Kirje Satakunnalle Afrikasta/2

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirje Satakunnalle Afrikasta/1 Kirje Satakunnalle Afrikasta

Kirjoittanut Frans Hannula
Kirje Satakunnalle Afrikasta/3
Lähde: Satakunta, 29.5.1890, nro 62, s. 2. Artikkelin verkkoversio.


Kirje Satakunnalle Afrikasta.
Kirjoittanut lähetyssaarnaaja Frans Willeha[r]d Hannula.

Omarurussa Maalisk. 8 p. 1890.

(Jatkoa viime n:roon[huom. 1])


Juuri näiden häiden edellä sain kuulla, että Niita kumminkin tulee Nakanyalan vaimoksi ja siis myös menee välttämättömästi häihin. Kysyin tytöltä[:][huom. 2] meneekö hän sinne. Hän sanoi: ”mitä minä sieltä etsin, kun minä tahdon kuulla Jumalan sanaa?” Mutta tiesin sen, ettei ollut tytön vallassa jäädä häistä pois, koska hän oli tuon julman Nakanyalan käsissä, joka nyt jo oli muuttunut vihamieliseksi Jumalan sanalle. Kutsuin Natanyalan luokseni ja puhuin hänelle, että Niita tahtoo tulla kristityksi eikä siis voi tulla hänelle vaimoksi, kun hänellä jo entisestään tulee olemaan 13 pakanavaimoa ja itse hän tahtoo edelleen pysyä pakanana. Sentähden sanoin hänelle suorastaan: ”etkö voisi jättää tyttöä?” Nakanyala vastasi: ”Aue, oshoka ngame ndi mú hoole uunene” (en, sillä minä häntä kovasti rakastan). ”Etkö kumminkin antaisi hänen olla häihin menemättä?” Hän: ”kyllä itse puolestani, mutta minä pelkään kuningasta, sillä kuningas minua rankaisee, jos en vie Niitaa häihin”. Minä: kysy kuninkaalta tätä asiaa”. Hän: ”lähetän kysymään, ja jos kuningas ei tahdo, niin minä en vie tyttöä häihin.” Parin päivän perästä tuli Nakanyala sanomaan miminulle, ettei kuningas antanut lupaa tytölle olla pois häistä, mutta häiden jälkeen hän saa ruveta käymään vaatteissa ja tulla myös kristityksi. Tyttö itse kuitenkin minulle kertoi, että Nakanyala puhui minulle valhetta, sillä ei hän kuninkaalta kysymään lähettänytkään. Häät alkoivat ja Nakanyala lähetti sisarensa viemään Niitaa häihin, siinä ei auttaneet tytön vastustelemiset ollenkaan. Kun oli kova nälkä maassa, niin ihmiset eivät voineet pitää häitä tänä vuonna kuukausimääriä, vaan lopettivat ne kolmessa viikossa. Häiden jälkeen vietiin tämäkin tyttö, maan tavan mukaan, pariksi viikoksi erääsen Nakanyalan naapurin taloon, jossa noita lähes polviin ulottuvia pikihiuksia punottiin hänen päähänsä (nämät naisten tekohiukset valmistetaan eläinten suonista ja punotaan kaksi-säisiksi, jotka sitte kiinnitetään hiusnyttyröihin ja voidellaan vahvasti pikimäisellä rasvalla). Kun tyttö nyt oli saanut Ndongalaisen vaimon puvun ja tuli Nakanyalan taloon, jossa vielä oli yksityiset häät pidettävät ennen vaimoksi tuloa, niin hän samana päivänä tuli salaa kouluun ja koulun jälestä minun huoneeseni, jossa hän rupesi ääneensä itkemään. Vaimoni ja minä kysyimme: ”miksi sinä itket?” Hän sanoi: ”nyt minä tahdon tulla kristityksi, vaikka Nakanyala kieltää, mutta minä en pelkää hänen uhkauksiansa, sillä jos minä Jumalan sanan tähden tapetaan, niin kuolema ei voi minua kadottaa. Ottakaa pois minulta nämä pakanain koristukset ja antakaat minulle aatteet, sillä en enää odottele.” Tytön rohkeuden nähtyämme ihmettelimme, että Jumalan sana oli hänessä jo osoittanut niin suurta voimaa. Mutta samassa huomasimme, että nyt joudumme tekemiseen semmoisen pakanan kanssa, joka on varsin monta ihmistä tappanut; sentähdeu sanoimme tytölle, että hän menisi kysymään Nakanyalta saisiko häneltä lupaa tulla kristityksi ja ottaa pois pakanallisen pukunsa. Tyttö meni ja tuli taas seuraavana päivänä kouluun sekä koulun jälestä puheilleni. Hän yhtä onnettomana kuin edellisenäkin päivänä sanoi minulle: ”Nakanyala ei anna minulle lupaa, vaan uhkaa minut tappaa, jos otan pikitukan pois ja annan itseni kastaa. Mutta minä olen jo kylliksi pakanallisuudessa elänyt, sentähden tahdon siitä jo nyt luopua ja tulla kristityksi.” En kuitenkaan ruvennut tässä yksin päättämään, kun olin varma siitä, että tämä seikka tuottaisi minulle pakanain koston, vaan sanoin tytölle: ”odota vielä huomiseen, kunnes minä kysyn toisilta opettajilta Olukondassa, mitä nyt on tehtävä”. Kirjoitin oman mielipiteeni asiasta heille. He taas keskusteltuaan yksimielisesti kirjoittivat minulle, että meidän tulee noudattaa tytön pyyntöä, kun hän sydämensä tosi tarpeesta tahtoo tulla kristityksi, eikä pelätä sitä mimmoiset seuraukset meille voi tulla tämän tähden. Tyttö oli Nakanyalan talossa ja oli yhä puhunut, ettei hän enää palaa illalla taloon pakanain puvussa. Mutta mies oli julmistunut kovin ja sanonut: ”Jos sinun hiuksesi otetaan pois, niin silloin herätä kuolleita (s. o. sinä olet itse kuolleiden joukossa); sinä rakastat kirjaasi, mutta minä sinut tapan ja sinä kadotetaan kirjoinesi.” Kun tyttö taas aamulla näillä puheilla tuli luokseni (tämä oli tostai, marrask. 21 p.), niin minä hänelle ilmoitin yksimielisen päätöksemme ja sanoin hänelle: ”Jos totisesti uskot Herran Jesuksen omaksi Vapahtajaksesi ja tahdot ennen kuolemankin kärsiä kuin Häntä kieltää, niin tee sydämesi tahdon jälkeen.” Tyttö kohta pyysi saksia, jotta hän saisi nuot pikihiukset pois päästään. Mutta kun hän tätä ei voinut itse tehdä, niin hän pyysi luonamme olevia tyttöjä niitä leikkaamaan, vaan nämätkin pelkäsivät tähän ruveta. Viimein eräs vähäinen tyttö leikkasi pikitukan pois ja Niita puki itsensä vaatteisin. Hän pani nämät hiukset koriin ja kaikki muut heidän pukuunsa kuuluvat nahkavyöt sekä hihnat ja lähetti mukanansa olevan tytön niitä viemään edellä Nakanyalan taloon. Kun Nakanyala näki tytön tulevan korineen, niin hän, talonsa edessä seisoen, ampui tyttöä, kuitenkin osaamatta. Sitä ei kukaan tiennyt, aikoiko hän sitte todella tappaa tuon sananviejän vaiko vaan peljättää häntä. Kun pyssyn laukaus kuului meidänkin talomme luo (sillä Nakauyalan ja meidän väliä on vaan runsas 10 minuutin matka), niin Niita läksi myös menemään kotiin. Me ihmettelimme ty tön rohkeutta, kun hän ilman pelkoa läksi luotamme, vaikka Nakanyala oli hänelle sanonut aamulla: ”Ngele to galuka, na ngoje u n’onguo, nena ta ndi ku zipaga” (jos sinä palaat ja sinulla on vaatteet, niin silloin minä sinut tapan). Tyttö meni kotiin, vaan Nakanyala ei paikaltaan liikkunut, katseli vaan kaukaa häntä puhumatta sanaakaan. Kaikki vaimot talossa sitä vastaan olivat lyöneet käsiänsä yhteen ja peittäneet kasvonsa sekä sanoneet, että Niita oli tehnyt suuren rikoksen, kun vastoin kovaa uhkausta oli luopunut puvustansa. Yö meni vielä rauhassa ilman mitään melskettä ja Niita tuli taas aamulla (perjantaina) kouluun. Silloin Nakanyala myös lähetti miehen kuninkaalle ilmoittamaan, mitä oli tapahtunut. Iltapuolella tyttö taas läksi meidän luotamme kotiin menemään, mutta nyt häntä odotti ankara kohtalo, sillä hämärän tultua, kun Niita oli Nakanyalan vaimon kanssa yhdessä, niin silloin Nakanyala tuli hänen luoksensa ja rupesi häntä kovin lyömään kepillä sekä alkoi repiä vaatteita pois hänen yltään. Tätä tehdessään Natanyala raivostuneena melusi ja lupasi aina vaan tytön tappaa. Vaatteet hän otti häneltä kaikki pois ja tyttö jäi ihan alasti. Vaimot ja Nakanyalan palvelijat olivat vielä häntä pilkanneet ja sanoneet: ”sinä olet nyt kuoleman ihminen etkä siis enää tarvitse ruokaa.” Iltayön oli tyttö kätkeytyneenä erään vaimon huoneessa ja sieltä hän aamuyöstä läksi pakoon, kun kaikki muut talossa nukkuivat. Oli vielä hyvin pimeä ja me kaikki olimme makuulla, vaan äkkiä kuului ankara oven kolkutus. Ajattelimme mikä nyt onkaan, ja riensimme katsomaan kuka kolkuttaa. Hämmästyksekseni näin tuon puheena-olevan tytön itkevän oven edessä ihan alastomana. Kohta arvasin että nyt hän oli joutunut Nakanyalan koston esineeksi. Kutsuin tytön sisälle ja hän itkien rupesi kertomaan, mitenkä Nakanyala hänet oli alastomaksi riisunut ja luvannut tappaa, mutta nyt hän pääsi pakoon hänen talostaan. Hän sanoi minulle: ”sinä olet saman rangaistuksen alainen, sillä Nakanyala sanoi minulle, että kuningas on sanonut: ”Ngele Hannula i ta ji ontuku, ngame ta ndi mù zipagisa” (jos Hannula ei mene pakoon, niin minä hänet tapatan). Tämmöinen sanoma tietysti meitä vähän peljästytti, varsinkin vaimoni peljästyi kovasti. Minä ajattelin mitä nyt pitää tehdä, oliko tuo puhe totta tahi valhetta, mutta paras on, että menen suorastaan kuninkaalta kysymään, olivatko nuot puheet todellakin häneltä lähteneet vai puhuiko Nakanyala omastaan. Vaimoni antoi tytölle vaatteet ja minä vein hänet Sakeuksen ja Joonaan taloon kätköön (päivän koi alkoi näkyä). Keskustelin mainittuin miesten kanssa asiasta ja myös hänkin kiireesti noutamaan härkiä postipaikalta, jotta pääsisin menemään kuninkaan luo. Niin Ikään lähetin Olukondaan kirjeen toisille meikäläisille, jotta saivat tietää mitä Oniipassa oli tapahtunut.


(Jatket.)


  1. Ei viime numeroon vaan numeroon 59.
  2. Lähteessä: tytöltä!