Kirjeitä Afrikasta/10/2

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirjeitä Afrikasta/10/1 Kirjeitä Afrikasta X.
Ondonga ja sen asukkaat II: Kansa. 1.
Kirjoittanut August Pettinen
Kirjeitä Afrikasta/10/3
Julkaistu alun perin: Suomalainen, 15.9.1890, nro 74, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Kirjeitä Afrikasta.
X.
Ondonga ja sen asukkaat.
II.
Kansa.
1.
(Jatkoa viime n:roon).

(Sisältö: Nimi. — Kansallisuussuhteita. — Väkiluku. — Suku ja heimo. — Historiallisia piirteitä. — Hallinto-järjestys. — Elinkeinot. — Teollisuus ja kauppa. — Kieli).


Kruunun perillisiä eivät ole, kuten tavallista, kuninkaan pojat, vaan kuninkaan sisaren tahi sisarien pojat. Vanhimman sisaren vanhimmalla pojalla on kyllä etuoikeus enonsa kuoltua astua hallitusistuimelle, mutta muut kruununperilliset eivät useinkaan tahdo tätä etuoikeutta tunnustaa. Jokainen, joka vain kynnelle kykenee, ja jolla vaan on hiukankin oikeutta ottaa osaa kilpailuun, tahtoo päästä valtaistuimelle. Ja kuten arvattu, silloin syntyy aina verisiä kahakoita. Jos nyt sattuu kruununperillisiä olemaan useampiakin, kuten niitä aina tavallisesti on, ei keskinäisistä sodista ja murhista tahdo loppua tullakaan. Asemaansa turvatakseen laillinen perintöruhtinas useimmiten jo ajoissa raivaa vaarallisimmat kilpailijansa pois tieltään, kuten esim. edellä mainittu Sikongo teki.

Hallituksessa lähinnä kuningasta on valtioministeri. Tällä on melkein yhtä rajaton valta alammaisten suhteen kuin majesteetilla itsellään. Alammaiset pelkäävätkin häntä pahemmin vielä kuin kuningasta. Ministerin ilmestyminen kylään herättää pelkoa ja kauhistusta, jota vastoin majesteetin vierastelu pidetään erinomaisena armonosoituksena. Ministerin virkaan kuuluu, näet, tuomioitten toimeenpaneminen, ryöstäminen, rikosten rankaiseminen y. m. s. toimet, josta hänellä onkin lisänimenä ”teloittaja.” Hän on myös jäsenenä kuninkaan neuvostossa ja sen ohessa myös majesteetin ylimmäinen adjutantti.

Kuninkaan neuvosto on valtakunnan korkein virkakunta. Sen muodostaa 4-, 5-miehinen valiokunta. Neuvoston jäseniksi ennen aina valittiin vanhempia, älykkäimpiä ja taitavimpia miehiä, mutta nyky-aikana, hallitsijat kun ovat nuoria ja ymmärtämättömiä, pääsev[ä]t[huom. 1] tähän kunniavirkaan tavallisesti suurimmat rosvot, kuninkaan suosikit ja imartelijat. Neuvostoon taitaa kuulua joku noitakin. Näitä virkamiehiä nimittää kuningas virkaan ja eroittaa virasta mielensä mukaan.

Neuvosto kokoontuu miehissä ainoastaan silloin kun on joku suuri asia keskusteltavana ja ratkaistavana. Päätökset pidetään salassa. Senpätähden tavallisesti kokoonnutaan jossakin aukealla paikalla, ett’eivät asiaan kuulumattomat pääsisi keskusteluja ja päätöksiä salaa kuuntelemaan. Pienemmät oikeusasiat ratkaisee kuningas ilman neuvostoa.

Alhaisempia virkakuntia ovat paikallis- eli piirikunta-virastot. Koko valtakunta on jaettu pieniin piirikuntiin, joita on yhteensä 57. Näitä hoitavat paikkakuntien isännät eli herrat. Piirikuntien hoitajiksi määrätään kuninkaan hovipalvelijoita tahi muita ansiokkaita miehiä, jotka ovat ryöstöretkillä tahi metsästyksessä hyvin kunnostautuneet. Tarjottiinpa kerran tämän kirjoittajallekin — ties mistä hyvästä — tuota kunniavirkaa, mutta katsoin parhaaksi pysyä erillään heidän viroistaan.

Piirikunnan herran virkavelmollisuuksiin kuuluu: ratkaista pienempiä riita juttuja kulmakunnallaan, kerätä paikkakunnaltaan valtioverot ja toimittaa ne hoviin; kuokittaa alustalaisillaan alueellaan olevat hovin pellot ja toimittaa niistä vilja hallitsijalle; panna majesteetin määräyksiä ja käskyjä toimeen piirikunnallaan; katsoa, ettei kukaan saa tehdä laittomuuksia sekä ennen kaikkia valvoa kaikissa hallitsijan ja — omaa parastaan; ei koskaan kansan parasta; sehän, näet, olisi perustuslakia vastaan. Virasta on viranomaisella hyvät tulot, kun hänellä on valta mielinmäärin nylkeä alustalaisiaan, kunhan vain muutoin pysyy hallitsijan suosiossa, hänen uskollisena ja nöyränä palvelijanaan. Kukaan ei uskalla tehdä valituksia virkavaltaisuutta vastaan.

Muita julkisia eli yleisiä virkakuntia ei olekaan. Jonkunlaisen salaisen virkakunnan muodostavat noidat eli tietäjät. Näillä onkin mahtava valta yhteiskuntasekä valtiolaitoksessa. Useimmat kuolemantuomiot tapahtuvat tämän viraston määräyksestä. Jos esim. sattuu kuningas tahi joku ylimmyksistä taikkapa vain joku kuninkaan elukoista sairastumaan, kutsutaan noita, välistä pari, kolmekin, ilmoittamaan, kuka on sairauteen syyllinen. Noita tekee temppunsa ja ilmoittaa muka syyllisen (tavallisesti henkilön, jonka arvelee olevan hallitsijan epäsuosiossa, tahi jolla on vahvasti karjaa). Paikalla lähtee ”teloittaja” joukkoineen liikkeelle ja seuraavana päivänä kertoellaan sen tahi sen menettäneen henkensä ja omaisuutensa noitumisesta.

Yhteisellä kansalla ei ole pienintäkään osaa hallintojärjestyksessä. Kansan on ehdottomasti totteleminen ja noudattaminen hallitsijan oikullisimpia käskyjä ja määräyksiä. Pieninkin niskoitteleminen rangaistaan armotta. Ja ihmeellisen kuuliainen onkin kansa hallitsijansa määräyksille. Täydellä syyllä voi Ondon-. gankin hallitsia sanoa — kuten Ludvig XIV — ”valtio olen minä.” — Jos jossain kopeus ja röyhkeys ilmestyy, ilmestyy se rajattomana ja oikeassa karvassaan sivistymättömässä, raa’assa pakanassa, varsinkin, jos hänellä on jonkunlaista käskynvaltaa. Pakanapäällikkö on naurettaviin asti kopea kaikessa tyhmyydessään ja mitättömyydessään. Hän on mielestään maailman viisain, vaikka lapsikin voi nauraa hänen tyhmyydelleen, ja kohtelee sivistynyttä ei mitään tietävänä tahi typerimpänä pöllönä. Hän luulee hallitsevansa koko maailmaa ja olevansa maailman mahtavin, jos hänen vallassansa on muutaman tuhannen alammaisen henki ja omaisuus. ”Kuka on minua mahtavampi”, sanoi kerran Ondongan nykyinen hallitsija kuullessaan puhuttavan Europan suurvaltojen mahtavista hallitsijoista. Oi pyhä yksinkertaisuus!

Hallitsijan ja ylimmysten on kaikki, alammaisilla ei mitään. Se vähä, minkä alammaiset ovat työllä ja vaivalla koonneet, ryöstetään heiltä ilman armoa. Kun esim. talon vanhus kuolee, otetaan hänen omaisuutensa kaikkityyni, leski ja lapset eivät saa mitään. Tulee joku kauppias valtakuntaan ja häneltä on hevonen, pyssy tahi muuta muka tarpeellista ostettavana. Ei muuta kuin lähetetään rosvojoukot ryöstämään alammaisten karjoja. Kuljetaan kylästä kylään, talosta toiseen ja otetaan elukka mistä vaan tavataan, kunnes on saatu joku sata päätä kokoon. Onneton se, joka ustaltaa ruveta vastustamaan. — Kauppias on tuskin päässyt pois karjoineen, kun jo tulee toinen sijaan — niin, ei mikään rihkamakauppias, vaan ”elämänveden” kaupustelija. Ja taas hovimiehet pyssyineen, keihäineen liikkeelle, rahaa hakemaan. Mutta viinankauppiaalle ei kelpaakaan härkämullikat; hän tahtoo hyvästä tavarastaan, ”kalliista helmestään” paremmin käypää rahaa; ja mikäpä muu Afrikassa sitä olisi kuin orjat. Nyt saapi mies luopua nuoresta vaimostaan, äiti tyttärestään, pojastaan, isäntä palvelijastaan. Ketään, jonka vuoro vaan on tullut, ei armahdeta, ja jos menet armoa rukoilemaan, pääset päällepäätteeksi hengestäsi. Mistä on armo, apu saatavana? — Niin, mistä? Orjien [ruikutuksiin][huom. 2] valituksiin tottunut orjakauppias ei tiedä mitään armosta; kuningas, jonka on välttämättömästi paloviinaa saaminen, kaikista vähimmän. ”Enemmän valoa kansalle, enemmän valoa... enemmän!” — Lekkerillinen paloviinaa annetaan täällä keskimäärin yhdestä ihmisestä. Kerrassaan tuodaan aina vähintäin 10 lekkeriä ja tuonteja uudistetaan noin 7, 8 kertaa vuodessa. Siis vähintäin 70, 80 rauhallista ihmisolentoa, enimmäkseen nuoria vaimoja, tyttöjä ja poikia, saa vuosittain astua Ondongastakin orjan onnettomille retkille.

Mutta alammaisia ei ryöstetä ainoastaan kuolemantapauksissa tahi kun on jotain kauppoja tehtävänä, vaan hyvin usein muulloinkin. Kaikki pienimmätkin — muka — rikokset[1] rangaistaan, näet, ryöstöllä.

Mikäpä olisi ndongalaisenkaan onnellisena viljellessä hedelmällistä maataan, jos hänellä olisi ”enemmän valoa”, enemmän vapautta; jos hänen ei tarvitsisi elää alituisessa pelossa ja orjuudessa. — Ndongalaisilla on pää-elinkeinoina maanviljelys ja karjanhoito. Jos hallitus olisi kansalle vähän edullisempi, jos hallitsijan valta ei olisi niin rajaton, voisivat nämä elinkeinot kohota kukoistukseensa ja kansan varallisuus sen kautta melkoisesti vaurastua. Mutta hallitusjärjestyksen sillä kannalla ollessa kun se nyt on, on edistys melkein joka suhteessa mahdoton. Kenelläkään ei tietysti ole halua viljellä maata ja kasvattaa karjaa enemmän kuin mitä juuri hätäisesti jokapäiväiseen toimeentuloonsa tarvitsee. Huomisesta päivästä ei ndongalainen suuresti huolehdi. Olevia oloja hyvin kuvaava on täkäläinen sananparsi: ”tänäpäivänä eletään, huomenna kuollaan.” — Suuremmissa taloissa on vuotuinen viljantulo keskimäärin noin 10 hehtolitraa, pienemmissä noin 3, 4. Vilja kylvetään tavallisten suurimpien sateiden jälkeen — marras- ja joulukuulla, joskus vielä tammikuullakin. — Kylväminen tapahtuu vähän eri tavalla kuin muualla maailmassa. Valmiiksi kuokittuun maahan tehdään kuokalla sinne tänne pieniä kuoppia; näihin heitellään sitten jyviä ja potkaistaan multaa kuoppa täyteen. Sittenkun vilja on orastunut, otetaan oraita tiheimmistä paikoista ja istutetaan harvempiin paikkoihin. Muutoin kylvetään vilja niin harvaksi, että oraita tallaamatta voi peltoa kuokkia viljan kasvaessakin. Pellon pehmittäminen toimitetaan kuokalla. Kuokka on ainoa maanviljelyskalu ndongalaisella. Voi arvata minkä työn maanviljelys, yksinomaan tällaisella työkalulla toimitettuna, tuottaa tekijälleen. Peltoa on kuokkiminen ei vain kerran tahi kahdesti vuodessa, vaan pitkin aikaa viljan kasvaessakin, ettei rikkaruoho pääse rehoittamaan. Täälläkin voi, näet, toteutua susmalainen sananlasku: ”rikkaruohoa kasvaa laiskan pelto.” Hyvin kuokittuna kasvaa pelto täällä rehevän viljan melkein ilman mitään lannoitusta. Ainoastaan laihempaan maahan tehtyä peltoa lannoitetaan hiukan. — Vilja korjataan touko- ja kesäkuulla. Omahangut kyllä valmistuvat jo aikaisemminkin, mutta niitä ei saa korjata ennen laillista aikaa. Joka sen tekee, sitä rangaistaan lainrikkojana. Viljan korjuu tapahtuu seuraavalla tavalla: Tähkäpäät taitetaan oljesta ja olki jääpi seisomaan. Edelliset kootaan pellon viereen tehtyihin, mataloihin, pohjalta tasotettuihin kuoppiin, joissa ne puunuijilla eli petkeleillä survotaan hienoksi. Nyt pannaan ruumennos vähin erin koriin ja seisoaltaan kaadetaan se vähitellen pois korista. Tuuli viepi köykäsemmät ainekset kauemmaksi ja jyvät putoavat suorastaan maahan. Tästä korjataan ne varvuista punotuihin säiliöihin. Viljasäiliöt savetaan sisältä ja asetetaan haarukkajaloille seisomaan, tarpeellisen korkealle maasta ett’eivät muurahaiset pääse niitä näpistelemään. Sadeajaksi peitetään viljasäiliöt varvuista ja heinistä tehdyillä pyöreillä katoilla.



  1. Näistä tuonnempana enemmän.

Lisätyt viitteet

  1. Lähteessä: pääsevat
  2. Lähteessä: ruikutuksiiin