Kirjeitä Afrikasta/11/1
| Kirjeitä Afrikasta XI. Kansa Kirjoittanut August Pettinen |
Kirjeitä Afrikasta/11/2 |
| Julkaistu alun perin: Suomalainen, 16.10.1890, nro 83, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
Sisältö: Ruumiinrakennus. — Toiminta. — Asu koristukset. — Aseet. — Asunto. — Työ ja talouskalut. — Perhe-elämä. — Kyökki- eli keittiötaidetta.
Tavallisesti ajatellaan ja kuvaillaan neekerit ihan sysimusta-ihoisiksi, mutta se on erehdys; sillä aniharvoin mustaihoisimmissakaan heimoissa tapaa ihan kiiltävän mustaa. Esim. Aa’mboheimoissa, jotka jos mitkään vastaavat joka suhteessa neekerikäsitettä, kohtaa ainoastaan harvoja, joilla on iho yhtä musta kuin padankylki. Useimmiten sittenkin tapaa näissäkin vaaleahko- eli kelta- kuin musta-ihoisia.
Ndongalaisten samoin kuin muidenkin samansukuisten kansojen ja heimojen ihon pääväri on tumman-ruskea. Tämä väri lähenee kumminkin siksi mustaa väriä, jotta sitä ylipäänsä voi hyvällä omalla tunnolla sanoa mustaksi. Kämmenet ja jalkapohjat ovat melkein yhtä vaaleat kuin valko-ihoisella. Ihon väri äskensyntyneillä lapsilla melkein koko ensimmäisen ikävuoden on siihen määrään vaalea ja täysikasvuisten ihonväristä eroava, jotta heitä ensinäkemällään luulisi mulateiksi. Vieläpä voipi samassa henkilössä olla iho paikkapaikoin tummempi, paikkapaikoin vaaleampi. Omituisena luonnon oikkuna sopinee mainita valkoiset ”neekerit”, joita ndongalaisissakin on useita. Nämä niin kutsutut albinot ovat iholtaan melkein yhtä vaaleat kuin europalaiset, vaikka ovatkin syntyneet mustista vanhemmista, siis täydellisiä neekerejä suvultaan. Täällä nämä näkyvät pitävän valko-ihoisuuttaan jonakin häpeällisenä asiana, ja koettamat, tahrimalla ihoaan rasvalla ja punamullalla, peittää tuota valkoisuuttaan, mutta siitä syntyykin mitä inhoittavin likaisuus.
Ndongalaisen ihossa itsessään — olematta rasva-aineilla voideltuna — on ainetta, joka tekee sen sileäksi ja kosteaksi, ja antaa sille hikoilevan ruskeaksi poltetun kahvipavun värin. Ndongalaisissakin on tuo neekereille omituinen, ilkeä haju. Mistä se tulee, on vaikea sanoa. Toht. Bauman arvelee sen syntyvän vanhentuneista öljyistä ja rasvasta, joilla neekerit ihoansa voitelevat, mutta sekään arvelu ei ole oikein paikkansa pitävä; sillä sellaisissakin henkilöissä (palvelijat esim.), jotka käyvät vaatteissa ja siis aniharvoin tahi hyvin vähässä määrässä käyttävät voitelemista, on haju yhtä voimakas kuin alastomissa ”rasvapakanoissa.” Falkenstein’in arvelu, että tuo haju syntyy likaisissa elämän-oloissa ihoon kiintyneestä, hapantuneesta hiestä, näyttää todenmukaisemmalta, varsinkin kun otamme huomioon sen tosiasian, että neekerit eivät mitään niin pelkää kuin puhtautta, erittäinkin pesemistä ja peseytymistä. Mistä se syntyneekään, se vaan on varmaa, että tuo usein mainittu, omituinen neekerin haju, sitä kun vielä lisää rasvan y. m. inhottavat hajut, on niin voimakas, että katsot onneksesi — olemattasi mikään ”hienonokkainen” — jos saat pysyä siitä niin kaukana kuin mahdollista.
Ndongalaiset samoin kuin muutkin neekerit ovat vähemmin karvoittuneet kuin valko-ihoiset. Hiukset ovat lyhyet, karkeat ja villaiset. Ne kasvavat pieninä pensaina eli tupsuina — saarekkeina — ei yksinäisinä haituvina. Kaljupäitä tapaa harvoin. Miespuolisilla on parta lyhyt, harvoin 5:ttä cm. pitempi ja villainen samoin kuin hiuksetkin. Vanhempina ikävuosina harmaantuu parta ja hiukset, kuitenkaan saavuttamatta tuota juhlallista ja kunnianarvoista hopean hohtoa, kuten usein europalaisilla vanhuksilla.
Kooltaan ovat ndongalaiset keskinkertaista rotua. Miesten keskimääräinen korkeus on 167 cm., naispuolisten: 155 cm. Vartaloltaan ovat nämä solakoita, lihavia, suurimahaisia tapaa hyvin harvoin. Muutoin ovat miehet samoin kuin naisetkin vartalorakennukseltaan hyvin sievää tekoa. Usein tapaa miehiä, joiden vartalo takaapäin katsoen eroaa hyvin vähän naisen vartalosta. Lanteiden kohdalta ovat, näet, miehenpuolet täällä melkein yhtä hoikkia kuin vaimonpuoletkin. Poikkeuksia kumminkin on olemassa. Rinnan ja hartioiden leveys on keskimäärin melkein kuin europalaistenkin normalileveys. Vatsa ei ole niin silmäänpistävästi ja alaspäin riippuva kuin Namoilla ja Buschmanneilla. Sääret ovat hoikat, pohkee-lihaksia ei sanottavasti ollenkaan. Jalkaterät ovat leveät, varpaat lyhyet ja hajallaan, kantapää useimmilla pitkällä taaksepäin pistävä. — Käsivarret ovat tavallisesti pitkät ja laihat, sormet hoikat ja pitkät, kynnet pitkät, niitä kun ei koskaan leikata. Kaula on enimmiten lyhyt, mutta ei siltä paksu. Pää on eteen ja taaksepäin pitkulainen. Sen tekee luonnollisesti tuo — kuten tunnettu — Afrikan useimmille kansoille omituinen pitkältä ulkoneva takaraivo. Päälaki on useilla milt’ei tasainen; otsa useimmiten korkea ja jyrkkä; nenä matala ja leveä. Huulet ovat vähemmän paksut ja eteenpäin törröttävät kuin esim. Namoilla ja Vuoridamroilla. Hampaat suuret ja valkoiset. Näistä pitääkin ndongalainen erinäistä huolta, pesten ja hangaten niitä hienoksi pureksitulla palmun lehdellä pia kertoja päivässä. Silmät ovat ihan pikimustat. Silmäterän ympärillä ei ole mitään eriväristä rengasta — sinistä, harmaata, ruskeata — kuten valkoihoisilla, vaan koko silmäterä, valkuaista myöten on ihan musta. Kasvojenpiirteet ovat ylipäänsä säännölliset; poskiluut eivät ole enemmän ulkonevat kuin europalaisellakaan. Usein tapaa ndongalaisissa varsin sieviä ja miellyttäviä kasvoja, toisinaan sellaisiakin, jotka muistuttavat milloin yhden, milloin toisen valko-ihoisen tuttavan kasvoja. Korvat eivät ole sen kummemmat kuin muillakaan ihmisillä.
(Jatk.)
Lisätyt viitteet