Kirjeitä Afrikasta/10/1
| Kirjeitä Afrikasta X. Ondonga ja sen asukkaat II: Kansa. 1. Kirjoittanut August Pettinen |
Kirjeitä Afrikasta/10/2 |
| Julkaistu alun perin: Suomalainen, 11.9.1890, nro 73, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
(Sisältö: Nimi. — Kansallisuussuhteita.— Väkiluku. — Suku ja heimo. — Historiallisia piirteitä. — Hallinto-järjestys. — Elinkeinot. — Teollisuus ja kauppa. — Kieli).
Kuten edellisessä kirjoituksessa ohimennen mainitsin, nimittävät Ondongan asukkaat itseänsä Aandonga’ksi. Tämä nimitys näkyy johtuvan paikallisnimestä Ondonga (plur. nominaliprefiksillä aa vartalosta ndonga), ja siis merkitsee Ondongan ihmiset l. asujamet l. ndongalaiset.
Mitä nimitykseen ”Ovambo” tulee, viittaan vain siihen, mitä edellisessä kirjoituksessa sen johdosta mainitsin.
Paitsi ndongalaisia, kuuluu Ondongan asujamistoon vielä muitakin kansallisuuksia ja heimolaisuuksia, nim. Buschmanneja, muutamia Vuoridamra-perheitä, Hereroja sekä joukko naapuri-valtakunnista paenneita. Mutta näillä kaikilla, varsinkin ensinmainituilla, on suuremmassa tahi vähemmässä määrässä orjan asema valtakunnassa. Ndongalaiset aniharvoin naimisien kautta sekaantuvat muihin kansalaisuuksiin; siksi ovat nämä liian kopeita nationaliteetistaan. Ken vaan ei ole amündonga, olipa hän sitten valkea-, kelta- tahi musta-ihoinen, on halveksittu ja ylenkatsottu; ndongalaisten mielestä barbari. Erinomaisena kunnianasi saat pitää, jos sinulle annetaan nimitys Omündonga, omükuetu = ndongalainen, meikäläinen.
Väkiluvun suhteen täytyy tyytyä paljaisin arveluihin. Andersson ja Galton ovat ”laskeneet” — arvelujen mukaan tietysti — 100 henkilöä englannin-neliöpeninkulmalle; mutta tässä on runsaasti, ainakin 8/10 tinkimisen varaa. Tämän laskun mukaan, pinta-ala kun on jotakuinkin suunnilleen tunnettu, nousisi Ondongan asukasluku 100 tuhanteen, mutta joka hiukankin on tutustunut maan asutukseen, huomaa tämän summan olevan kaukana todellisuudesta. Todenmukaisemmalta näyttää myöhäisempi arvelu: 15—20 tuhatta, ja tähän on toistaiseksi tyytyminen. —
Ndongalaiset kuuluvat tuohon laajalti levinneesen neekerisukuun, joka kansoittaa suurimman osan etelä- ja keski-Afrikaa, Indian merestä Atlantin mereen. Kielimurre, ruumiinrakennus, elintavat, aseet y. m. yhtäläisyydet yhdistävät heidät taas likisimmästi Aa’mboheimoihin, jotka monilukuisina ovat aikoinaan asettuneet Kunenevirran etelä- ja itäpuolelle. Näistä heimoista ovat ndongalaiset eteläisimmät.
Kansan kertomuksen mukaan ovat heidän esi-isänsä idästä päin, Ombuengevirran seuduilta siirtyneet näille seuduille. Muutamat vanhat miehet kertovat erään ombuengelaisen ruhtinaan käyneen täällä (nykyisessä Ondongassa) metsästelemässä ja vihdoin metsästysretkellään väsyneenä jääneen tänne asumaan. Tämän metsästäjän seuralaisista ja jälkeisistä — niin kerrotaan — ovat sitten ndongalaiset polveutuneet. Milloin tämä siirtolaisjoukko on näille seuduille asettunut, on vaikea saada tarkoilleen selville, mutta hyvin luultavaa on, että se on tapahtunut noin 3, 4 mievpolven eli 150 tahi korkeintaan pari sataa vuotta takaperin. Tähän arveluun antaa aihetta muun muassa sekin seikka, että eräs Ondongan hallitsijoista sanotaan olleen ombuengelainen, ja kansan kertomus hallitsijoistaan ei ulotu kovinkaan kauas menneesen vuosisataan. Tiedetään, näet, kertoella ainoastaan kolmesta hallitsijasta, jotka ovat eläneet ennen nykyistä sukupolvea. Onko näitä ennen ollut hallitsijaa, vai onko hallitusmuoto ollut tasavaltainen tahi onko koko heimoakaan ollut olemassa, ei kansantaru tiedä mitään kertoella. Viimeinen näistä kolmesta hallitsijasta — Nembungu sanotaan hänen nimensä olleen — kuoli, kansan kertomuksesta päättäen, noin 1830 paikoilla. Hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Nangoro Suuri, jonka hallitusajan loppupuolella ensimmäiset europalaiset etelästä päin saapuivat näille maille ja julkaisivat kertomuksiaan maasta ja kansasta. Näiltä ajoilta voi siis lukea Ondongan historian alkavaksi. Nangoron tullessa hallitsijaksi oli valtakunta hajoamaisillaan. Oli nimittäin syntynyt useita pieniä ruhtinaskuntia, jotka tunnustamatta kuninkaan yksivaltaa olivat asettuneet itsenäiselle kannalle ja ryöstelivät toisiaan. Tarmokkaalla käyllä ryhtyessään hallitusohjiin osasi Nangoro taivuttaa kapinoitsijajoukon toisensa perästä valtikkansa alle ilman sanottavia verisaunoja. Tästä hän lieneekin saanut lisänimen Suuri. Hänen hallitusaikansa, vv. 1830—1857, näkyy olleen Ondongan sisällisen vaurastumisen aika. Nangolon mahtavuutta todistaa jo sekin, että hänellä sanotaan olleen 106 vaimoa, ja lapsia lienee ollut useampia satoja. Hänen poikiaan on elossa vieläkin useita.
Nangalon kuoltua (1857) ”astui valtaistuimelle” hänen sisarensa poika S̆ipanga.[1] Tämän hallitusaika oli lyhyt. Jo seuraavana vuonna täytyi hänen jättää hallitus vallanhimoiselle veljelleen Sikongolle, joka Hererojen ja Namojen avulla karkoitti hänet pois valtakunnasta. Sipanga pakeni naapurivaltakuntaan Uukuanyamaan, keräili siellä sotajoukon ympärilleen ja tuli menetettyä ”kruunuaan” takaisin valloittamaan, mutta kaatuikin taistelussa. Sikongo itsevaltiaaksi päästyään raivasi pois tieltään kaikki kilpailijansa. Tämän hallitusajalla tulivat (1870) ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat tähän maahan. Siksngoa, joka kuoli 187/1174, seurasi hallitus-istuimelle hänen sisarensa poika Kambonde I:nen. Hallitsijana sanotaan hänen olleen kelpo mies, mutta elämässään ja tavoissaan kuului hänkin olleen yhtä julma ja raaka kuin muutkin pakanat. Hän kuoli liiallisesta paloviinan nauttimisesta v. 185/1283.
Kambonde I:sen kuoltua tuli Jitana hallitsijaksi. Hänen hallitusaikansa kesti ainoastaan muutamia kuukausia. Jitanan aikana syntyi taas sisällisiä sotia ja rettelöitä hallituksesta. Näissä melskeissä kaksi kruununperillistä kaatui, kolmas pakeni ja neljäs — Jitanan kuoltua — pääsi Kambonde II:sen nimellä valtakunnan isäksi. Mutta tuskin oli Kambonde saanut perustetuksi oman hovinsa ja valtaansa vahvistetuksi, kun jo hänen veljensä Nehale anasti toisen puolen valtakuntaa ja rupesi sitä itsenäisesti hallitsemaan. Mutta puolikkaasen ei tämä vallan- ja verenhimoinen julmuri näy tyytyvänkään. Jo useita kertoja on hän koettanut saada veljeään pois päiviltä, päästäkseen koko valtakunnan herraksi, mutta tähän asti ei vielä onni ole ollut hänelle myötäinen.
Millainen on sitten hallituksen sisällinen järjestys valtiossa, jossa — kuten edellä kerrotussa käy selville — nyrkkioikeus ja mielivalta hallitsee ja ratkasee asiat ja hallitsijoiden välillä ja hallitsijasuvussa? Katsokaammepa.
Hallitus on despotinen. Sen ylimmäisenä päänä on valtakunnan itsevaltainen hallitsija, jota nimitetään omükuaniiluaksi, ja sopinee tätä arvonimeä tulkita sanalla: kuningas. Kuningas sekä hänen omaisensa ja sukulaisensa äidin puolta ovat pyhiä personia, puolijumalallisia olentoja; siksipä on kaikkien heitä ehdottomasti totteleleminen. Erittäinkin hallitsija on niin pyhä, että jos kuolemaan tuomittu pääsee koskettamaan hänen käsivarsiinsa tahi polviinsa, on kuolemantuomio purettava. Muutoin kuninkaallisiin koskettaminen on suuri rikos. Majesteettia lähestyessä tahi puhuteltaessa on asianomaisen laskeutuminen polvilleen; ainoastaan ylimmyksillä ja suurellisilla on lupa toisin käyttäytyä. Hallitsijoita kun näin jumaloidaan, nimitetään niitä, joilla on armo olla majesteettien suosikkeina taikkapa vain hovirenkeinä, omalenga’ksi s. o. onnellisiksi, autuaiksi. Kurja onnellisuus!
Kuningas, hänen veljensä sekä naispuoliset sukulaisensa kuin myös viimeksi mainittujen lapset ovat — käyttääkseni meille tuttua sanaa — aatelisia ja kutsutaan aaua’ksi, mutta kuninkaan isällä ei ole suurempaa arvoa kuin ”halonhakkaajalla ja vedenkantajalla” eli toisin sanoen: hän on ylhäisen rouvansa orja ja nöyrin palvelija. Korkeintaan saa hän joskus armon olla herra poikansa neuvonantajana. Ja kun kuningas on päässyt siihen ikään, että hänen on valtiollisesti naiminen, ovat isän päivät luetut. Ukko nutistetaan ja hänen sääriluunsa ytimellä voidellaan majesteetti. Kuninkaan omat lapset taas eivät ole missään suhteessa muita alammaisia arvokkaammat. Heitä kyllä kutsutaan aanajokombanda = ylimmäisen lapset, mutta arvonsa suhteen he saavat tyytyä tähän paljaasen nimitykseen. Sen sijaan aauoja — kuninkaan sisaren tahi sisarien lapsia — kunnioitetaan nimellä tate = isä, meme = äiti, vaikka puhuteltu vast’ikään olisi päässyt päivänvaloon.
(Jatk.)
- ↑ Kirjain s̆ — Standard — alphabet’in mukaan kaarella merkittynä — äännetään pehmeästi melkein kuin sh englannin- tahi sch saksankielessä.
Lisätyt viitteet