Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/3

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/2 Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983

Kirjoittanut Evald Ferdinand Jahnsson
Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/4
Lähde: Aura, 23.1.1883, nro 9, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio.


Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983.
(Jatkoa n:roon 5).


Näissä kaupungeissa näytti olevan erittäin vilkas liike ja ihmisiä vilisi sadottain niiden asemilla. Tuskin olimme päässeet ateriamme loppuun ja ehtineet juoda muutamia laseja viiniä ruuan sulattimeksi kuin jo oltiin tuossa maan mainiossa, suuressa ja mahtavassa Viipurin kaupungissa. Matkustajan silmään täällä heti pistää tuo omituisuus, että rautatie kulkee halki kaupungin sydämen eli ihan sen keskeltä, mutta kysymällä saa pian tietää, että rautatie alkuansa onkin kulkenut kaupungin itäistä syrjää myöten, vaan että kaupunki sittemmin on kasvannut niin paljon, jotta suurin ja parahiten rakennettu osa siitä tätä nykyä sijaitsee rautatien itäisellä puolella. Kuuluisa ilmapallo-sähkölankarata ylhdistää Viipurin ja sen satamakaupungin Uuraan. Tämä rata, joka nykyjään on ainoa laatuansa Suomen maassa, kulkee niin ylhällä ilmassa, että suurimmatkin purjelaivat saattavat purjehtia sen alitse mastoillansa koskematta siihen. — Viipurn pysäkillä oli paljon väkeä junan tuloa odottamassa. Siellä tapasimme mekin useoita tuttavia. Saimna dosentti antautui heti vilkkaasen keskusteluun erään naisen kanssa, joka kantoi samallaista pukimetta kuin hän itsekin; sillä oli nimittäin leveät itämaiseen tapaan tehdyt housut jalassa, lyhyt majavanahkainen turkki yllä ja korkea, musta silkkihuopahattu päässä. Eräs tuttavani kuiskasi minulle korvaan, että tämä nainen loli älykkäisyydestään tunnettu naisyseon lehtori ja Viipurin valtuusmiesten puheenjohta ja Olga Olli. Saima dosentti riemastui suuresti kuin ystävältänsä Ollilta sai kuulla, että Viipurin koulunopettajien kesken äsken tapahtunnt valtiopäiväedustaja-vaali oli päättynyt siten, että naiset olivat saaneet kaikki äänet sekä että kahdeksan niistä kymmenestä edustajista, joita Viipurin kaupunki lähettää valtiopäiville, tulevat olemaan naisia. Tuo vasta oli Saima dosentin mielestä oikein loistava voitto! — ”Victoria! — huusi hän heiluttaen hattuansa. — Tuo epäilemättä on sinun ansiokses luettava, Olga! Mainiolla tavalla olet taas kunnostuttanut Kuopiolaista syntyperääsi!” — Samassa kuiskasi tuttavani taas korvaani:” Hän on naimisissa tuo Olga Olli Huomaappas tuota alakuloisen näköistä miestä, joka nöyrästi piilee hänen selkänsä takana ja visusti pitää kädestä pientä tyttöä. Se on hänen aviomiehensä; tyttö on heidän lapsensa. — Mutta mitäpäs nyt — mies katsoo pitkään sinuun! Varmaan hän aikoo käydä puheillesi. Minä vetäydyn siksi syrjään.” — Olga Ollin aviopuoli lähestyikin minua ja puhui häveliäällä ääneellä: ”Suo anteeksi kansalaiseni, että tuntemattomana rohkenen pyytää apuasi eräässä minua koskevassa toimessa. Minä olen naimisissa lehtori Olga Ollin kanssa elikkä toisin sanoen, hän on nainut minun. Minulla oli noin kahden sadan tuhannen pääoma, mutta siitä päivästä asti, jolloin kirjoitin aviokontrahdin alle, olen vaimoltani tuskin saanut penniäkään oman pääni mukaan käytettäväksi. Huomenna on Uudenvuodenpäivä ja minä ostaisin mielelläni tälle pikku tyttärelleni ja vaimolleni joitakuita Uudenvuoden-lahjoja, mutta en uskalla itse pyytää rahoja enkä rahoja saisikaan, jos niitä vaimoltani itse pyytäisin. Sinä tunnet tuon Helsinkiläisen dosentin, joka on vaimoni hyvä ystävä: puhuppas hänen kanssansa ja pyydä hänen pyytämään, että vaimoni antaa minulle sata markkaa, Olga on nyt hyvällä tuulella — luultavasti hän tekisi ystävällensä mieleksi!” Mies raukka katsoi minuun niin rukoilevin silmin, ett’en voinut olla hänen pyyntöönsä suostumatta. Viittasin siis Saima dosentille käymään syrjään ja selitin hänelle asian, jonka hän hyväntahtoisesti ottikin ajaaksensa. — Muutama hetki tämän jälkeen kuului ovesta huuto: ”Juna lähtee Käkisalmeen!” — Juuri kun olin astumaisillani vaunuihin tarttui Olga Ollin aviomies käteeni, pudisti sitä hellästi ja kuiskasi minulle:” ”Asia onnistui aivan toivoni mukaan! Sydämellisimmät kiitokseni! Käy paluumatkallasi minua tervehtimässä. Vaimoni tietämättä säästän muutaman markan siksi ilon lähteeksi. Tässä saat vaimoni asunnonosoitekortin. Tule noin kello 6 aikaan j. p.p. Silloin on hän tavallisesti virkatoimissaan ja siihen aikaan olen jo saanut lapsetkin nukkumaan!” — Pitkälle ei vielä oltu ehditty Viipurista kun Saima dosentti kääntyi nuoren Helsinkiläisen kauppiaan puoleen ja sanoi: ”Lähde nyt Teemu makuuvaunuihin nukahtamaan! Minä soisin, ettäs niin kirkassilmäisenä kuin nlahdollista saavut vanhempieni kotiin. Ymmärtänethän, että se sinulle on edullista. Kyllä sinut herätän kun tullaan Ruskealan pysäkille” — Teemu pyysi, että hän saisi nähdä Vuoksen kuuluisan sillan, ennenkuin menisi maata. Tälle merkillisen rakennustapansa ja suuren pituutensa tähden huomiota ansaitsevalle rautatiesillalle, joka Antrean pitäjäässä yhdistää Vuoksi virran molemmat rannat ehdittiinkin pian. Kun tämän sillan yli oli kuljettu, läksi Teemu kauppias makaamaan. Saima dosentti katsoi veitikkamaisesti hymyillen hänen jälkeensä ja sanoi hetken kuluttua, kääntyen minun puoleeni: ”Sinulle saatan kertoa, että tuo Teemu rukka on hirveästi rakastunut minuun! Hän elää nyt siinä autuaassa toivossa että minä nain hänen! Eikähän tuo taitaisi ollakkaan niin hullunkurista, ell’ei mies olisi melkoisen tyhmä, sillä hän on tavattoman rikas ja minulla on paljon velkoja! Dosenttipalkkani tuskin riittää sisarieni hinnaksi! (Hän sytytti tätä sanoessaan kalliin Havanna-sikarin: Kuultuansa että läksin kotia Uudeksi vuodeksi pyysi Teemu päästä mukana. Vanhenpieni kautta hän toivoo voittavansa minun mieltymykseni.” — ”Kuinka on tuollainen oivallinen rakkauden kauppa teidän keskenänne saanut alkunsa?” kysyin — ”Mordieu! — naurahti Saima &mdash, Saadakseni häntä accepteeraamaan erään suurenmoisen vekselin kurttiseerasin häntä vähän — ja poika raukka tuli heti rakkaudesta mielettömäksi. Taisin pakinoida jotakin naimaliitostakin. No no! eihän tuo mahdotonta ole. Tosin melkoisesti lemmin erästä nuorta ylioppilasta, mutta hän on köyhä.


(Jatk.)