Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/4
Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/3 | Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983 Kirjoittanut Evald Ferdinand Jahnsson |
Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983/5 |
Lähde: Aura, 25.1.1883, nro 10, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio. |
”Jotakin rahan edestä sopii uhrata täällä
mailmassa!” — Tultuamme sitte Käkisalmeen,
otti joku meistä muistuttaaksensa
ett’ei tämä kaupunki viime vuosisadan kuluessa
ollut edistynyt samaan määrään
kuin useimmat muut Suomen kaupungit.
Saima dosentti arveli syyksi siihen täällä
vallassa olevaa epäkansallista ylimysvaltaa,
joka sitkeydellä vielä omaa omakseen
enemmän kuin sata vuotta sitte muualla
lahonneita mielipiteitä. Kurkijoelle kuin
saavuimme, huomasimme sitä vastaan
että siellä syntynyt nuori kaupunki on suurin
määrin kasvanut ja edistynyt, jotta
sitä ei ensinkään enään voi kutsua Bethlehemiksi
muiden Suomen kaupunkien joukossa.
Kotvasen aikaa kun oli kulunut
siitä kuin läksimme Kurkijoelta, saavuimme
jo Itä-Karjalan pulskaan pääkaupunkiin
Sortavalaan, jonka komeat palatsit (useat
niistä ovat marmorikivestä tehdyt) ylpeästi
kohosivat taivasta kohden. Komein
näistä on Laatokka nimisen lehden yhtiön
omistama palatsi, jossa sijaitsee tämän
mailman mainion lehden toimitus ja kirjapaino
Mainittua lehteä painetaan nykyjään
joka päivä lähes kaksisataatuhatta
kappaletta. Suomessa ilmestyvistä sanomalehdeistä
ei ole muilla suurempaa lukiamäärää
kuin noilla suuren suurilla lehdeillä
Suomettarella ja Auralla, ja joista
edellisellä on kolmesaataaviisikymmentä tuhatta
tilaajaa, jälkimäisellä vähän päälle
kahdensadanviidenkymmenen tuhannen. Minulle
kerrottiin että Laatokka lehden toimitukseen
ottaa osaa kaksi Sortavalan seminarin
miespuolisista opettajista; mutta
hoettiin samassa, että kyllä kai he jo pian
saavat ”apskietin” ja heidän sijaansa hankitaan
terävempiä kykyjä Kuopion Yliopistosta,
jotta siis naiset kohdakkoin kokonansa
ottavat mainitun lehden haltuunsa. Tämän
ilahuttavan muutoksen olen kiiruhtanut
julkaisemaan ennenkuin lehti itse,
syystä, että se on tärkeä todistus siitä,
ett’ei sivistyksen kallis asia Itä-Karjalan
pääkaupungissa ole jäävä takapajulle. —
Aikomukseni oli jäädä Sortavalaan, mutta
kun olin jättää jäähyvästi Saima dosentilta,
niin rupesi hän vaatimaan minua
seuraamaan häntä hänen kotiinsa Ruskealan
pappilaan. Kun Saiman sisarkin, tuo
nuori lumoavan kaunis ylioppilas, joka
tähän asti ääneti ollessansa oli kuluttanut
aikansa sikareita polttamalla, yhtyi tähän
pyyntöön, niin en enää voinutkaan kieltäytyä,
vaan seurasin mukana. Iltahämärässä
saavuimme Ruskealan pysäkille,
jossa kaksi pappilan hevosta oli meitä
vastassa. Saatuamme Teemu kauppiaan
hereille istuimme rekihin ja saavuimme
ennen pitkää pappilaan. Suuri oli vanhan
provastin ja pruustinnan ilo tervehtiessänsä
tyttäriänsä tervetulleiksi. Kolmas
ja vanhin sisar oli aamujunalla
saapunut Kuopiosta. Hän oli laihakasvoinen
noin kolmenkymmenen vuoden
vanha nainen, jonka vilkkaat terävät silmät
lasisilmien kautta oikein tuikkaamalla
tuikkailivat tulta. Ammatiltaan hän oli
rehtori ja filosofian professori Kuopion
Yliopistossa; äskettäin oli hän myös valittu
tämän Yliopiston edustajaksi pian
kokoontuville valtiopäimille: siis kaikin puolin
mainehikas ja kunnioitusta ansaitseva
henkilö. — ”Me odotimme teitä kotiin jo
jouluillaksi. Tuntui niin haikealta kun ei
kukaan teistä tullut!” — sanoi pruustinna
kyynelsilmin. Saima dosentti kohotti ylpeästi
olkapäitään vastaten: ”Kukapa, äiti
kulta, Helsingissä ehtisi ajattelemaan jouluiltaa!
Eihän kukaan viisas ihminen sitä
pidä muita iltoja merkillisempänä!” —
”Mutta onhan sillä kuitenkin kristikunnassa
suuri merkitys” — säisti vanha provasti.
Saima dosentti purskahti nauruun. —
”Älkää toki, hyvä isä, puhuko tuosta
kristikunnasta! Säästäkää tuollainen puhe
tyhmille torppareille ja talonpoikain rengeille!
Ha! ha! ha! Oivallinen oppi tuo
vanhanaikainen kristin oppi, joka kieltää
naisia puhumasta seurakunnassa ja sulkee
heiltä pääsyn papillisiin virkoihin! Eipä
ollut sen uskonnon perustajalla aavistustakaan
meidän aikamme oppilaitoksista ja
henkisistä vaatimuksista!” — Ukko provasti
huokasi hiljaan, mutta ei väittänyt
sen enempää oppinutta tytärtänsä vastaan.
— ”Missä ovat veljet? Tekisipä
jo mieleni heitä tervehtiä!” — lausui ylioppilas.
Pruustinna kiiruhti vastaamaan
hänelle: ”Vilho on kaiken päivän puuhannut
maitokamarissa; nyt hän par’aikaa
pukeutuu juhlavaatteisiinsa. Heikki toimii
kahvia teille, kyllä kai hän jo kohta tuopi
tarjottimen sisään. Kumpikin heistä kovin
ujostelee kuin saapui vieraitakin tänne.
Poika parat ovat kasvaneet sellaisiksi kotikissoiksi!”
— Pian aukenikin salin ovi
ja eräs 18 vuotias nuorukainen kantoi
kahvin sisään. — ”Kas Heikkiä vaan
kuinka hän on terveen näköinen! Tuollaisen
karvan kasvoille sunnyttää tämä elämä
maallaa! huudahti Saima dosentti, lisäten:
”Laske tarjotin pöydälle vaan; kyllä
siitä tulemme kukin kuppiamme noutamaan.
Kas niin! Tule nyt ujostelematta tervehtimään
sisariasi ja näitä ystäviämme!”
Heikki niiasi punastunein kasvoin kaikille
tahoille, rohkenematta kohottaa silmiänsä
lattiasta. Pruustinna astui nyt
hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä ja
talutti hänen Teemu kauppiaan ja minun
luokseni. ”Sano nyt vieraille hyvää iltaa
ja toivota heitä tervetulleiksi!” — kehoitti
pruustinna. Heikki jupisi muutamia
epäselviä sanoja, joita en ymmärtänyt
ja niiasi taas syvään. Saima dosentti
otti sitte Heikin syliinsä ja sanoi taputellen
häntä kädellänsä kiireelle: ”Sinä olet kai
ollut hyvin kiltti ja äidille kuuliainen?”
— ”Olenpa koittanut olla arvoisa sisar.
Ruuan laittamisen toimi on yksionmaisesti
ollut minun huolenani, niin ett’ei äidin
paljon ollenkaan ole tarvinnut oleskella
keittiössä” — vastasi Heikki häveliäästi.
— ”Sitäpä arvelin. Kyllä äidin kelpaa
elää ja olla kun hänellä täällä kotona on
näin kiltti poika apunansa sisäaskareisa!”
— väitti Saima dosentti yhä hyväillen
veljeänsä. Samassa astui Heikin nuorempi
veli saliin. — kaunis, punaposkinen
poika hänkin.
(Jatk.)