Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja/2

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja/1 Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja
Helsingissä vuonna 2000
Kirjoittanut Kyösti Wilkuna
Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja/3
Lähde: Raataja, 16.2.1906, nro 7, s. 4–5. Artikkelin verkkoversio.



Malakias Mönkkäsen tulevaisuuden seikkailuja.
Helsingissä vuonna 2000.
(Jatkoa n:oon 4 & 5).


Minussa sai jännittynyt uteliaisuus vallan. Unhotin kokonaan oudon ympäristöni ja käännyin katselemaan vaunun akkunasta ulos.

Siinähän vilahti ohi Fredriksbergin veturitalli, mutta sen takaisilla kukkuloilla huomasin huvilamaisia asuntoja, joita siellä en ennen ole nähnyt. Juna pujahtaa kallioseinien väliin Eläintarhan ja Töölön lahden välillä. Kuuluu huikea vihellys, vauhti heikkenee ja Töölön lahden, Kaisaniemen sekä Kansallisteatterin sivuuttaen pysähtyy juna nytkähtäen asemasillan viereen.

Tempaan kapsäkkini ja riennän ulos. Mutta onko tuo muhkea, moniosainen kivirakennus, jonka viereen juna on pysähtynyt, Helsingin asematalo? Sitä en kumminkaan jouda aprikoimaan, sillä ihmisvirta kuljettaa minut »asematalon» avarien hallien läpi ulos rakennuksen päinvastaiselle puolelle.

— Helsingissä enkä kuitenkaan siellä, Helsingin rautatietori eikä kuitenkaan se!

Tällaiset mietteet risteilivät päässäni, seisoessani siinä rakennuksen edustalla, keskellä vilkasta väen vilinää. Tuossa näen Ateneumin ja sitä vastapäätä on Kansallisteatteri, aivan kuin ennenkin. Mutta tämä asemarakennus ja sitä vastapäätä olevat ihan oudontyyliset kivirakennukset ja itse tori puuistutuksineen...?

Päätäni alkaa huimata ja tunnen saavani taas pahoinvointikohtauksen.

— Suokaa anteeksi, näytätte olevan muukalainen. Voinko niin ollen jotenkin palvella teitä?

Vierelläni seisoi nuorehko mies, joka oli puettu yksinkertaiseen, mutta siistiin virkapukuun.

— Niin, muukalainenhan olen... en käsitä mitään tästä kaikesta...

— Ehkä saan toimittaa teidät johonkin majataloon? Puhuttelu, joka tapahtui minulle tässä oudossa ympäristössä vasta ensi kerran, tyynnytti ja rohkaisi minua. Mahdollisimman rauhallisesti minä sen vuoksi saatoin vastata:

— Mieluimmin kääntyisin heti jonkun lääkärin puoleen, sillä luulenpa sairastuneeni matkalla.

Kohtelias puhuttelijani vihelsi pieneen pilliin ja kohta pysähtyi eteemme jonkunlainen ajopeli, jonka edessä ei kumminkaan näkynyt mitään hevosta, vaikkakin etupuolella olevalla istuimella istui »kuski». En joutanut kumminkaan pitemmälle aprikoimaan, sillä tuo samainen nuori mies osoitti minua nousemaan ajopeliin, samalla kuin hän sanoi »kuskille» jonkun osoitteen. Tämä väänsi jotain kampia ja ajopelit lähtivät tasaisen pehmoisesti vierimään eteenpäin. Samanlaisia ajoi edelläni ja toisia tuli vastaan, mutta hevosia en sen sijaan nähnyt missään.

— Siis automobiileja, mietin itsekseni, samalla kuin kaikki tuntui taas menevän sekaisin päässäni.

Mutta automobiili pysähtyi jo muutaman taman kivirakennuksen eteen ja ajurini, saatuaan myöntävän vastauksen kysymkseensä, pitikö odottaa, sanoi jotakin porraskäytävän ovella seisovalle miehelle sekä viittasi minua astumaan sisään. Tuota pikaa olin nostolaitoksen suosiollisella avulla heitettynä johonkin ylempään kerrokseen, jossa huomasin seisovani muutaman oven edessä, johon kiinnitetystä lapusta vaistomaisesti tavasin: »Ahti Kaukala. Kolmannen piirin lääkäri.»

Astuin yhtä vaistomaisesti sisään ia seisoin kohta muutaman harmaapartaisen herran edessä, joka ystävällisesti ojensi minulle kätensä, viittasi minua istumaan itseään vastapäätä sekä kysyi vointiani. Selitin hänelle lyhyesti, kuinka laitani on, kuinka kaikki näyttää niin oudolta ja sekavalta, että pelkään yhtäkkiä saaneeni aivokuumeen.

Hän koetti ohimoitani sekä sen jälkeen valtimon lyöntiä Käsiranteessani.

— Ei, kyllä te ystäväiseni olette täysin normaalisessa kunnossa — ainakin ruumiillisesti. Mutta luultavasti olette nukkunut huonosti, koska silmistänne näen teidän olevan hyvin väsyneen. Mutta se on pian autettu.

Hän kirjoitti paperiliuskalle muutaman sanan, antoi sen minulle ja sanoi:

— Kas tässä, ottakaa apteekista tällä pulveria, nauttikaa se heti kaikki, pankaa nukkumaan ja herättyänne olette taas entinen mies.

Hän ojensi kätensä, nyökäytti ystävällisesti ja kääntyi työpöytänsä ääreen.

Tallustelin ulos, nostolaitokseen, kadulle ja istuin automobiiliin, joka taas länti tasaisesti edelleen vierimään.

Sain mukavan ja valoisan huoneen, johon päästyäni heti riisuuduin, pesin kasvoni raikkaalla vedellä ja nautittuani apteekista saamani pulverin paneusin levolle, vaipuen kohta virkistävään uneen.

Tuntui olevan lltapäivä, kun heräsin, sillä aurinko paistoi hyvin vinosti huoneeseeni. Tunsin hyvin virkeäksi itseni, jonka vuoksi suoriusin heti ulos lähtemään. Tunnustan, että minua veti joku seikkailu-intoinen uteliaisuus näkemään uutta ympäristöäni, sillä virkistävä uni ei ollut haihduttanut mielestäni aamullisia kokemuksiani. Päätin tyytyä eriskummaiseen kohtalooni ja mahdollisimman levollisesti ottaa vastaan kaikki mitä tuleman piti. Jollei lumous laukea ympäriltäni, niin parasta, että koettaa sen vallassa ollen tulla toimeen mitä mukavimmalla tavalla.

Niin mietiskellen astuin kadulle majatalostani, joka oli vastapäätä asemaa. Suuntasin kulkuni Mikonkatua Aleksin poikki espikselle, joka oli hyvin entisen kaltainen käytävineen, istutuksineen ja penkkeineen. Kaunis ja lauha iltapäivän ilma oli houkutellut ihmisiä kosolta ulos. Niitä liikkui edestakaisin käytävillä ja kaikkialla niiden keskuudessa tuntui vallitsevan hyvin hilpeä mieliala, joka vähitellen rupesi minuunkin tarttumaan.


(Jatk.)