Maamme kirja: 75. Kansan tarinoita jättiläisistä

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
74. Kettu ja jänis 75. Kansan tarinoita jättiläisistä.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
76. Yhteentulo jättiläisten kanssa


Muinais aikoihin sanottiin jättiläisten asuneen useassa paikassa Suomessa. Ne olivat niin pitkiä, että valkeita tehdessään metsässä sytyttivät ensin tulen kuusten latvoihin ja jokaiseen tulenroihuun meni kokonainen metsä. Kerran meni jättiläinen Sääksmäeltä suoraan Mallasveden halki, joka on hyvin syvä ja enemmän kuin peninkulman leveä. Jättiläinen, tultuaan toiselle rannalle Pelkäneen puolelle, tunsi itsensä joksikin väsyneeksi ja sanoi: kah, kun vesi rupesi jo menemään saapasvarsien suista sisään!

Toinen jättiläinen istui kahdareisin Turun tienoilla olevan Marian kirkon harjalla ja paikkasi kenkiään. Hänen pikinuorensa oli niin pitkä, että se ulottui molemmin puolin maahan asti. Sattuipa niin, että talonpoika tuli ajaen kärryissään tietä myöten Turusta ja tarttui kiini pikinuoran pohjukkaan juuri siinä kuin jättiläinen veti ommeltaan kiini. Ohoh, sanoi jättiläinen, kun talonpoika hevosineen ja kärryineen tuli ompeleesen; mistä tuli rikkoja pikilankaani? Mutta en minä viitsi solmua avata. – Sitte lyödä naputteli hän vasarallaan päälle ja sanoi: kyllähän siihen tuli vähäinen nystyrä!

Kerran paneusi jättiläinen maantien poikki selälleen ja nosti polvensa koukkuun, ja kaikki matkustajat ajoivat esteettömästi polvien alatse. Kun joku kummasteli tätä, kuului metsästä ääni sanovan: sehän oli vaan kolmivuotias lapsi!

Wuoksen tienoilla istui eräänä iltana kaksi jättiläis-tyttöä ja lauloi, toinen Lohikalliolla, toinen Ruskiavuorella. Näiden vuorten väliä on neljännes-peninkulmaa, mutta molemmat neidot voivat kuulla toistensa äänet. Pahempata jyskettä piti jättiläinen litissä. Kun hän taputti käsiään yhteen, kuului pauke ympäri koko mailman.

Näillä jättiläisillä oli heidän kokonsa suhteen voimaakin. Kun heistä näytti vaivaloiselta kahlata vesien halki, vierittivät he suuria kiviä veteen ja tekivät itselleen siltoja. Jättiläis-tytöt kantoivat vyöliinassaan vuorenkokoisia läjiä sammalia, jotka he heittivät järviin, ja niistä tuli vetelöitä soita. Useissa paikoissa nähdään vielä jättiläisten heittämiä raunioita, joissa on raskaita kiviä ja kallionlohkareita, joita jättiläiset ovat nakelleet. Tarjanteen järvessä on paljas saari, jota kutsutaan Munkholmaäksi ja johon jättiläiset ovat koonneet kiviraunioita kulkupaikalle Ruoveden ja Wirtaan välille. Kivet tahtoivat he nakata venehin, jotka kulkivat sivutse. Ja munkholma on saanut nimensä munkeista, joiden luultiin olleen pahoja noitia.

Enimmiten olivat kirkot jättiläisten kivenheiton vaarassa. Sanottiin jättiläisten hyvästä maksosta rakentaneen monta kivikirkkoa, mutta jälkeenpäin olivat he katuneet töitään ja tahtoneet hävittää ne. Ne eivät kärsineet kelloin sointia, ja kaikki ristit olivat heillä vastuksina. Siksi oli jättiläisillä tapana asettauda vuorten kukkuloille, välistä yhden tahi useamman peninkulman päähän, ja sieltä heitellä kiviä kirkkoja vasten. Koskaan ei ole kuultu heidän osanneen niihin, mutta kallioita, joita he ovat heittäneet, näytetään vielä lähellä kirkkoa, välistä maalla, välistä järvessä.

Raision kirkon rakensi jättiläinen. Hän alkoi työnsä kolminaisuuden sunnuntaina keväellä ja teki sen valmiiksi, kun ohra tuli vihneelle. Papin mieluinen ei ollut rakennusmestari, ja hän sattui eäänä yönä kuulemaan jättiläisen vaimon laulavan tuutulaulua lapselleen vuoren onkalossa:

Killi kirkkoja tekee,
Nalli nauloja takoo
Rahaisessa Raisiossa.

Mutta pappi tiesi noitain voiman olevan nimessä, niin että se joka tiesi heidän nimensä, tuli heitä väkevämmksi. Päivällä jälkeen näki hän jättiläisen istuvan kahdareisin kirkon harjalla panemassa sinne ristiä. Siinä huuti pappi heidän nimensä:

Pois Killi kirkosta!
Pois, Nalli, harjalta!

Kohta muuttuivatkin jättiläiset kahdeksi mustaksi korpiksi, jotka rääkyen lensivät tiehensä. Jättiläinen Killi olisi kuitenkin kostanut ja kahlasi mereen noutamaan sieltä suurta kallionlohkaretta rusentaaksensa sillä kirkon hajalle. Kun hän ei löytänyt tietä sinne, viskasi hän pois kallionlohkareen Ruissalon edustalle, puolen peninkulman päähän Turusta. Siinä on se suuri kallio tänäkin päivänä meressä ja kutsutaan Kukkarokiveksi, kun jättiläinen oli kantanut sen suuressa kukkarossa selässään.