Maamme kirja: 11. Meren-neito

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
10. Meidän maamme alusta 11. Meren-neito.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
12. Itämerestä


Ma tunnen neidon armahan
Vedessä meren asuvan,
Siin’ on hän syntynytkin.
Mutt’ meri, ollen äitinään,
Ei laske vielä tytärtään
Pois sylistänsä, vierestään.
Ja tytär kasvaa päivittäin,
On äitinensä vierekkäin
Sulossa vehriässä.
Hän meren hiekkaa kahlelee
Ja rantojaan enentelee:
Se armas neit’ on Suomemme.
Ei ole ruhtinatarta
Rikasta niin ja valtavaa
Äitinsä antimista.
Miss’ uiskellut on kaloja,
Sielt’ äitins’ aina lahjoittaa
Hänelle kulta-peltoja.
Luminen, köyhä kullasta,
Ilolla päänsä aalloista
Valoon hän kohottaapi.
Se riemu on ja kunnia:
Hän myrskylöissä vankkana
Kohoaa kohti valoa.
Kuin’ oot niin armas, lempinen,
Viherä-saari neitonen,
Sä meren tyttö kaunis!
Opeta meitä ainiaan
Vakuuden toivoon saapumaan,
Valoon ilolla kasvamaan!