Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 15. Eräkäs

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
14. Koston päivä 15. Eräkäs.
Satanen muistelmia Pohjanmaalta
Kirjoittanut Sara Wacklin
16. Pirun silmä


Oulussa asui eriskummanen mies nimeltä Mikael Wacklin. Hän ja veljensä Iisakki olivat hyvästi kasvatetut, käyneet Turun ja Upsalan opistoissa. Iisakki rupesi hovioikeuden virkamieheksi mutta nerokkaampi Mikael, huolimatta mistään virasta, vietti aikansa tieteitä haettaessa. Hänestä niin tavoin tuli moni-taitonen mies, vieläpä kirjaniekkakin, jonka osotti jälkeensä jättämät monet vieraalla kielelläkin kirjoitetut kirjat. Niistä ei kukaan ottanut huolta, vaikka ne pysyivät suvun korjuussa siksi, kun syntymäkaupunkinsa palossa v. 1822 menivät hukkaan. Ainoa tavaransa oli kallis kirjastonsa, jota eräkäs niin rakasti, kun olisi jokunen erityinen kirja ollut oma lapsensa. Vaikka mielenlaatunsa suhteen lempeä ja myöntyvä, oli hän järkähtämättömän jäykkä puolustamassa totuutta ja oikeutta. Väkivalta ei hänestä mitään voittanut. Ollen kaikkia kohtaan hyväntahtonen, autti hän mielellään kauppiaita ulkomaan kirje-vaihdossa, mutta ei yksikään tohtinut hänelle maksua tarjota. Itse luonansa etsi hän palkkiota, sillä hän tunsi aivan hyvin ihmiset ja mailman menon niiltä mitään odottaaksensa. Jalo sielunsa tunsi oman arvonsa, vaikka samassa oli nöyrä-mielinen. Toisia kohtaan oli hän kärsiväinen, ei ketään tuominnut eikä tuntenut kateutta, vaan päin vastoin iloa toisen paremmasta osasta. Kiitollinen oli hän ystävällisestä käytöksestä, mutta unohti harvoin vääryyttä, mutta kostoa hän kammoi. Vastoinkäymisen kärsi hän urhoollisesti, eikä onnettomuutta milloinkaan valittanut, vaan tyytyi sallimuksen suomaan. Kaikkien luona, jotka tunsivat hänen mielenlaatunsa ja syvän taitonsa, oli hän tervetullut, mutta suuria seuroja ei hän rakastanut. Istuvien seurassa oli hän ilonen ja vietti aikaa huvittavilla kertomuksilla. Ulkomuotonsakin oli rakastettava. Hän, joka olisi voinut olla kotimaansa kaunistus, eli yksinäisenä, tuntemattomien surujen runtelemana, joita kysymään kukaan ei ollut kyllin rohkea.

Vaikka rakastettu, kävi hän hyvin harvoin ystäviänsä tervehtimässä. Mutta kerran oli hän tavallista kauemmin näkymättömissä.

Kaikkien suruksi ja kaipaukseksi ilmotti emännöitsiänsä hänen olevan kuolleen. Tästä sanomasta säikähtyneet kun kiiruhtivat asuntoonsa, löysivät vainajan vaatetettuna sohvallansa. Taivaan tyyni loisti ystävällisistä kasvoista aivan kun osottaen iloa, että kuolema oli pelastanut eräkkään elämän vaivoista ja murheista, joita ei kukaan jakanut, tuntenut eikä ymmärtänyt, paitsi Jumala yksinään.

Kun ruumiinsa avattiin, nähtiin hänen kuolemansa syyn olleen nälkä. Koko ruoka-varastossa oli kappale homettunutta leipää. Rahaa ei löytynyt äyriäkään, mutta kallis-arvonen kirjastonsa oli kajoomatta, samoin myös siisti vaate-varastonsa. Vainajan asunnossa oli kaikki parhaimmassa järjestyksessä.