Merimies G. Lundströmin muistelmia/11

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa 10 Merimies G. Lundströmin muistelmia

Kirjoittanut T. A.
Osa 12
Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 10.4.1875, nro 15, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Merimies G. Lundströmin muistelmia.
(Jatkoa viime numeroon.)


Kuudes Luku.

Kolossit alkoivat nyt kilvassa kääntyä kristin uskoon. Joka vähänkin oli oppinut venäjän tieltä, hän heti tahtoi itsensä ristimään. Tähän lienee heitä viekoitellut tuo uusi paita, joka ristiessä jokaiselle lahjoitettiin.

Vaan kun Kolossit ainoastaan pyhäpäivinä pääsivät koloniaan, tulvailivat he silloin suurissa joukoissa kirkkoon, jossa niinmuodoin syntyi armotoin ahdinko. Tästä syystä kehoitti piispa päämiestä rakennuttamaan Kolossilaisille eri kirkkoa. Päämies suostui tähän, antoi heti ryhtyä työhön ja tuota pikaa oli uusi kirkko valmis.

Ensimmältä tuli kirkko täpö-täyteen väkeä, mutta jonkun ajan kuluttua ei enään tullut yhtäkään henkeä. Kirkonmenoa lakattiin niinmuodoin pitämästä ja kirkko jäi autioksi.

Tähän aikaan tuli koloniaan uusi päämies, joka oli suomalainen. Kolossit tahtoivat, niinkuin tapansa ainakin oli, koetella, kuinka kova-pintainen vasta tullut olisi, tekivät tikusta asian ja vaativat 50 täkkiä eli vilttiä, joita he käyttivät vaatteinaan, kääriten niitä ympärillensä.

Päämies olikin kovin arkaluontoinen ja myönsi heti tämän vaatimuksen, ehkä kuinkakin muut, jotka paremmin tunsivat Kolossien tavat, tätä vastustivat.

Seuraus oli arvattava. Muutaman kuukauden kuluttua vaativat Kolossit 100 täkkiä.

Päämies vapisi pelvosta ja kehoitti taaskin antamaan, sodan välttämiseksi. Mutta sotamiesten päällikkö ynnä muut herrat sanoivat: ”Ellemme heille mastarintaa te’e, ajavat he meidät pian mereen ja ottavat kaiten omaisuutemme. Sota-kulunkia ei makseta, ennenkuin sota on loppunut.”

Kun Kolossien lähettiläs taaskin kysyi: ”Annetaanko hyvällä, vai otetaanko pahalla?” vastattiin ”ei anneta kummallakaan,” ja samalla oli sota julistettu.

Koloniassa asetettiin nyt joka mies sotarintaan. Kun lähettiläs oli vienyt Kolossilaisille kieltävän vastimemme, nostivat he hirmuisen sotahuudon, josta vuoret värähtelivät, kalliot kajahtelivat, ja laukasivat pyssyllä kolme kertaa. Kun kolmas laukaus kuului, ammuttiin meidän puoleltamme kerran kanuunalla, jonka jälkeen Kolossit laukasivat lukemattomat pyssyt ja me taas vastasimme kuudellatoista kanuunalla yht’aikaa. Silloin pitivät Kolossien huoneiden seinät kauheata rätinätä.

Kun hetken aikaa näin oli ammuttu kummaltakin puolelta, ryntäsivät Kolossit kovalla huudolla raja-aitaa vastaan, joka lankuista oli tehty heidän ja meidän välille. Tämän aikoivat he nyt kaataa, vaan meidän kolme pyörillä varustettua kanuunaamme joutui hyvissä aioin heitä siitä estämään.

Mutta yö joutui ja pimeä tuli päälle. Nyt oli tarkasti varalla pidettävä, etteivät Kolossit yön pimeydessä jostakin eri kohdasta pääsisi karkaamaan päällemme. Pahin pelko oli raja-aidan päästä, joka tosin ulottui kappaleen mereenkin, mutta josta luode-aikana, veden vähimmällä ollessa, voi kuivin jaloin päästä toiselle puolelle. Nyt oli uuden kuun aika, ja veden nouseminen ja laskeminen (luode ja vuoksi) siis suurimmallaan. Liikunnoistaan olimme päivällä huomanneet Kolosseilla olevan suuren sotajoukon. Sentähden laitettiinkin tänne hyvät varustukset, jotka tulivat aivan Kolossien huoneiden kohdalle. Sinne vietiin kymmenen tanakkata kanuunaa, joista viisi oli puolentoista sylen pituisia. Osaksi oli meillä rei’än täyteisiäkin kuulia, mutta enimmäkseen käytimme kuitenkin kulmikkaita, vähä paremmin kuin kanan munan kokoisia, jotka pakattiin läkkipellistä tehtyihin, tuopin muotoisiin ja rei’än kokoisiin koteloihin, sillä niiden ei tarvinnut kau’aksi kantaa.

Yöllä, juuri kun vesi oli vähimmällään, huomasimme todellakin liikuntoa aidan syrjässä. Silloin annoimme kaikki kymmenen kanuunaa yht’aikaa sylkeä haulia kidastansa aidan viereen. Hetken aikaa oli kaikki hiljaista, mutta sitte näytti taaskin olevan liikettä samalla kohdalla, jonka tähden ammuimme vieläkin kerran. Sen jälkeen alkoi vesi nousta ja samalla oli vaarakin ohi mennyt.

Päivän valettua menimme rannalle tarkastelemaan paikkoja ja löysimme siellä toistakymmentä ruumista. Kuinka juuren joukon niitä vesi lienee vienyt, emme voineet tietää. Kun tässä nyt kävelimme ja katselimme rantoja, kuului Kolossien puolelta äkki arvaamatta pyssyn laukaus ja rinnaltani kaatui mies, joka heti kohta, jäsentään liikahtamatta, kuoli. Toisesta patterista huomasivat samalla kolossin, joka aidan raosta oli ampunut, piilevän aidan takana. Tämän tietysti he kohta laskivat syrjälleen.

Sen suurempata kahakkata ei sinä päivänä ollut, mutta seuraavan päivän aamuna ammuttiin Kolossien kirkon akkunasta kaksi miestä kuoliaaksi. Kirkon yksi seinä oli nimittäin rajana Kolossia vastaan ja tähän olivat nyt Kolossit yön aikana kaivaneet rei’än, josta pääsivät kirkon sisään.

Papit ja päälliköt pitivät suurta neuvottelua; kirkkoa eivät olisi tahtoneet ampua ja kuitenkin oli se välttämätöintä, sillä pyssyhollin päässä olivat työpaikat, ja niissä ei siis kukaan voinut liikkua. Neuvottelussa oli myös eräs ala-katteini Bensiman, joka oli erinomaisen nerokas mies ja oiva sotilas. Hän pyysi saada asiata haltuunsa, joka hänelle myös myönnettiin, ehdolla kuitenkin, että mahdollisimman mukaan säästäisi kirkon seiniä. Nyt meni hän eräälle katolle, josta kiikarilla sopi nähdä kirkon akkunasta sisään. Sieltä tultuansa kertoi hän kirkon olevan täynnä Kolossia, ja komensi miehet kuljettamaan pyörillä olevaa kolmea kanuunaa. Näitä vietiin yksi eräälle kummulle, josta sopi akkunasta sisään ammuta ja kaksi oven kohdalle. Täten menisivät kuulat niin viekkaasti ristiin, ett’eivät Kolossit kerkiäisi pakoonkaan mennä. Samalla asetti katteini joukon miehiä, joiden heti laukauksen jälkeen tuli rientää kirkkoon, korjata jäännökset pois ja lyödä reikä tukkoon.

Nyt oli kaikki valmisna. Torvi torahti ja kolme laukausta kuului yhteen ääneen. Samassa oli ovi pois sijoiltansa ja miehet hyökkäsivät sisään. Kolosseille tuli kova kiire rientää pakoon, mutta enin osa oli jo kellahtanut lattialle pitkäkseen. Ruumiit viskattiin ulos ja aukko lyötiin samalla kiinni.

Eipä monta aikaa kulunutkaan, ennenkuin Kolossit jo lähettivät luoksemme rauhan ehdottelian. Päällikkömme myöntyivät tekemään sovintoa, kuitenkin sillä ehdolla, että Kolossit maksaisivat sota-kulunkia sata saukon nahkaa. Tämän vastauksen vei lähettiläs Kolosseille ja tuli jonkun aian kuluttua takaisin, sanoen heidän olevan mahdotoin yhtaikaa saada niin paljo nahkoja, sillä ne olivat otettavat toisilta saarilta. Päällikkömme myönsivät kolmen kuukauden aian niiden hankkimiseksi, mutta vaativat Kolossien kuningasta sekä kolmea kylän vanhusta eli tajaania tulemaan sovinto-kirjan allekirjoittamaan. Tähän vastasi lähettiläs kuninkaan jo päivää ennen sodan alkua menneen karkuun. Kun tätä tarkemmin tutkittiin, saatiin tietää, että sota olikin nousnut vasten kuninkaan tahtoa, kylän vanhusten yllytyksestä. Nämä olivat jo ennakolta lähettäneet vaimot ja lapset pakoon toiselle saarelle ja kuningas oli lähtenyt niiden mukana. Kun olisivatkin olleet kotona, ei heitä montakaan olisi eloon jäänyt, sillä Kolossien huoneiden seinät olivat ammutut reikiä täyteen, että olivat kuin seulan pohja.

Kolossit toivat nyt kuninkaansa väkisen kotia ja pakoittivat häntä sovinto kirjan tekoon. Kuningas kyllä väitti, ettei hän sotaa alkanutkaan, mutta se ei häntä pitkin auttanut.

Kun kuningas oli piirtänyt ravun kuvan ja manhukset koiran kuvan sovinto-kirjan alle, niin rauha oli tehty ja sovinto kirja laillinen.


(Jatk.)