Millä lailla tulin ryöväriksi/2

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Millä lailla tulin ryöväriksi/1 Millä lailla tulin ryöväriksi (2)

Kirjoittanut Anonyymi
Millä lailla tulin ryöväriksi/3
Lähde: Tapio, 12.3.1881, nro 20, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Millä lailla tulin ryöväriksi.
Erään vangin ketomus.
(Jatkoa viime n:roon.)


Tällä ajalla oli äitini käynyt niin kuihtuneeksi, heikoksi ia sairaaksi puutteesta ja surusta, että naapurit rupesivat kutsumaan häntä mummoksi, joka nimi hänellä sittemmin on pysynytkin. Isäni tuli takasin, vaan jokainen varoi häntä nyt huolellisesti. Vähän myöhemmin kuoli maanpaossa olevan paroonin eno ja testamentteerasi serkulleen kaiken suuren omaisuutensa. Näillä maksoi hän sakkonsa, sovitti tullihallituksen vaatimukset ja palasi takasin Valmarin kylään. Täällä odotti häntä mitä iloisin vastaanotto; tanssia, päivällisiä, laulajaisia ja huviretkiä pantiin toimeen tämän iloisen tapauksen muistoksi, ja majuri, pankiiri. pastori ja hänen rouvansa ylennettiin yli pilvien ihmisrakkauden esikuvana. Luonnollisesti palkitsi parooni heitä runsaasti että olivat pitäneet huolta hänen lapsistaan tarpeen aitana.

Nämä tapaukset saattoivat minut uudelleen pitkiin jatuksiin ja minä aloin ruveta huomaamaan että suku ja kunnallisasema määräsivät ne periaatteet, joita maailma hyväksyi ihmisten tekoja tuomitessaan. Isäni, joka henkensä ja perheensä elatukseksi, siihen toisilta kehoitettuna, ainoastaan vähässä määrässä voi harjoittaa salakauppaa, sai kantaa jokaiselta inhottavan ja vahingossa hirttämättä jääneen rosvon nimen, sentähden että hän kuului tuohon niinkutsuttuun rahvaasen, vaan parooni, joka pitemmän aikaa oli omalla laivallaan harjoittanut suuressa määrässä oikein säännollistä tullivarkautta, katsottiin maan liian tyrannimaisten lakien marttyrina, koska hän kuului vapasukuisten luokkaan ja kantoi arvonimeä. Näinmuodoin tuli minun mielialani katkeraksi jo nuoruudessani hakiessani ihmisten oikeuden tuntoa.

Aina tähän asti vähintäkään osaa ottamatta isäni laittomuuksiin, kävin säännöllisesti joka pyhä lähimmässä kirkossa ja sunnuntaikoulussa, ja minun täytyy kaiken totuuden nimessä vakuuttaa etten ainoana kaan iltana ruvennut maata enkä alkanut toimituksiani aamulla ennenkun olin toimittanut lyhykäisen rukoukseni. Mutta sitte kun pastori ajoi minun pois koulusta ja kirkon vartia kirkosta ja isäni joutui tämmöiseen onnettomuuteen, aloin miettiä että minun Jumalan pelkoni mahtoi ola ainoastaan teeskenneltyä koska se ei voinut auttaa isääni onnettomuudesta eikä itselleni armoa ja oikeutta ihmisiltä ja senvuoksi oli sangen vähästä arvosta. Tämän hetken perästä en enää rukoillut kertaakaan, en avannut kertaakaan Raamattua enkä muuta rukouskirjaa. Yhtähyvin oli minun tarkoitukseni hankkia elatukseni rehellisellä tavalla ja minä houkuttelin polvillani isääni etteihän pakoittaisi minua kanssaan salakuljetuksille ja kuolleiden varastuksiin, joihin toimiin hänen täytyi heti vankeudesta päästyään ryhtyä hänen onnettoman tilaisuutensa tähden. Hän vakuutti minulle että minä olin suuri narri, joka ajattelin saada elää rehellisesti, koska ihmiset semmoista elämää ei tulisi kuitenkaan minulle suomaan, mutta hän kumminkin kehoitti minua sitä koettamaan tullakseni vakuutetuksi hänen sanoistansa.

Iloissani tästä hänen lupauksestaan ja täytettynä hartailla toivoilla päästä siihen tilaan että voisin ansaita leipäni kunniallisella vaikkapa huonommallakin työllä, kuljeskelin seudun maanviljelijäin luona tarjoomassa itseäni hevospojaksi. Vaan niin pian kun he saivat kuulta kuka olin, ajoi jokainen aivan kun suostumuksen mukaan minun ulos ovestaan. Yksi sanoi: semmoinen poika kun isäkin; toinen kysyi jos olin hullu että toivoin voivani tungeita kunniallisen miehen perheesen; kolmas nauroi vasten silmiäni; neljäs uhkasi panna kiinni koska tahdoin tulla hänen huoneesensa varastamisen aikomuksessa; viides vannoi että hirsipuu oli piirustettu minun muotooni; kuudes käski laskea irti vahtikoiransa ajamaan minut pois mailta ja seitsemäs uhkasi pistää pää edellä navetta kaivoonsa jos en heti laittasi itseäni pois koko seudulta.

Sangen alakuloisena, mutta ei kuitenkaan toivotonna palasin kotia. Seuraavana päivänä menin nvapuri pitäjän maakauppiasten luokse tiedustelemaan eikö joku heistä tahtoisi ottaa minua juoksupojaksi. Nämä kohtelivat minua vieläkin pahemmin kun maanviljelijät. Muuan kysyi jos minä olin aivan hullu luulemaan että hänellä on halua tehdä totonsa kuuluisaksi rosvoin ja kelmein kokouspaikaksi; toinen osoitti lapsiaan ja kysyi jos minä luulin että hänellä on halua kasvattaa heitä riippumaan minun rinnalleni hirsipuuhun; kolmas pani heti huolellisesti lukkoon raha laatikkonsa ja lähetti hakemaan ruununmiestä; neljäs antoi hyvän selkäsaunan Hispanian-ruoko kepillään j. n. e.

Kuitenkaan en ollut vieläkään aivan toivotoinna. Minä päätin lähteä moniaiden niiden herrain ja rouvain luokse, jotka olivat olleet isäni parhaita apulaisia hänen salaisesti kuljetettuja tavaroita myödessään. Yksi rouvista sieppasi heti toiseen käteensä uunin kohennusraudan, toiseen hajuvesi putelin kun sai vaan kuulta asiani; eräs toinen oli pyörtyä ja soitti kamarineitsyttään tuomaan hänen ”kölninvesi”-putelinsa, jonka oli ostanut isältäni; kolmas rukoili vesissä silmin menemään kiiruusti tieheni ettei hänen polvikoiransa tulisi sairaaksi minun inhoittavasta näästäni; ja neljäs, eräs vapasukuinen leskirouva, joka oli ollut paras ostaja isäni salaa kuletetuille teelehdille ja konjakille, nosti kätensä taivasta kohden ja rukoili että Herra varjeleisi häntä kaikista pettureista, pyhän rikkojista ja juopoista. Nähtyäni ettei mitään hyvää ollut odotettavana rouvilta, päätin koetella esitellä asiani niille herroille, joilla enin oli ollut isäni kanssa tekemistä ennen hänen kiinni joutumistaan. Ensimäinen, jonka tapasin, noitui niinkun hyvä rakuunaupseeri ja vakuutti että on aina ennustanut minulle käyvän onnettomasti; toinen puhui hyvin kiivaasti, että isäni on hyljännyt hänen hyvät neuvonsa kääntyä pois jumalattomalta tieltään, (se oli juuri tämän herran tavarain salakuljetuksessa kun isäni kiinni saatiin;) kolmas ei antanut mitään suoraa vastausta, vaan puisti ylevästi päätään ja ihmetteli mikä loppu tästä vihdoinkin tulee.

Nyt olin jo joutunut jotenkin toivottomuuteen, mutta päätin vielä hakea paikkaa kaupungissa köyhimpäin käsityöläisten luona ja niin tulin eräänä kevät päivänä Helsinkiin. Nämä kurjat ihmiset, joille kerroin tilaisuuteni ja asiani, ymmärsivät hyvin onnettoman kohtaloni. Jotkut näistä antoivat monjaita kopeekoita ja joku ontoi ruokaakin vaimonsa ja lastensa joukossa. Jokainen kumminkin selitti ettei hän voi ottaa minua oppiinsa sillä siten voisi hänen perheensä tulla pahaan maineesen ja menettäisi siten parhaat työnantajansa. Tällätavoin tukahutti tuo kauhea ylimielisyyden tyrannius, joka rikkaammilla ja arvokkaammilla on köyhempää kohtaan kaiken myötätuntoisuuden mikä heillä muutoin olisi ollut minuun.

Yhtäkkiä juohtui nyt mieleeni oivallinen aate ja sen kanssa jätin pääkaupungin ja samosin mitä kiiruimmin vanhempaini majaan. Minä päätin lähteä tervehtimään paroonia, joka itse oli saanut kärsiä niin palion salakuljetuksestaan. Elähytettynä uudella toivolla, lähdin jo seuraavana aamuna kotiin tultuani paroonin muhkeaan kartanoon. Minut vietiin suureen kauniisenja loistavilla huonekaluilla sisustettuun saliin, jossa parooni virui mukavalla sohvalla lämpiävän uunin edessä. Hän kuunteli tarkasti miuun kertomukseni ja anomiseni sekä lausui sitte, niin tarkoin kun voimassani seisoo sitä muistaa: ”Rakas poikaseni, minä en ollenkaan epäile sinun totista aikomustasi, että tarkoituksesi on hankkia elatuksesi rehellisyydellä ja syödä totuuden leipää, niinkun kertomuksestasi olen kuullut. Mutta tämä leipä ei aina ole meille sallittu, ja jos me kaikki saisimme poimia ja valita täällä maailmassa mielemme mukaan, niin Jumala nähköön, mitähän meistä sitte tulisikaan? Ystäväni, nuori mies! minulla on etevä asema säätyhenkilöin joukossa tässä seudussa ja samoin tärkeitä velvollisuuksia yhdyskuntaa kohtaan. Se on tuominnut sinua kuulustelematta, minä sen myönnän, mutta siitä huolimatta yhdyskunta on tuominnut sinun ja siinä on kyllä. Tässä tilassa minä en muuta voi kun kieltäytyä ottamasta sinua palvelukseeni. Samoin täytyy minun pyytää sinua muistamaan ettet koskaan liiku miuun tilallani eli sen ympärillä, sillä muussa tapauksessa täytyy minun toimittaa sinut patsaasen. Se tekee minulle pahaa että velvollisuuteni seurakuntaa kohtaan pakoittaa minun näin tekemään.”


(Jatketaan.)