Kirje Satakunnalle Afrikasta/3
| Kirje Satakunnalle Afrikasta/2 | Kirje Satakunnalle Afrikasta Kirjoittanut Frans Hannula |
Kirje Satakunnalle Afrikasta/4 |
| Lähde: Satakunta, 5.6.1890, nro 65, s. 2. Artikkelin verkkoversio. |
(Jatkoa viime n:roon)
Tuskin aurinko oli noussut, niin
jopa Nakanyala itse tuli luokseni ja
kysyi kohta minulta: ”onko Niita tullut
tänne?” Minä sanoin: kyllä hän
tuli yöllä ihan alastomana, kun olit
häneltä riisunut vaatteet ja vielä luvannut
hänet tappaa sekä olit sanonut
hänelle, että kuningas tappaa minutkin,
jos en mene maanpakoon.
Nyt minä menen kuninkaalta kysymään,
onko hän todellakin sillä
tavoin puhunut?” Nakanyala kohta
kielsi, ettei hän ole semmoisia puhunut,
vaan tyttö on minulle valehdellut.
Mutta tätä en uskonut, sillä
olin varma siitä, ettei tyttö ollut valehdellut.
En ruvennut Nakanyalan
kanssa pitkiin puheisin, sillä kaikki hän
vaan valehteli. Hän lupasi mennä
tyttöä etsimään naapureistani, mutta
sanoin hänelle: ”anna tytön olla etsimättä,
kunnes palaan kuninkaan luota,
jotta saan kuulla, mitä hän sanoo
tästä sinun menettelystäsi.” Nakanyala
tottelikin ja meni kotiinsa, sillä
hän rupesi pelkäämään, että kuningas
häntä rankaisee julmasta työstään
sekä valheestaan.
Kun härät tulivat kotiin, niin läksin perheineni Olukondaan, josta Rautanen, Alén ja Pettinen[huom. 1] tulivat kans sani kuninkaan luo. Tavallisten tervehdysten tehtyä, kysyin suorastaan kuninkaalta: ”Oletko sinä luvannut minut tappaa?” Hän ihmettelemään ja sanoi: ”Olje e ku lombuele oohapu nzoka?” (kuka sinulle on kertonut tämmöisiä puheita?) Minä sanoin: ”Nakanyala.” Kerroin hänelle miten Nakanyala oli menetellyt tytön kanssa, ja mitä hän sanoi minun suhteeni puhuneensa. Kuningas vihastui ja sanoi että Nakanyala on aika roisto, kun tuolla tavalla menetteli ihmisen kanssa ja vielä valehteli tuommoisia hänestä. Kun nyt kysyimme, mitä on tehtavä, niin kuningas sanoi kuten ennenkin: ”Joka tahtoo tulla kristityksi, niin hän tulkoon; koska Niitakin on itse tahtonut ottaa hiukset pois päästään, niin ei hänen tarvitse palata niihin takaisin.” Hän myös sanoi, ettei Nakanyala saa viedä tyttöä pois minun talostani väkivoimalla. Nakanyala itsekin tuli hoviin meidän perässämme ja oli siellä 2 päivää, mutta kuningas ei häntä puhutellut ollenkaan, mikä oli hänelle paha merkki kuninkaan mielialasta sillä tämä oli hänelle ollut jo pitkän ajan vihoissaan muutoinkin.
Iltapäivällä me palasimme Oniipaamme ja otimme Niitan luoksemme sillä nyt hän uskalsi olla vapaasti meillä, kun kuningas sanoi, ettei hänen tarvitse palata pakanallisuuteen takaisin eikä siis Nakanyalankaan luo. Entisestään meillä jo kyllä oli 9 tyttöä luonamme, mutta niin on asian laita täällä, että varsinkin tytöt, jotka piakkoin kastetaan, eivät voi olla pakanallisten vanhempainsa tahi sukulaistensa luona, sillä nämät rupeevat heitä vihaamaan.
Nakanyala oli tämän jälkeen pari viikkoa hiljaa eikä käynyt luonanikaan. Maanantaina Jouluk. 9 päivänä hän tuli luokseni ja oli varsin ystävällinen minulle sekä sanoi itsekin tahtovansa uskoa Jumalan sanaa. Kun sanoin hänelle: ”miksi sinä aina luonani puhut hyvää Jumalan sanasta, mutta ja talossasi ja muualla sitä pilkkaat ja häpäiset?”, niin hän hauskan näköisenä vastasi minulle: ”Ndi uape ngini oku sundja k’oshipala sha Jesus” (kuinka minä voisin valehdella Jesuksen kasvoin edessä). Entisestään olin jo tullut kyllä kokemaan, ettei hänen hurskaisiin lupauksiinsa ollut vähääkään luottamista. Sanoin hänelle: ”Nyt aion tytön kastaa ensi sunnuntaina toisten oppilasten kanssa eikä hän voi enää tulla sinun vaimoksesi, kun sinä itse olet pakana ja sinulla on niin suuri joukko pakanavaimoja, jotka pian hänet eksyttäisivät.” Hän sanoi: ”Niin se on, en minä häntä enää tahdokkaan; hän kastettakoon. Minä myös itse tulen katsomaan, kun sinä kastat ihmisiä?” Seuraavana päivänä hän jo kumminkin lähetti sanan, että tyttö tulisi vaan katsomaankin hänen taloansa; hän saisi palata kohta takaisin. Kysyin tytöltä, tahtooko hän mennä, mutta hän kielsi ja sanoi: ”Jos minä menen, niin silloin Nakanyala ei minua enää päästäkkään pois, vaan panee taas pikitukan päähäni.” Seuraavana päivänä niinikään lähetti Nakanyala hakemaan tyttöä, että tämä menisi peltoa tekemään ja sitte illalla taas saisi palata meidän luoksemme, vaan tyttö vastasi kuten edellisenäkin päivänä.
Joulukuun 15 p., 3:na Adventtina, oli kastejuhla Oniipassa. Silloin kastin 29 henkeä ja tuo puheena oleva tyttö sai nimekseen Vilhelmina[huom. 2]. Nakanyala ei tullut itse katsomaan, niinkuin lupasi, vaan hänen vaimoistansa oli koko joukko läsnä.
Maanantai-aamuna, kun Alén ja Pettinen olivat meiltä lähteneet, lähetti Nakanyala kohta miehen luokseni seuraavilla puheilla: ”Kun tyttö on kastettu, niin hänen pitää tulemaan kotiin, vai vieläkö häntä nytkin opetetaan?” Olin useat kerrat jo ennen tytölle selittänyt, että nyt jälkeen kasteen hän saa tehdä miten itse tahtoo. Olin hänelle sanonut: ”Jos menet Nakanyalan luo, niin vaara on, että pian siellä taas tulet pakanaksi, mutta minä en kiellä sinua menemästä, jottei Nakanyala panisi koko asiaa minun syykseni. Jos taas tahdot olla tässä meidän luonamme, niin ole, sillä minä [en][huom. 3] voi pakoittaa sinua menemään tuom[mo]isen[huom. 4] pakanuuden keskelle, koska siten [tuli]sin[huom. 5] Jumalan edessä syylliseksi sinun lankeemuksistasi.” Kun Nakanyalan lähettiläs tuli huoneeseni ja ilmoitti asiansa, niin kutsuin tytön sisälle itse ilmoittamaan päätöksensä. Tyttö kiven kovaan epäsi ja käski miehen sanoa Nakanyalalle: ”Minä olen nyt katka[istu][huom. 6] pois pakanallisuu desta enkä siis nyt kristittynä enää voi tulla vähääkään hänen luoksensa, sillä hän minun mäkisin vie pakanuuteen takaisin.” Minä vielä sanoin miehelle: ”Nyt kuulit, ettei Vilhelmiina tahdo tulla, minä en myöskään häntä pakoita tulemaan, enkä kielläkkään.” Lähettiläs palasi herransa luo tällä tiedolla, mutta tuli kohta taas takaisin, tuoden muassaan ne vaatteet, jotka Nakanyala tytöltä riisui ennen kerrottuna iltana. Mies tuli samoilla puheilla kuin edelliselläkin kerralla, paitsi sillä lisällä, että minun nyt piti ajamaan tytön väkisin menemään Nakanyalan luo. Tyttö tuli nytkin miehelle ilmoittamaan entisen päätöksensä ja pysyi siinä lujana, vaikka mies häntä peljatti sillä, että jos ei tottelisi, niin Nakanyalalla on voimaa hänet viedä väkisin. Kun Nakanyala tahtoi, että minä pakoittaisin tytön palaamaan hänen luokseen, niin sanoin miehelle: ”En voi tätä tehdä, sillä minä pelkään Jumalaa, että Hän minua rankaisee, jos minä Nakanyalan pelon tähden teen Hänen tahtoansa vastaan. Nakanyala voi ainoasti ruumiini kuolettaa, mutta Jumala minut ijankaikkisesti kadottaa, jos saatan ihmisen takaisin perkeleelle, jonka vallasta juuri olen p. kasteen kautta hänet tuonut Herralle Jesukselle.” Mies palasi Nakanyalan luo sillä sanomalla, ettei Vilhelmina tahdo tulla eikä opettaja käske häntä. Nakanyala yhä enemmän julmistui, kun tyttö ei totellut häntä. Keskiviikkona (Jouluk. 18 p.) hän tuli itse luokseni ja oli vihainen. Hän sanoi: ”Mikä on siihen syynä ettei Vilhelmina tule minun luokseni. Onkos sitte kaikki samallaiset, jotka kastetan opettajain luona; eivätkö he palaa heikäläistensä luo?” Minä sanoin: ”Niin nytkin palasi kastetuita noin 20 henkeä omiin taloihinsa tahi muiden kristittyin taloihin, muttei kukaan heistä palannut semmoisen pakanuuden keskelle, jommoisia sinun kylässäsi on; sillä ne yksityiset, jotka kastettiin, menivät kristittyin taloihin eivätkä enää pakanallisten vanhempainsa luoksi, jos ne eivät tahdo itse tulla kristityiksi. Sitäpaitsi olen minä sanonut Vilhelmiinalle, että saat mennä, jos tahdot, mutta minä en pakoita menemään, ja vielä kuningas on sanonut: ”älä aja tätä ihmistä pois talostasi.” Naknayala vaan vihan vimmassa vaati, että minun pitää tytön pakottamaan menemään hänen luoksensa. Minä taas: ”En sitä tee, koska tyttö tahtoo ennen kuolla kuin tulla uudestaan pakanaksi. Niin, kuinka minä voisin tässä asiassa sanallakaan pakoittaa häntä tekemään omantuntonsa vakuutusta vastaan. Jos sinä minut tämän tähden tapat, niin kuolema ei voi minua vahingoittaa, sillä uskovaiset ovat vapaat kuoleman vallasta.” Nakanyala vastasi: ”Olkoon sitte hän sinun talossasi, mutta minun oma vaimoni hän vaan on, ja jos hän ottaa jonkun toisen miehen, niin kyllä minä hänet rankaisen (tapan).” Näin sanottuaan hän läksi pois.
(Jatket.)