Maamme kirja: 195. Maamme vaurastuminen
| 194. Yhteydet ja liikenne | 195. Maamme vaurastuminen. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
196. Kirkko ja koulu |
Jos esi-isämme voisivat vain päiväksikin nousta haudastaan, ihmettelisivät he kaikkea sitä uutta, mitä on tullut heidän Suomeensa vajaan puolen vuosisadan kuluessa. Mitä he ajattelisivat, jos näkisivät rautahevosen heitä vetävän kiitävää vauhtia taikka näkisivät laivan kulkevan ilman purjeita vastatuuleen taikka saisivat sähkösanoman muutamassa minuutissa 70 peninkulman päästä taikka ottaisivat tulta tulitikulla taikka kuulisivat tuhansien hyrräävien rautarullien surinan suuressa kehruutehtaassa? He luulisivat kaikkea tätä noituudeksi.
Kuitenkin kuulee nyt monen valittavan, että nykyajan keksinnöt köyhältä työmieheltä vievät hänen rehellisesti ansaitsemansa leivän. Totta kyllä on, että monta sataa ajomiestä Viipurin läänissä menetti leipänsä, kun Saimaan kanava anasti heidän rahtiansionsa. Totta on, että rautatie anastaa vielä enemmän, ettei ompelija enää voi kilpailla ompelukoneen kanssa, ja että ahkera rukki turhaan kehrää rihmaansa kilpaa tehtaan kanssa. Vaiheen aikana tuntuu sellainen monestakin kovalta. Mutta pian voi tuo leivättömäksi tullut työ kääntyä toisille aloille, missä kone ei voi kilpailla ihmisen kanssa. Ihminen saa jättää koneelle >koneellisen työn, johon vaaditaan ainoastaan ruumiinvoimia tai sormien näppäryyttä, ja pidättää itselleen ne toimet, joissa hänen ajatteleva henkensä voi työskennellä mukana. Jota enemmän luonnonvoimat tulevat hänen palvelijoikseen, sitä enemmän ihminen saa aikaa ja halua viljellä sielunsa voimia, joita nyt niin usein ruumiillinen työ vaivuttaa. Hän irtautuu irtautumistaan tomun orjuudesta palvelemaan Jumalaa, Luojaansa, hänen vapaana lapsenansa ja täyttämään hänen tahtoansa maan päällä.
Sellaisen suuren vapauttamistyön on Jumala antanut meidän aikakaudelle koneellisten keksintöjen avulla suoritettavaksi. Mutta tähän vaaditaan, että henkiset ja siveelliset voimat meissä ovat maallisia himoja voimakkaammat. Mitä se auttaa ihmistä, jos hän voittaa koko maailman ja vahingoittaa sielunsa? Jos asetumme velttoon lepoon nauttimaan uuden ajan mukavuuksista tai unhotamme Jumalan ja ylistämme ainoastaan ihmisälyä, silloin totisesti uusi orjuus kaikkine pahoine himoineen saa meissä vallan, ja me hukumme surkeasti, kuten monta muuta kansaa ennen meitä on hukkunut velttouteen tahi ylpeyteensä. Meidän, jotka olemme saaneet paljon enemmän kuin isämme, täytyy olla sitä nöyremmät, uskollisemmat ja ahkerammat siinä työssä, jonka Jumala on meille määrännyt.
Kuinka maamme vaurastuu uuden ajan elähdyttävien voimien vaikutuksesta, sen näemme silmäimme edessä, ja siitä kertoo nykyinen tilastotiede. Samoin kuin historia meille kuvaa menneen, jo päättyneen ajan, samoin tilastotiede merkitsee nykyajan olot, jotka vielä ovat tekeillä, ja vertaa niitä toisiinsa tai entisiin aikoihin. Tämä on opettavaista. Se osoittaa meille selvillä numeroilla, edistyykö vai taantuuko maa varallisuuteen, väkilukuun, hyviin tapoihin, tietoihin ja moneen, muuhun nähden. Vuodesta 1865:stä alkaen on Helsingissä Tilastollinen päätoimisto, joka vuosittain ikäänkuin vaa'alla punnitsee, minkä arvoinen maamme on.
Jos kysymme tältä valppaalta arvonmäärääjältä, vastaa se meille, että vuonna 1810 Suomen kruununverot, tullitulot ja muut valtion tulot nousivat 6 miljoonaan 700,000 markkaan nykyistä rahaa. Vuonna 1835 ne olivat kohonneet 8 miljoonaan 560,000 markkaan, mutta vuonna 1896 ne arvioitiin 49 miljoonaksi, ja vuonna 1912 olivat valtion tulot yhteensä 172,344,000 markkaa, kun lasketaan myös tulot rautateistä, postista y.m. Maailmansodan jälkeen valtion tuIot, samoinkuin menotkin, kohosivat moninkertaisiksi. Vuonna 1925 olivat valtion tulot 3,683 miljoonaa ja menot 3,953 milj. paperimarkkaa. Maamme, s.o. yksityisten varoista saamme käsityksen, kun tiedämme, että esimerkiksi vuonna 1923 korjattiin lähes 240 milj. kg rukiita ja lähes 382 milj. kg kauroja kokonaissatoa, että vuonna 1923 hevosia ja varsoja oli 400, 239, nautakarjaa (sonneja, lehmiä ja vasikoita) 1,864,645 elukkaa, lampaita ja karitsoja 1,549,994 ja sikoja ja porsaita 381 ,‘71 5 ja että teollisuuden tuotantoarvo ennen maailmansotaa, v. 1913, oli 750 miljoonaa kultamarkkaa; maailmansodan jälkeen, vuonna 1925 se oli 10,126 miljoonaa paperimarkkaa; työpaikkojen lukumäärä teollisuuslaitoksissa 3,317 ja henkilökunnan kokonaismäärä 141,000. Maastamme viedyn puutavaran arvo oli vuonna 1913 227 miljoonaa kultamarkkaa (56 % koko viennistä) ja vuonna 1925 3,012 miljoonaa paperimarkkaa (54 % koko viennistä), joten muuta tavaraa vietiin siis melkein yhtä paljon. Tulo- ja omaisuusverotilaston mukaan oli vuonna 1924 maamme yksityishenkilöiden verotetut tulot 8,136 milj. mk, osakeyhtiöiden 530 milj. mk ja muiden yhtymien 287 milj. mk sekä yksityishenkilöiden verotettu omaisuus 21,0 16 milj. mk, osakeyhtiöiden 9105 milj. mk ja muiden yhtymien 2,370 milj. mk, siis verotettu omaisuus yhteensä 32,491 miljoonaa paperimarkkaa. Jos se jaettaisiin tasan kaikkien kesken, tulisi kunkin osalle noin 9,300 markkaa.
Mutta rikastumisen taito ei perustu suuriin tuloihin, vaan pieniin menoihin. Meidän tulee myöskin muistaa, että maamme on viime vuosina ulkomaantavaroista maksanut tuhansia miljoonia, vuonna 1925 5,520 miljoonaa markkaa. Emme ole saaneet suolaamme, puuvillaamme, jauhojamme emmekä rautatiekiskojamme ilmaiseksi. Me hakkaamme vuosittain suuria aloja metsää maksaaksemme kahvimme, sokerimme, koneemme, ulkomaiset kankaamme ja kaikki koristeemme. Luonnollista on, että, kun ulkomaalaiset ostavat paljon meiltä, mekin ostamme paljon heiltä. Vuoden 1913 alussa kuului kauppalaivastoomme 3,401 purjelaivaa ja proomua sekä 895 öyrylaivaa ja vuonna 1924 590 purjelaivaa, 3,648 proomua ja 682 koneella kulkevaa laivaa, jotka tietysti tuovat mukanaan jotakin kotiin, milloin eivät kuljeta rahtitavaraa ulkomaan satamain välillä. Emme me senvuoksi joudu velkaan; ja jos Suomen valtio on tehnyt velkoja, on niitä tehty niin hyödyllisten asiain kuin kanavain ja rautateiden tähden. Mutta vaarallista on, jos kansa hyvinä aikoina tottuu ylellisyyteen, jota se huonoina aikoina ei enää voi maksaa. Ja kevytmielistä on, jos ei hyvinä päivinä säästetä jotakin huonojen päivien varaksi. Maassamme oli vuoden 1925 lopussa 580 kuntaa (kaupunkeja, kauppaloita ja maalaiskuntia) ja 467 säästöpankkia sekä satoja talletuspankkien konttoreita.
Varsin huomattavan merkityksen maamme taloudellisen elämän vaurastuttamisessa on parin viime vuosikymmenen aikana saavuttanut v. 1899 alkanut osuustoimintaliike, johon on liittynyt jäseniksi jo yli 1/2 miljoonaa maamme asukasta. Osuustoiminnan tarkoituksena on yhteenliittymisen avulla helpottaa jäsentensä toimeentuloa ja edistää heidän tuotantoaan ja ammattiaan. Syntynyt voitto osuustoimintaliikkeissä jaetaan sen mukaan, kuin kukin on liikettä käyttänyt.
Osuustoimintaliikkeen eri haaroista meillä ovat tärkeimmät osuuskaupat, osuusmeijerit ja osuuskassat. Osuuskaupat ovat tavarantarvitsijain, kuluttajain, perustamia ja omistamia kauppaliikkeitä, joissa ostajat jäseniksi liittymällä tulevat samalla omistajiksi. Liikkeestä syntynyt voitto, joka muuten menee kauppiaalle, joutuu osuuskaupoissa ostajille itselleen. Perustamalla omat tukkuliikkeensä ja tehtaansa voivat osuuskaupat poistaa kaikki liiat välikädet tavaran valmistajan ja käyttäjän väliltä. Osuuskauppoja oli maassamme v. 1924 587. Osuusmeijerit, jotka valmistavat yhdessä suuremman lehmänomistajajoukon maidot voiksi ja juustoksi ja yhdessä ne sitten myyvät, ovat tehneet pientenkin karjojen omistajille mahdolliseksi saada maidostaan uudenaikaisilla koneila käsiteltynä paremman hinnan. Osuusmeijereitä oli meillä v. 1924 535. Osuuskassoja, "kyläpankkeja", joiden tarkoituksena on hankkia jäsenilleen mahdollisimman huokeakorkoisia lainoja heidän maatalouttaan varten sekä kerätä heidän säästöjään, oli v. 1924 maassamme 1041. Vielä on monenlaisia muita osuuskuntia, m.m. koneosuuskunnat yhteistä koneiden käyttöä, karjanmyyntiosuuskunnat karjanmyyntiä, munanmyyntiosuuskunnat munien myyntiä, puhelinosuuskunnat puhelinten laittoa, sähköosuuskunnat sähkön hankintaa varten sekä monia muita.
Maailmansota on saanut monessa suhteessa aikaan mullistuksen taloudelliseen tilaamme. Suomen kävi niinkuin monen muunkin maan. Sotalaivastojen pitäessä meriä vallassaan ei voitu kauppatavaroita maastamme viedä eikä myöskään maahamme tuoda. Siitä johtui tärkeiden elintarpeiden ja tehdasteosten puute. Omien vainioittemme sadot eivät riittäneet asukkaiden tarpeisiin, ja monen tehtaan koneet jäivät toimettomiksi, kun ei ollut raaka-aineita, esim. puuvillaa, rautaa, tupakkaa, vuotia ja raakasokeria. Valmiiksi sahattua puutavaraa oli runsaasti, mutta siitä ei saatu rahaa, kun ei voitu sitä laivoilla kuljettaa ulkomaille myytäväksi.
Tavaran arvo riippuu kysynnästä ja tarjonnasta. Mutta nyt oli tavaroita vähän, ja kaikki tahtoivat ostaa. Siitä oli seurauksena, että hinnat nousivat viiden-, jopa kymmenkertaisiksi. Kaikki kävi äkkiä tavattoman kaIliiksi. Ne, joilla oli vanhastaan säästettyjä tai kiireesti hankittuja varastoja, rikastuivat lyhyessä ajassa: maalaiset saivat korkeista hinnoista myydyksi maanviljelys- ja karjantuotteita niin paljon kuin heiltä suinkin riitti, mutta pienipalkkaiset ja kauppahommista syrjässä pysyneet elivät niin vaikeissa oloissa, että tuhannet perheet olivat vähällä nälkään nääntyä.
Suomen markan ostokyky aleni yhä enemmän, verrattuna muiden maiden rahalajeihin. Ennen sotaa vastasi esim. Ruotsin rahayksikkö, kruunu, Suomen rahassa noin 1 markkaa 40 penniä, mutta joulukuussa 1922 täytyi siitä maksaa runsaasti seitsemän kertaa enemmän.
"Vanhan hyvän ajan" hinnat eivät koskaan enää palaa, sillä työpaikat ja tavarain hinnat ovat kauttaaltaan nousseet. Ennen sai hyvä kirvesmies neljä markkaa päiväpalkkaa; nyt hän ansaitsee kahdeksan tunnin työllä 50 markkaa ja enemmänkin, moni ammattityömies kaupungeissa jopa 200:kin markkaa. Kalliista työstä on myös seurauksena tavaran kalleus.
Täytyy toivoa, että rauha sittenkin vähin erin parantaa Suomen taloudellista tilaa, kun pääsemme myymään ulkomaille kotimaisia tuotteitamme niin suuria määriä ja niin hyviin hintoihin, että saamme haltuumme kyllin paljon ulkomaan rahaa, jolla voimme maksaa muista maista ostamiamme tavaroita. Mutta sitävarten on välttämätöntä, että teollisuutemme ja kauppamme saa toimia ja kehittyä rauhassa. Ja siksi Suomi tarvitsee työrauhaa ja lain turvaamaa järjestystä. Missä näitä takeita puuttuu, siellä valtakunta kulkee perikatoaan kohti, kuten niin selvästi osoittaa meidän päiviemme kovaosainen Venäjä.