Merimies G. Lundströmin muistelmia/7
| Osa 6 | Merimies G. Lundströmin muistelmia Kirjoittanut T. A. |
Osa 8 |
| Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 13.3.1875, nro 11, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio. |
Kun seuraavana maanantai-aamuna saavuin työpaikalle, tuli katteini Bartram luokseni ja kysyi surkuttelevalla äänellä:
”Sinuako eilen kuulutettiin?”
”Minua.”
”Nyt kävit pahaan pulaan, sillä eivät vaimot täällä ole niinkuin Suomessa. Minä ainakin surkuttelen sinua.”
”En minä voi kärsiä kasarmin elämää,” vastasin vaan tyytyväisenä onneeni.
”Luuletko siitä sen parempata elämätä tulevan”, mutisi katteini ja meni pois.
Nämä katteinin sanat kolauttivat sydäntäni kokolailla; kuitenkin lohdutin itseäni sillä, että morsiameni oli nuori ja luultavasti siitä syystä myöskin taipumaton; minä taas olin taitava kaikkeen vaimoväen työhön ja voisin siis hempukkaani opettaa.
Kun kolmas kerta oli kuulutettu, päätimme muurarin kanssa mennä morsiamiamme tervehtimään. Koulun johtaja ei tätä kuitenkaan myöntänyt, ennenkuin hankimme päämieheltä lupakirjan. Tämän saatuamme läksimme uudestaan koulukartanolle. Nyt pääsimmekin sisälle ja morsiamet tuotiin näkyviin. Minun oli, miten edellä jo mainitsin, kaunis, valkotukkainen ja vasta seitsemäntoista vuotias tyttönen, kasvultaan vähänläntäinen. Hän näytti heti mieltyvän minuun, — minä olin häneen jo aikoja sitte mieltynyt. Noin tunnin verran siellä oltuamme, täytyi taas lähteämme pois.
Olin kuullut morsiamellani olevan aivan vähän vaatteita, jonka vuoksi arvelin ja tuumin millä keinon hänelle niitä enemmän hankkisin. Onnistuin kuitenkin saada näitä hänelle sekä paljon että helpolla hinnalla. Päämiehellä oli nimittäin ollut e[u]ropalainen piika, aivan Varvaran kokoinen, joka hiljakkoin oli kuollut. Tämän kaikki vaatteet joita oli suuri kirstullinen, onnistuin nyt saada ostaa kolmella sadalla ruplalla pankkoossa.
Vikkon kuluttua menimme vihille. Vihkimisen jälkeen kävimme heti päämiehen luo, joka ystävällisesti otti meitä vastaan, toivotti onnea ja muistutti meitä elämään tyytyväisenä ja sovussa keskenämme. Huone oli meille valmis, johon läksimmekin kohta asumaan. Nyt ei enään tarvinnut mennä kasarmiin, ja kaikki oli muuten hyvin, paitsi ett’emme tahtoneet oikeen ymmärtää toisiemme puhetta, sillä minä olin aina vaan huono venäjän kielessä. Toimeen kuitenkin tultiin senkin puolesta.
(Jatk.)