Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 22. Tullimiehen Kalakukko

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
21. Tiina-täti 22. Tullimiehen Kalakukko.
Satanen muistelmia Pohjanmaalta
Kirjoittanut Sara Wacklin
23. Makkonen


Ennen aikaan oli tapana Suomessakin kaupungin tullien luona tarkkaan syynätä ja tiedustella tulijain kuormat ja tavarat. Sen teki tavallisesti ne jolta ”syökäreiksi” sanottiin, mutta usein tullimies itsekin, joka siihen aikaan ei saattanut odottaa suuria lahjoja maita valtakuntia matkustaneilta asioitsioilta. Sitä kovempi oltiin siis maamiesten kanssa, jotka tulli-asetuksia eivät tunteneet, jos heillä ei ollut jotain pientä lahjaa tarjottavana. Ne maamiehet, jotka olivat kyllin tuhmat antamaan näitten itsensä pelottaa, saivat näille jakaa, jos ei muuta, niin matka-eväänsä.

Eräs maamies, viisaampi toisia, jotka olivat antaneet tullimiesten itsensä ryöstää, oli valmis lähtemään talvimatkallensa kaupunkiin, myytäväksi viemään voita, talia, kalaa ja lintuja.

Syvissä tuumissa käyskeli mies pirttinsä lattialla, kunnes yhtäkkiä kääntyi eukkonsa puoleen lausuen: ”Maija kultaseni! paneppa tulta uuniin ja tee sitten kukkotaikina parhaimmista jauhoista, mitä sulla on kotona. Sen minä itse leivon ja paistan lahjaksi ahnaalle Prytzille, joka on tullimies Kajaanin tullissa. Viimein hän otti parhaimman evääni; nyt tahdon antaa hänelle suuren kukon. Tee taikina mahdollisimman kauniiksi.”

”Mieluisasti saat multa aineet, kuin vaan sanot mitä kalaa tahdot siihen.”

”Kalan aijon pyytää kuivalla maalla”, vastasi mies liukkasti naurahtaen.

Uunin ja taikinan valmistuttua kaasi mies itse taikinan leipoma-pöydälle. Eukkonsa kummastukseksi ja kauhuksi väänsi hän sitte vanhalta kissalta niskat nurin ja leipoi sen nahkoinensa kannuinensa kukkoon. Sitte paistettiin se uunissa oikein hyvän näköiseksi. Valmiina haisi se hyvältä ja oli muhkea.

Varovasti pantiin kukko sitten rekeen ja konnanjuoninen maamies istui iloisena ajamaan kaupunkia kohden. Hän sovitti matkansa niin, että hämärässä tuli tulliin.

Siellä ei sattunut tullimiehiä olemaan esillä. Hän siis itse kantoi lahjansa tullitupaan, nöyrästi pyytäen että hän laskettaisiin sillä hän muka pelkäsi että majataloin portit suljettaisiin.

Hyvästä lahjasta iloisena laski tullimies hänen heti. Ajaen mitään kiirettä osottamatta lähti maamies matkaansa, mutta tultuaan pois silmännäöstä, sai hevonen juosta minkä voi majataloon, jossa kertoi isännälle, mitä oli tehnyt. Tämä kätki hänen jos hakioita olisi tullut, sillä häntäkin huvitti tämä kuje koska kaikki toivoivat jotaan rangaistusta ahnaille tullimiehille.

Ilomielin laski tullimies komean kukkonsa keskelle tullituvan pöytää nälkäisten kumppaniensa nenän eteen. Niitten tuli sylki suuhun kuin kadehtien katselivat maukasta kukkoa.

Tästä pehmeni tullimiehen sydän anteliaisuuteen, niin että hän hyvillä mielin lausui: ”minusta todellakin on saamani lahja ulottuva meille kaikille.” Niin otti terävän puukon, leikkasi itsellensä ensin suuren vönkäleen ja sitten kappaleen kummallekin kumppanillensa.

Makiaan suuhunsa söivät nyt kaikki herkkua ja tullimies lausui ilkkuen: ”todellakin on tämä kukko tavallisia maamiesten antamia parempi, sillä tässä tuntuu olevan sekä lintua että kalaa, vaikka linnusta ei liene höyhenet oikein tyyni nyhdetyt.” (Siinä oli vanha lihava kotokissa, joka siis oli sekä rasvanen että maukas.)

Tullimies itse oli sattunut osaksensa saaman toisen etukäpäliin; paras ystävänsä pään ja niskan ja kolmas takapuolen ja hännän.

”Minulla on oikein sudenmoinen nälkä”, sanoi tämä ikäänkuin puolustaen paljoa syömistänsä, kunnes samassa jotakin terävää iski ikeneensä ja hampaansa ympärille. Töin tuskin saatiin se irti; niin pahasti oli se kiinni iskeentynyt. Hän tuumaili sen olevan linnun kynnen, mutta siksi se oli liian hieno. Nyt rupesivat kaikin kolmen tyynemmin tarkastelemaan kukko-osiansa. Se ehdittiin tarkemmin kuin milloinkaan maamiesten kuormat jo kontit.

Mutta mikä oli heidän kauhunsa tunteissaan kukon sisällyksen. Kiukusta kihisten, lähtivät kaiken kolmen hakemaan miestä, joka oli kukon antanut, mutta sinä päivänä, samoin kuin edellisinäkin, oli monta sataa maamiestä tullut, niin että mahdoton oli löytää todellista, varsinkin kuin hänen nimensä ja kotipaikkansa olivat tietämättömät.

Tämän perästä syynättiin Kajaanin tullissa helpommin niin että kukko-herkusta oli herroille voittoa mutta talonpojille vieläkin enemmän.