Kirjeitä Afrikasta/11/3
| Kirjeitä Afrikasta/11/2 | Kirjeitä Afrikasta XI. Kansa Kirjoittanut August Pettinen |
| Julkaistu alun perin: Suomalainen, 3.11.1890, nro 88, s. 3. Artikkelin verkkoversio. |
(Sisältö: Ruumiinrakennus. — Toiminta. — Asu ja koristukset. — Aseet. — Asunto. — Työ ja talouskalut. — Perhe-elämä. — Kyökki- eli keittiötaidetta).
Juoma-aikoja päivässä on useampiakin:
aamusella, iltasella, kerran keskipäivälläkin,
tahi tarkemmin sanoen:
pitkin päivää vähäväliin käydään omalovua
tahi ontakua maistelemassa. Omalov’uksi
sanovat ndongalaifet juotavaansa,
jota valmistetaan iiljamaltaista.
Suvainnet, arvoisa lukija, kuulla, miten
täta juomaa valmistetaan. Maltaat,
jotka ovat maassa idätetyt, auringonpaisteessa
kuivatut ja jauhoksi
survotut, pannaan savipataan. Pataan
kaadetaan kiehuvaa vettä sen verran
vaan että jauhot kastuvat. Parin kolmen
tunnin kuluttua kun tämä puuromainen
seos on tarpeeksi imeltynyt, pannaan
pata täyteen kylmää vettä ja sekoitetaan
vahvasti. Annetaan sen sitten
seisoa, kunnes sakka on painunut padan
pohjaan. Silloin valutetaan hera kalabassiin
ja sopaskat kaadetaan heinistä
tehtyyn rattimaiseen siivilään sekä valellaan
vedellä kunnes niistä on kaikki
mehu lähtenyt. Yön kalabassissa käytyään
on olut seuraavana päivänä
valmista juotavaksi. Tama on ndongalaisten
pää-juotavaa. Omalovussa on
miellyttävä maku ja vastaa se melkein
n. k. kannu-olutta eli vaarinkaljaa Suomessa.
Alkoholia on puheena olevassa
juomassa vähäinen prosentti, mutta suurempia
määriä sitä nautittuaan, voi
siitä päihtyä. — Ontaku on omahangujauhoista
ja maltaista tehtyä vellimäistä
juotavaa. Vähän käyneenä, ennenkuin
se on ehtinyt liiaksi hapata, on se maukasta,
terveellistä ja ravitsevaa. Meikäläinenkin
juo sitä mielellään. Sillä on
vielä se hyvä ominaisuus, että se ei
ollenkaan saata ”humalaan”, vaikka sitä
joisi päivät pitkät. Ndongalaiset sitä
juovat tavallisesti aamupäivällä työstä
palattuaan. Se on kumminkin enimmäkseen
nuorison ja vaimoväen juotavaa;
vanhat miehet juovat mieluummin
olutta. — Paitsi näitä juomia on
vielä eras omagongo-niminen hedelmäneste
ndongalaisille mieluinen ”kurkunkostuke.”
Omagongo on erään omügongo
(selerocarya Schveinfurthiana)
nimisen puun hedelmistä puserrettu juotava.
Tämä valmistetaan seuraavalla
tavalla: Helmi- ja Maaliskuulla kun
hedelmat kypsyvät, karistetaan ne puusta,
kootaan läjiin puunjuurelle ja peitetään
ruohoilla. Läjissä viikon tat pari oltuaan
pehmenevät ja happanevat hedelmät,
jotta niistä voidaan mehu puristaa
pois. Sarven kärjellä puristetaan
kourassa hedelmistä mehu kalabassiin.
Kalabassissa vuorokauden hapattuaan
on juotava valmis. Hedelmien sydämet
liotetaan vedessä ja saadaan siten
n. k. jälkijuotavaa. Omagongo on päihdyttävää,
kirpeänhapanta, vaaleanharmaata
nestettä. Omalovuun sekoitettuna
— niinkuin ndongalaisilla on tapana
tehdä — kuuluu olevan melkein
yhtä päihdyttävää kuin paloviina.
Omagongon aikana — helmi- ja maaliskuulla
sekä huhtikuun alkupuolella —
tapahtuukin enemmän murhia kuin tavallisesti,
juuri omagongon vaikutuksesta.
Senpätähden ovatkin mainittuina
kuukausina kaikki täysikasvuiset miehet
kuoleman uhalla kielletyt aseita kantamasta.
Tämä hedelmävesi on yksinomaan
hallitsijoiden ja hallitsija-suvun
omaisuutta eikä alammaisilla ole lupaa
sitä itselleen pidättää. Jokaisen, jonka
pellolla tahi pellon ympäristöllä omügongopuita
kasvaa, on vieminen niistä
saatu hedelmämehu hoviin. Ken ei tätä
sääntöä tarkoilleen noudata, rangaistaan
ryöstöllä. Mutta vaikka laki onkin olevinaan
ankara ja rangaistus kova sen
rikkomisesta, noudatetaan sitä ainoastaan
nimeksi. Joka talossa juodaan salaa
tätä hedelmämehua ja herrat saavat
olla tyytyväisiä, kun saavat siitä ainoastaan
jonkun osan. Kukapa uskaltaa
mennä kantelemaan, kun kaikki ovat saman
rikoksen alaisia.