Merimies G. Lundströmin muistelmia/20

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa 19 Merimies G. Lundströmin muistelmia

Kirjoittanut T. A.
Osa 21
Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 24.7.1875, nro 30, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio.


Merimies G. Lundströmin muistelmia.
(Jatkoa 23 numeroon.)


Muuta merkillisempätä tapahtumatta tu­limme vihdoin onnellisesti Arkankeliin. Työ­paikkamme oli muutaman virstan matkaa kau­pungista, ja viivyttelemättä riensimme sinne. Ihmeemme ja ilomme oli suuri, kun täällä näimme jo valmiina höyrykoneella käyvän tehtaan rautatöitä varten, yksi raamisella sa­halla ja sirkkeliterällä, paljon uusia asun­huoneita ja hirsiä laivain teko tarpeeksi. Näistä asumariveistä otimme nyt asuntomme yhteen, mestari toiseen päähän ja minä toi­seen. Täällä ei vielä koskaan oltu laivoja rakennettu, jonka tähden oli aivan juurta jaksain alkaminen. Mestari oli erinomaisen taitava työn teettäjä ja elämä tuntui mi­nusta kaikin puolin erinomaisen mukavalta. Oli loki yksi epäkohta — perheeni oli kau­kana täältä. Pienet poikani olivat alinomaa mielessäni. Kohta alussa laitoin heille kir­jeen, johon kahden kuukauden kuluttua sain vastauksen. He olivat terveenä mutta ikä­vöivät isää ja kysyivät milloin he pääsisi­vät isän luokse. ”Niin pian, kuin rekikeli vaan tulee” laitoin heille vastaukseksi.

Kun joulu oli mennyt ja rekikeli parail­laan, lähetin langolleni sata ruplaa rahaa ja pyysin häntä hankkimaan sopivata kyyti­miestä, joka yhtä mittaa toisi perheeni Ar­kankeliin. Samalla käskin myös vaimoni myymään kailki huonekalut ja muut kapi­neet, joita ei mukaansa voinut ottaa. Viik­koja kului ja aloinpa jo ilomielin odotella perhettäni. Mutta sitä ei kuulunutkaan. Siihen sijaan toi minulle posti eräänä päi­vänä kirjeen mustalla lakalla. Sydämeni säpsähti. ”Tapaturma on kohdannut pieniä poikiani” oli esimmäinen ajatukseni. Repäsin kirjeen auki ja näin, että olikin vaimoni muuttanut manalan majoihin. Tästä huo­leni vaan enentyi, sillä kukapa nyt hoitaa pienokaisiani, ajattelin, ja kuka heidät tänne kunnialla saattaa. Kuinka mahtoikaan suru vallata heidän lapselliset mielensä, kuinka turvattomalta tuntuikaan olonsa? — Kat­seltuani pidemmältä kirjettä, huomasin että vaimoni joku aika takaperin oli muuttanut lankoni asuntoon. Tästä nousi paha aavis­tus mieleeni tavaraini ja lähettämien raho­jeni suhteen. Asiata en kuitenkaan voinut enään auttaa. Heti laitoin langolleni taas­kin kirjeen, jossa häntä pyysin mahdollisim­man mukaan toimittamaan pojilleni taitava ja kunnollinen kyytimies, joka heitä huolelli­sesti hoitaisi pitkällä matkalla. Pyysin häntä myöskin toimittamaan heille lämpimiä nahka­vaatteita, etteivät paleltuisi.

Hitaasti vierivät päivät nyt eteenpäin, ja elämäni oli mitä tuskallisinta olla taitaa. Hetki hetkeltä loin silmäni jäälle, jota myö­ten poikiani odotin. Joka kerran, kun siellä ilmaantui musta pilkku, alkoi sydämeni syk­kiä toivosta ja silmäni kiintyivät levotto­malla odotuksella tuohon lähestyvään esinee­sen. Monasti olin jo toiveissani pettynyt. Mutta eräänä päivänä olin taaskin kauvan aikaa silmilläni seurannut tuommoista liik­kuvata esinettä, joka jo oli niin lähellä, että selvään eroitin hevoisen ja reen, sekä ajo­miehen reen nenässä. Kirves oli pudonnut käsistäni ja liikkumatoinna silmiä värähtä­mättä tuijotin katsella rekeä. Oi sanomaton ilo! jopa eroitin kaksi pientä poikaa reenpe­rässa. Lentämällä juoksin, heitä vastaan ja virtoina valuivat kyyneleet silmistäni, kun hetken kuluttua painoin rakkaita pienokaisiani rintaani vasten. Poiat käsivarsillani astuin nyt asuntooni ja kiitollisuuteni oli kertoma­toin nähdessäni heidät siellä terveinä ja iloi­sina edessäni. Heillä oli ollut oiva kyyti­mies. Pienen harmin, joka ei kuitenkaan voinut iloani hämmentää, toi minulle lan­koni kirje, jonka sain kyytimiehen mukana. Tässä hän minulle selvitti kaikki rahani ja tavarani menneen hautiais-kustannuksiin,jonka tähden ei niistä mitään riittänyt poikain kyy­tipalkalsi. Minun siis tuli 75 ruplalla pal­kita kyytimies. Asian kyllä tiesin toisin ol­leen, mutta siinä ei auttanut muu kuin kär­siminen.


(Jatk.)