Sivu:Elinan surma.djvu/70

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu


Minulta saat kaikki, mitä mielesi halaa, elämän iloa, tulta, intoa, korkeita aatteita! Ilman minua sinua kalvaa sisällinen tuli ja se polttaa sinut poroksi. Siitä on jo kauan, jolloin sinä lapsena luit rukouksia äitisi sylissä. Ne ajat eivät enää ikinä palaja. Sinä kyllästyt tuohon verettömään, viattomaan lapseen. Sinä ikävöit ja halajat minua, sillä minä olen kiehtonut sinun ruumiisi ja sielusi. Sinun veresi on polttava ja sinun himosi hehkuvat. Ainoastaan minun rinnallani sinä saavutat onnen ja rauhan. Sinun täytyy tulla minun omakseni. Kuuletko — sinun täytyy, sinun täytyy, sinun täytyy. Et saa mennä. Minä takerrun sinun vartaloosi, imeydyn kiinni sinun huuliisi. Minä en laske sinua luotani.

kurki
(syleilee Kirstiä, katsahtaa äkkiä kattoon ja lyyhistyy alas).
Kuuletko? Kaarina kulkee jälleen tuolla! Hän vaatii meidän eroamme.

kirsti.
(hypähtää ylös ja ojentaa kätensä ääntä kohti).
Kaarina! Kaarina! Oletko sinä ihan leppymätön? Etkö voi antaa minulle anteeksi, vaikka olen polvillani sinua rukoillut ja kerjännyt ja itkenyt? Tule alas. Minä suutelen jalkojasi, mutta älä salli hänen jättää minua. Sinä et ole rakastanut häntä niin palavasti kuin minä. Etkä voikaan rakastaa niinkuin minä. Miksi et sinä tule, sinä rauhaton Kaarina?

kurki.
Hän ei tule.

kirsti
(masentuneena).
Niin, hän ei tule, sillä hän on jättänyt elämän