikölle, lakiehdotuksen mukaan sekä maaseudulla että kaupungissa uskottava poliisipäällikölle.
Kastroimismääräysten valvomisen vuoksi olisi välttämätöntä, että tiedot rikosasioista, joihin abnormin sukupuolivietin on syytä varoa antaneen aiheen, keskitettäisiin oikeusministeriön vankeinhoito-osastoon, joka jo muutenkin pitää kortistoa rikollisista. Kun alioikeudet lähettäisivät sanotulle osastolle jutun tultua ratkaistuksi 60 päivän kuluessa asiaa koskevat pöytäkirjanotteet ja ylemmät oikeusasteet jäljennöksen asiasta antamastaan päätöksestä, voisi sanottu osasto valvoa, ettei kastroimisesitykset, milloin siihen on syytä, jää tekemättä.
Keskusharkintaelin. Oikeussuoja. (4, 12 §).
Voitaneen pitää tarkoituksenmukaisena, että kastroimisasioiden käsittely edelleen niinkuin sterilisoimislainkin mukaan keskitetään lääkintöhallitukseen. Keskusviranomaiselta vaaditaan, että tämän toiminta-alan johto ja silmälläpito hoidetaan yhtenäisten perusteiden mukaan huomioon ottaen mahdollisimman suojaavat takeet siitä, että eri tapaukset selvitetään ja tutkitaan niin täydellisesti ja perusteellisesti, kuin tämä vakavanlaatuinen toimenpide vaatii yhteiskunnan suojakeinona ja huomioon ottaen yksilön oikeudet.
Lääkintöhallituksesta 17 päivänä maaliskuuta 1944 annetun asetuksen (188/44) mukaan ottaa sterilisoimista laajassa mielessä koskevien asioiden käsittelyyn osaa m.m. lääkintöhallituksen lainoppinut asessori oikeustieteen edustajana. Lakiehdotuksen mukaan olisi kastroimisasioiden käsittelyyn lääkintöhallituksessa kutsuttava lisäjäseniksi ne tieteellisen neuvoston jäsenet, jotka edustavat oikeustiedettä ja psykiatriaa. Oikeustiedettä edustaisi siten kaksi lisäjäsentä, mikä merkitsee juridisen pätevyyden vahvistamista ja joka seikka on kylläkin tarpeellinen huomioon ottaen lakiehdotukseen sisältyvän valitusoikeutta koskevan ja jäljempänä puheeksi tulevan rajoituksen. Mitään asiantuntemusta perinnöllisyystutkimuksen alalta ei tarvittaisi näissä asioissa, joissa kriminaalipoliittiset ja psykiatriset näkökohdat ovat vallitsevia.
Sterilisoimislaki myöntää valitusoikeuden korkeimpaan oikeuteen ilman rajoitusta lääkintöhallituksen päätöksestä, jolla sterilisoiminen määrätään. Sterilisoimiskomitea on huomioon ottaen lääkintöhallituksen lisätyn pätevyyden näissä asioissa katsonut, että valitusoikeus voitaisiin saattamatta oikeusvarmuutta vaaranalaiseksi rajoittaa niihin tapauksiin, jolloin lääkintöhallituksen yksimielistä päätöstä ei ole olemassa. Psykiatris-neurologinen yhdistys on siltä pyydetyssä lausunnossa huomauttanut, että laitokseen otetun mielisairaan tai sielullisesti vajaakykyisen henkilön kastroiminen on hoitotoimenpide eikä lainkäyttöasia. Kun holhoojan tai uskotun miehen valitseminen edustamaan sellaista henkilöä, joka ei ole oikeustoimikelpoinen, säännönmukaisesti on vain muodollinen toimenpide, joka voi vahingollisesti vaikuttaa sairaan vastaiseen sijoittamiseen vapaampiin oloihin sekä aiheuttaa hänelle ja hänen omaisilleen aiheetonta kärsimystä tahdittomuuden johdosta ja kun oikeuskäytäntö on tuollaisissa asioissa osoittautunut horjuvaksi, on yhdistyskin katsonut, että loukkaamatta oikeusvarmuutta voitaisiin lakiin ottaa säännös, jonka mukaan lääkintöhallituksen päätös voitaisiin panna täytäntöön ilman asianomaiselle tulevaa muutoksenhakuoikeutta, mikäli päätös on yksimielinen.
Edellä mainituilla perusteilla tulisi muutoksenhaku olemaan sallittua vain lääkintöhallituksen kastroimista koskevaan päätökseen, joka ei ole yksimielinen. Lääkintöhallituksen päätökseen kastroimisen yhteydessä olevista seikoista sekä kastroimisen toimittamisesta pakkokeinoin ja pakkotyössä pitämisestä ei sen sijaan saisi hakea muutosta.
Erinäisiä näkökohtia.
6 §. Sterilisoimislain 5 §:n 1 momentin mukaan on, ennen kuin kastroimiseen ryhdytään, kuultava asianomaisen puolisoa ja holhoojaa. Sitä vastoin laissa ei nimenomaan määrätä, onko asianomaista itseään kuultava 1 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. Kun esitys kastroimisen toimittamisesta tässä tapauksessa on pakollinen, on asianmukaista, että asianomaiselle henkilölle, mikäli hän on oikeustoimikelpoinen, varataan mahdollisuus tulla kuulluksi ennen asian ratkaisemista. Täten voisi asianomainen saada tiedon kastroimisen tarkoituksesta, sen vaikutuksista ja suoritustavasta. Tätä koskeva määräys on otettu lakiehdotukseen ja sitä voidaan edelleen täydentää täytäntöönpanoasetuksella.
Milloin on tehty pakkokastroimista koskeva esitys, myöntää sterilisoimislain 5 §:n 2 momentti sille, jota esitys koskee, oikeuden kuulla todistajia tuomioistuimessa. On näyttänyt asianmukaiselta jättää kysymys todistajankuulustelun toimittamisesta tuomioistuimessa lääkintöhallituksen harkittavaksi ja ratkaistavaksi.
Lääkintöhallitus on esiintuonut, että on esiintynyt tapauksia, jolloin puoliso on poliisiviranomaisten välityksin antanut virheellisiä tietoja kastroimisasiassa, mikä seikka on aiheuttanut ikävyyksiä asianomaiselle henkilölle ja synnyttänyt leikkaustoimenpidettä kohtaan vastahakoista mielialaa. Tämän välttämiseksi on katsottu tarpeelliseksi, että puolisolle ja holhoojalle ja myöskin sille, joka on kastroitava, on, jotta he paremmin voisivat harkita asiaa, vankilan tai sairaalan lääkärin lääkintöhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti valaistava kastroimisen merkitystä ja vaikutuksia.
Sellaisella valistustoiminnalla, josta tässä on kysymys, on ilman epäilyksiä suuri merkitys, samoin kuin silläkin seikalla, että asianomaista henkilöä valmistetaan laikkaustoimenpidettä varten jo ennen kuin esitys siitä tehdään. Tämä kysymys voitaneen sopivimmin järjestää kastroimislain täytäntöönpanoasetuksessa.
7 §. Voi esiintyä tapauksia, jolloin on tarpeen hankkia lisäselvitystä kastroitavaksi ehdotetun mielentilasta, ennen kuin lääkintöhallitus ratkaisee asian. Tämän vuoksi tulisi lääkintöhallituksella olla oikeus määrätä asianomainen henkilö sopivaksi katsomaansa mielisairaalaan tutkittavaksi.
8 §. Määräykset kastroimisen toimittamisesta on otettu sterilisoimislain 7 §:stä.
Kun lääkintöhallitus antaa määräyksen tai luvan kastroimiseen, on sen samalla määrättävä, missä sairaalassa kastroiminen on toimitettava. Ilman nimenomaistakin määräystä lienee selvää, että leikkaus säännöllisesti uskotaan jollekin sairaalassa toimivalle pätevälle lääkärille, mutta että lääkintöhallitus, milloin on tarpeellista, voi määrätä muunkin lääkärin toimittamaan kastroimisen tai määrätä sen suoritettavaksi toisessa laitoksessa. Kastroiminen on niin vakava toimenpide, että se vaatii sairaalassaoloa. Kastroimistoimenpiteen eri muodoista voidaan täytäntöönpanoasetukseen ottaa määräyksiä.
9 ja 10 §. Voi esiintyä tapauksia, jolloin pakkokastroitavaksi määrätty oikeustoimikelpoinen henkilö itsepintaisesti kieltäytyy alistumasta leikkaukseen tai vastustaa sanottua toimenpidettä. Myöskin voi sattua, että kastroimista erikoisesta syystä, esim. sairauden vuoksi, ei voida toimittaa. Jos nämä kysymykset sivuutettaisiin laissa, olisi näissä tapauksissa pakko välittömästi turvautua väkivaltaan, mikä ei vastaisi lain tarkoitusta, joka ei ole vain rikospoliittinen, vaan sen ohella myös humanitäärinen ja terapeuttinen. Näiden ristiriitojen ratkaisemiseksi on lakiin otettu säännös, jonka mukaan lääkintöhallituksen tulee määrätä, joko että kastroiminen on sopivin pakkokeinoin toimitettava tai että kastroimisen toimittaminen on määräajaksi, enintään vuodeksi kerrallaan, lykättävä ja asianomainen, mikäli hän ei kärsi rangaistusta, pidettävä pakkotyössä. Pakkotyössä pitäminen jatkuisi siksi kunnes asianomainen olisi kastroitu tai hän ei enää olisi luonnottoman sukuvietin vuoksi vaarallinen toiselle henkilölle.
Estävänä keinona yhteiskunnan suojelemiseksi jonkun henkilön taholta tapahtuvia siveellisyysrikoksia vastaan tulee pakkokastroimisen ohella tässä kysymykseen laitosinternoiminen, joka määrätyissä tapauksissa ja varsinkin lääketieteelliseltä ja humanitääriseltä kannalta voi olla suositeltavampi kuin kastroiminen. Kun seksuaalirikollisten ja muiden sielullisesti vajavaisten henkilöiden internoimista koskevaa lainsäädäntöä ei vielä ole aikaansaatu, tulisi kastroimista vastustavat henkilöt pidettäväksi pakkolaitoksessa noudattamalla soveltuvin kohdin, mitä 27 päivänä toukokuuta 1932 annetussa laissa (180/32) vaarallisten rikoksenuusijoiden pitämisestä pakkolaitoksessa on säädetty.
13 §. Kastroimislakiin on otettava säännös siitä vaitiolovelvollisuudesta, joka on voimassa lääkäriin tai muuhun henkilöön nähden, joka viran puolesta tai muutoin joutuu tekemisiin kastroimista koskevien asioiden kanssa.
14 ja 15 §. Sterilisoimislaista puuttuu määräyksiä siitä, miten on rangaistava sellaista lääkäriä, joka toimittaa kastroimisen ilman määräystä tai lupaa tai suorittaa leikkauksen muualla kuin sairaalassa, joskin laissa säädetyin edellytyksin. Lähinnä olisi sellaista toimenpidettä pidettävä törkeänä pahoinpitelynä soveltamalla rikoslain 20 luvun 5 §:ää. Niin ankaraa rangaistusta ei voida pitää oikeudenmukaisena tällaisessa tapauksessa, joka sisältää pelkkien muotomääräysten rikkomista, vaan olisi erityinen rangaistussäännös tuollaisia tapauksia varten sen vuoksi tarpeen vaatima. Rangaistusuhka olisi sen ohessa laajennettava koskemaan vastoin parempaa tietoa annettua lausumaa kastroimisesta, mitä seikkaa koskeva asianmukainen säännös toistaiseksi puuttuu rikosoikeudestamme, niin myös laissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkomista. Vaitiolovelvollisuuden rikkomista on tietenkin pidettävä asianomistajarikoksena.
Lienee tarkoituksenmukaista omistaa huomiota kysymykselle sen henkilön huolenpidosta, joka toimitetun kastroimisen jälkeen päästetään rangaistus- tai muusta laitoksesta sekä mahdollisuuden luomiseen lääkintöhallitukselle määrätä tästä kussakin yksityistapauksessa. Sellaisen tutkimuksen ja huolenpidon tulee voida antaa arvokasta aineistoa kastroimisen fyysillisten ja psyykillisten seurausten arvostelemiseksi sekä tukea sellaisia kastroituja, joissa mahdollisesti ilmenee neuroottisia häiriöitä. Kun kuitenkaan ei näytä olevan aihetta laillisesti velvoittaa kastroitua alistumaan jälkitarkastukseen, ei liene syytä laissa antaa säännöksiä puheena olevista hoitotehtävistä, vaan lienee tätä koskevat säännökset otettava täytäntöönpanoasetukseen. Siihen voitaisiin samoin ottaa lääkintöhallituksen määräämille lääkäreille kuuluva velvollisuus lähettää määrätyin väliajoin lääkintöhallitukselle kertomuksia tutkittujen fyysillisestä ja psyykillisestä tilasta ja niistä toimenpiteistä, joihin heidän hyväkseen on ryhdytty.
Jälkitarkastuksesta ja -hoidosta aiheutuvat kustannukset olisi valtion maksettava.
Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa annetaan Eduskunnalle esitys uudeksi sterilisoimislaiksi.
Sen perusteella, mitä edellä on lausuttu, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Kastroimislaki.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §. Jos joku lainvoiman saaneella tuomiolla on osoitettu syypääksi rikokseen tai rikoksen yritykseen, joka todistaa hänellä olevan voimakkuutensa tai suuntautumisensa puolesta luonnottoman sukuvietin, ja on perusteltua syytä varoa, että hän sen vuoksi on vaarallinen toiselle henkilölle, voidaan hänet ilman omaa suostumustaan kastroida.
Sama olkoon laki, jos sielullisesti vajaakykyinen tai pysyvästi mielisairas henkilö, jota hoidetaan mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa, voimakkuutensa tai suuntautumisensa takia luonnottoman sukuvietin vuoksi on vaarallinen toiselle henkilölle, ja luotettava selvitys siitä on esitetty.
Milloin jonkun lainvoiman saaneella tuomiolla on osoitettu sekaantuneen lapseen, joka ei ole täyttänyt kahtatoista vuotta, on hänet kastroitava, jolleivät erikoiset syyt sitä estä.
2 §. Oikeustoimikelpoisen henkilön kastroimiseen voidaan, vaikka 1 §:ssä mainittuja edellytyksiä ei olisikaan, hänen omasta hakemuksestaan antaa lupa, jos on syytä varoa, että hän sukuviettinsä luonnottoman voimakkuuden tai suuntautumisen takia joutuisi tekemään rikoksia tai että hänelle sen vuoksi koituisi vaikeita sielullisia kärsimyksiä tai muita vakavia haittoja.
3 §. Sitä, joka ei ole täyttänyt 21 vuotta, älköön kastroitako.
4 §. Määräyksen tai luvan kastroimiseen antaa lääkintöhallitus. Nämä ja muut tässä laissa tarkoitetut lääkintöhallitukselle kuuluvat asiat käsitellään oikeustiedettä ja psykiatriaa edustavien lisäjäsenten saapuvilla ollessa sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
5 §. Kastroimista koskevan esityksen tekeminen on, jos asianomainen henkilö on rangaistuslaitoksessa, mielisairaalassa tai siihen verrattavassa laitoksessa, laitoksen johtajan ja muussa tapauksessa poliisipäällikön asiana.
Milloin asianomainen on lainvoiman saaneella tuomiolla osoitettu syypääksi rikoslain 20 luvun 6 §:ssä, 7 §:n 1 momentissa tai 8 §:ssä taikka 25 luvun 4, 5 tai 6 §:ssä mainittuun rikokseen tahi muuhun vaikeanlaiseen seksuaalirikokseen, on kastroimista koskeva kysymys aina saatettava lääkintöhallituksen harkittavaksi.
Milloin joku on alioikeuden päätöksellä todettu syypääksi johonkin edellä 2 momentissa mainituista teoista tai muuhun rikokseen, jota on syytä varoa voimakkaasta tai suuntautumisensa puolesta luonnottomasta sukuvietistä johtuvaksi, on alioikeuden puheenjohtajan toimitettava kuudenkymmenen päivän kuluessa asiaa koskevat pöytäkirjanotteet oikeusministeriön vankeinhoito-osastolle, jonka tulee toimittaa ne edelleen sille, jolle kastroimista koskevan esityksen tekeminen kuuluu. Ylemmän oikeusasteen on niin ikään lähetettävä sellaisessa asiassa antamansa päätös oikeusministeriön vankeinhoito-osastolle mainittua toimenpidettä varten.
6 §. Oikeustoimikelpoisen henkilön kastroimiseen ei saa ryhtyä ellei asianomaiselle itselleen ja, jos hän on avioliitossa, mikäli mahdollista hänen puolisolleen ole varattu tilaisuutta lausunnon antamiseen asiassa. Ellei henkilö ole oikeustoimikelpoinen, on, mikäli mahdollista, ennen kastroimismääräyksen antamista hänen puolisolleen tai vanhemmilleen sekä holhoojalleen varattava tällainen tilaisuus.
Lääkintöhallitus voi myöskin, jos katsoo sen tarpeelliseksi, määrätä todistajia kuultavaksi asianomaisen henkilön kotipaikan alioikeudessa.
7 §. Lääkintöhallitus voi tarpeen vaatiessa määrätä henkilön, jonka kastroimisesta sille on tehty 1 §:ssä tarkoitettu esitys, mielentilan tutkimista varten pidettäväksi sen sopivaksi katsomassa mielisairaalassa korkeintaan kahden kuukauden ajan. Kustannukset tällaisesta mielentilan tutkimisesta suorittaa valtio.
8 §. Kastroiminen sekä siihen mahdollisesti liittyvä jälkitarkastus ja -hoito on lääkärin toimitettava sairaalassa.
Sellainen toimenpide suoritetaan valtion sairaalassa ilmaiseksi.
Lääkintöhallituksen päätöksessä, jossa annetaan määräys tai lupa kastroimiseen, on samalla määrättävä, missä sairaalassa kastroiminen sekä mahdollinen jälkitarkastus ja -hoito on toimitettava sekä kenen on huolehdittava päätöksen täytäntöön panosta.
9 §. Milloin lainvoiman saaneella päätöksellä kastroitavaksi määrätty oikeustoimikelpoinen henkilö vastustaa kastroimista tarkoittavaa toimenpidettä tai kastroimisen toimeenpanon lykkäämiseen muutoin on erikoinen syy, on sen, jolle kastroimisen täytäntöönpano kuuluu, kirjallisesti ilmoitettava asiasta lääkintöhallitukselle. Kun sellainen ilmoitus on saapunut, on lääkintöhallituksen, huomioon ottaen yksityistapauksessa esiintyvät asianhaarat, määrättävä, joko että kastroiminen sopivin pakkokeinoin on suoritettava tai että kastroimisen toimittaminen on määräajaksi, enintään vuodeksi kerrallaan, lykättävä.
Kun lääkintöhallitus päättää, että kastroimisen toimittaminen lykätään, on lääkintöhallituksen samalla määrättävä, että asianomaista on, mikäli hän ei kärsi rangaistusta, pidettävä määräajan tai kunnes kastroiminen sen kestäessä on suoritettu pakkolaitoksessa noudattamalla soveltuvin kohdin, mitä vaarallisten rikoksenuusijoiden pitämisestä pakkolaitoksessa on säädetty.
Kun lääkintöhallitus on myöntänyt määräajaksi lykkäystä kastroimisen toimittamisesta, on sen, jolle kastroimisen täytäntöönpano kuuluu, viimeistään kolmekymmentä päivää ennen määräajan loppuun kulumista tehtävä lääkintöhallitukselle esitys siitä, onko kastroiminen pakkokeinoin suoritettava tai sen toimeenpano edelleen lykättävä.
10 §. Jos lääkintöhallitus toteaa, että lainvoiman saaneella päätöksellä kastroitavaksi määrätty henkilö, jonka kastroimisen toimittaminen 9 §:n nojalla on lykätty, ei enää ole luonnottoman sukuvietin vuoksi vaarallinen toiselle henkilölle, tulee lääkintöhallituksen viipymättä määrätä, että kastroimisen toimittaminen raukeaa sekä että mainitun pykälän 2 momentin perusteella määrätyt toimenpiteet lakkaavat.
11 §. Lääkintöhallituksen määräämän toimenpiteen toteuttamiseksi on poliisiviranomaisten pyynnöstä annettava virka-apua.
12 §. Jos lääkintöhallituksen päätös, jolla 1 §:ssä mainittu henkilö on 4 §:n nojalla määrätty kastroitavaksi tai jolla kastroiminen on evätty, ei ole yksimielinen, voidaan siihen hakea muutosta korkeimmassa oikeudessa kirjallisella valituksella, joka on valituksenalaisen päätöksen ohella viimeistään kello 12 kolmantenakymmenentenä päivänä päätöksen tiedoksi saamisesta annettava korkeimman oikeuden kirjaajankonttoriin. Muuhun lääkintöhallituksen tämän lain nojalla antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta.
Korkeimman oikeuden on käsiteltävä 1 momentissa mainitut asiat kiireellisinä.
13 §. Joka on ottanut osaa tässä laissa mainitun asian käsittelyyn tai viran puolesta tahi muutoin saanut tiedon siitä, älköön sivullisille ilmaisko, mitä siten on tullut hänen tietoonsa.
14 §. Joka toimittaa kastroimisen vastoin tämän lain määräyksiä tai vastoin parempaa tietoaan viranomaiselle tahi lääkärille antaa väärän lausunnon kastroimista koskevassa asiassa taikka rikkoo, mitä 12 §:ssä säädetään, tuomitaan, jollei rikoksesta muutoin seuraa ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
15 §. Sen rikkomisesta, mistä 13 §:ssä säädetään, älköön virallinen syyttäjä tehkö syytettä, ellei asianomistaja ole sitä syytteeseen pantavaksi ilmoittanut.
16 §. Tätä lakia ei sovelleta sellaiseen sukuelimiä koskevaan toimenpiteeseen, joka on tarpeellinen ruumiillisen sairauden johdosta.
17 §. Tarkemmat tämän lain soveltamista koskevat määräykset annetaan asetuksella.
18 §. Tämä laki tulee voimaan .. päivänä ....kuuta 19...
Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 1948.
Tasavallan Presidentti J. K. PAASIKIVI.
Sisäasiainministeri A. Simonen.