Kertomus Maalahden pitäjästä:Asukkaat toiminensa

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pitäjän asuttu ala. Kertomus Maalahden pitäjästä.
Asukkaat toiminensa.
Kirjoittanut Johan Reinhold Aspelin
Pitäjän entisyys.


Asukkaat toimineensa.[muokkaa]

Asukkaat ovat, joitakuita suomalaisia palvelioita maininnatta, kaikki Ruotsalaisia. Petolahden uuteen kylään muuttaneitten Suomalaisten kohtalosta olemme jo puhuneet. Ennen muinoin näkyy Maalahden piirikunta asuttuneen Lappalaisilta, joista muistuttavat useammat säilyneet nimet, esim. Lappnästräsk Petolahdella, Lappören lähellä Björkö'nsaarta, Lappörsskatan ja Lappörskobben Susiluodon eteläkulmalla, ja erinomattain pitäjässä melkeen yleisesti löytyvät lapinrauniot. Niitä löytyy emäkirkolla, Riimalan metsässä Sulvan puolella ja useampain mäkien rinnassa, joista esim. mainittakoon Kalasasbackan (Calasar, Kalasaari), Forssbackan, Susibackan, Langholmshostre ja liiatenki Holsterbackan, joka viimeksi mainittu niistä näkyy saaneen nimensäkin. Samaten Petolahden kappelissa Uudenkylän ja Piirttikylän välisessä metsässä. Kirkkoherra Olavi Arenius puhuu jo niistä 1858 vuoden Suomikirjaan otetussa kertomuksessansa pitäjän muinaisjäänöksistä v. 1674. Ruotsalainen kansa kutsuu niitä jättiläishaudoiksi ruots. jättegrafvar. Kolmen tiedostani hajotetun perusteena oli epätasaisellainen paasikallio. Hiiliä elikkä muuta mainittavaa ei löytynyt niitten alla. Ko’oltansa ovat vallan eriäviä. Emäkirkolla löytyy läpimitaten 3,5, 6 ja 11 sylen levyisiä. Harvat ovat kahta kyynärää korkeimpia. Isoimmissa on monesti vähin raukeneita puolentoista kyynärän läpimittaisia ymmyrkäisiä reikiä. Pienimmissä, jotka muuten näyttävät yhdistyneimmiltä, ovat huiput, jos noita on ollutkaan, ikäänkuin laskeutuneet. Usein lienee nykyisempikin kansa raunioita muodostaneen, koska yleisesti luullaan niissä aarteita löytyvän, vaikka useinki luulo heidät lienee pettänyt. Vanha ukko Maalahdella jutteli täällä asuvain Ruotsalaisten, tullessansa Suomeen, ensin rantaantuneenKorsnäs'in (suom. Ristitaipaleen) kappelissa, maalle noustuansa pystyttäneenristin ja ajaneen rantalaiset Suomalaiset maan sisälle. Ruotsalaisten hurrahuudoista silloisissa voitoissa muistuttaisi muka suomalainen sananparsi ” hurria tulee[1]. Oliskohon tuossa Messenins'en sepittelemä tarina Korsholmasta toisinnettu, vai lieneekö erinäistä perää? Korsnäsin kirkon arvelevat Ruotsalaiset olevan vanhimpia tällä rannikolla. Se oli ennen säässynä eli rukoushuoneena ollessaan näillä seuduin mainio uhrikirkko, johon asukkaat läheisistä pitäjistä, onnellisesti palattuaan merimatkoilta, veivät lahjoja. Tästä sanotaan sen niin rikastuneen, että ensimäinen kirkko Korsnäs'in varsinaiseksi kappeliksi päästyä, perustettu 1663, piti rakettuneen kirkon omilla rahoilla. Vielä muutamia vuosikymmeniä takaperin sanotaan sinne lahjoja annetun mieluisammasti kuin omiin kirkkoihin. Pyhittikö tuon kukatiesi vanha alkunsa? Lukiolainen Herra K. A. Castren on antanut minulle tiedon neljästä Korsnäs’issä kappelin nimestä löytyvästä tarinasta, joista kaksi osaksi puolustavat tarinaa Korsholmasta. Yksi sanoo Ruotsalaisten aikoneen rantaantua Korsnäs'issä korkealle vuoren rinteelle ja jo istuttaneen ristinki rinteelle, mutta tuulen ajaneen heidät takaisin merelle, joten tulivat Korshamn’iin. Toinen kertoo tuulen viskanneen Ruotsalaiset Korsnäs'iin, jossa muutamain haaksirikkoisten muistoksi pystyttivät ristin, jonka tehtyä purjehtivat Korshamn'iin. Kolmas tekee nimen rististä, jonka sukulaiset istuttivat muutamain Närpiöstä kotoisten kauppiain muistoksi, jotka muka olisivat joutuneet haaksirikkoon Korsnäsin ulkopuolella ja neljäs tuulelta rantaan ajetusta rististä, joka maaduntapaikallensa määräsi kirkon tilan. Brändö'n sataman ulkopuolella tavataan vielä nimi Korshamn selän nimessä Korshamnsfjärden, josta on arvattava että Korsholman elikkä Mustasaaren haminaa muinoin siksi sanottiin. Korsnäs luopuu siis itse varsinaisesta maalle-noususta vaikka ei ensimäisen yrityksen kunniasta. Jos noihin tarinoihin olisi luottamista, niin mielestäni sopisi niistä arvella, ettei Ruotsalaisilla ollut haettavaa satamapaikkaa eikä ystävällisiä asukkaita tällä rannikolla, ennenkuin joukko kristityitä (ristimerkki ?) Ruotsalaisia keksivät Mustasaaren haminan, kuin myös että tätä rannikkoa valloittaessa saivat tapella Suomalaisten kanssa, joita asui rantamailla, koska mainittu sananparsi jäi puheesensa tuota muistuttamaan. Niinkuin jo tästä kertomuksesta on nähty löytyy pitäjässä paljo suomalaisia nimiä, varsinki tavataan monta saaristossa. Uskottavasti asuivat siis Suomalaiset tällä rannikolla Lappalaisten jälistä taikka yhteen aikaan heidän kanssansa. Nykyisempinä aikoina on ruvettu tämän rannikon asuttamista yhdistämään Pirkkalaisten muuttamisen kanssa Pohjanmaalle[2], mutta ei ainakaan tämän seudun asukkailla tavata muuta ajatusta kun että ovat tulleet tänne suoraan Ruotsista. Olen myöskin kuullut tään rannikon ruotsalaisia asukkaita arveltavan osaksi kristillisyyttänsä vanhemmiksi ja tuohon todistukseksi mainittavan pakanallisia paikkain nimiä näillä seuduilla. Löytyy niitä näilläkin paikoin. Petolahdella, Sulvalla ja Wöyrillä löytyy kummassakin Thors niminen talo, Waasan saaristossa tavataan Thorskär, Thorskärsfjärden ja kaksi saarta nimellä Thorgrundet. Joensuun saaristossa tavataan myös Thor ainakin kahdessa paikannimessä. Tiedostani ei kuitenkaan tavata muita pakanallisia nimiä kuin mainittu Thor ja tuo ukon-jyryttäjä voi kyllä elää kristityiksi kastettujenki muistossa, koska nimi vieläkin tavataan esim. Wöyrillä ja Petolahdella asukkain yleisessä lauseessa ukon jyrinästä Thourin boldrar. Maalahdella sanovat nuoremmat åskan boldrar. Thord oli emäkirkolla miehen nimenäki vielä 15:llä sataluvulla[3]. Olisi myöskin tuohon kohtaan tarpeellinen mitailla paikkain korkoja, joista nykyaikoina on löytty laivain jäänöksiä. Arvio sillä perusteella olisi täällä helppo kun maan kohoaminen vedenpinnan yli löyttään merkittynä kahdessa paikassa Susiluodon seurakunnassa. Merkit ovat Maamittari Klingius'en tekemiä. Yksi noista merkistä tavataan niemellä Munkhusskalan Susiluodon eteläisellä rannalla, toinen on saarella Rönnskär. Vanhin merkki on tehty vuonna 1755. Heinäkuussa 1865, kun edellistä mittailin, oli se noin 52 peukaloa vedenpinnasta. Mäellä Skepparnas Petolahdella, noin 3 virstaa merenrannasta on löytty isollaisen laivan jäänöksiä. Kalasaaren luhdalla emäkirkolla, noin 7 virstaa rannasta sanotaan löyttyen laivan antura, joka puhuu ajoista, jolloin iso osa tätä nykyä asutusta Sulvasta on ollut meren pohjaa. Myös Helene'n nevalla on tavattu aluksen jäänöksiä. Mäellä Kivinebackan emäkirkon ja Sulvan välillä sanoo Olavi Arenius löyttyen vahva hahdenhampaan vitja. Korkealla Söderfjärd nimisen luhdan syrjällä olevassa kalliossa sanotaan löytyvän rautarengas, johon arvaten veneitä on sidottu. Mäessä Slorfurubackan ja muilla korkeimmilla paikoilla Susiluodolla on myöskin peltoja tehdessä löytty laivain jäänöksiä.

Mistä asujamet kunnekki seurakuntaan ovat hajaantuneet on paha arvata. Petolahtilaisten ja vielä Susiluotolaistenki puheessa havaitsee tottunut Närpiön murteen, johonka pitäjään ennen ovat kuuluneet, mutta näöltään eivät ainakaan ole pulskain Närpiölästen muotoisia. Maalahden, Sulvan ja Mustasaaren asukkaat taasen näyttävät sekä puheensa, pukunsa että näkönsä puolesta heimolaisilta. Näitten seikkojen selvittämiseksi tarvittaisiin kuitenki tarkempia tutkintoja.

Väestön luvusta ja karttumisesta vanhaan aikaan ei löydy varmaa tietoa. Niinkuin ennen olemme nähneet oli v. 1552 nykyisen emäkirkon kahdessa kylässä yhteensä 55 talonisäntää. V. 1564 oli Susiluodolla 9 talonisäntää ja 55 henkiä; se tekee noin 6 henkeä talolle. Jos tuolla perusteella haemme silloista väen lukua nykyisellä emäkirkolla, niin saamme 330 henkiä, jotka Susiluodon väestön kanssa tekisivät yhteensä korkeintain 400 henkeä. Seuraavalla puoli-vuosisadalla ei kuulu maakunnan väestö paljo enenneen muuallakaan ja meidän pitäjässämme havaitaan että mainituissa kolmessa kylässä oli talonisäntäin luku vähennyt 2:lla, kun oli silloin 62. V. 1631 oli heitä 68 ja v. 1701 löydämme vihdoin 72 talollista. Tuota ennen olivat kuitenki nuo hirveät nälkävuodet lopulla 17:ttä vuosisataa pitäjän väestöä vähentäneet. Silloisen kirkonkirjan lopulla luetellaan vuodella 1695 40 kuollutta, joista kuoli tammikuussa 3, helmik. 1, maalisk. 5, huhtik. 8, toukok. 2, kesäk. 3, heinäk. 3, elok. 2, syysk. 3, lokak. 3, marrask. 5, jouluk. 2. V. 1696 kuoli tammik. 2, helmik. 3, huhtik. 5, toukok. 3, kesäk. 1, heinäk. 7, elok. 6, syysk. 10, lokak. 5, marrask. 6, yhteensä siis 47 henkiä. Luettelo loppuu marrask. 30 p. Seuraava kevät oli hirmuisin noina vuosina. V. 1697 kuolleista löytyy kirkonkirjassa vaan 103, mutta ettei tuohon lukuun ole varmaan luottaminen nähdään siitä, että v. 1695 kuolleita tavataan ainoastaan 10, v. 1696 14. Muut tiedot todistavat että Maalahden pitäjässä kuoli syyskuusta 1696 samaan aikaan v. 1697 yhteensä 356 henkiä, mutta tässä on muistettava että pitäjään myös kuului Sulva, jolla jo silloin oli eri kirkonkirja. Petolahti kuului Närpiöön. Sitte tuli iso viha ja teki tehtävänsä. Vasta sen jälkeen, kun sodan pauhina asettui ja asukkaat palasivat pakopaikoistaan hävitettyjä kotojaan uudesta asumaan, löydämme tarkempia tietoja. Syntyneitten luettelot alkavat syysk. 11 p. 1721, kuolleitten ja vihittyjen kirkkoh. Gedda'n tultua pitäjään toukok. 18 p. 1722. Muitten tietojen puutteessa vuosilta 1721—48 panemme ne tähän:


Vuonna. Syntyneitä. Kuollaita. Vih. parikuntia
1721 15
1722 28 12 9
1723 41 26 4
1724 31 12 6
1725 30 16 10
1726 35 13 6
1727 32 26 16
1728 39 22 12
1729 44 21 8
1730 39 49 6
1731 51 25 10
1732 44 19 4
1733 38 23 4
1734 38 26 7
1735 49 38 11
1736 50 41 4
1737 51 39 8
1738 43 19 9
1739 45 26 4
1740 44 54 6
1741 33 16 3
1742 22 27 3
1743 32 45 8
1744 32 19 11
1745 49 32 9
1746 47 32 6
1747 44 24 7
1748 32 32 7


V:lta 1749 saamme vihdoin silloin aletuista kuolevaisuustauluista tarkat tiedot väestön karttumisesta. Sulvan väestöä emme ole tainneet eroittaa seuraavasta taulusta v. 1802— 1861, jona Sulvan ja muun pitäjän luettelot ovat yhdistetyt. Tiedot Petolahdelta yhtyvät v. 1835.


Vuonna. Syntyneitä. Syntyneistä olivat. Kuolleita. Vittyjä
parikuntia.
m.p. n.p. S:ma Kakso-
sia.
Kuollee-
na syn-
tyneitä.
Äpä-
teitä.
m.p. n.p. S:ma
1749 22 16 38 1 1 21 30 51 10
1750 19 22 41 7 14 21 6
1751 28 24 52 2 14 20 34 12
1752 27 22 49 1 21 27 48 12
1753 35 29 64 2 2 2 21 27 48 9
1754 35 25 60 1 1 21 27 48 12
1755 26 34 60 3 2 2 27 28 55 9
1756 22 36 58 1 34 44 78 9
1757 39 26 65 1 31 17 48 7
1758 34 24 58 2 21 19 40 9
1759 41 28 69 1 2 27 18 45 8
1760 29 32 69 1 1 26 25 51 12
1761 37 32 69 1 25 31 56 7
1762 29 40 69 3 2 31 20 51 7
1763 31 38 69 1 2 1 20 39 59 9
1764 41 32 73 2 1 28 22 50 7
1765 29 39 68 4 17 21 38 7
1766 39 30 69 1 29 16 45 6
1767 28 26 54 1 25 28 53 4
1768 37 35 72 1 2 1 9 19 28 15
1769 38 36 74 2 4 1 26 26 52 11
1770 40 40 80 4 2 33 35 68 7
1771 29 34 63 3 17 18 35 5
1772 21 40 61 1 2 20 17 37 8
1773 19 29 48 1 1 25 19 44 7
1774 44 32 76 1 2 28 30 59 11
1775 39 40 79 2 2 22 28 50 11
1776 39 38 77 1 33 27 60 14
1777 42 41 83 1 3 37 34 71 11
1778 39 36 75 3 23 22 45 8
1779 50 45 95 3 1 1 28 27 55 14
1780 46 39 85 3 2 30 30 60 12
1781 39 46 85 4 35 26 61 6
1782 45 41 86 1 8 1 35 26 60 7
1783 37 45 82 1 1 27 29 56 14
1784 43 38 81 1 19 26 45 8
1785 40 40 80 1 8 47 35 82 11
1786 47 43 90 2 23 34 57 18
1787 50 43 93 1 3 1 29 20 49 12
1788 44 34 78 5 2 49 23 72 12
1789 37 35 72 2 3 30 22 52 6
1790 48 43 91 3 2 5 25 26 51 8
1791 46 42 88 2 2 3 43 31 74 23
1792 57 40 97 2 17 21 38 11
1793 32 45 77 2 1 45 31 76 7
1794 43 58 101 1 2 5 45 42 87 11
1795 61 44 105 2 2 5 39 27 66 7
1796 53 56 109 2 2 25 25 50 16
1797 54 54 108 2 6 30 25 55 13
1798 52 44 96 2 2 34 24 58 8
1799 58 48 106 5 1 40 37 77 15
1800 64 56 120 3 1 40 37 77 15
1801 60 63 123 3 1 3 39 31 70 11
1802 84 87 171 1 4 63 43 108 24
1803 75 88 163 1 3 4 81 79 160 20
1804 80 110 190 5 2 10 46 54 100 26
1805 97 92 189 1 3 6 48 51 99 21
1806 97 96 193 1 5 4 58 61 119 27
1807 79 72 151 4 3 59 58 117 31
1808 86 102 188 3 2 152 164 316 14
1809 71 74 145 5 7 7 124 114 238 21
1810 103 77 180 16 64 49 113 39
1811 91 96 187 1 3 11 64 55 119 21
1812 93 95 188 3 3 8 49 48 97 27
1813 74 88 162 2 4 5 88 85 173 17
1814 93 94 187 2 3 4 88 85 173 17
1815 96 93 189 1 3 4 56 57 113 45
1816 99 104 203 5 5 9 60 56 116 31
1817 99 89 188 2 3 3 73 60 132 18
1818 105 83 188 2 2 8 73 59 132 28
1819 104 95 199 4 4 10 78 81 159 25
1820 100 82 182 1 5 4 52 35 87 30
1821 111 103 214 3 7 5 54 55 109 25
1822 97 89 186 2 3 4 68 57 125 31
1823 106 107 213 5 6 9 105 96 201 28
1824 123 111 234 1 2 12 62 69 122 26
1825 102 104 206 3 5 11 66 69 135 b38
1826 123 108 231 3 4 5 86 62 148 29
1827 95 109 204 5 2 12 76 60 136 26
1828 120 122 242 4 4 8 73 69 142 37
1829 103 112 215 3 11 77 57 134 28
1830 107 110 217 2 2 7 70 57 129 30
1831 100 86 186 1 1 8 103 87 190 27
1832 116 101 217 5 2 6 125 111 236 23
1833 97 90 187 3 2 3 97 97 194 30
1834 107 88 195 2 2 1 93 73 166 37
1835 150 139 289 2 2 15 95 71 166 33
1836 148 128 276 4 8 13 76 72 148 36
1837 142 132 274 4 8 15 100 76 176 22
1838 131 134 265 3 2 10 82 86 168 36
1839 123 121 244 7 6 10 88 71 159 40
1840 141 125 266 9 5 11 84 113 197 47
1841 146 143 289 3 6 12 66 70 136 50
1842 159 136 295 4 7 12 87 88 175 44
1843 174 122 296 2 3 10 107 67 174 45
1844 147 143 290 4 7 11 107 67 174 45
1845 162 138 300 4 5 15 91 68 159 43
1846 160 148 308 7 9 10 113 94 207 48
1847 146 137 283 5 7 6 108 79 187 59
1848 163 148 311 5 8 12 68 74 142 54
1849 169 164 333 4 6 16 131 140 271 73
1850 153 144 297 3 10 8 96 99 195 43
1851 165 139 309 2 2 7 85 79 164 50
1852 165 140 305 3 7 9 116 107 223 40
1853 138 150 288 8 5 7 103 100 203 38
1854 147 146 293 4 7 5 116 131 247 66
1855 157 139 296 3 6 5 120 107 227 42
1856 151 139 290 2 6 9 104 113 217 44
1857 140 148 288 1 4 8 100 110 210 56
1858 208 213 421 8 7 16 95 106 201 59
1859 219 201 420 4 10 17 129 112 241 65
1860 186 178 364 5 10 6 164 156 320 53
1861 216 216 432 6 11 13 146 167 313 56
1862 137 138 275 2 9 11 83 84 167 42
1863 134 117 251 1 9 5 97 94 191 45


Tuon taulun jälkeen on pitäjässä syntynyt v. 1749—1863 yhteensä 20,425 lasta, joista oli miespuolia 10,914 ja naispuolia ainoastaan 9,511. Parikuntia on samaan aikaan vihitty 2,810. Jos syntyneitten lasten koko summasta otetaan pois äpärälapset, joita on 589, niin tulee joka parikuntaa vastaamaan 7,06 lasta, joka siis pitäisi oleman perheen yleinen lapsimäärä.

Kaksoisia on samaan aikaan syntynyt 274. Jos nämä verrataan syntyneitten lasten summaan, niin näemme että joka 74,5:des synnytär synnyttää kaksoisen. Kuolleina syntyneitä on 392. Kaksoisia on siis harvemmassa kuin kuolleena syntyneitä, joita on joka 52:des lapsi. Äpärein luku on tällä vuosisadalla paljo enennyt. Vuosina 1749— 1798 oli ainoastaan joka 255:des lapsi äpärä, vuosina 1799— 1848 sitä vastoin joka 28,8:as lapsi. Äpäreistä on tuolla ajalla syntynyt yhteensä 589. Jos vertaamme ne syntyneitten lasten koko summaan, niin on joka 34,7:äs syntynyt lapsi äpärä

Kuollut on tuolla ajalla yhteensä 13,383 henkiä. Niistäki oli usiampi miespuolia, nimittäin 6,908; naispuolia oli 6,475. Lapsia kuolee ja kuoli varsinki ennen Maalahdella paljo vatsanväänteesen, jonka saavat siitä ettei heitä imetetä vaan elätetään kylmällä lehmän maidolla. Myös rokkotauti oli ennen rasittava. Verraten oli suurin ihmistappio vuosina 1808 ja 1809, jolloin puna- ja muut taudit tappoivat. Rokon panosta pitäjässä ynnä muista taudista tulemme vasta puhumaan. Maalahden kulma on muuten ilmanlaatunsa puolesta raitis. Täällä tavataan paljo vanhoja ihmisiä. Sitte kuin kuolevaisuustauluja ruvettiin tekemään 1749 on 49 henkeä Maalahden emäkirkolla (Susiluodon kanssa) elänyt yli 90:nvuoden. Miespuolia oli 19, naispuolia 30. Niistä eli 8 yli 95:den vuoden, 4 ukkoa ja 4 ämmää. Vanhin ukko kuoli 1850 neljänneksen vailla 100:n vuoden iässä. Murhainkin luku on tällä vuosisadalla paljo karttunut. Kirkkoh. Björk sanoo jo että murhasta ei ole Maalahdella kuultu miehen muistoon; eikä sittemminkään löyttä koko Ruotsin aikana murhattua pitäjässä. Viimeisellä puoli-vuosisadalla tavataan useampia.

Seuraavassa taulussa on pitäjän väestö ositeltu iän, säädyn ja ammatin suhteen. Vuodesta 1805 aikain on Sulva ja v:sta 1835 Petolahti luettu siihen.


1749 1750 1752 1754 1757 1760
mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np.
Alaikäisiä. 133 147 153 159 167 173 160 180 166 184 173 175
15 - 25 välisiä 62 69 89 77 86 77 82 80 85 85 79 85
25 - 50 " 101 104 99 114 99 112 163 154 143 172 123 141
50 - 70 " 49 90 54 85 54 90 42 88 52 81 55 94
70 v. vanhempia 17 45 19 50 18 49 19 28 18 27 16 35
Summa 354 463 414 491 424 501 446 530 461 549 446 534
Emäkirkon väestö 817 905 925 976 1010 980
Nainutta väkeä 154 154 177 177 184 184 207 207 209 209 201 201
Leskiä 6 69 6 63 9 60 11 53 9 43 8 58
15 v. vanhempia
naimatt
61 93 78 92 64 84 68 90 77 112 67 86
Raiskatuita 3 2 2 1 1 1
Pappissäätyisiä 2 2 2 2 2 2 1 1 2 1 3 2
Herrasväkeä 2 1 1 1 1 1 1 2 3
Talollisia (lapsitta) 102 100 102 99 102 99 104 96 104 96 107 109
Torparia " 11 11 6 6 6 6 7 6 7 6 2 2
Loisia " 16 28 12 22 12 21 11 19 9 12 3 9
Teko ja ammatti-
väkeä (lapsitta)
4 4 1 1 1 1 3 3 3 3 2 2
Sotaväkeä 16 13 14 13 16 15 16 15 1 11
Varamiehiä 8 14 14 14 12 10 6
Palkoll. ja isäisiä
lapsia
90 106 106 182 101 170 129 198 151 217 152 189
Perhekuntia 102 102 117 119 122 122



1763 1766 1769 1772 1775 1780
mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np.
Alaikäisiä. 181 194 197 227 207 238 217 261 217 269 252 278
15 - 25 välisiä 62 78 74 77 95 100 102 95 105 98 104 129
25 - 50 " 151 148 145 157 153 166 145 175 157 165 172 178
50 - 70 " 55 91 55 91 62 84 62 74 70 83 75 90
70 v. vanhempia 16 40 16 37 18 35 20 41 22 42 23 42
Summa 465 551 487 589 535 622 546 646 571 657 626 717
Emäkirkon väestö 1016 1076 1157 1192 1228 1343
Nainutta väkeä 217 217 209 209 227 227 218 229 236 236 258 258
Leskiä 9 54 8 60 12 56 16 57 17 60 18 63
15 v. vanhempia
naimatt
58 86 73 93 89 101 95 99 101 92 98 118
Raiskatuita 1 1 4 5 3 ?
Pappissäätyisiä 3 7 2 6 5 8 5 7 2 51 2 6
Muuta herrasväkeä 2 9 1 6 2 6 2 6 2 6 3 4
Talollisia (lapsitta) 108 114 108 115 123 119 128 120 136 132 139 139
Torparia " 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1
Loisia " 7 23 4 8 13 27 3 8 8 232 19 19
Teko ja ammatti-
väkeä (lapsitta)
1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 4 4
Sotaväkeä 12 11 10 10 14 13 11 11 11 13 13
Varamiehiä 7 6 2 10 6 1 1 6 6
Palkoll. ja isäisiä
lapsia
140 184 147 197 157 198 174 209 177 197 181 173
Viheliaisia 6 10 6 13 1 6 10
Perhekuntia 123 124 125 136 138 175



1785 1790 1795 1800
mp. np. mp. np. mp. np. mp. np.
Alaikäisiä. 258 300 258 336 334 326 351 336
15 - 25 välisiä 116 159 145 157 151 189 151 169
25 - 50 " 191 197 184 233 253 293 247 285
50 - 70 " 94 98 87 103 102 104 95 108
70 v. vanhempia 18 38 24 27 20 22 21 31
Summa 677 792 732 856 860 934 865 929
Emäkirkon väestö 1469 1591 1794 1794
Nainutta väkeä 262 262 266 266 333 333 350 350
Leskiä 22 63 22 69 21 63 12 64
15 v. vanhempia naimatt 135 165 162 185 172 212 152 179
Herrasväkeä (lapsinensa) 14 6 5 4 3 3 33 15
Talollisia -"- 254 414 493 485 480 570 422 486
Uustalolaisia -"- 8 6 35 38 90 95 44 44
Torppariväkeä -"- 8 10 14 10 36 47 33 32
Loisia -"- 38 48 32 33 32 44 12 24
Teko ja ammattiväkeä (lapsinensa) 10 8 12 6 15 16 15 15
Sotaväkeä ja Varamiehiä 32 27 33 24 23 22 36 28
Palkollisia 57 79 60 78 219 168 342 225
Viheliäisiä 28 38 28 44 21 34 14 15
Perhekuntia 181 185 309 217



1805 1810 1815 1820 1825 1830
mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np.
Alaikäisiä. 366 367 492 629 597 718 763 877 698 737 713 833
15 - 25 välisiä 160 200 191 202 231 253 224 253 341 322 290 336
25 - 50 " 270 303 393 464 437 533 430 497 509 565 620 584
50 - 70 " 94 103 169 201 169 178 169 178 183 237 209 276
70 v. vanhempia 29 44 3 7 14 17 14 17 41 45 38 71
Summa 919 1051 1248 1503 1448 1699 1600 1822 1672 1905 1770 2090
Emäkirkolla 19 70 844 1027 1000 1189 1107 1275 1129 1316 1199 1426
Sulvalla (407 512) 464 476 448 510 493 547 543 589 571 664
Pitäjän väestö (2889) 2751 3147 3422 3577 3860
Nainutta väkeä 366 367 490 491 506 508 516 518 683 684 709 713
Leskiä 23 79 41 85 52 85 37 61 48 140 50 154
15 v. vanhempia naimatt 164 204 225 298 293 384 284 347 243 305 298 330
Raiskatuita ? ? 4 18 40 60
Herrasväkeä 10 20 13 21 15 22 18 20 33 26 29 28
Talonpojan säätyä 848 975 1119 1340 1343 1538 1506 1722 1592 1820 1685 2000
Kaikki muut 61 56 116 142 90 139 76 80 47 59 56 62
Talollisia 234 336 369 373 395 424
Torpparia 15 39 41 42 159 92
Loisia ja työheittoja 23 36 41 45 102 116
Ammattimiehiä 8 8 6 6 9 10
Trenkia ja Piikoja 229 213 298 338 370 369 344 343 384 291 396 318
Sotamiehiä 13 2 5 1
Laivuria ja merim. 5 4
Luutsia 1 1 1 1 2 2
Vaivaisia 6 6 4 10 6 17 7 12 12 28 11 43
Perhekuntia 270 443 440 581 534 442



1805 1810 1815 1820 1825 1830
mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np. mp. np.
Alaikäisiä. 366 367 492 629 597 718 763 877 698 737 713 833
15 - 25 välisiä 160 200 191 202 231 253 224 253 341 322 290 336
25 - 50 " 270 303 393 464 437 533 430 497 509 565 620 584
50 - 70 " 94 103 169 201 169 178 169 178 183 237 209 276
70 v. vanhempia 53 76 63 86 76 100 83 127 74 125 102 133
Summa 2166 2509 2390 2684 2687 2927 2876 3132 3129 3322 4064 4348
Emäkirkolla 1238 1432 1354 1556 1584 1734 1487 1623 1621 1703 1697 1811
Sulvalla 4478 608 535 625 551 634 580 668 625 702 1394 1533
Petolahdella 450 469 501 503 552 559 607 615 653 684 727 769
Suosiluodolla 202 226 230 233 246 235
Pitäjän väestö 4675 5074 5614 6008 6451 8412
Nainutta väkeä 890 896 948 950 1036 1038 1094 1097 1105 1106 1441 1445
Leskiä 90 194 105 195 862 210 91 230 123 255 147 308
15 v. vanhempia naimatt. 390 408 418 454 412 482 449 483 547 565 813 807
Raiskatuita 66 73 85 65 70 90
Herrasväkeä 31 38 28 35 28 37 23 39 44 66 34 48
Talonpojan säätyä 2109 2436 2321 2599 2606 2830 2767 3009 2945 3153 3829 4093
Kaikki muut 626 35 41 50 53 60 86 84 140 107 201 207
Talollisia 523 539 563 603 619 756
Torpparia 123 131 133 144 153 231
Loisia ja työheittoja 191 222 259 284 255 350
Ammattimiehiä 8 10 10 16 26 30
Trenkia ja Piikoja 502 416 548 471 542 485 575 464 652 547 964 756
Sotamiehiä 2 1 2 22 14
Laivuria ja merim. 5 6 15 9 27 29
Luutsia 3 2 2 4 4 7
Vaivaisia 30 46 15 35 18 47 17 49 38 58 40 73
Perhekuntia 835 929 967 1002 1141 1156


Pitäjän väkiluku oli siis noin 8,400, kun Sulva Keisarillisella kirjalla l:stä päivästä lokak. v. 1860 eroitettiin omaksi kirkkopitäjäksi. Sulvan väestö oli sillon noin 2,900. Samassa tilaisuudessa muutettiin Mustasaaresta kylät Sundom ja Munsmo Sulvan seurakuntaan, johon paremmin sopivatkin, sitte kuin maansa (Sundomlandet) on melkeen kokonaan yhdistynyt manterehen. Ero tapahtui Maalahden silloisen kirkkoherran kuoltua 1861.

Asunnot ovat ylipäänsä vähemmät kun suomalaisten tavalliset asunnot Pohjanmaalla ja es. m. Wöyrin ruotsalaisten. Pitäjässä ei löydy monta kahdenkertaista ratia. Toisen kerran huoneilla ei tehdä paljo mitään. Ovathan kylminä vaate- tai kaluhuoneina. Isoimmissa taloissa on rakennustapa seuraava. Keskikohdalla ratia on matala paasi- eli puuporras. Tämä vie porstuaan, jonka kummassaki sivuseinässä on ovi tupaan. Toinen noista tuvista on edustupa (framstugo), toinen tavallinen asuma (stugo), jonka periseinässä välistä on kaksi ovia, jotka kumpanenki vievät kamariin. Nuo kamarit ovat harvoin asuttavassa tilassa. Enimmästi ovat takatta, välistä haltiattakin. Muutamat makaavat niissä suvisin. Muuten pidetään niissä vaatteita ja kaluja. Porstuasta tupaan tuovan oven vieressä on ovi porstuakamariin. Asuman tuota kamaria vastaisessa nurkassa on suuri muuri, jossa on sekä uuni että takka. Takka on muurin etukulmassa. Se on suuri ja avonainen. Siinä keitetään kaikki keitettävät sekä ihmisille että eläimille. Iltahämärässä tehdään takkaan valkia, joka kestää siksikuin maata mennään. Siinä poltetaan enimmästi risuja, kantoja ja muita roskapuita ja tuon valkean valossa tekevät miehet ja vaimot puhdetyönsä. Harvoin poltetaan talikynttilää. Asumatuvassa on kolme eli neljä akkunaa, jotka kukin ovat jaetut neljään tai vanhan tavan mukaan kuuteentoista ruutuun ja kaksi kahdenkertaista sänkyä, joista toinen on kohta vasemmalla kädellä, kun tullaan ovesta, toinen oikealla kädellä tätä vastapäisessä nurkassa. Vuodee tehdään enimmästi oljista, jotka peitetään hurstilakanalla. Päänalaisena on pari tyynyä ja peittona kaattu taikka ruijy. Alisängyn edessä ovat uutimet, edusta ja pielehinen. Joka seinällä on kiinnitetty penkki. Vasemmalla kädellä peräseinällä on pitkä pöytä ja sen eessä penkki eli pöytälavitsa. Pöydän takana seisoo enimmästi Konnin tekemä kello. Tuvan seinässä on vielä vatihylly, jossa aina on ikäänkuin koristuksena muutama posliinilautanen ja pari kolme kahvikuppia. Katon alla on kolme neljä lautaa, joille ladotaan maitohulikoita. Porstuakamari on isäntäväen makuuhuone. Siinä on tiilistä tehty kakeluuni, enimmästi yksivuoteinen sänky ja pari kolme maalattua toolia, joita Klingius'en aikana tuotiin Ruotsista. Edustuvassa asuu välistä syytinkiväkeä, välistä toinen talollinen. Porstuasta vievät tikat laelle, jossa pidetään kaikenlaisia kaluja. Pienimmissä taloissa ei ole edustupaa, eikä noita tarpeettomia peräkamaria. — Muita huoneita talossa ovat luhtirati, jonka alakerrassa on pari aittaa, joitten välissä on sola ja portti. Aittoja tarvitaanki kaksi, jyväaitta (härbre), jossa pidetään jyviä, jauhoja ja lihaa ynnä ruoka-aitta, jossa pidetään kaloja ja muuta ruokaa. Sitte löytyy talossa asehuone, halkovaja, sauna parsilla varustettu, talli ja navetta, lammasketta, sikoläälti, muutama olki- ja heinälato ja riihi vainiolla. Paikka paikoin löytyy myös paja. Kartano on ahdas, neliskulmainen ja huoneet raketut yltäympäri vanhan tavan jälkeen. Uusissa taloissa heitetään tielle lankeevä sivu kartanoa auki. Merkittävä on yleinen siisteys Maalahtilaisten taloissa, sekä huoneissa että kartanoilla. Melkein joka kartanolla kasvaa muutama istutettu pihlaja eli halaja.

Ulkonäöltä ovat Maalahtilaiset ylipäänsä tummavempia kuin Wöyriläiset ja Närpiöläiset. Tavallisin on miehillä tumma pöyheä tukka ja samanväriset soukat silmäkulmat. Yleinen kasvu on lyhyt. Tuo on varsinki miesten puolella havaittava. Muuten ei ole Maalahdella asukkain kauneudesta paljo puhuminen, varsinki jos vertaa heidät Wöyrin ja Närpiön asukkaihin. Näkönsäki puolesta ovat verrattavat Sulvan ja Mustasaaren asukkaihin.

Kirkkoherra Björk puhuu Turun Sanomissa v. 1772 Maalahtilaisten puvusta hänen aikana. Siitä huolimatta annamme tässä vilppaan 94 vuotisen eukon jutella hänen nuoruudessansa tavallisesta puvusta. Pään peitteenä oli miehillä kesäaikana matala leviälierinen hattu. Vasta jälestä ruvettiin korkeita hattuja pitämään, joita vielä nähdään muutamilla vanhemmilla miehillä. Talvella oli miehillä koirannahkainen karvalakki, jonka päälys oli sinisestä kankaasta. Nahkareunus ulettui eespäin ainoastaan korvain yli ja kaistaleet sidottiin nauhalla yhteen kopan yli. Eessä oli pystyssä seisova keula (spjälde) samasta vaatteesta kuin päälys. Muuten oli miesten puku melkein kokonaan valkoisesta eli haaleasta kankaasta[4]. Liivin (väst) palteessa oli körtit, mutta laskokset olivat käännetyt ulospäin ja olivat edempänä toisistaan kuin nykyiset. Liivi pantiin kiinni hakaisilla (haakona) samoin kuin takki eli tröijy, jolla oli pystökaulus ja erosi liivistä ja vaimojen tröijyistä ainoastaan pidemmällä palteellaan. Kylmällä oli miehen kaulassa kauluri jonka edessä oli korttelin pituinen pyöreä rintapeite. Sekin pantiin kiinni hakasilla niskassa. Tavallisia huivia pidettiin myös. Sulhaisella oli kalvoiset ja niskassa oli kaulukseen ommeltu ruususolmu rippuvilla nauhoilla. Viimeksi oli miehillä polvihousut, napit sivuilla, ja kankaasta sukat. Sulhaisella oli lumivalkeat neulotut sukat. Kenkiä oli kahdellaisia; barckaskooan eli tavalliset karvakengät, pohjat hyljennahasta ja päälykset vasikan eli nautan nahasta; skälskooan olivat kokonaan hyljennahasta ja tehtiin kahdesta puoliskosta, jotka neulottiin yhteen saumalla jalan alta ja päältä. Kumpaisenki suussa oli reikiä, joihin pujottiin nauhat, millä kengät sidottiin jalkaan. Edelliset olivat arki- ja toiset pyhäkengät. Naisten hiuspuku oli tällainen. Hiukset jaettiin takaa kahtia, osat vedettiin sivuille ja jaettiin taas kumpainenki kahteen puoliskoon, joista ta'ampi ensin punottiin yksinään, sitte yhdistettiin ja punottiin etisen kanssa. Viimeksi sidottiin punokset nauhalla yhteen niskaan. Tuo puku pidettiin ylhällä sinisellä nauhalla, joka meni pään yli. Rukouspäivinä ja kun mentiin ripille oli tuo nauha musta. Muu puku oli naisilla musta. Tytöillä oli kolmikanttinen silkkihuivi päässä, jos oli kylmä, mutta muutoin oli pää paljas. Naineet vaimot pitivät suippulakkia (hatt), joka ei ulettunut hiustenkaan yli; se oli takaa pään päältä supistettu snippuun ja kutistettu niskasta, syrjällä soukka reunustus. Kaulassa pidettiin kolmikanttinen silkkihuivi. Miesten liivistä ja tröijyislä erosivat naisten ainoastaan lyhemmillä korteillaan. Hameet kutsuttiin piipa-tjoular, olivat 17 kaistaa eli noin 17 kyynärää ympärinsä. Niistä tehtiin kolme sitte tavallista kaidempaa hametta. Hamevaate oli kokovillaista vanuttamatointa, kudottiin valkoiseksi ja värjättiin sitte mustaksi. Tröijyvaale oli vanutettua. Päälysvaatteiksi pitivät naiset ainoastaan useampia tröijyjä. Lämpimän vuoksi oli niitten vuorina Tukholmasta ostettua hohtoa. Miehillä oli nahkavuori. Eukon nuoruudessa rupesi jo joku Tukholman purjehtia käymään pitkissä liivissä, joissa oli yksi nappirivi. Mustasaaresta ottavat Maalahtilaiset tähän aikaan pukutapansa ja varsinki naisten puku sanotaan muuttuvan yhtä pikaa. Miehillä on matala nahkakeulainen musta lakki, jossa nuoremmilla on kiiltolevyistä ja nauhoista tehty korea kukka. Liivi (liifstycke) on enimmästi tummanvärinen ja eessä kaksi riviä valkoisia eli sinerviä lasi- eli vaatenappia. Housut ovat kaidallaiset aina lahkeisin asti, vyötäreellä on neljä viisi laskosta eessä ja takana. Vanhan merkkinä ovat vielä hattu ja polvihousut. Takki (stäkot rock) on lyhyt ja ruumista myöden, lasku-kaulus. Sekä housut että takki ovat tummasta harmaan ruskeasta kankaasta taikka mustasta verasta. Stäkot pels on yksi lai viitta, vourattu lampaan-nahalla. Harvallaisessa ovat turkit. Jalassa ovat anturasaappaat eli karvakengät. Petolahdella tavataan vielä jollakulla vanhalla valkoinen eli haaleva pitkä tröijy, jonka takana palteessa on kolme laskosta lähellä toisiaan. Näitten perästä seurasi kappelissa lyhvät tröijyt, joissa ei ollut laskosta. Nyt on sielläki ruvettu pitämään lyhviä takkia. Naiset pitävät hiuksensa palmikossa, muutamat ripulisissa. Huivia on ruvettu pitämään monenvärisiä. Muuten on naisten puku yleensä musta. Arkina pidetään ja monella on pyhinäki hame ja mekko, jossa on leveällainen kaulus ja avarat hiansuut. Kläninki ja silkkihuivi kaulassa on muutoin yleinen pyhäpuku. Monella on kaksi alushametta, joista toinen nuoremmilla on topattu (stubb). Päälysvaatteena on kauhtana, joka on topattu taikka vourattu nahalla, kankaalla eli m.s. Muutamissa on kaulus, välistä kissannahastaki, toisissa ei. Ne ovat reunastetut punoksilla ja kivinapeilla. Muutamilla, varsinki vanhemmilla, on koreita silkkisiä kaulavaatteita, joita ei kuitenkaan käytetä muuten kuin häätupia puetessa. Niitä toivat purjehtia! ennen naisille Tukholmasta. Pieksuja ei paljo nähdä täällä, vaan tavallisia kenkunoita taikka karvakenkiä. Kirkkoon ei mene kukaan avon jaloin.

Maalahtilaisten nousuaika on talviaamuin kello 5 ja 6, kesällä noustaan varhemmin, heinäaikana väliin kello 3:ki. Eineellisen (mårosvaa) syövät kohta noustuaan. Rakkain eine-ruokansa on maitokeitto. Puolipäiväksi syövät enimmästi perunoita, vaikka harvoin keitikkäinä, mielellään syövät heidät kuorittuina ja maidossa keitettyinä. Trind' pääron, keitikkäitä, pitävät köyhän miehen ruokana. Hyljen liha, jokamaistuu vesilinnulta,on myöshyvä ruoka. Puolipäiväinen (meddaa)syödään noin 11 eli 12 aikana. Aftonvaal, iltapuoli (päivällinen), syödään tuossa 4, 5,kesällä 6 aikana, Petolahdella talvisydännäkin. Silloinen ruoka on liha ja maito ja jos olisi siikaa taikka sen asimesla suolakalaa. Qvei'vaal, vessvaal, iltanen, syödään vähä ennen maatamenon aikaa, joka on talvella kello 8, kesällä 10. Iltaruoka on jauhopuuro, velli eli piimäkeitto, oostin. Piimä on joka ateriaksi pöydällä. Leipä on hapanta usein ohransekaista. Suurina juhlina esim. jouluna, pääsiäisnä ja helluntaina tarjoo emäntä väellensä mitä paraimpia. Voita syödään silloin joka ateriaksi. Tavallinen juhlaruoka on suurimapuuro. Jouluruokia ovat verimakkara (juulkårv) ja lipiäkala. Pidoissa tarjotaan tavallisesti tuoreita taikka suolatuita kaloja ja perunoita, liha- ja hernelientä, maidossa keitettyä suurimapuuroa, vasikan tai lampaanpaistia, kuivia korppuja eli pannukakkua. Tavallinen juomansa on kirnu-harikko eli katajanmarjoista ja välistä maltaistaki tehty juoma. Kahvia ei juoda monessa talossa muuten kuin eri kohtauksissa. Maalahtilaisia haukutaan likipitäjissä "suurisyöjiksi", Malaks stooretaren. Maalahdella tarinoidaan tuon pilkkanimen alkunsa saaneen seuraavalla tavalla. Eräs Maalahltilainen teki kerran työtä pitäjiin perämaissa ja varusti itsensä maanantaiaamuna, kun lähti, eväällä viikkokaudeksi. Lähti tietä poljeksimaan, mutta ei aikaakaan niin rupesi eväskontti tai säkki — eli missä eväänsä oli — käymään raskaaksi. Istui tien viereen ja söi, tarinoitsiain tieten mitään arvelematta, konttinsa tyhjäksi. Kuinka kestävä pitäjänmies oli Tiistaina, Keskiviikkona ja viikon loppupäivinä — sitä ei mainita. Varmaan ei kalastaminenkaan maittia pahenna, sjön sööker. Ainakin on Maalahtilainen kohtuullisempi Petolahtilaista, johon pääasiallisin syy on se, että on lähempänä kaupunkia, johon vie ruokiaan. Petolahtilaiset pitävät esim. yleensä sikoja omaksi tarpeeksi. Maalahtilaiset ovat muutenki omansa suhteen vallan tarkkoja ja huoltapitäviä, niinkuin tiedostani kaikki muutkin ruotsalaiset tällä rannikolla. Näin kerran Thölby'ssä Mustasaaren pitäjää, naapuritalon pojan täydellä todella maksavan nuorelle talon emännälle 29 tulitikkua, jotka oli lainannut. Eikä tuollaiset esimerkit olekkaan harvoja. Mutta harvat ovatkin katovuodet, jolloin eivät tulisi toi meen. Vuoden siemenet säästävät nälkäsuin. Likiseurakuntien mahtavuudesta jutellaan, että kun kysyt vieraalta mistä hän on, niin vastaa Narpiöläinen: Fråån Nerpes, måå du vejt, Korsnäs'in asukas: Fråån Kårsnääs, Gu' nåå's ja Kaskiluotolainen: Fråån Kasköö, Gu' bäter.

Ruotsi on yleinen kieli Maalahden pitäjässä. Muutamia suomalaisia palkollisia varten pidetään tähän aikaan joskus vuodessa emäkirkolla suomalainen rippi ja jumalanpalvelus. Ruotsalaisia on myöskin monta, jotka ymmärtävät suomea. Kielimurteita Pohjanmaan ruotsalaisissa rantapitäjissä on tähän asti niin vähän tutkittu, että olisi turhamaista ruveta heitä lahkoihin asettamaan. Se on ainakin tunnettu että Wöyrillä ja Närpiöllä on kummallaki oma murteensa. Närpiön murteesen kuuluvat myös Maalahden pitäjästä Petolahti ja Susiluoto, jotka ennen ovatkin Närpiön pitäjään kuuluneet, ja luultavasti Pirttikyläkin, vaikka tämän sanotaan kielimurteensa suhteen siitä paljo eriävän. Koivulahti sanotaan kuuluvan Wöyrin murteesen. Luultavasti kuuluvat nuo kolme välipitäjää Mustasaari, Sulva ja Maalahti valtamurteensa suhteen yhteen, ainakin kuuluu murteensa tottumattomammalle korvalle yhtäläiseltä. Keskinäisestä liikunnosta ovat Petolahden ja varsinki Susiluodon murteet jo niin yhdistyneet Maalahden murteen kanssa, että usein on pahallainen heitä eroittaa. Mutta kuin kuulee esim. Petolahtilaisen kysyvän qva seir et? mitä sinä sanot? taikka qvart ska et gaa? mihinkä menet?, joka on pelkkää Närpiöläistä, niin ilmaisee peränsä. Närpiön murteen omituinen sana gröbbo tyttö, sanotaan Petolahdella grebbo. Tätä vastaavaa sanaa håling poika, ei käytetä Petolahdella, vaan sanotaan niinkuin Maalahdellakin påjk´. Pirttikyläläisten eleistä ja usein kielimurteestakin sanovat Petolahtilaiset pilkaten he' e' finnblanda, se on suomensekaista. Ei kielimurteensa oudolle kuitenkaan kuulu niin eriävältä, kun hokevat heidät olevan. Kun Pirttikyläläinen esim. kysyy hålin arun åv tejde tvåårar? kumpika noista kahdesta? niin kysytään Petolahdella håtin arun av tejsje tvåå? Omaisuuksia Maalahtilaisten kielimurteessa ovat esim. seuraavat. Pääte -a muuttuu ruotsin o:ksi esim. schvaalo pääskyinen, lädo lato, tjärro rattaat, flecko tyttö; nimi sanain pääte -e heitetään pois ja sanotaan föör´ keli, skräddar´ kraatari, simmar´ uimari, påjk´ poika; an taasen kuuluu -on esim. lädon lato, tjärron; -en sanotaan -in esim. qväärnin eli väärnin mylly, grändin kylän-osa, skouin metsä, graanin kuusi. Laatusanain päätteestä ad katoaa d, esim. åppblanda´ sekoitettu, åppstäda, puettu, siivottu; päätteestä ig putoaa, niinkuin muittenki Ruotsalaisten puheessa, g pois esim. fröudi pulskea, lihava, eli muuttuu koko pääte o:ksi, esim. städo vankka, oovetto, herjaava. Tekosanain pääte -a heitetään pois, esim. jäär tehdä, stjuut ampua, lykätä, aarbeit tehdä työtä. Kirjain a muuttuu välistä sanain sisällä ä;ksi esim. mainituissa sanoissa lädo, qväärn´ städo, e lavasta ö:ksi niinkuin sanassa sjölv itse, tavasta ä:ksi esim. jälp apu. Kirjain i kuuluu syvältä elikkä painavalta melkeen kuin venäjässä. Paraita esimerkkiä siihen on epänimikkö miin minun, jossa i muutenki on pitkä. Kun o pitkässä tavauksessa Wöyriliä ja Koivulahdella kuuluu åo, niin sanotaan täällä ou, joka kuuluu melkeen kuin syväruotsin ö, esim. sanoissa skou´ metsä, doumar´ tuomari, kou lehmä, monikossa kounar. U kuuluu syvältä melkeen kuin kaksiäänike ny, muuttuu usein o:ksi, esim. sanoissa foll täysi, skollar näyttää. Y kuuluu myöskin syvemmältä kuin tavallisessa ruotsin kielessä, esim. sanassa fyyrar neljä. L:ää on muukalaisen melkeen mahdotoin äännellä Maalahtilaisten tavalla. Sitä mainiessa lyö kieli ikäänkuin taakseen kitalaessa. On melkeen kuin kuulisi e-n jäänöksiä sen jälessä esim. flasko pullo, jälp auta! Q katoaa Maalahden Ylikylässä muutamain sanain alussa esim. väärn mylly, viigo hehko, e vess illalla. — Tekeväisiä epänimikköjä taivutetaan seuraavalla tavalla:

Ja' minä,
men; miin, minun,
åt me´ l. meeg minulle,
me´ l. meeg minua,
ååv me´ l. meeg minulta.
Vi me,
vånn meidän,
åt åss meille,
åss meitä,
ååv åss meiltä.
Du sinä,
den, diin sinun,
åt de´ l. teeg sinulle,
de´ l. teeg sinua,
ååv de´ l. teeg sinulta,
Ni tee,
edan teidän,
åt eder teille,
eder teitä,
ååv eder teiltä.
Han houn hän,
hans l. hansis, hennas, sen, siin hänen,
ål´an l. hände, ena l. honde hänelle,
´an l. hande´, ena l. honde häntä,
ååv'an l. hände´, ena l. honde häneltä.
di, l. tej he,
teras heidän,
åttej l. dåm heille,
tej l. dåm heitä,
ååv tej l. dåm heiltä.

Men, den ja sen sanotaan urossukuisista ja miin, diin, siin naissukuisista. Tässä eivät koskaan erehdy. Niin sanovat esim. men karl minun mieheni, puolisoni, den ploug minun aarani, mutta miin tjär'ng minun vaimoni, siin bruud morsiamensa. Kun on puhutetun tärkeä tietää ketä asia koskee niin sanotaan meeg, teeg, hande ja tej, muuten me´ te, ´an ja ti. Hande merkinnee alusta tuota, puheessa olevaa. Du tavataan myös muodossa töög esim. lauseessa töög? sinäkö? Laskusanat ovat: 1 eit 2 tvåå, 3 triiar, 4 fyyrar, 5 femmar, 6 sjiksar, 7 sjuvar, 8 ått´, 9 nij, 10 tij, 11 elv´ 12 tålv, 13 tretton, 20 tjuue, 30 treti, 40 förtti, 80 åtoti, 90 nijtti, 100 hondra. Näytteeksi taivutettakoon tähän joku apu- ja koskevainen tekosana:

Ja´ je olen,
du je olet,
han je on,
vi je olemme,
ni je olette,
tej je ovat
Ja´ va´ olin,
vi va´ olimme j. n. e.
Ja'a vöri olen ollut j. n. e.
tej ha l. ti'a vöri ovat olleet.
Ja had vuri olin ollut j. n. e.
Ja ska va minä olen oleva.
vi ska va me olemme j. n. e.
Ja må va mahdan olla j. n. e.
Ja ska va olisin j. n. e.
Ja må'a vöri mahdan ollut j.n. e.
Ja sku'a vöri olisin ollut j.n. e.
Ja ska'a vöri minä olen ollut j. n. e.
Va du! ole!
Va ni! olkaa!
Ti va olla,
ti ha vöri, olla ollut.
ti ska va olla, oleva.
Varand´ oleva.
Ja' jäär teen,
du jäär teet,
han jäär tekee,
vi jäär teemme,
ni jäär teette,
tej jäär tekevät.
Ja' joul tein j. n. e.
vi joul teimme j. n. e.
Ja ha jourt olen tehtyt j. n. e.
tej ha l. ti'a jourt ovat tehneet j.n.e.
Ja had´ jourt olin tehnyt j. n. e.
Ja ska jäär minä teen,
vi ska jäär me teemme j. n. e.
Ja må jäär mahdan tehdä j. n. e.
Ja sku jäär tekisin j. n. e.
Ja må'a jourt mahdan tehnyt j n. e.
Ja sku'a jourt olisin tehnyt j. n. e.
Ja ska'a jourt minä olen tehnyt j. n. e.
Jäär du! tee!
Jäär ni! tehkää!
Ti jäär tehdä,
ti ha jourt tehneenä,
ti ska jäär tehdä.
Järand´ tekevä.
Muodossa vöri kuuluu ö ö-n ja ruots. u- n väliseltä. Had´ kuuluu melkein kuin ha´. Ja ska ei ole tavallinen muoto, sen siaau sanotaan esim. ja mått´ eli ja måtta gaa. Jos Maalahtilainen sanoo olleensa jossain, niin antaa, missä sopii, paikalle omantosian päätteen -as esim. Bånnas Iisakas. Tutkien puhuttua ja usein ikäänkuin tapaturmassa muutenki lopettaa puheensa lauseella elå.
Yksin emäkirkolla on havaittava eroitus puheenparressa. Selvimpää ruotsia puhutaan pappilan lähellä Alikylän osassa Klockarbacken, jossa paljo on herrasväkeä asunut. Ylikylässä puhutaan sekaisinta ja lyhennetään sanoja esim. e vess (qveis', qväll) illalla, e mönn (mörn) huomenella, jota vastaan Alikylässä sanotaan i qveis' i aftost, i mårost. Niinkuin jo ennen mainittiin sanovat Petolahtilaiset Närpiön murteen mukaan qvann missä, qvart mihin, qva mitä j. n. e. Maalahtilaiset puolestaan heittävät q:n pois ja sanovat vann, vart ja va´. Tuon lisäksi jätetään q Alikylässä pois muistaki sanoista, esim. väärn mylly, viigo hehko. Omituisia sananmurteita ovat Maalahdella hijennar täällä, hije tässä, tidennar tuolla, dide tuossa, hitje tämä, hede tuo, holin? kumpi?, ömsaand yksin, såår etelä, folsing varsa, lamb karitsa j. n. e. omituisia sanoja ovat esim. göut (dank) huono kynttilä, rådd raskas (vaimo), skollar näyttää (päältäpäin), båda niemi, klåve rako jäässä, årrveno naarasteeri, vränsk ruuna, röj koppelo, qvätto lastu, skarpgobb kova muurain, blöt-tjärng kypsi muurain.

Alimaalahden murteella otamme tähän kappaleen uudesta testamentista, joka ennenkin tavataan näytteenä ruotsalaisten pitäjäin kertomuksissa.

Å på tridi daain va et gässbåd i Cana i Galileen å Jesu mour va teer. Jesus å hans båån (barn) va åh budi ti gassbås. Å tå viine va'dt för liite, saa Jesu mour åt an: Di ha int na viin. Tå saa Jesus ti on: Qvinn va haar ja me teeg? He int men tiid kumi ann. Tå saa hans mour åt dräängan: va han se'er åt eder ska ni jäär. Så ha di sjex steinkruukor teer, sårn va sätt et Judanas bruk å som drou två elå trij mååt vaar. Tå saa Jesus åt dåm: Lägg kruukona föll å' vatn. Å så laa di dåm föll. Å så saa han åt dåm: Legg i dåm å bjer dåm ti kåttjin, å di baar dåm. Tå kåttjin smaka viine såm a vöri vattne å int veta vadan e a kumi — men dräängan såm a öjst vattne i dåm veta e — så skicka han båd et brugummin. Å saa åt an: All bruuka di sätt fram ti bäst viine fö'st å tå di vaal dråttji tå säter di fram he såm je säämber. Å no ha ni spara heje bäter viine tärt nöög. Å he va ti fö'st täckne såm han joul i Cana i Galileen.

Sananparsista mainittakoon tässäkin muutama. Vihamiestä uhkaessa sanotaan vänt bara ja fåår de mellan stapel å kou, joka muistuttaa entistä tapaa, kun hautauslehmä vietiin ruumiin seurassa kirkolle. Hyvästä luvusta sanotaan du läser såm Måårten biskåp, joka muka pitäisi olleen ensimäinen pispa mailmassa ja muutenki vakava pappi. Tavallinen sananlasku on täällä enennetty näin: Bannas föötren, Slorkyro ååker å Liming ääng. Bann on talo Alimaalahdella

Miehen nimiä 15:lla sataluvulla olivat: Jakob, Halvar, Bengt, Jöns, Per, Anders, Grels, Oluf, Lasse, Klemet, Gunnar, Erik, Staffan, Morthen, Poll, Tord, Michel, Sven, Ravald, Siffred, Mons, Biörn, Henrik, Bertel. Naisten nimiä tavataan esim. Barbro, Karin ja Kirstin. Tämänaikaiset tavallisimmat miehen nimet ovat: Jo'an, Janne l. Juck', Matt', Erik l. Erk', Jakop, Simon, Joonas l. Joone, Anders l. Ant', Benjam, Sven, Mickel l. Mick', Henrik l. Hejk', Måårtin. Naisten nimet: Maria, Maija l. Maj', Kajsa, Baata l. Baat', Sliina, Anna, Greeta l. Greet'.

Kihlaaminen on samantapainen kun tiedostani muuallaki etelä Pohjanmaalla. Kahdestatoista vuodesta aikain makaavat tytöt suvisin luhdissa ja tuonne saa morsian joka lauvantai- ja pyhäyö sulhaisensa vuoteiseksi. Tämä kihlaaminen kestää noin puoli ja kuusiki vuotta, siksi kuin sulhainen saa tilaisuuden mennä naimiseen. Mainittuina öinä kulkee poikia joukottain ympäri kylää, mitkä todella kosioimassa, mitkä viinan takimesta. Vanhemmat, näet, kun tietävät tytöllänsä olevan sulhainen, antavat hänelle jyviä, joista tyttö keittää viinaa ja tarjoo niille pojille, joihin mielistyy. Kolmentoista vuotiset pojat käyvät oppia vanhempain parissa. Nämä tekevät yön pitkään kaikenmoisia kuria. Välistä antauvat tytötkin liikkeelle ja tekevät hullutuksia poikain vastattavaksi. Asetuksia yön juoksun vastustamiseksi Maalahden pitäjässä sääti Maaherra Piper 18 p. huhtik. v. 1755 ja 7 p. helmik. 1757. Nämä kielsivät vanhempia antamasta tyttöin maata luhdissa ja tekivät yöjalkaisten sakonalaisiksi. Siihen aikaan kuulutettiin noita usein, mutta melkein vaikutuksetta. Olkoon kuitenki poikain kiitokseksi sanottu että harvat heittävät kihlatun morsiamensa. Välistä ja useinki ajaa toki sulhaisen pakkokin pappilaan kuulutuskirjaa hakemaan. Vähintäin kolmasosa vuoden alla vihittyjä parikuntia maksavat tervarahansa. Kuulutusta hakiessa seuraa sulhaista puhemies, joka enimmästi on sukua, välistä morsiamen vanhemmatkin. Ensi kuulutuksesta sanottiin ennen gaa i bruustugon. Muinoin pidettiin häitä kaksi päivää morsiamen ja kaksi sulhaisen vanhemmilta (fyyradasbrölåp). Nykyaikoina ovat hääpidot vähä harvenneet ja parikunnat vihitään enimmästi pappilassa, johon asianomaiset usein tulevat kahdenkesken, ellei kukaan tietäisi vihkimisestä, eikä sulhaisen tarvitsisi juominkia pitää. Kun häitä pidetään, niin parikunta vihitään kirkossa 12 aikana päivällä. Isommat häät rupeavat tuorstaina, pienemmät perjantaina (tvåå daga's gästbåd) ja kestävät lauvantai iltaan asti. Jos on pidempi matka kirkkoon, niin ajaa hääväki hevoisella seuraavassa järjestyksessä". Ensin soittajat, joita enimmästi on kaksi viuluttajaa ja yksi klarinetinsoittaja, sitte puhemies yksin, sitte parikunta, sitte pappi, jälessä ajavat parikunnan sukulaiset ja sitte muu hääväki, missä järjestyksessä tahansa. Johtoseura kulkee hiljaan soittajain pelaessa. Tuossa tilaisuudessa soitetaan Vegesack'in marssia Oravaisen tappelussa [5]. Parikuunan tulee tarkkaan tervehtiä kaikkia vastaan tulevia, joittenka velvollisuus on kohteliaasti kumarrella ja, jos on mies, paljastaa päänsä, jota eivät asukkaat muuten keskenänsä tee. Usein ammutaan tien vierissä parikunnan kunniaksi. Jos on kylmä niin teetetään edeltäkäsin kirkon vierisen talon takkaan suuri valkia, jossa parikunta ja hääväki saavat lämmitellä. Tavasta lämmitetään sulhaiselle ja morsiamelle viinaryyppyki virkistykseksi. Parikunnan hevoselle pitää taloon heitettämän vahti ettei joku pahaa suopa voisi mitään kuria tehdä. Morsiamella on hopearaha kummassaki kengässä, sillä muuten olisi tuolla pahaa suovalla valta hänen ylitsensä samassa kun morsian astuu kirkon kynnyksen yli. Morsiamen puku on musta silkkikläninki, kiiltolevyistä ja silkkinauhoista tehty korkia kruunu päässä ja heiluva vapavärinen silkkiside pallialla. Kirkkoon mennessä asettuu hääseura tällaiseen järjestykseen. Etupäässä menee pari tyttöjä, joista sanotaan bjäär kalfsjuulon, sitte vuorottain pari poikia ja pari tyttöjä, niin monta kun löytyy seurassa, sitte telturit, joita on kuusi neitoa (brupiigor) ja kuusi poikaa, kolme kutaki rinnatusten, sitte parikunta, sitte soittajat, sitte parikunnan vanhemmat ja näitten perässä tulee muu johtokunta. Kun kirkossa joudutaan kuoriin niin jakautuu parittaisin tullut nuoriso kehään, pojat oikialle ja tytöt vasemmalle puolelle, telturit taasen paikallensa kummalleki puolelle vihkituolia. Muu hääväki jää taammaksi kirkkoon, johon paljo muutaki kansaa tapaa kokoontua katsomaan. Samassa järjestyksessä lähdetään taas kirkosta ja häätaloon. On myöskin mainittava eitä niin kauvan kun morsiamelta on kruunu päässä istuu ja seisoo hän, paitsi vihkiäisissä, yljän oikialla rinnalla. Sulhaisen ja morsiamen ensi tekeminen häätaloon tultua on mennä keittohuoneesen ja padasta kumpiki ryypätä samalla kapustalla pari suullista keitettä, tuolla ikäänkuin näyttääkseen toivonsa saada elää sovinnossa aviosäädyssään. Puolipäiväinen on pitojen alku. Muitten kulhojen sekaan pannaan pöydälle tyhjäki vati (bru'faat), johon kootaan lahjoja parikunnalle. Miehet ja pojat panevat rahaa, vaimot ja tytöt huivia, liinakangasta, posliinikaluja j. m. s., kukin mahtavuutensa mukaan. Melkeen ainoa huvitus häissä on tanssi, jossa hyppeleminen morsiamen kanssa on pääasiana. Häätupa on puetettu, katto ja seinät, silkkisillä kaulavaatteilla ja valkoisilla liinasilla, välistä koristetut punaisilla heltuilla. Seinät ovat täynnä tauluja, kuvapaperia ja kuvastimia taikka peiliä erinomaisessa epäjärjestyksessä. Pöydän takana on suurin kuvastin, johon ei paljo muitten ole lupa kurkistella kun parikunnan. Kun ruokapöydät ovat siirretyt laattialta, niin asettuvat soittajat istumaan pöydän taa, kaksi kulhoa pannaan pöydälle, yksi on tyhjä ja täytettävä, toisessa viinaa. Tämän ääreen seisahtuu viinanlaskia (källarsven), nappu kädessä. Viinanlaskioita on kaksi hääpidoissa. Toinen kulkee tarjoten. Niiksi valitaan vakavia raittiita miehiä. Nykyisemmin on ruvettu viinaa pitämään esillä tarjoamatta ja onkin viinanmeno enennyt. Ennen meni viinaa isoissa häissä noin neljä-, viisikymmentä kannua, nyt mainitaan menneen kahdeksan ja yhdeksänkikymmentä kannua. Ensimäinen polska tanssitaan niin, että sulhainen ja morsian seisahtuvat tuon suuren kuvastimen eteen, katsovat hetken sitä kohden, kääntyvät sitte toisiinsa, kumartelevat ja sulhainen nostaa lakkia — miehet hyppelevät aina lakin päin — ja kääntyvät taasen kuvastinta kohden. Samassa vaikenee soitanto. Vähän perästä alkaa soittelo taas ja nyt tanssivat kahden kolme polska peräkanaa. Sitte rupeavat vaatimaan muitakin polskaan. Ensin käsketään pappi ja papin rouva, sitte kaaso, sitte sukulaiset ja sitte muita kestiä. Jokainen kun tanssii morsiamen kanssa panee muuan markan eli minkä mielii, välistä ruplanki, morsiamen käteen. Tämä heittää rahan vadille ja viinanlaskia tarjoo tanssineelle morsiamen puolesta ryypyn napullansa. Sittemmin rupee nuoriso keskenäänki hyppelemään. Tässä on se tapa merkittävä että tytöt käskevät poikia tanssiin ja poikarievut saavat odottaa siksikun käsketään, jos eivät tahdo mennä rahaa morsiamelle maksamaan. Tytöt muuttavat häissä monesti pukua. Ensi yönä esim. on jokaisella musta kläninki ja seppeli päässä. Noin seitsemän aikana ehtoolla kokoontuu nurkkavieraita (gålfståndaren) luvan täydellä katsomaan ja tanssimaan ja toisia ulkopuolelle teuhaamaan ja lasista tirkistelemään. Niitäki poistamaan kävi kerran kielto maaherralta, mutta aivan turhaan. Nämä tanssivat myös morsiamen kanssa, saavat ryypyn ja panevat antimensa kulholle. Morsian voi niin muodoin pitojen pitkään tanssia sadan paikkoihin ruplia vadillensa ja moni poika hyppelee humalassa kolme, neljä ruplaa kukkarostaan. Usein tarjottaa isäntä muutenki nurkkureille viinaa, josta monesti juovustuvat ja tekevät moninaista väkivaltaa. On sekin nähty että ovat ajaneet hääväen, paitsi morsianta, ulos häätuvasta. Harvoin on siltä puukko näkyvissä. Noin kahden, kolmen aikana aamulla käsketään nurkkavieraat ulos häätuvasta. Silloin ruvetaan pöytiä valmistamaan toiseksi ateriaksi, joka syödään noin kello neljän aikana. Joka sitä ennen on nälistynyt, saa mennä vaimoväeltä jotain suuhunsa hankkimaan. Toisena päivänä tanssivat tytöt morsiamen itsestään (ifråån se) ja vaimot tykönsä (tili se´). Vasta sitte saa morsian ottaa kruunun päästään. Nuoret pitkittävät hypellen aina lauvantai iltaan. Vanhat katselevat nuorten iloa, puhuvat keskenänsä, mitä mistäki ja tarinoitsevatkin välistä. Usein tulee nuoriso käskemättä vielä pyhäiltanaki häätaloon tanssimaan. Tavallinen tanssi on Suomessa yleinen polska, välistä pannaan valssiaki. Häitä pidetään useasti tähän aikaan tuota rahan ansiota varten. Välistä loppuvat ruokavarat toista ateriaa syödessä. Viina ei lopu koskaan. Tietävät kyllä että humalassa on raha löyhemmällä.

Maalahtilaiset eivät ylipäänsä ole viinaan taipuvia. Juovat pian kaikki ryypyn jos tarjoo, mutta eivät usein juo itsiänsä ripuksiin. Pahimmalla kannalla oli tämä seikka loppupuoleen viimeistä ja alkupuoleen tätä vuosisataa. Provastinkäräjissä v. 1792 valittivat sekä papisto että talonpojat Sulvan nuorison yltyvästä juopumuudesta, ”jota oli sen pahempi vastustaa kun kruununmiehetki pitivät kapakoita"[6]. Tätä nykyä ei ole paljo miehistä moittiminen. Mutta lapsivaimot, joilla viinaa välttämättömästi pitää olemaan, juovat sitä summalta. Tämä on vanha tapa ja muutamat juovat tuopin ensi päivänä. Lapsen saatua katsoo kätilöin jos lapsi rupee elämään taikka ei. Jos kädet ovat valkoiset niin kuolee kohla (pront! ). Jos viiva, joka ison ja sen likimäisen varpaan välistä menee jalan alle, ei ole oikein selvä, niin lapsi kuolee lapsuudessaan, bliir afstäckt å gaar inh’ ti' bools. Muuten päätetään myös lapsen itkusta kasteessa, jos tulee elämään. Veteen, jossa lapsi ensi kerran pestään, pannaan hiiliä. Lapsi ruokitaan kylmällä lehmän maidolla, jota imee tilasta (nappen). Vuoden vanhana saa enimmästi hapannutta maitoa, jonka lähden usein kuolevat vatsan väänteestä. Lasten imettäminen pidetään hentuiselta, eikä miehet antaisikaan vaimojen imettää lapsiansa pelvosta että tuo veisi kauneutensa. Jos joskus sen sallivat, niin luulevat sillä pääsevänsä paljoista lapsista. Ei harjaksiakaan lapsissa pidetä luonnollisina vaan luullaan pahanilkisiltä saatetuksi, johonka siis ei muu autakkaan kun ymmärtäväisen keinot. Syöpäläisen (riis) luulevat lapsilla olevan kun lapsi kapaloidaan niin kovaan että kylkiluut vääristyvät je rinta siitä menee vinoksi. Lapsien ja melkein vanhempainki taudeissa koitetaan enimmästi kaikki kurit ja keinot ennenkuin hankitaan lääkkeitä. Lasten jalat pidetään kauvan kapaloissa. Jos se niistä päästyä lyö jalkansa ristiin, niin luullaan pahalta naapurilta vitsastetuksi (gåålbondi). Silloin on lapsen vetäminen aidan vitsan läpi. Paras on jos löydetään aidassa seiväspari, joista yksi on kasvava puu. Sitte levitetään seipäät toisistaan niin että lapsi mahtuu vitsan läpi. Jos ei tuollaista seiväsparia löyttä, niin haetaan kuusi, jonka juuri on kasvanut koukkuun maasta ja lapsi vedetään tuon koukun alta. Tuommoisia uskoo ja tekee vielä moni, varsinki Petolahdella.

Sibyllan ennustuksista sanotaan keksityksi taika ett'ei palkollisen pidä rupeaman palvelukseen maanantaina, jos mielii pääsevän vuotensa perille, vaan tiistaina. Kirkkoherra Björck puhuessaan pitäjän taikauskoista aikanansa ei sano niitä paljo löytyvän, mainitsee kumminkin sen, että muutama vanha tummu soisi ettei vaimoväkensä kehräisi tuorstai-illoin. Luulee lampaansa siitä saavan kiertotaudin eli mikä hän lienee, kringgång.

Juhla-ruista on jo ennen mainittu. Petolahdella ei syödä lipiäkaloja eikä makkaroita jouluksi, vaan sen siaan jouluhaukia, julgäddor. Jouluaattona mennään edellä puolenpäivän saunaan. Kello neljä j. p. p. syödään joulupuuro ja mennään maata kuuden aikana. Olkia pannaan monessa talossa jouluksi tuvan laattialle. Joulun, uudenvuoden ja loppiaisenki aatto-iltoina nakkaavat perheväki toisillensa juhlalahjoja, puulusikoita, kuontalolautoja, joihin leikkaavat kaikellaisia koristuksia, kengänpauloja, kuvapaperia j. m. s. Mainittuina iltoina ja seuraavina juhlapäivä-aamuina palaa aidanseipäissä ja lumessa sylen pituisia tervaskiskoista tehtyjä soittoja. Välisiä pystytetään päreillä koristettu riuku, jonka nokkaan on sidottu lyhty. Joulupäivänä ajetaan, jos suinkin sopii, hevoisella kirkolle. Soitoilla tullaan kirkonmäelle, ja kootaan läjään palamaan. Ei niinkään Tapanin kuin kolmantena joulupäivänä kyläilee nuoriso. Petolahdella kestitetään vieras ryypyllä. Emäkirkolla tarjoavat tytöt kahvia ja pojat puolestaan viinaa tytöille, jos haluavat. Silloin on raitiski mies vähä humalassa. Muuten on koko juhla-aikana voita ja leipää pöydällä. Uudenvuoden ja loppiaisen aikana vierastelevat pitäjää kolme enimmästi Mustasaaresta kotoista viisasta miestä, stfernpojkar, laulaen ja rahaa kooten. Loppiaiseksi puetetaan pieni tyttömorsiameksi, lappbrud. Tämä kulkee, tyttöparvi perässä, päivällä ympäri talosta taloon, näyttääkseen että hän on morsiamena. Iltasella kokoontuu hänen kotiinsa sekä aika ihmisiä että lapsia. Siellä hypellään niinkuin ainaki häissä. Joka tanssii morsiamen kanssa maksaa kopeikan. Laskiaispäivänä syödään hernerokkaa ja sianlihaa. Maalahden pitäjässä on huonoja törmiä. Lasten päähuvitus laskiaissa on vipukelkka. Harvoin yhdistyvät vanhemmat semmoisiin. Myöskin mainittava tapa silloin on se, että lapset juoksevat ympäri kulkuisilla. Pääsiäisyönä ovat sekä pojat että tytöt liikkeellä hullutuksia tekemässä. Sahahepoja ja loukkuja valjastetaan esim. halkokuorman eteen maantielle, pienempiä huoneita muutetaan paikaltansa, olkia vedetään ladoista kokkovalkioihin j. m. s. Usein löyttään huomenelta lampaitten seljät ja posket kerittyinä. Tuota arvellaan noita-akkain työksi, jotka noitivat noilla villoilla. Muistan tästä että paras neuvo pakotukseen kuuluu olevan se multa jonka pappi nakkaa ruumiin-arkun päälle. Usein kyykistyvät akat ikäänkuin suruissaan, papin luettua, arkun viereen, laskevat nenäliinansa kannelle ja kouraavat noustessaan mitä saavat. Noitia näkee pääsiäisyönä jos kolme kertaa siirretyn huoneen katolta tirkistelee. Mettumaariksi koristetaan piha, paraiten portaan kumpiki puoli, koivuilla. Tytöt sitovat (binda) mettumaari-aattona, tutkiakseen onnensa kohtauksia seuraavan vuoden alla. Tämä sitominen käy yleisellä tavalla. Kasvavia olkia katkaistaan solmujen yläpuolelta. Sitte sidotaan oljen ympäri erivärisiä lankoja. Joka värillä on muka merkityksensä. Mettumaari-aamuna menee tyttö sykkivällä sydämellä tulevaisuuttansa näkemään. Usein eivät löydä langan merkkiäkään, sillä poikain työ on aattoiltana niitten vakoileminen ja hävittäminen. Jos kaikki on paikoillaan, niin sanoo langan värin merkitys siinä sitomisessa, jossa oljen sydän on hiukan kasvanut, tyttöparan vuoden onnen. Vehnäinen lanka merkitsee rakkautta, vaaleanpunainen kruunua, sininen uskollisuutta, punainen rehellisyyttä, sinervä rikkautta, keltainen rukkaisia, valkoinen ruumista ja musta surua. Toinen samaa tarkoittava tyttöin tapa on se, kun mettumaari- aattona leikkaavat pieniä turpaita maasta, panevat lehden jokaisen alle, muistaakseen mitä mistäki toivovat ja jos aamulla löytävät madon taikka muun hyönteisen turpaan alla, niin varmaan toivottu tapahtuu. Poikain mettumaarihuvitus on pöllin lyönti. Muita jokavuotisia tapoja ovat valehteleminen ensi ja viime päivinä huhtikuuta, kukin taitonsa mukaan, arpaheinän sitominen y. m. [7].

Maalahtilaisen tervehdyssanat ovat go måron, go daa, go afton, go natt ja samaten vastataan. Go afton tervehditään kohta puolipäiväisen syötyä. Tiellä jos toinen menee ohitse, niin nykähyttävät hiukan päällänsä, lakkiin koskematta, ja sanovat tervehdyksensä. Kun herrasväkeä tulee vastaan niin nostavat lakkia mitään sanomatta. Eivät kuitenkaan kaikki, varsinkaan nuoremmat, niitä tervehdi. Naisten en ole nähnyt kumartelevan eli ”niiaavan" muuten kuin kummina ja Herran ehtoolliselle mennessä; sanovat vaan hekin tervehdyksensä ja nykähyttävät päällänsä. Maalahtilaisella yleiseen ei ole paljo ulkonaista kohteliaisuutta. Kun tulet tupaansa, niin saat usein seisoa ovenvieressä, jos on sia penkillä, etkä mene istumaan. Jos on kohteliaimpia emäntiä, niin nostaa jonku penkillä makaavan vaatteen sivuun ja sanoo stii fråån dyrin. Lakki on miehen päässä, muutoin kun syö, lukee ja jos herrasväkeä on tuvassa. Du eli tu on tavallinen puhetteleminen, vanhemmille sanotaan ni. Sentähden kuullaanki välistä lausunto kallar tu me, för töög? Parempi teitittelemistä on luultavasti monen mieleen han taikka hon, ainaki puhutellaan niillä usein herrasväkeä. Muutama akka puhuttelee herroja sukunimellä. Vähä on tietonsa likipitäjiä tuonnemmasta mailmasta. Esimerkiksi olkoon mainittu se, kun muutama herrasväkinen perhekunta muutti emäkirkolle Suomalaisista (Finnmarken), niin ihmettelivät ainakin pari emäntää kohteliaasti, kuinka ymmärrettävästi perheväki kumminkin puhui ruotsia, tå finskon entå je moode's-mååle.

Maalahtilaisten etevimpiä avuja on rehellisyytensä. Varkaudesta ei kuulla paljo koskaan. Puheessaan ovat vapaita taikka puhuvat kaikki ajatuksensa huoleti, jos harmittaa toista taikka ei. Tuohon loukkaantuu piankin vieras. Siihen tulee vielä sekin, että ovat vallan epäluuloisia vieraan kokeitten suhteen. Hyvääkinsuovaa harmittaa tuo epäluulo usein niin, että surkutellen heittää kokeensa, joita mietti heidän hyväkseen. Taitaa tuohon osaksi olla syy seki, että pelkäävät jälkimaksoja, sillä kunnallisissa asioissa eivät tahdo taipua vähimpäänkään rahamaksoon. Muuten näyttää tuosta kahdesta niinkuin muustaki elannostaan ikäänkuin tuntisivat että asuvat vieraalla rannikolla, jolla ei olisi mitään hyvää luon maan asukkailta odotettavana ja heidän siis on paras olla varoissaan. He ylönkalsovat ja pilkkaavat kumminkin suomalaisia. Mistä tuo epäluulo on saanut alkunsa, sitä en voi keksiä. Se kohtaa varsinki herroja. Sananlaskussa sanovat ett'ei vielä ketään ole kukkaro kaulassa hirtetty. Toinen myöskin herroille kuuluva sananlasku on int´ slagtar e' kouin som mjölkar, jolla erittäin sanotaan tarkoitettavan nimismiehiä, jotka puolustavat sitä jota nilkovat. Usein tarjoavat ujoomatta virkamiehille lahjoja asiatansa edistääkseen. Multa tämän ohessa ovat aina liikutuksiin kiitollisia, kun viimein näkevät että joku kokonaan omasta voitostaan huolimatta, tekee heille hyvää. Siihen on nykyisin esimerkki nähty koulussa, jonka muuan herrasmies omalla kustannuksellaan on toimittanut emäkirkolla. Moni arvelee kuilenki epäillen että kruunu koulua kustantaa. Työhön ovat Maalahtilaiset melkeen taitavia, mutta ahkeruudestaan ei ole niinkään puhumista. Olkoon naisten kunniaksi sanottu, että siinä heillä on voitto. Vanhastaan on enin osa Maalahtilaisia pitänyt pellon viljelyksen sivuelantona ja sentähden on tuo ja melkeen kaikki ajotyökin nyky aikoihin asti ollut naisten käsissä. Tuo on tehnyt heidät vallan roteviksi, mutta samassa vienyt kauneutensaki. Harvat ovat Maalahdella kauniit naiset. Maalahtilaiset ovat hyviä laulamaan. Kirkossa, jossa käyvät tärkeää, on veisu selvä ja kaunis[8]. Muuten kaikkuu lauluja sieltä ja täältä, varsinki lauvantai ja pyhäiltoina. Eräs 94 vuotinen eukko toimitti kuinka hänen nuoruudessaan, kun eivät kerran kuninkaan kuoltua saaneet viuluttaa, muuan ämmä lauloi tanssinuottia hypyissä. Nuottia on heillä useampia ja kauniillaisiakin. Soittimia ei heillä ole muita kuin viulu, laukkupeli ja joku klarinetti.

Lukutaito[9] on ylipäänsä hyvä koko pitäjässä, mutta eivät kumminkaan kaikki ymmärrä luettua, joka tulee siitä etteivät hanki kirjoja. Niitä ei löydy pitäjässä monellaisia, tuskin mainittavaa muuta sisältävää kun ”Jumalan sanaa”. Muitten kirjain lukeminen pidetään, jos ei juuri syntinä, niin ainakin joutavana, mitä sitte rahaa vielä heihin panisivat. Kolme neljä vuotta on emäkirkolia ollut kirjasto, jonka nuori herrasmies omalla kustannuksellaan hankki. Tuosta lainaelevat muutamat kirjoja jo tärkeääkin ja on toivottava että itänyt halu kasvaa ja levenee. ”Österbotten” nimisiä sanomia on pitäjän talonpojilla tänä vuonna noin 5 eli 6. Kirjoitustaito on monen omana. Tätä nykyä on lasten opetus Maalahdella lukkarin hoitona, joka pitää pyhäkoulua. Sen ohessa on seurakunnassa kaksi kyläkoulua ja yksi erikoisen kustantama koulu, joka hoidetaan opettajattarelta. Siinä opetetaan, paitsi lukemaan ja kirjoittamaan, monellaista muutaki, luvunlaskua, maantiedettä, isänmaan historiaa ja naisten käsitöitä. Se alkoi talvella 1863 ja siinä käyvät koulua noin 50 lasta. Petolahdella löytyy, paitsi kaksi kyläkoulua, pyhäkoulukin joka kustannetaan 40:llä pennillä joka perhekunnalta, jossa on lapsia. Siinä opetetaan myöskin kirjoittamaan. Susiluodolla on lasten opettaminen lukkarin huolena.

Varakkaita ei ole Maalahdella, lyhvään puhuttu, yhtäkään, mutta melkein kaikki tulevat tarkkuudella pienillä tiloillaan toimeen. Talot ovat niin pieniksi jaetut ja pelto niin vähässä ett'ei maan viljelys vielä ainakaan miestään rikastuta ja kalassa vedetään niin usein varsinaisessa merkityksessä, ”nälkänuottaa", että sieltä eivät itsekkään toivonne rikkautta. Torppareista ei tässä voi olla puhettakaan, eivät ansaitsisi nimeänsäkään. Maansa on harvoin enempi kuin mökin ja navetan tila, piha ja perunamaa. Trengin palkka on Maalahdella miehen jälkeen 60, 80 ja 100:kin markkaa, saapaspari ja kahdet karvakengät. Rahassa saavat piiat noin 32, 36 ja 40 markkaa ja lisäksi kenkunat ja karvakengät, välistä puheen jälkeen vielä huivin ja myssyn ja saavat lisäksi kylvää tuopin pellavan siemeniä ja pari, kolme kappaa hamppuja. Enimmät talolliset pitävät kumminkin vaan kesätrenkiä ja kesäpiikoja ja maksavat niille melkeen koko vuoden palkan. Pyhäin-miesten aikana pidentävät palkolliset usein jouto-aikansa kahdeksi ja kolmeksiki viikoksi. Int´ kumer e' an på een päärä.

Pitäjän kokouksessa 14 p. jouluk. 1847 erisivät kaikki pitäjän seurakunnat erinäisiksi jyvästökunniksi. Silloin tehtiin myös yhteinen käytössääntö, joka Senaatilta vahvistetiin 23 p. lokak. 1848. Susiluoto sai silloin oman makasiininsa[10]. Makasiini hoidetaan joka seurakunnassa käytöskunnalta, joka valitaan kolmeksi vuodeksi. Siinä on kolme jäsentä, joista yksi hoitaa kirjat. Tuon vuotinen palkka on emäkirkolla 4 tynnyriä jyviä, toisten jäsenten tynnyri, puoleksi kumpiaki. Alkupuoleen toukokuuta lainataan kokouksessa varain ja tarpeen jälkeen ohransiemeniä, alkupuoleen elokuuta rukiinsiemeniä. Kasvo on kolme kappaa tynnyriltä ja maksetaan ennen marraskuun loppua. Varsinaisia kerjäläisiä ei ole Maalahdella. Useassa talossa käyvät jonku naapurimökkelön lapset aterianaikana jotain ruanapua hankkimassa. Huomenin, varsinki joulunaikana, tulevat maitoa pyytämään (mjölkti häljin). Suomalaisia aina Kokkolan ja Lappajärven pitäjistä nähdään usein. Vaivaisten hoidosta on pitäjän seurakunnilla yhteinen sääntö, maaherralta vahvistettu 28 p. syysk. 1853. Seurakunnat hoitavat kukin omat köyhänsä. Jokaisella on oma hoitokuntansa, jossa on esimies ja emäkirkolla 8, kummassaki kappelissa 4 jäsentä. Emäkirkon lääni on jaettu 8:aan ja Petolahti 5:teen piirikuntaan, joilla kullaki on eri peräänkatsojansa. Susiluotoa ei ole jaettu. Ennen viimemainittua vuotta maksettiin köyhille 8 kappaa joka mantalista, mutta silloin määrättiin 500 tynnyrin kasvo pitäjänmakasiinista vaivaisille. Petolahtilaiset maksavat vielä 12 kappaa manttalilta. Tämän lisäksi maksavat:


Kirkkoherra 1 tynnyti 25 kappaa
Pitäjän apulainen 12 kappaa
Petolahden ja Susiluodon kappalaiset kumpiki 6 kappaa
Kirkkoherran apulainen 1 markkaa 60 penniä
Kruunun-nimismies, jos sen ohessa on pitäjänkirjoittaja 15 kappaa
Vara-nimismies, joka sen ohessa on Silta- ja Jahtivouti 12 kappaa
Emäkirkon lukkaei 5 kappaa
Petolahden -"- 1 kappaa
Trenkit 40 penniö
Piiat 20 penntiä
Täysi-ikäiset pojat ja vävyt 12 penniä
-"- tyttäret ja miniät 8 peniä
Herrassäätyiset, mies ja vaimo yhteensä 20:stä 1:een m:kaan
Ammattimiehet ja kisällit 4:stä m:sta 60 p:in.
Varalliset torpparit ja elätteen ottajat 1 -"- -"- 60 -"-
Vähävaraiset torpparit ja elätteen ottajat 60 - 20:een -"-


Hoitokunta kokoontuu varsinaisiin kokouksiin kahdesti vuodessa, Walpurin ja Pyhäinmiesten ajoissa, köyhille apua antamaan ja vaivaisten hoidosta keskustelemaan. Vanhat ja kivuloiset, jotka eivät enää kykene työhön, köyhät ja turvattomat lapset toimitetaan maksoa vastaan ruokolle. Vanhat kivuloiset ja periköyhät, jotka vielä voivat hoitaa itseänsä, saavat kulkea ruodilla talosta taloon koko seurakunnassa. Muille köyhille, joilla on lapsia elätettävänä, annetaan tarpeen mukaan apua rahassa ja jyvissä.

Kalastaminen on muinaisista ajoista nykyaikoihin saakka ollut Maalahtilaisten päätoimena ja on vielä nytkin Susiluodon, Alimaalahden ja Petolahden kyläkunnissa päänasiallisena elatuskeinona. Mutta jo sata vuotta tätä ennen, kirkkoherra Björck'in aikana[11], valittivat kalastajat kalansaannin vähenemistä, johon sanoivat syyksi maan kohoamisen. Kalat sanottiin vetäyvän entisistä kalapaikoista ulommaksi maata. Siihen aikaan tehtiin myös isojako Maalahdella ja tuokin kehoitti talollisia maatansa entistä enämmän hoitamaan. Pellon viljelys oli ennen ollut pääasiallisesti ja on osaksi vielä nytkin, vaimoväen toimena. Varsinki Ylikylän miehet alkoivat siitä lähin käydä maan hoitoon käsiksi ja onkin jo hedelmät nähtävät, kun on muuttunut pitäjän varakkaimmaksi kulmaksi. Alimaalahden ja Petolahden kylissä laiminlyödään vielä maanviljelys, mutta ei ole aikaantulonsakaan paraimpia. Kalastaminen kartutti niin kauvan kuin metsä ja sen muassa laudan- ja tervanteko kesti, mutta nyt on metsä mennyt ja kalatkin katoavat. Pelto on entistä meren pohjaa, savi- ja hietamaata, hienoa hietaa, vähä patasavia ja suomutaa. Oikeaa ruokamultaa ei löydy emäkirkolla kun jos pari tynnyrinalaa. Maalahtilaisen vähäinen pelto on kolmeen osaan jaettu. Ensi vuotena kasvaa pelto rukiita tai ohria, toisena ohria, kauroja ja perunoita, kolmantena heitetään kesannolle. Syksyllä kaadetaan sänki siipiauralla, keväällä kerrotaan tavallisella aaralla (aal), äjestetään ja sillä on pelto keväkylvölle valmis. Rukiin kylvölle kynnetään kolme ja neljäki kertaa suvisaikana. Haaskaava on pellon höystäminen. Pelto höystetään tateella, joka vedetään pellolle talvisaikana, muutetaan vielä keväällä jään päältä ja levitetään vasta ennen kylvöä. Kylvöaika pitäisi, arvelevat, olla ennen Walpuria, mutta siksi ei kerjetä koskaan. Jos kylmällä kylvetään, niin lämpimällä leikataan, tarkoittaa eräs tavallinen sananlasku. Rukiit[12] kylvetään noin loppupuoleen elokuuta ja leikataan samaan aikaan seuraavana vuonna. Ohrat kylvetään alkupuoleen toukokuuta. Rukiita kylvetään vähä enemmän kuin ohria. Vilja leikataan sirpillä, sidotaan lyhteihin ja pannaan kuhiloihin, joissa kuivaa siksikun viedään riiheen. Riihi rakennetaan vainiolle eli ainaki kappale kartanosta. Se on muuten samannäköinen kuin tätä nykyä muuallaki Suomenmaassa. Oikeassa päässä on riihi uunineen, vasemmassa olkilato ja välissä luuva, jonka seinät tehdään lahkoista. Sen alla on matala sola, jossa pidetään ajokatuja ja muuta sellaista. Riihessä on palkkilaattia ja kaksi parsikertaa. Koko rivi katetaan Maalahdella tavallisesti tuohikatolla. Viimevuosisadalla ajettiin riiheen reellä. Tätä nykyä ovat kärrylavat tavallisimmat. Riihi lämmitetään kolme kertaa päivässä ja lämmittäminen kestää 2—4 vuorokautta. Riihittämiseen tarvitaan viisi henkeä, joista yksi on riihessä, neljä luuvassa. Täälläkin on tapa, vuoden tuloa määrätessä, kysyä riihten lukua ja kuinka monta tynnyriä kukin riihi antoi, vaikka semmoiseen arvioon ei ole paljo luottaminen. Vähintäin saadaan riihestä 1, korkeintain 10 tynnyriä. Tavallinen sato on noin 6—7 jyvää. Maalahden pappilan pelto antaa 10 ja 12:kin jyvää. Ohran sato on vähävähempi. Maalahtilaisilla on kaksi perunalajia, joista yksi on tavallisia paljo aikaisempi, vaikka muuten vähä huonoinpiki. Ensimäiset perunat Waasan torilla ovat sentähden aina Maalahlilaisten tuomia. Ensi kapoista maksetaan välistä markan raha. Kylvöt ja sadot emäkirkolla vuosina 1802—11 luetellaan tynnyrittäin kuolevaisuustauluissa niinkuin seuraavasta otteesta nähdään. Susiluoto kuului silloin vielä emäkirkon lääniin. Vertaamista varten mainittakoon, että Klingius'en aikana (1767) teki sato emäkirkolla yhteensä 1,177 tynnyriä jyviä, joista ei ollut myydä yhtäkään.

Vuonna Kylvö Sato
Rukiita Ohria Perunoita Rukiita Ohria Perunoita
1802 196 346 42 1174 1386 670
1803 202 348 50 1212 1740 400
1804 200 350 60 1200 1400 600
1805 150 250 46 900 1000 460
1806 155 260 60 620 1560 600
1807 150 260 65 1200 1300 390
1808 150 260 65 900 1300 325
1809 150 260 65 600 1820 455
1810 150 260 65 600 1300 130
1811 150 260 65 600 1300 360

Perunat tulivat Maalahdella hyvään arvoon jo ennen 1782. Vuodelta 1773 löytyy kirkon arkistossa kunink. kuulutus, jossa sanotaan perunan lehtien tupakiksi kelpaavan. Kliugius, joka puhuu pitäjästä noin 1767, ei vielä mainitse sanaakaan perunoista. Nauriin siemeniä kylvävät muutamat kuokoksiin, sillä nauriista ja kaalista eivät Maalahtilaiset paljoa piittaa. Humaloita viljellään tätä nykyä vähemmän kuin ennen. Susiluodon kivisessä maassa saadaan hyviä humaloita. Pellavia viljellään vähä, mutta hamppuja tarpeeksi. Nurkantakuuksia nähdään paikoin. Muuten ei pitäjässä käytetä paljo tupakkia. Hedelmäpuita ei löydy muita kuin nimeksi joku omenapuu herrastaloin puutarhoissa. Omenat kasvavat melkeen kokoisia, mutta harvoin kypsyvät.

Isonjaon jälkeen[13] kuuluu luhtienki hoito paranneen, kuin talolliset saivat maansa enemmän yhdistetyksi. Muuten on luhdilla heikko kasvo ja kasvava heinäkin huonollaista. Tavalliset heinälait ovat saraheinä ja nurmikas. Keskimäärä elikoita talossa on 1 eli 2 hevosta, 2 eli 4 lehmää ja noin 10— 15 lammasta[14]. Harvat elättävät sikoja emäkirkolla, mutta Pelolahdella löytyy sika eli pari melkeen joka talossa. Hevoiset ovat huonollaisia, elätetään heinillä ja välistä kerroilla. Harvon pannaan kertoihin jauhoja. Lehmiä löytyy parempia ja huonompia. Niitä ruokitaan kolmesti, paikoin neljästi päivässä heinillä ja oljilla. Haudetta (på höije) saavat aamuin ja paikon illoinki. Tuote on noin pari leiviskää voita lehmältä. Juustot ovat vallan huonoja. Lampaat ovat pieniä ja elätetään heinillä, lehdillä ja kuusenhavuilla, niin monta kun suinkin saadaan elämään. Ajohärkiä ei ole Maalahdella. Kanoja pitää joku ja myy munat.

Metsästänsä eivät Maalahtilaiset vielä ole oppineet paljoa huolta pitämään, vaikka jo on melkeen vähällä. Se oli ennen varsinainen elatuskeino. Tätä nykyä ei ole enää paljo varaa tervanpolttamiseen ja lautojen sahaamiseen, mutta sitä vähemmin säästettiin metsää ennen. Klingius mainitsee että hänen aikana meni vuodessa emäkirkolla tervan tekoon 12,320 päivätyötä[15] ja lautojen sahaamiseen 3,363. Paitsi niitä sahasivat 12 sahamyllyä kevätalvella lautoja. Joka talolla piti olla osa sahamyllyssä. Omistajat eivät saaneet sahata lautoja kaupaksi, vaan joka manttali vuosittain 4 tolttia tarpeeksi oksasesta kuusesta. Kaupaksi sahattiin lautoja käsin ja vietiin Waasaan. Seitsemän noista myllyistä olivat tuomitut hajoitettaviksi v. 1756. Tätä nykyä ei löydy sahamyllyä yhtäkään, vaan laudat sahataan käsivoimin. Monella muullakin tavalla vähentivät Maalahtilaiset metsäänsä. Pyöränkehiä vietiin vuodessa tuhansittain Tukholmaan. Tervahaudat pohjailtiin kuusen kuorella. Tuohen kiskomisessa ja lehden teossa hakattiin puut maahan ja heitettiin siihen mätänemään. Aidat vitsastettiin karahkoilla, vaikka asetuksilla sitä koitettiin estää. Susiluotolaisilla, niinkuin Sulvalaisillakin ei ollut siiloinkaan varaa tuollaiseen haaskaamiseen. Minkämoinen metsä Maalahdella kuitenkin on ollut todistanee se, kun pitäjäläiset kihlakunnan käräjissä 7 p. helmik. 1708 valittivat että metsänsä oli jo niin hävitetty, että täytyivät hakia laivaksensa toiselta puolen Pirttikylää ja sen vuoksi pian heittää laivan tekonsa, josta heillä siihen asti oli ollut joku ansio. Tervan poltto on tähän aikaan melkeen tykkänään loppunut. Metsän varastaminen on hyvin vallallaan, varsinki lautojen sahaamista varten, eikä kaikki sitä varkautena pidäkkään. Kuusi on metsässä vallalla.

Niinkuin äsken sanoimme on kalastaminen muinaisista ajoista saakka ollut Maalahtilaisten varsinaisimpia elaluskeinoja. Klingius sanoo aikanansa siihen käytettyneen noin 4,594 päivätyötä vuodessa. Jään lähdettyä Maalahden joesta noin Walpurin aikana pyydetään säynäitä rysillä joen suussa olevaan koskeen tehdyissä uiteissa. Rysäin silmät ovat 1,44 peukaloa syrjäänsä. Tämä kalastaminen on tähän aikaan Åminneborg'in omistajan hallussa. Säynäilä pyydetään kuitenki ylempänäkin myllyjen padoissa. Ukot ja pojat kulkevat keväin pitkin joen rantoja niitä onkimassa. Säynäin perästä nousevat kuoreet. Niitä pyydettiin ennen lipoilla (nårslippor), joissa silmät olivat 0,31 peukaloa syrjäänsä. Nyt on tuo pyydys kielletty. Kun kalavesi noin Erkinpäivän aikana on irtain jäästä, aljetaan siikain pyynti, joka kestää noin pari viikkoa. Ahveneet ilmaantuvat samaan suhteen kuin siikat vähenevät, siksi että jälkimäiset melkeen tykkänään katoavat. Siikoja pyydetään nuotalla, kutsuttu sloorena, joka matalammassa päässään, jonka nimi on lillgenä, on 10 tai 12 kyynärää syvä, toisessa päässä, stoorgenä, 18 kyynärää syvä. Nuotta on koottu 15:stä tai 16:sta kappaleesta, joista kukin on 4 syltää pitkä. Nuotta on niin muodoin 60 elikkä 64 sylen pituinen. Sitä käytetään syvällä ja kolmelta hengeltä. Silmät ovat 0,63 peukaloa syrjäänsä. Siikain kadottua ruvettiin ennen ahvenia pyytämään pienemmällä nuotalla, jonka nimi on lillena. Sen lillgenä on 6 ja stoorgenä 15 kyynärää syvä. Se on yhdistetty 8 eli 9:stä kappaleesta, joista kukin on 4 sylen pituinen ja siten koko nuotta 32 tai 36 syltää pitkä. Sitä käyttävät kaksi henkeä. Silmät stoorgenä nimisessä päässä ovat 0,63 peukaloa syrjäänsä, lillgenä nimisessä 0,77. Tuo kalastaminen on tähän aikaan kielletty, niinkuin vasta näemme. Särkiä pyydettiin ennen vitsamerroilla, mutta se pyydys on tähän aikaan kielletty kudeaikana. Keväkalastaminen loppuu noin kesä kuun alussa. Kalaan jäävät sitte varsinkin ulommaksi merelle ainoastaan silakan pyytäjät. Niitten tavallisimmat kalapaikat (fiskarlääger) ovat Rönnskär, Storskär[16] ja Norrskär. Veneensä (sköötbååt) ovat tavallisia isommat ja varustelut varpeilla. Silakan verkot nimitetään sköo. Ajan kuluksi pyytävät muutamat kesän pitkään ahvenia ja särkiä ahvenverkolla, jonka silmät ovat noin peukalon syrjäiset. Syksyllä alkaa kalastaminen keskellä lokakuuta ja kestää noin kolme viikkoa. Haukia ja ahvenia pyytävät muutamat koukuilla. Tätä kalastamista nimitetään skrafvel. Siikoja, jotka silloin kutevat, pyydetään ensi kahdeksana päivänä. Sitte saadaan ahvenia ja joku hauki, siksi kuin kalavesi jäätyy. Syksyllä pyydetään siikoja verkolla, jonka nimi on siikhaga eli nätjehaga. Se on noin 50 syltää pitkä ja puoli neljättä kyynärää syvä. Sitä köyttävät kaksi henkeä karipaikoilla yöseutuna. Silmät ovat peukalon syrjäiset. Klingius puhuu, että hänen aikana kalastivat Yli- ja Alimaalahden kyläläiset alkupuoleen talvia, kuin jää rupesi pitämään, nuotalla lahdessa Stenskärsfjärden. Nuotta oli koottu 90:stä kappaleesta, joista kukin oli 4 syltää pitkä ja 8 eli 9 kyynärää syvä. Koko nuotta oli niin muodoin 360 sylen pituinen. Sillä oli 90 omistajaa, jotka kaikki olivat sitä vetämässä. Jos onnistui niin vedettiin korkeintain kolme päivää peräkanaa, kaksi kertaa päivässä. Susiluotolaisilla oli 16:sta kappaleesta koottu nuotta, 8 tai 9 kyynärää syvä ja yhteensä 64 syltää pitkä. Sitä vetivät 16 henkeä kaksi päivää. Nuottain silmät olivat 0,75 peukaloa syrjäänsä. Niillä saatiin varsinkin ahvenia, särkiä, kiiskisiä ja muutama hauki ja siika. Mateita pyytävät muutamat rysillä joulusta kevääsen. — Kalastamisessa on Maalahden pitäjässä tähän aikaan seurattava Waasan maaherralta 12 p. lokak. 1862 vahvistettu sääntö. Jakaamattomassa kalavedessä kalastavat ainoastaan osamiehet, perheensä ja torpparit, joilla on maata. Ammatti- ja muonamiehet, mäkitupalaiset, itselliset j. s. voivat keväällä yleisessä kylän kokouksessa vuodeksi hankkia itselleen tuon oikeuden, määrättyä maksoa vastaan kylän rahastoon: 4 markkaa isommalta nuotalta, enanot, 2 markkaa pienemmältä ja 16 penniä pienimmältä nuotalta, 12 p. seiplana nimiseltä pyydykseltä, 2 p. verkolta, 4 rysältä, 1 lankamerralta ja 4 p. kymmeneltä koukulta. Ositetussa kalavedessä kalastaa ainoastaan omistaja ja se jolle hän antaa oikeuden. Nuottain, verkkojen, rysäin ja mertojen silmät eivät saa olla peukaloa vähempiä syrjäänsä. Tästä eroitetaan 1) nuotat, kun vedetään isommalla selällä, jossa kala ei kude, 2) silakanpyydykset, 3) syöttö verkot 4) seiplana-pyydykset, jotka käytetään ennen 20 p. toukok., sillä särjet eivät nouse virtoihin sitä ennen, 5) lankamerrat, jotka kimitetään kovasti, eivätkä siis mouhen vuoksi tarvitse olla harvempia kuin 7 kertaa korttelille. Lipot ja vitsamerrat ovat kielletyt, samoin kun tuohustaminen 15:slä p. huhtik. 15:teen p. heinäk. Se joka kalastaa oikeudetta maksaa nuotalta sakkoa 24 markkaa, muulta pyydykseltä 2 markkaa, ja menettää saaliinsa. Jos vielä kalastavat kielletyllä pyydyksellä niin kerrotaan sakko ja menettävät pyydyksensä. Se jolla on oikeus kalastaa, mutta kalastaa laittomalla tavalla, sakotetaan nuotalta 24:llä markalla, muulta pyydykseltä 2:lla markalla ja menettää saaliinsa. Kalastaminen lakkaa kello 9 lauvantai iltana ja alkaa samalla ajalla pyhäiltana. Yhteisessä kalavedessä kalastaa koukulla ja siimalla jokainen, kun asuu omalla maallaan, paitsi järvissä. Nuotan veto on kielletty l:stä p. toukok. 15:teen p. kesäkuuta. Keisarillisen päätöksen mukaan 23 p. tammik. 1863, käytettäköön silloinkin isoilla selellä ennen mainittu pyydys stor- eli enanot. Päällekantajaksi kelpaa ainoastaan se, jolla on osa kalavedessä, taikka kruunun mies. Laittomat pyydykset hävitetään kruununmieheltä, kylänvanhimmilta eli lautamiehiltä. — Maalahtilaiset vievät syksymarkkinoille kalansa Waasaan, jossa vaihettavat Suomalaisille jyviä vastaan. Nämä puolestaan tuovat jyvänsä talvimarkkinoille.

Hylkien pyynti on myös Maalahtilaisten vanhimpia elatuskeinoja. Jo 15:llä sataluvulla pyytivät talonpojat Mustasaaren ja Wöyrin pitäjistä hylkiä aavalla merellä, talvisaikana jään alta seipäillä ja koukuilla, mutta maarianpäivän jälkeen seipäillä jään päällä. Syksyllä pyytivät verkoilla saarten, Mickels Öurann ja kirkegardz skären, ympärillä. Veroa maksoivat kuudennen osan kaikesta saaliista, rasvasta ja nahoista[17]. Klingius'en aikana käytettiin hyljen pyyntiin 1814 päivätyötä[18]. Hylkien pyynti on tähän aikaan paljo vähennyt entisestä, kuin melkein joka mies keväällä antausi merelle (fäälresor). Enimmät hylkiveneet varustetaan Susiluodolta ja emäkirkolta. Petolahdeltn ei varusteta muuta kuin yksi vene. Varustus näille retkille on omituinen. Joka veneessä on noin 6—8 miestä, joista yksi valitaan laivuriksi. Ruokaa ottavat myötänsä noin 10:ksi eli 12:ksi viikoksi. Suuria rieviä leipiä leivotaan erittäin. Noita ladotaan kolme, neljä vitsoista tehdylle kutoukselle. Leipien väliin pannaan juustoja ja lihaa. Viimeksi pannan taas vitsa-kutous, joka sidotaan yhteen toisen kanssa, niin että saatetaan kimppu paiskata miten tahansa. Tuollaisia kimppuja nimitetään pondkarklor. Voin määrä on leiviskä ja viisi naulaa joka miehelle. Jauhoja otetaan sama määrä ja säilytetään eräässä pussissa, joka tehdään kahdesta vasikannahasta (bäljar). Vuoteeksi ommellaan ryijy ja kaattu yhteen. Jokaisessa makaa kaksi miestä. Paitsi mainittuja pitää muassa löytymän viinaa ja suoloja, pata ja pari halkokuormaa. Ennen veivät maltaita myötänsä ja tekivät sahtiaa, mutia tähän aikaan ottavat siirappia, jota panevat hiukan meriveteen, niin on vallan hyvää juoda. Hylkipyssyjä tehdään hyviä Susiluodolla ja Maalahdella. Niitä löytyy monenkokoisia. Enimmät ovat ylen raskaita. Hylkien pyydännässä vedetään varustettu vene pitkin jäätä. Veneen varpeet (suudor) ovat sentähden varustetut renkailla ja miehet hankkiluksilla (draxlar), joilla vetävät. Terävänenäisillä sauvoilla (veekar) koetellaan jäätä. Enimmät miehet ovat vetäjiä. Ampujan nimi on pyytar. Kun on ampumassa, niin ampuja seisoo toisella polvellansa 7 kyynärän pituisella suksella (fäälstänger) ja sysää sauvalla ja toisella jalallaan. Suksessa on haarukkoja, joihin nojaa pyssynsä. Hyljet tekevät reikiä (vaakar) jäähän ja tulevat reunalle istumaan. Siinä katsovat tarkasti ympärinsä ja jos näkevät jotain peljättävää, niin pistäyvät jään alle. Joskus istuu niitä satojakin liki toisiaan. Hylkien ampujain oikea lähtöaika on Matinpaivän aikana (Mattismässtiiden), jolloin hyljet poikivat, mutta silloin on usein vielä niin kylmä, että tavallisesti lähtevät myöhemmin. Kun on hyvin kylmä talvi, niin haetaan hylkiä eteläpuolelta meren kurkkua (södra sjön), mutta kun kevät Walpurin aikana rikkoo jään, niin lähtevät pohjoispuolelle kurkkua eli Hålmöijan nimistä saaristoa. Tämän osan nimi Pohjanlahtea on Nårrbåtten. Välistä ajaa heidät jää aina Praaheen. Ruotsin puolella käyvät pian joka matkalla. Jos tulevat sulalle vedelle niin purjehtivat. Jos noin 10 — 12:ssa viikossa saavat kymmenikön hylkiä mieheensä, niin pidetään hyvänä saaliina. Hyljet kätketään ammuttua jäähän, ettei ilma pilaisi karvoja. Harmaat hyljet (viikarskäälar)ovat tavallisimmat. Pojat (knutar), ensin valkoisia ja laihoja, sitte pakkolihavia, kulkevat keväällä jäätä myöden etelää kohden ja jos kohtaavat sulaa vettä niin uivat samaa viivaa aina edelleen. Tuolla merkillisellä matkalla saavuttavat ja tappavat heidät pyytäjät.

Metsästäminen on heitetty samaan suhteen kuin metsä on vähennyt. Klingius kertoo että entisinä aikoina oli satimilla saatu mahdottoman paljolta teeriä, koppeloita, pyitä ja metsäkanoja, mutta hänen aikanansa saatiin lintu siilon tällön. Pulmuja saavat pojat välistä keväsin ansoilla melkeen paljolta. Ampujia ei löydy Maalahdella muita varten kun hylkiä. Vesilintuja ampuvat väliin Waasan herrat Maalahden saaristossa. Sudet ovat entisiin aikoihin paljo rasittaneet Maalahdella ja vielä nytkin nähdään niitä tavasta talvella koirain kimpussa. Sitte on noin 30 vuotta kuin viimeinen maaherralta määrätty jahti kuulutettiin niitten perään. On niitä ennen pyydetty susihaudoillakin. Pappilan entisen myllyjuovan kohdalla törmässä löytyi vielä nykyjään vanha susihauta. Uusi toimi on siitä tehnyt lehtimajan.

Näytteeksi minkälainen sadon, saaliin, hintain ja terveyden oli laita Maalahdella vuosien 1749 — 1801:n välillä, otamme tähän seuraavat maineet kuolevaisuustauluista[19]. Niitä ei löydy kuitenkaan joka vuodelta. Numerot taudeista puhuessa, merkitsevät kuukauden lukuja.


Vuonna Sato Hinnat Hyljensaanti. Kalansaanti. Metsästäminen Taudit
Rukiin. Ohran. voin ja talin
1749 Rokko ja tuhkuri tappoivat (3, 4, 5).
1750 Yltähyvä. 15—16 taalt. kup. Parempi kun edellisinä vuosina Aikainen talvi pilasi saannin.
1751 Saaristossa oli aikainen lumisade pilannut oraa. Muualla hyvä sato 14—15 t. k. Halvennut. Keskulainen. Tavallista parempi. Aikainen kevä. Suvikestävä. Punatuhkuri melkein yleinen (11, 12).
1752 Mitä paraaimpia. 14—15 t. k. Entisellään. Hyvä. Tuloisa. Kylmätauti (3, 4) ja vatsanväänne (7, 8) rasittivat.
1753 Parempia. Missä halla pani orasta, paransi vähä sade. Karttunut. Karttunut. Paraimpia. Hyvä. Poikatalvi ja jäleinen kova saade ajoi kalat rantaan. Keväällä rasitti kylmätauti.
1754 Huonollainen. Kova sade löi hetimäaikana rukiit lakoon. Vallan hyvä heinävuosi. Jyvän hinnat karttumaisillaan. Jyvän hinnat karttumaisillaan. Entisellään. Huono. Kylmä talvi ajoi hylj. etelään. Keskilainen. Kylmä talvi pilasi linnun saannin.
1755 Keskilainen. Lakkaamatoin sade laotti laihot ja idätti elot kuhiloissa. Hyvä heinävuosi 20—40 t. k. 24—30 t. k. Huonommoinen. Vähällaainen. Linnunpyynti ei karttunut.
1956 Sade kylvön aikana ja kirsitöin maa talven alla haittasi rukiin rain nousemista. Kelpo ohravuosi. Hyvä, vaikka vähä heinä. Kaunis heinä- ja elon aika. 36 t. jk. Suuri Jyvänpuute. 24—30 Suuri jyvänpuute, Karttunut. Karttuva. Hyvällainen. Saalitoin. Sudet tappoivat eläimiä. Rokko, tuhkuri, hinku ja vatsanväänne tappoivat (6, 7, 8).
1757 Runsas. Kuivuus haittasi vähä heinää. Aikainen elonaika. Rauhattoman ajan tähden eivät hinnat paljoa halvenneet. Rauhattoman ajan tähden eivät hinnat paljoa halvenneet. Kylmä talvi ja paksu jää pilasi hyljen saannin. Hyvä. Saaliillinen. Rauhattoman ajan tähden eivät hinnat paljoa halvenneet.
1758 Kylmä ja sateinen ilma pilasi viljat Maalahdella, vaikka lähipitäjissä tuli jonkunlainen jyvävuosi. Hyvä heinävuosi ja heinäaika. 32—36 t. k. 24—30 t. k. Kaikki hinnat kartun. Harvat uskaltivat merelle kylmän talven ja paksun jään tähden. Keskilainen. Ei kartuttanut. Kevätkylmä luultiin pilaneen linnunmunat. Sudet tekivät pilaa. Paha yskä rasitti (2, 3)
1759 Runsas. Hinnat halvenivat. Hinnat halvenivat. Hinnat halvenivat. Huonollainen. Saaliitoin. Ei onnistunut.
1760 Hyvä. Kuivuus ja peltomadot tekivät vahan pilaa. Entisellään. Entisellään. Entisellään. Yrityksetkin vähenemässä. Paksu jää. Kevätsaanti keskilainen. Aikainen talvi pilasi saannin syksyllä. Ei paljo koettukaan. Susia liikkeellä. Ketut repivät lampaita Susiluodolla. Polttotauti tappoi /7, 9).
1761 Hyvä, vaikka ei runsas. Kirsitöin maa mädätti oraan juuret. Kuivuus pilasi heinänkasvun ja haittasi vähä ohriakin. 30 t. k. 24—25 t. k. 14—15 t. k. Huono. Keskilainen. Metsälintuja entistä enemmän. Rokko tappoi (2—7).
1762 Edellistä huonompi. Sade löi viljat lakoon, ennenkuin joutuivat. Kesäkuivuus pilasi heinävuoden. 36 t. k. 20—22 t. k. Keskilainen. Huonollainen. Metsälinnut vähissä. Keväällä ja syksyllä päästiin polttotaudista. Varelius'en reseptillä n:o 73.
1763 Hyvä. Ohria haittasi kuivuus keväällä. Heinävuosi hyvällainen, heinäaika huono. 42 t. k. 36 t. k. 20—24 t. k. Mitä huonompia. Huono. Susia liikkeellä varsinki syksypuoleen. Alussa kesäkuuta pani Asessori T:ri Hast rokkoa muutamin lapsiin. Kesällä rasitti eläinten tauti. Susiluodolla päästivät lehmät sorkkansa a karvansa melkeen tykkänään.
1764 Jokseenki hyvä. Heinä runsas niityilla mutta nevahuhdilla huono. Jyvän hinnat karttuivat. Jyvän hinnat karttuivat. 24—26 t. k. Hyvällainen. Hyvä keväällä. Syksyllä pilasivat myrskyt saannin. Linnustus ei paljoa karttunut. Susia liikkeellä. Eläimiä kaatui joitakuita, mutta ei tietty jos kuolivat silloin meidän maassa liikkeellä olevasta eläintaudista.
1865 Huonollainen. Sade laotti laihot hetimäaikana ja vielä jälestäkin. 60 t. k. 54—60 t. k. 20—26 t. k. Parempia. Vähällainen. Sekä linnut että sudet vähissä. Vesitauti tappoi eläimiä.
1766 Jokseenki hyvä ruisvuosi. Ohrat pilasi kuivuus. Heiniäkin tuli samasta syystä vähällaisesti. Jyvät kalliita. Jyvät kalliita. Keskilainen. Vallan huono.
1767 Kohtuullinen. Sade laotti hyvässä alussa olevat laihot hetimäaikana, Hyvällainen heinävuosi. 48 t. k. 42 t. k. 18—20 t. k. Susiluotolaiset saivat hylkiä. Myrskyt pilasivat saannin. Linnustus ei paljo karttunut.
1768 Sade haittasi rukiita. Hyvä ohravuosi. Heinänkasvu hyvä, mutta heinäaika sateinen. 24—26 t.k. 20—22 t. k. 15—18 t. k. Huono. Ylen huono.
1769 Hyvä, vaikka kastekorsi esti rukiin kasvoa, Ohria tuli hyvin. Heinävuosi keskilainen. 26—30 t. k. 22—24 t. k. 14—15 t. k. Keskilainen. Kalat vähenevät kalapaikoilta, johon syyksi arvell. maan kohoamista. Metsälinnut vähenevät metsän muassa. Rokko rasitti (11). Lautamies Ahlskog ja maamittari Klingius panivat rokkoa muut. lapsiin.
1770 Viljaa haittasi ensin kuivuus sitt. kaste, sade ja halla. Ohrat menivät melkein vähäksi. Huono heinävuosi. 32—42 t. k. 24—34 t. k. 15 t. k. Vallan huono. Huono. Linnustus oli saaliillinen. Hinku ja rokko rasittivat. Rokkoa pantiin 112 lapseen.
1771 Hyvä. Kirsitöin maa oli kuitenki pilannut oraan juuret. Kuivuus haitasi ohria. 48 t. k. 42 t. k. 15—20 t. k. Huononevat vuosi vuodelta. Huononevat vuosi vuodelta. Linnun pyynti onnistui.
1772 Ruis oli satoisa. Ohria pani halla pari kerta. Keskilainen heinävuosi. 48 t. k. 42 t. k. 18—20 t. k. Huono. Huono. Vähän metsälintuja. Luultiin kylmän pilanneen linnunmunat kuni marjatkin. Punatauti tappoi (8).
1773 Hyvä, vaikka kuivuus vähä haittasi ohria. 30 t. k. Vatsanväänne rasitti lapsia kesällä.
1775 Ruisvuosi huono. Aikainen lumi oli mädättänyt oraan juuret. Ohra tuli hyvää missä ei kuivuus haitannut. Keskilainen heinävuosi. 30 t. k. 20 t. k.
1776 Hyvä ohravuosi. Kirsitöin maa oli mädättänyt rukiin-oraan juuret. 42 t. k. 30 t. k. 20 t. k. Vatsanväänne ja rupuli tappoivat lapsia.
1777 Huonollainen. Kylmä ja sateinen kesä esti laihot valmistumasta. Humalain kasvo oli huonollainen. 2 1/3 riksiä. 1½ r. 1 r. 5 k. 4 r. Punatauti hinku ja vatsanväänne rasittivat.
1778 Hyvällainen vuosi. Sateinen elon aika. 2 1/3 r. 2 r. Vatsanväänne tappoi lapsia.
1779 Ohravuosi hyvä, ruisvuosi huonollainen. Oraan juuret olivat nytkin mädänneet.
1780 Sateinen kevä. Kuiva kesä. Halla pani paikoin ohria. 2 r. 40 k. 2 1/3 r. Rokko tappoi lapsia kesällä.
1781 Hyvä. 3 r. 2 2/3 r. Vatsanväänne tappoi lapsia.
1784 Huonollainen. Kylmä ja sateinen kesä. Röhkä rasitti keväällä.
1785 Hyvällainen. Halla pani paikoittain, 3 r. 2 1/3 r. Hinku, rokko ja vatsanväänne rasittivät.
1786 Hyvä varsinki ohravuosi.
1787 Sateet ja halla pilasivat viljat. pahin hallayö oli 18—19. 8. 2—2 1/3 r. Rokko tappoi lapsia kesällä.
1788 Hyvä, vaikka ei kaikilla ollut kylläksi kevätsiemeniä. 9—12 plootua. Maalisk. pani T:ri Hast Susiluodolla rokkoa 38:een lapseen.
1789 Mettu-maarin aikana laotti ankara sade rukiit. Sittemmin haittasi kuiva. Parempi ohravuosi. Röhkä tappoi.
1798 Mitä paraimpia. Ohria ja heinää haittasi kuivuus. Kesä lämmin ja ihana. 6—4 riksiä. 6—3 2/8 r. Huonollainen.
1799 Keskulainen. Sateinen elonaikka. 4 2/8 r. 3 2/3 r. Kesaällä tappoi rokko monta.
1800 Ruis tuli hyvänsekaista. Kesä oli kylmä, eteivät viljat tahtoneet joutua. Ohria pani halla, liiatenki syyskuunalussa. 7 r. 4—5 r. Kesällä tapoi rokko monta. Hinku ja rokko rasitivat.
1801 Hyvä ruisvuosi. Ohria pani paikkapaikoin halla. 8—10 r. Halvenivat sittemmin. 5—6 r. Halvenivat sittemmin. Vatsatauti tappoi lapsia.



Maalahtilaiset ovat ylipäänsä töissänsä taidollisia. Maanviljelykseen tarpeelliset aseensa ja melkein kaikki muutkin puiset tarvekalunsa tekee kukin talonmies itse. Maalattuja karmilavitsoja tuotiin Klingius'en aikana Kurkun tuolta puolen. Ajokalut ovat tähän aikaan pian samat kun sata vuotta tätä ennen, ehkä tietysti aika on paljo parantanut. Klingius luettelee: huonot kärryt, työreki, jonka anturat ovat vääristetyt ja pankkareki (kappsläda), jossa anturat ovat vääräksi kasvaneita, isompi ja pienempi heinähäkki. Aseet olivat sekä kesällä että talvella luokka, ränget ja yksivetoiset aisat. Eräs 94 vuotinen ämmä sanoi olleensa noin 9 vuoden vanha kun Maalahdella ruvettiin siloja pitämään. Nykyiset monenväriset kirkkorekensä ja hankalat kääsinsä puisilla vivustimilia ovat myöskin kototekoa. Varsinkin ennenmuinoin ryhtyivät vaimot paljon tavallisiin miesten töihin. Kirkkoherra I. Björck kehuu sanomissa Åbo Tidn. 1772 Maalahden naisia seuraavalla tavalla: ”Ahkerampia ja rotevampia vaimoja kuin tässä pitäjässä tuskin löytynee. Vanhemmat hoitavat itikoita ja emaännöitsevät kotona, nuoremmat tekevät ajotöitä kesät ja talvet. Kesällä ajavat pellolla ja talvella polttopuita, tervaksia, hirsiä, heiniä y. m. Miehet hakkaavat ja, salvavat, mutta tavataan harvoin ajotöissä. Töissään on vaimoväen pukuna harmaa hame ja vasikan eli lampaan-nahkainen ihoturkki, tupella varustettu vyö ympärillä, sen varaksi jos joku ajokaluista särkyisi tiellä. Syvällä lumella ja kovalla pakkasella sanotaan heidän pitävän housujakin. He ovat myöskin kerkeitä kalastamaan ja löytyy niitäkin, jotka ovat antauneet jäälle Susiluodon ulkopuolelle hyljen tappoon ja vetäneet saaliinsa maalle. Jos miehet tarvitsevat apua niin salvavatkin muutamat ja hakkaavat hätätilassa, tekevät astioita j. m. s. Kehräämiseen ja kutomiseen sitä vastoin eivät ole niinkään taipuvia, jos ei tärkeimmissä tarpeissaan. He ovat sikiäviä, mutta eivät imetä itse lapsiaan. Järeän ruokansa ja kovan työnsä vuoksi ei tavata täällä monta kaunista naista". Klingius sanoo heistä: ”Maanviljelys ja kylväminen on enimmästi vaimoväen toimena, mutta kalastaminen, ajotyö, leikkuu ja heinänteko yhteinen miesten kanssa. Omituisia vaimoväen töitä ovat voin ja juuston teko, kehrääminen, kutominen, mies- ja vaimovaattein ompeleminen, vaikka eivät kaikki ole vaattein leikkaamiseen taitavia. Nuotanj a verkonkutominen on miesväen töitä". Vielä nytkin kun näkee heidät yksinään pellolla raskaassa ulkotyössä, miesten leijaillessa merellä kalassa, niin johtuu mieleen tuo muinoinen merisissien eli viikingein aika, jolloin miehet soutivat ja purjehtivat mertten ympäri sotien ja ryöstäen rantamaita ja heittivät halvaksi katsotun pellonviljelyksen orjille ja naisväelle.

Ennenkun heitämme puheen Maalahtilaisten elatuskeinoista ja askaroitsemisesta, merkittäköön tässä vielä muinoinen merikulkunsa. Alku tuohon kaupankäyntiinsä on kukatiesi yhtä vanha kuin asettumisensa tälle rannikolle. Kuninkaallisen oikeuden käydä kauppaa koko Pohjanmaan rannikolla saivat Pietarsaarilaiset, Mustasaarilaiset ja Närpiöläiset jo vuonna 1348. Tämä kauppa asettui pää-asiallisesti muutamiin satamiin, joista vanhimmat ja merkittävimmät etelä Pohjanmaassa olivat Mustasaaren ja Wöyrin (Oravasalon) haminat. Näihin kokoontui suvisin kauppamiehiä laivoineen sekä Ruotsin että Suomen kaupungeista, etenki Raumasta. Nämä vaihtelivat kauppatavaroitaan jyviin, voihin ja muihin maakunnan tuotteihin. Muuten veivät talonpojat omillakin laivoillaan maansa tuotteita Ruotsiin ja varsinki Tukholmaan, niinkuin sopii arvata Severin Norrby'n läänilyskirjasta vuodelta 1522, jossa hänen käsketään aluksillaan suojella Pohjanmaan asukkaita, jotka kukatiesi mielivät purjehtia tavaroineen Tukholmaan eli Tanskan maalle. Tämä talonpoikain kaupankäynti on kuitenkin, niinkuin Pohjanmaan muutkin vanhemmat seikat, hämärässä. Maalahden kirkon arkistossa löytyväin todistuksien mukaan, teemme tähän lyhvän kertomuksen täänpaikkaisten talonpoikain uudemmista merikulku- seikoista. 1617 vuoden kauppasäännön 7:ssä pykälässä luetellaan merikulkuun oikeutetuiksi ainoastaan seuraavat Suomalaiset: Ahvenanmaalaiset ja ne Suomalaiset jotka asuvat Korpossa, Rymättylässä, Taivassalossa, Nawossa, Kemiössä, Teenalassa ja Uusmaan saaristossa, joitten elatuskeinoina on kalastaminen, hyljen ja linnunpyynti ja karjapiti. Pohjanmaan pohjoisen voutikunnan rahvaan valtiopäivissä tehtyyn hakemukseen, saada kuljettaa tavaransa ei ainoastaan likimäiseen, vaan mihinkä kaupunkiin mielivät, päätti Hedvig Eleonora regni admin. 15 p. marrask. 1660, että rahvas, 7:n pykälän mukaan Kustaa II Adolfin päätöksessä, annettu Torniossa 18 p. toukok. 1621, saisi viedä tavaransa mihinkä kaupunkiin ”siellä maassa" vaan mielivät. V. 1666 tehdyn tullisäännön 17:ssä pykälässä ja 1668 vuoden merikulkusäännön 25:ssä pykälässä määrättiin, ettei tullihuoneen luvatta mitään saisi saaristoissa muutaman penikuorman päässä kaupungeista laivattaa veneihin ja Kunink. Maj:tin 10 p. jouluk. 1672 porvariston valitukseen annetun päätöksen 6:ssa pykälässä, että talonpojat olisivat velvoitetut tullattamaan tavaransa ja tullimiesten todistuksilla näyttämään, että oikein olivat sen ilmiantaneet ja tullattaneet. Porvariston mainitussa valituksessa oli myös anomus, että talonpoikain laittomat satamat pitäisi veroitettaman, johon ei kuitenkaan suostuttu. Sama valitus näyttää myös, että merikulku houkutteli talonpoikia n. k. maankauppaan. Maistraatti oli ainoastaan oikeutettu kaupungin käskyläisillä (stadzens ulrijdare) koittaa estää kaupungin etua haittaavaa petosta. Mainitut asetukset olivat kuitenkin kaupunkien tullioikeudella keinoja sekaantumiseen talonpoikain merikulkuun, kuin nämät tärkeimmin tullattivat tavaransa vasta perille tultua. Kaarlo Xl:n päätöksellä 25 p. marrask. 1680 Pohjanmaan eteläisen provastikunnan talonpoikain hakemukseen, päästä tavaroillensa Tukholmaan, jossa niistä maksetiin parempi hinta, saivat siihen oikeuden[20]. Erinäisillä ehdoilla sai rahvas Pohjanmaan eteläisessä ja pohjaisessa provastikunnassa kunink. päätöksellä 10 p. marrask. 1686 oikeuden purjehtia omilla tuotteillaan Tukholmaan ynnä muihin sopiviin paikkoihin ja myödä heidät siellä — tuota piti porvaristo myös maakauppana — ja tehdä itselleen tähän merikulkuun sopivia laivoja. Nämä vähitellen rahvaalle suostutut oikeudet yhdistivät vihdoin kaikki Pohjanmaan kaupungit yleiseen valitukseen siitä vahingosta jonka tämä talonpoikain merikulku ja kauppa teki porvaristolle. Tuohon saivat kunink. päätöksen 18 p. maalisk. 1689, joka kielsi talonpojilta merikulun ja kaupankäynnin Viron, Liivin- ja Inkerin- maille; Tukholmaan ja Turkuun saivat sitä vastoin vielä purjehtia, kuitenkin ainoastaan rantapitäjien talonpojat, joilla oli vähäinen pelto- ja luhtamaa ja olivat veroitetut kalastamisesta ja hyljenpyynnistä — nuotkin vaan omilla eikä ostetuilla tavaroilla. Rikollisen varat olivat kiinnipanon-alaiset. Valtiopäivissä v. 1693 mieli porvaristo ottaa tuonkin oikeuden talonpojilta, mutta kokemuksensa ei menestynyt. Kunink. kirjeellä 14 p. tammik. 1696 käskettiin Maaherra Ehrensköld'in valvoman 1689 vuoden päätöksen noudattamista ja epätiedon välttämiseksi tekemän tarkan luettelon kylistä ja talonpojista niillä paikkakunnilla, joilla oli oikeus merikulkuun. Samasta kirjeestä nähdään myös että useita väärinkäytöksiä tapahtui tuossa talonpoikain merikulussa, että esim. muutamat talonpojat sisemmästä maasta, jotka olivat veroitetut pelto- ja luhtamaistaan, viljelivät merikulkua ja että oikeutetut ostivat kauppatavaroita ylimaasta. Armoll. julistuksien mukaan v:lta 1636 ja 26 p. elok. 1637 oli sekä koti- että ulkomaalaisilla oikeus kaupankäyntiin kaikellaisilla tavaroilla Tukholman ja Turun markkinoille ja että siellä rihkamin myydä tavaransa; ulkomaalaiset ainoastaan kiellettiin jälkimäisessä asetuksessa vaihettamasta kalujaan kaluihin. Kunink. Maj:tin asetuksesta 10 p. tammik. 1696 saaristolaisten kaupasta Tukholman ääressä, nähdään että nämät olivat katsoneet etuisaksi kurottaa merikulkunsa aina Mälariin, jossa rahvaan kanssa vaihettivat siikansa jyviin. Tästä kaupitsemisesta saatettu haitta kaupungeille oli jo v. 1642 ollut syy valituksiin. Mainitulla asetuksella v. 1696 säännettiin vihdoin, että kaikkien saaristolaisten, jotka toivat siikoja saaristosta, kaikkien Ahvenanmaalaisten ja niitten Suomen saaristolaisten, jotka sääntöjen eli tavan mukaan viljelivät merikulkua Tukholmaan, piti pysähtymän itäpuolella tavallisen sillan luona kaupungissa taikka siksi asetettuihin satamiin Östermalm'in ääressä. Uppland'ista, Westmanland'ista ja Sörmanland'ista tulleitten ynnä niitten, jotka käyttivät kauppaa saaristolaisten kanssa Mätlarissa, piti taasen seisahtuman länsipuolella, Munckebro-sillan taikka Vestermanlmin ääressä, jossa saivat kaupita saaristolaisten, Ahvenanmaalaisten ja Suomen saaristosta tulleitten kanssa, mutta ainoastaan jyvillä, suoloilla, turskoilla ja silakoilla. Tuo kauppaoikeus kesti vuosittain 1 p:stä elok. 31 p:ään lokak., jolla ajalla Tukholman vapaamarkkinatkin sattuivat ja kestivät 3 viikkoa Mikkelistä. Kuinka vastahakoiset talonpojat kuitenkin olivat tullattamaan tavaroitaan likimäisessä tullihuoneessa nähdään useammasta säilyneestä todistuksesta. Waasan tullioikeus tuomitsi esim. sellaisesta huolimattomuudesta muutamilta Vähäkyröläisiltä aluksen kiinni ja omistajien maksamaan 100 hop. talaria, mutta Kunink. Kamari- ja kauppavirkakuntien päätöksellä 23 p. maalisk. 1693 kumottiin tuo tuomio siitä syystä, että Suomen ja Pohjanmaan talonpojilla vanhastaan oli ollut tapana purjehtia suoraan satamistaan tavaroitaan ilmiantamatta likimäisissä tullikontuoreissa ja kun todistettiin että mainitut talonpojat olivat Hernösand'issa ja Umeossa oikein maksaneet tulliveronsa. Kenrali-ylitirehtööri Hägerflycht’in päätöksellä muutamain Maalahtilaisten valitukseen, velvoitettiin he ja muut vertaisensa hankkimaan itsellensä ainoastaan atestin kirkkoherralta ja kruununnimismiehen todistuksen, että tuotteet olivat omansa. Tuon päätöksen ymmärsi tullioikeus niin, että atestit piti näytettämän paikkakunnan tullihuoneessa ja sieltä otettaman passi. Eräässä kirjeessä Tukh:sta 3 p. kesäk. 1704 Maalahtilaisten ja Närpiöläisten merikulusta mainitaan, että Kenrali-inspehtori oli käskenyt Herra Enrothin vartiapaikassa Blocksudden vanhan tavan mukaan menettää talonpoikain kanssa, kun näyttävät kirkkoherran atestin tuotteistaan. Kruunun-nimismies Aurin’ilta Kunink. Neuvoksen Kreivi Wrangel'in käskyllä tehdyn ja Maalahden kihlakunnan käräjissä 7 p. helmik. 1708 esitetyn tarkan luettelon mukaan niistä talonpojista Yli- ja Alimaalahdella, joille merikulku oli tarpeellinen, oli niitten luku 56. Samoissa käräjissä vaativat kuitenki yksisuisesti kaikki Maalahtilaiset, Sulvalaiset ja Riimalaiset, että jokaisella, kun kykeni pitämään laivaa, pitäisi oleman oikeus merikulkuun, liiatenki kun pellostaan eivät koskaan tainneet odottaa mitään myytäväksi eli ulostekojen maksamiseksi eikä huonot luhtansa sallineet teuraitten kasvattamista ja kun vihdoin metsänsä oli niin pilalle hakattu, että jo täytyivät hakea laivaksensa toiselta puolen Pirttikylää ja siis pian saivat heittää laivantekonsa, josta heillä tähän saakka oli ollut pahainen ansio. Sen ohessa muistuttivat vanhaa tapaansa ja sitä lupaa, jonka Kreivi Wrangel ennen oli heille antanut. Kunink. kauppavirkakunnan kirjeellä 4 p. maalisk. 1714 maaherroille säännettiin, että piti tullihuoneista otettaman kuletuskirjoja, kun kuljetettiin tavaroita oman valtakunnan paikkakuntien välillä, mutta kun asetus ensimältä julistettiin ainoastaan kaupunkien raastuvissa, tuli se talonpojilta noudettavaksi vasta pitkä aika sodan jälkeen, jolloin se viimein käskystä julistettiin myös maaseurakunnissa. Se vedettiin kuitenki jo ennen tullioikeudelta esiin tuomioissa talonpoikien merikulusta, Kunink, säännöllä kaupan vapaasta käynnistä 21 p. huhtik. 1719 ja päätöksellä 5:een pykälään rahvaan yleisessä valituksessa 3 p. kesäk. s. v. vahvistettiin rahvaan ikivanha vapaus, kulkea tavaroillaan ja tuotteillaan niillä markkina- ja muilla paikoilla ja niissä kaupungeissa, jotka katsoivat sopivimmiksi. Rahvaan yleiseen valitukseen 1723 vuoden valtiopäivissä tuli kunink. päätös 17 p. syysk. s. v., jonka mukaan talonpojat Suomessa ja Pohjanmaalla saivat viljellä merikulkua samalla tavalla kun se oli ollut heillä viljeltävänä v. 1696. Tutkinnossa, jonka Maaherra Vapah. v. Essen, Kunink. Maj:tin päätöksen mukaan 30 p. lokak. 1723 tämän kihlakunnan yksityiseen valitukseen, piti rahvaan ja porvariston läsnäollessa 16 p. elok. 1726 niistä, jotka oikeastaan saisivat purjehtia, ei porvaristokaan tahtonut kieltää Maalahtilaisilta ikivanhaa oikeuttansa merikulkuun. Wöyrin pitäjällä piti myös oleman sama oikeus. 1727 vuoden valtiopäivissä anoivat tämän kihlakunnan talonpojat lupaa saada lähteä aluksillaan omista satamistaan suoraan Tukholmaan ja muille luvallisille paikoille, likimäisessä tullihuoneessa käymättä. Tähän lupasi Kun. Maj. 12 p. maalisk. 1729 vastauksen, kun vaan joutui saamaan lausunnon asianomaisilta. Jos tuota vastausta saatiin ja milloinka, siitä eivät täällä lyötyvät todistukset puhu. Waasan tullimiehet näkyvät ainakin aika aijoin ottaneen tullia Waasassakin useammilta alus-seuroilta Maalahden, Mustasaaren ja Wöyrin pitäjistä tavaroista, jotka olivat vieneet Tukholmaan ja siellä tullattaneet. Kenraali-tulliarentiseuran käskyllä 18 p. elok. 1729 sai kuitenki muuan alusseura takaisin tuolla toisen kerran viedyn tulliveronsa. Sekä Vapaherra v. Essen’in v. 1726 tehdyn tutkinnon ja siitä annetun tarkan kertomuksen ja luettelon että Maaherra-viran v. 1738 uudistetun tutkinnon perusteella, annettiin vihdoin kunink. päätöksessä 3 p. maalisk. 1747 seuraava luettelo merikulkuun oikeutetuista rantapaikoista. Korsholman eteläiseen voutikuntaan kuuluvassa Lapväärtin pitäjässä: Kylät Sideby, Skaftung, Härkmäri ja Lappfjärd; Närpiön pitäjässä: Pielahti, Kaskiluoto, Tiärlax, Töby, Harrström, Korsnäs ja Moikipää; Maalahden pitäjässä: Yli- ja Alimaalahti, Sulva ynnä Riimala, ja Susiluoto; Mustasaaren pitäjässä: Wallgrund, Raippaluoto, Björkö, Jungsund, Munsmo ja Sundom. Korsholman pohjoiseen voutikuntaan kuuluvassa Wöyrin pitäjässä: Oravasalo, Oxkangar, Kimo (Qvimo) ja Maxmo; Nykarleby'n pitäjässä: Monå, Härflax, Kantelax (Kantalahti?), ja Wexala (Wäkisalo?); Pietarsaaren pitäjässä: Larsmo, Eugmo ja Läpplax (Leppälahti) , Oulun eteläiseen voutikuntaan kuuluvassa Kruunukylän pitäjässä: Bråttäby ja Håfsala (Hovisalo?). Oulun pohjoisessa voutikunnassa: Kemin ja Kariluodon pitäjät. Merikulun perusteeksi pantiin 1689 vuoden asetus ja käskykirja 14 p:ltä tammik. 1696 ja säännettiin, että 7 pykälän mukaan 1617 vuoden Kauppasäännössä ynnä useampain toisten Suomen talonpoikain merikulkua koskevain kunink. kirjain ja päätösten mukaan, tuota kauppaa saatiin käydä ainoastaan talonpoikain omilla ”talonpoikais-tavaroilla ja tuotteilla". Sen ohessa piti heidän antaman lastinsa ilmi lähimmäiselle kruununmiehelle ja häneltä ottaman atestin ja reisupassin, joka piti näytettämän mainitussa Blockhusudd'in tullihuoneessa, jossa takausta varten pidettiin päiväkirja. Lastauspaikkoja piti katsottaman joka paikkakunnassa, joissa tavarat piti tarkastettaman sekä lähteissä että kotiin tullessa. Merikulussansa sai rahvas käyttää sen kokoisia laivoja, kun tarvitsivat varaksensa merellä ja tavaroinsa säilyttämiseksi. Rikokset noita sääntöjä vastaan rangaistiin ensi kerran tavarain kiinnipanolla, toisen kerran menetti rikollinen oikeutensa merikulkuun. Maalahtilaisten kysymykseen n. k. lähetystavaroista (sändningsgods), antoi Maaherra Piper 8 p. heinäk. 1747 sen päätöksen, että jokainen purjeveneen osamies sai sillä lähdättää tavaransa, itse seuraamatta, jota vastoin se, jolla ei ollut osaa veneessä, ei saanut itse viedä, eikä omistajain muassa lähdättää tuotteitaan. Tuon kysymys-kirjan mukaan oli Maalahtilaisilla mainittuna vuonna 4 n. k. purjevenettä (segelbåt). Purjeitten käyttäminen tavallisissa kalaveneissä sanotaan olevan nykyisempi tapa. V. 1778 anoivat Itä- ja Länsi-Pohjanmaan kaupungit, että valta kunnan ja varsinki Itä- ja Länsi- Pohjanmaan rahvas piti kiellettämän tekemästä kannella varustettuja ja 10:tä lästiä isompia aluksia. Kunink. Kamari- ja Kauppa-virkakuntien lausuntojen saatua, ratkaistiin asia vihdoin 1786 niin, että rahvas sai pitää oikeutensa purjehtimiseen kansi-laivoilla, mutta väärinkäytöstä kartettaaksi, eivät saisi tehdä isompia laivoja kun 50-lästisiä. Maalahtilaisten merikulku kesti tämän vuosisadan alkuun, mutta väheni vähenemistään. Syiksi siihen mainitaan se vähä eroitus tavaroitten hinnassa[21] ja liiatenki iso ajankulu, kun eivät uskaltaneet antautua aavalle merelle, vaan kulkivat rantoja myöden. Tuollainen retki Tukholmaan kesti usein mettumaarista syksyyn asti. V. 1812 tehtiin Maalahdella pitäjän viimeinen Tukholmaan käyvä alus (Ståckholms-skuuta) . Se myötiin sittemmin Waasaan. Muisto Maalahtilaisten merikulusta säilytetään pitäjän sinetissä. Maalahden pitäjän ensimäinen leima tavataan senaatin arkistossa ensi kerta 1621 vuoden tilintekojen alla ja sitte melkeen joka vuosi aina vuoteen 1712 saakka. Se kuvasi lippuvarrella ja pienellä peräkastarilla varustettua mastotointa alusta. Ylisyrjällä oli päällekirjoituksena: MALAX. Tuon leiman historiaan kuuluu seuraava päätös Pispa Gezelius'en käräjissä Maalahdella 8 p. tammik. 1680: ”Pitäjän leiman väärinkäytöstä karttaaksi katsotaan hyväksi, että se pidetään kolmen lukon takana, joihin Emäkirkkolaiset säilyttävät yhden, Sulvalaiset toisen ja Kirkkoherra kolmannen avaimen". Luultavasti hukattiin se isossa vihassa. Mathesius'elta kerrottu ja vielä löytyvä pitäjän sinetti tehtiin siis varmaan ison vihan jälkeen. Se on piirretty messinkiin ja kuvana on mastolla varustettu alus kootulla purjeella. Reunalla on sanat: MALAX SOCHN SIGIL. Se on tätä nykyä pitäjän Kruununnimismiehen hallussa. Vuoden 1833 paikoissa piirrettiin messinkiin uusi leima, jonka kuvana on nykyinen kirkko ja tapuli. Reunakirjoituksena on: PASTORS I MALAX EMBETS SIGILL.

Hallinnollisessa katsannossa luetaan Maalahden, Sulvan ja Pirttikylän kirkkopitäjät yhteen. Maalahden kyliä ei eroiteta Mustasaaren pitäjän tilintekokirjoissa millään tavalla pitäjän muista kylistä ennen vuotta 1608, josta vuodesta Maalahden pitäjän tilintekokirjat alkavat. Manttalia oli silloin pitäjässä 68l½, savuja 93. Yhden manttalin kruununmaksot olivat samana vuonna: Verorahoja 12 markkaa (= 4 tal.), 1½ puolikkoa jyviä, 8 naul. voita, ½ leiv. kuivia haukia, nelikko silakoita, 6 päivätyötä ja syli heiniä[22]. Kunink. kirjalla 7 p. lokak. 1610 sai muuan Reinhold Boxhufvud Maalahden, Mustasaaren, Laihian, Lapuan ja Ilmajoen pitäjistä lähtevän kruununveron eläkkeeksi ratsuilleen. Tuo vero piti vastaaman 2,700 hop. talaria. Vuonna 1612 oli tämä läänitys ainaki vielä hänellä[23]. Kunink. kirjalla 8 p. marrask. 1613 annettiin Maalahden ja Laihian pitäjät läänitykseksi Waltakansleri Axel Oxenstjernalle[24]. V. 1626 olivat Oxenstjernan tulot Maalahden pitäjästä seuraavat:


Tal. äyr. penn.
Verorahoja 191 21 -
Jyviä 47 tynn. 7½ nel. 107 27 12
Voita 25 leiv. 11 1/3 naul. 41 17 11 1/5
Kuivia kaloja 31 leiv. 19 1/6 naul. 23 31 -
Silakoita 15 tynn. 3 11/12 nel. 64 29 8
Kirkkokymmenys 11 tynn. 5 nel. jyviä 26 5 -
Summa 429 1 7 1/5


1642 ja seuraavina vuosina maksoivat veroa tervastaki. Tämä läänitys oli Oxenstjerna'lla vielä vuonna 1641. Siinä oli mainittuna vuonna 176 2/3 manttalia ja tulot tekivät 1,384 tal. 24 äyriä. Kristinan perustuskirjalla 22 p. jouluk. v. 1651 tehtiin Maalahden ja Laihian pitäjistä omituinen vapaherrakunta, joka annettiin veljeksille Kustaa ja Kristo Bonde. Se nimitettiin Laihian vapaherrakunta. Siihen kuului Laihialla 111 taloa ja Maalahdella 73 1/6. Vuonna 1669 oli vapaherrakunnalla 195 5/12 manttalia ja tulot siitä tekivät noin 3,500 hop. talaria. V. 1674 hävisi myös tämä läänitys[25]. Mutta vielä sitteki joutui Maalahti kerta yksityisen haltuun. Vuonna 1678 panttasi kruunu rahan puutteessa 312 1/3 manttalia Mustasaaren, Isonkyrön, Wöyrin ja Maalahden pitäjistä Assessori Niko von Preutz'ille, joka piti heidät vuoteen 1682. Vuotiset tulonsa niistä oli lähes 5,700 talaria. — Eräässä kuittijoukossa vuodelta 1663, allekirj. Christopher Wernick, mainitaan 20 ruotia Maalahden pitäjässä, jotka kaikki olivat maksaneet laivamies-rahansa, 50 kup. tai. joka ruodilta. Sama piirikunta, Maalahti, Sulva ja Pirttikylä, varustaa tähän aikaan 24 ruotimiestä. — Kunink. Kamari-virkakunnan päätöksellä 6 p. heinäk. 1751 vapautettiin Mustasaaren, Maalahden, Isonkyrön, Laihian ja Vähänkyrön pitäjäläiset heidän vanhastaan Korsholmaan tehtävistä 1,200 päivätöistään. Maaherra Piper'in esityksellä myönti kuitenkin H. Maj:tinsä kirjoituksella 3 p. heinäk. 1754, että maaherra saisi maksoa vastaan kruunulle käyttää manttali-päivätöitä kruununtiloista 2 penikuorman ympäristöllä Korsholman linnasta. Miehen päivätyö maksoi 8 hop. äyriä, hevoisen 16[26].

Valtiopäivärahoja maksaessa 1863 luettiin Maalahden emäkirkolle 48%, Petolahdelle 13% ja Susiluodolle 343343/48 alenn. manttalia. Savuja on emäkirkolla 345, Petolahdella 164 ja Susiluodolla 32. % mantalin kokoisilla taloilla, jotka täällä ovat tavallisimmat, oli vuonna 1864 seuraavat ulosleot:


Kruunulle:
Päävero 22 markkaa 87 penniä
Kymmenys 4 -"- 32 -"-
Henkirahat (2:lt hengeltä) 1 -"- 44 -"-
Linnan rakennusapua - 24 -"-
Lääkitysvero - 2 -"-
Laamannin ja tuomarin vero 1 -"- 8 -"-
Sotamihen kaasi 5 -"- -
Ruotuvakanssia - 8 -"-
Teinirahat - 4½ -"-
Hospitaali- ja Lasaretti-vero - 3 -"-
Verokuitin hinta - 1½ -"
Summa 35 markkaa 32 penniä


Satunnaisia maksoja:
Valtiopäiväraha v. 1863 ja 1864 - markkaa 49 penniä
Palovakuutusrahaa - -"- 62 -"-
Summa 5 markkaa 11 penniä


Kunnallisia ulostekoja:
Käräjäkapa (2½ kappa rukiita) 2 markkaa - penniä
Siltavoudille (1 kappa rukiita) - -"- 80 -"-
Pitäjän kirjoittajalle (1 kappa rukiita) - -"- 80 -"-
Rättärille (1 kappa rukiita) - -"- 80 -"-
Lautamiehen kapat (1½ kappa rukiita) 1 -"- 20 -"-
Piiskurille - -"- 10 -"-
Rokon-istuttajalle - -"- 10 -"-
Maantien korjaamiseen (noin 36 hietakurmaa ja työ) 15 -"- - -"-
Hollikustannukset 8 -"- - -"-
Vankikuljettajalle (1 leiv. heiniä) - -"- 60 -"-
Summa 30 markkaa 40 penniä


Kirkon-kustannuksia:
Kirkkoherralle: 11 kappaa jyviä (16 m:kan jälkeen) 5 markkaa 84 penniä
- " - 3 naulaa voita (12 m:kan jälkeen) 1 -"- 80 -"-
- " - 1 päivätyö 1 -"- - -"-
- " - 1 juusto - -"- 48 -"-
Kappalaiselle: 8 kappaa jyviä 4 -"- 40 -"-
- " - 2 naulaa voita 1 -"- 20 -"-
- " - 1 juusto - -"- 48 -"-
Pitäjän-apilaiselle: 3 kappaa jyviä 1 -"- 65 -"-
Lukkasille: 3 kappaa jyviä 1 -"- 65 -"-
- " - Kouluttamisesta - -"- 20 -"-
Unilukkarille: 1 kappa rukiita - -"- 80 -"-
Summa 19 markkaa 70 penniä


Nämä kustannukset tekevät yhteensä 1/8 manttalille 90 markkaa 55 penniä, johon tulee lisäksi kirkon ynnä pappilan rakennus ja lukusian pito.

Pitäjän ja seurakuntain kunnalliset asiat keskustellaan pitäjän- ja kirkonkokouksissa, joitten kokoonkutsuja ja esimies on Kirkkoherra eli joku muu häneltä valtuutettu pitäjän pappismies. Pappia löytyy emäkirkolla kaksi, Kirkkoherra ja Pitäjän-apulainen, jotka saarnaavat vuorottain; Petolahdella ja Susiluodolla Kappalainen kummassakin. Petolahdella tekee Kirkkoherra vuosittain 8 saarnavuoroa, Susiluodolla kumpanenki emäkirkon pappi 2.



Viitteet[muokkaa]

  1. Tästä sananparresta puhuu jo Yrjö Koskinen kirjoituksessaan ”Pohjanmaan asuttamisesta.” Suomi 1857. ”Hurriksi” sanovat vielä Suomalaiset liki-pitöjissä Ruotsalaisia, varsinkin haukkuessa.
  2. Y. Koskinen, Pohjanmaan asuttamisesta. K. F. Ignatius, Bidrag till södra Österbottens äldre Historia.
  3. Vanha ukko Sulvalla sanoi kuulleensa vanhemmilla seuraavan jutun Ruotsalaisien tänne-tulosta. Kerran oli Ruotsissa paha nälkävuosi, niin ettei kuningas tiennyt mitä neuvottelisi alamaisilleen. Kuningatar oli, niin kuin moni muukin vaimo, arveli ukko, miestänsä älykkäämpi ja keksi keinon. ”Annetaan lapio ja kuokka käteen ja lähetetään osa Suomeen”, mietti riikin emäntä. Niin tehtiin, evästä hankittiin ensi vuodeksi ja ajan kuokittua tuli maa niin tuloisaksi että ruvettiin jyviä viemään Ruotsiin. — Paljo on jo tuosta asuttamisesta arveltu. Kummaa on kuitenki, ettei siitä ole tavattu mitään historiallista todistusta. Geijer, puhuessaan Länsi-Pohjanmaan asuttamisesta lainaa, Norjan kuninkain saduista seuraavat sanat: Harald Kaunotukan raivoessa valtaa itselleen, väistyi häneltä taas paljo miehiä maasta, Throndalag'in ja Naumdal'in asukkaita, ja raivottiin vielä enemmän maita itään käsin Jemtland'ista ja muutamat matkasivat aina Helsingland'in läpi itään meretse (öster med hafvet?) ja tulivat Ruotsin kuninkaan alamaisiksi ja kävivät kauppaa Ruotsin kanssa”. Geijer on arvelematta tuon perusteella asettanut heidät Pohjan lahden länsi-rannikolle, mutta yhtä mahdollinen on siitä arvaten heidän asettumisensa Suomen puolelle lahtea. Tuo paikka saduissa ansaitsisi kukatiesi tarkempaa tutkintoa..
  4. Emme tahdo heittää mainitsemalta mitä eukko jutteli, että eräs Skåne'sta kotoisin mies, joka oli tänne lähdätetty salppikeittoa opettamaan, oli sanonut tässä kerrotun puvun olevan tavallisen hänen kotimaakunnassaan.
  5. Todistukseksi, että marssi on oikea, mainittakoon että Petolahdella vanha kersantti usein vielä ihastellen sitä hvräilee.
  6. Kirkonkokouksessa 9 p. lokak. 1768 valitettiin että sekä naineet että naimattomat miehet yökausina löivät korttia menettäen siten rahansa ja muun irtaisen tavaransa. Sitä vastustaaksi päätettiin 5 talerin sakko kortin lyöjälle. Sama sakko määrättiin sille, joka antoi lupansa nuorisolle tanssia, syystä että kauan oli valitettu nuorison vallattomuudesta tuollaisissa tanssikokouksissa. Tanssiin menijä sakoitettiin samalla rahalla.
  7. Monta tässä kerrottua tapaa ja taikaa on minulle jutellut Petolahden Kappalainen Hra Fr. Hedberg, josta minun tulee häntä suuresti kiittää. Myöskin kieltä tutkiessa on hän ollut minulle suureksi avuksi.
  8. Ennen näkyy olleen huonompi laita. Kirkonkokouksessa 1760 käskettiin seurakuntalaisten vähitellen heittämän sivusävelensä kirkonveisusta, eikä ääntämän niin mahdottoman kovaa papin messuessa. Mutta eipä siihen aikaan lukkaristakaan paljo piitattu, niinkuin vasta näemme siv. 17.
  9. Lukutaidosta Maalahdella mainitaan kirkon arkistossa ensi kerran v. 1673, jolloin pispan käräjissä 20 p. helmik. ilolla nähtiin, että moni luki kristinuskonsa Lutherus'en selityksistä ja toiset kehoitettiin opettelemaan sisällä lukemaan ja noita selityksiä oppimaan. Provastin käräjissä 2p. tammik. 1719 sanotaan vanhain vähä unhottaneen uskonsa pääkappaleita, mutta nuorien lukutaidon olleen jotensaki hyvällä kannalla. Silloin oli lasten opetus lukkarin hoitona. Kirkkoherra Björckin aikana (1759—82) oli yksi lastenopettaja joka kylässä. Sille maksoi joka lapsi 24 kili. kup. joka kuukaudelta. Koulu kesti keskivälistä tammik. toukokuuhun saakka.
  10. Vuonna 1754 saivat kruunun käskyläiset nutteruudellaan toimitetuksi tarpeetoin säästömakasiini emäkirkolla, multa se sai tykkänään lahota ennenkuin siihen tuli jyvänsiementä. Ainoastaan viinapannuja siinä säilytettiin. Oli vielä pystyssä 1810. Vähä jälestä tehtiin nykyinen tilava makasiini lähelle pappilaa. Aina vuoteen 1858 oli Petolahdella yhteinen makasiini Korsnäs'in kanssa.
  11. Oli kirkkoherrana Maalahdella v. 1759—82.
  12. Klingius mainitsee että aikanansa (1767) muutamat kylvivät kesärukiitakin, karttaakseen talven makaamista. Hänen laskunsa jälkeen tuli silloin noin 284 kapukyynärää tadetta tynnyrinalalle. Peltokaluja oli aikanansa kosseli (årdre') ja äjes.
  13. Ennen Isoajakoa tuli manttalille emäkirkolla 73 t. 26 k. alaa luhtaa, josta lehtiin heiniä noin 46 parmaa. Pellon suhteen tuli tynnyrinalalle peltoa 6½ t. alaa luhtaa.
  14. 1767 löytyi emäkirkolla (Susiluodon kanssa) 271 hevosta, 903 lehmää, 90 hehkoa ja 2709 lammasta, jotka elätettiin yli 7 kuukautta.
  15. Klingius'en laskun mukaan meni tervatynnyriin 104— 112 noin 2,112 vahvempaa puuta eli 240—320 soukempaa s. o. syli neljän kyynärän pituisia tervaksia. Jos hyvin onnistui, niin saatiin sylestä enemmänki. Mutta pitkäin ajomatkain tähden tarvittiin tuohon noin 20 päivätyötä.
  16. Storskär on ikivanha kalapaikka, noin 5 penikulmaa mantereesta. Jo v. 1564 mainitaan Korsholman läänin tilinteko kirjoissa 75 talonpoikaa. Mustasaaren pitäjästä tällä luodolla silakan pyynnissä. He kalastivat 37:ssä veneessä 120:lIä silakkaverkolla (skolnetth) ja maksoivat veroa kuudennen osan saaliista. Luodoilla näkyy vielä muuriraunioita, joitten suojassa Laihialaiset sanotaat majailleen ennen kuin hekin kalastivat näissä kalavesissä, jota tekivät vielä Mathesius'en aikana (1733). Moninainen ja runsas kasvistonsa on myöskin merkittävä. Se tunnettiin 15:llä sata luvulla nimellä Kirkegardzskäret. Tuon nimensä on saanut salaperäisestä hautausmaastansa josta Mustasaaren, Maalahden ja Närpiön kirkkoherrat jo v.1674 puhuvat Suomikirjaan 1858-vuoden otetuissa kertomuksissaan pitäjäin muinaisjäänöksistä. Hautausmaa on niiden mukaan neliskulmainen, ympäröity muurilta, joka on tehty kauniista kivistä ja varustettu kahdella portilla. Tarina sanoo sen muutaman tanskan sodan (jutefejd) aikana vihittyneen pispalta, jonka nimeä ei mainits. Kertomus Waasasta asettaa tarinan paljon koriatettuna Panakivi nimiseen paikkaan, jossa pispa, hautausmaan vihittyä, itseki haudattiin. Tarina elää vielä mutta vaihettelee. Milloin sanoo pispan luodolla oleskeltua erään ison vihan aikana, vilhinneen hautausmaan, siihen haudatakseen jonku tyttäristään, milloin pappismiehen vihan aikana paenneen pohjasesta päin luodolle ja vihan lakattua tulleen pispaksi. Mathesius arvaa pispan olleen Arvid Kurck, joka 22 p. heinäk. 1522 purjehti Närpiön saaristosta löytämään viimeistä turvapaikkaansa Ahvenanmeren laineista. Tällä surumatkalla seuraisivat häntä, jos ei vainkaan tyttäriä, niin monta muuta korkeasukuista suomalaista naista. Susiluodon likeyden vuoksi on Storskär luultavasti luettu Närpiön saaristoon. Näistä seikoista on tek- laveammalta puhunut kirjeessä sanomalehteen Wasabladet n:o 30, v. 1865.
  17. Vuonna 1560 saivat esim. talonpojat mainituista pitäjistä 3815 LM ja 13 M hyljen rasvaa, 591 hyljen ja 1224 hyljenpojan nahkaa. Korsholman läänin tilintekokirjoista vuonna 1560 Senaatin arkistossa.
  18. Kirkoh. Björck kertoo että hylkimiehet eivät ennen tohtineet sanoa kivi, vaan sen siaan liukastelia (haalman), ei kissa vaan kynsikäs (kloodjuur), ei kärme vaan ruoskia (långpiskan), eikä vesi, vaan liemi (spaad), mutta tuommoisia taikoja ei uskottu enään hänen aikanansa.
  19. 1623 vuoden hinnoista mainitaan Korsholman tilinteko-kirjoissa, eltä 3/8 tynnyri maksoi 27 äyriä, 4 naulaa voita 10 äyr. 9 3/5 penn., ½ nel. silakoita 16 äyr., 5 naul. kuivia kaloja 6 äyr., 1 päivätyö 4 äyr., ½ kuormaa heiniä 8 äyriä.
  20. Maalahtilaiset valittivat v. 1670, että Waasan porvaristo piti suolansa ylen kalliina ja maksoi halvan hinnan heidän tuotteistaan, Tästä varoitti Maaherra Graan porvaristoa ja käski pysymään niissä hinnoissa, joihin kunink. käskystä muutamia vuosia ennen oli yhdistytty Waasan raatihuoneessa.
  21. Helpommalla kun kaupungissa sanotaan Westgötiläisten myönneen, jotka samoin kuin ”Laukkuryssät" nyt kulkivat ympäri hevoisilla, istuen paritusten arkuillaan (Westgöta-kistor)
  22. Maanjako ja veroittaminen Maalahdella tehtiin Mustasaarenkylässä 2 p. marrask. 1608 Pohjanmaan maaherra Isakki Beem'iltä, Juuan herra Juha Ottenpojalla ja Wallän herra Matti Yrjönpoja
  23. Läänityksiä kertoessa olemme osaksi seuranneet Toht. Ignatius'en väittelöä Bidrag till södra Österbottens äldre Historia
  24. Kopia tuosta läänityskirjasta löytyy Senaatin vanhassa arkistossa n:o 4887 1. 8 ja kuuluu näin: Wij Gustaff Adolph medh Guds nådhe, Sverigis götis och wändis uthkorade Konungh och arffurste storfurste till Finland, hertigh till Estlandh och Westmanelandh etc. Giöre witherligitt att wij af synnerligh gunst och nådhe, så och for wällwilligh troghen tienst, som oss Ellskeligh wår och Svärigis Rijkes troo man, Rådh och Cantzeler Edle och wällborne Herr Axell Oxenstjerna, Frijherre till Fijholm och Tijdöön, oss och Rijkett här till giordt och bewijst hafver, och än här effter görandes warder, hafva vndt och förlänth, effter som wij nu här medh vnne och förläne honom Malax och Lajhiaia Sochner Vthj Österbotn i Södre Prosterjedt belägne, medh all åhrligh och wiss Räntta, sampt och Kyrcketijenden, som där aff falla kan och vthgöras bör, att niutha och behålla, där wårtt Cammerådh, Cammererare, så wäll som och Fougdten öfwer förb:te Sochner, wete sigh effterrätta, icke görandes wällb:ta Axell eller hans Tienare här vthjnnan hinder eller förfångh i någhon måtto. Aff kopparberget den 8 Novembris Åhr 1613. Medh H. K. M:tz egen hand underskrifuitt. Vähennyskirjoissa viitataan Kunink, kirjaan 28 p:ltä huhtik. v. 1614, jota ei löydy muitten läänityskirjojen seassa. Lienee se viittaaminen tapahtunut erehdyksestä.
  25. Aina vuoteen 1863 saakka oli Sulvalla kirkon-portaan kattona iso Hakattu marmorikivi, joka vanhassa kirkossa oli maannut haudalla. Kirkonkokouksen päätöksen mukaan siirrettiin tämä kivi mainittuna vuonna arvatulle paikalleen, vanhan kirkon keskipaikalla. Piirrokset tuossa kivessä kuuluvat näin: Esa. 57 v. z The rättfärdige varda borttagne — För olyckone och the som redeliga — För sigh vandrat hafva homma till — Fridh och hvilas uthi Theras — Camrar. — Under Denne Steen — Ligger begrafwen — fordom — Hauptman öfver Frijherrskapet — Laihela och Malax — Ehreboren och Vehlbelrodde — Herr Niels Erichssou Bergudd — Med desz — Kiär Elskelige Maka — Ehreboren och gudfruktige Mattona — Ilust: Maria Matsdotter Schildt — Natus 1625. Denatus 1680. — Nata 1630. Mortua 1684 — Hvadh ähr alt flika här I denne wärldzens öde, — Ju, annat an beswår, förtreet och daglig mode, — Si endast nu wår löön, ähr denne grifte steen, — Som täcker mull i mull, och skyhl vår döda been. — E: N: G: — Kiven joka kulmassa on paksut rautarenkaat, joissa ennen sanotaan olleen rautakankia kiinnitettynä. Vanhaan kirkkoon olivat perilliset tuon haudan yli ripustaneet ison kahdeksanhaaraisen kruunun, sillä ehdolla, että he ja perillisensä saisivat haittaamatta pitää haudan. Hautaus-saarnansa, pain. Turussa v. 1680, piti Kirkkoh. Olavi Arenius. V. 1670 kielsi Maaherra Graan tätä Niilo Erkinpoikaa rasittamasta Maalahtilaisia liikanaisella kuljetuksella. Samaan aikaan oli Rouwa Maria Preutz antanut Sulvan kirkkoon alttarivaatteen punaisesta silkkikankaasta Tuomari vainajan Klärck'in haudasta käytävän etupäässä.
  26. >Ettei noita päivätöitä ainakaan Maalahdelta tehty halulla, nähdään muutamasta Maankanslian kuulutuksesta 27 p. heinäk. 1765, jonka mukaan Maalahden Yli- ja Alikyläläiset sitä ennen olivat käsketyt työhön heinäkuun 24:stä päivästä aikain, 16:lla miehellä päivässä, 5 hop. talarin uhkasakolla huolimattomalle, multa eivät kuitenkaan tulleet. Kruunun-nirnismies pitko kokoaman sakot, aika sysättiin pari päivä edemmäksi ja uhka-sakko korotettiin 10:ksi hop. talariksi.


Lähde: Suomi. n:o 6, 1866.