perskoja imemään ja jonka kanssa hän makasi kaksi vuotta samassa vuoteessa? Sivulliset sanoivat heistä silloin, että nuo ukot taitavat olla samanikäisiä ja niillä näkyy olevan samat tavatkin.
Kirkonkylä, Ierin maailman toinen puoli, hallitsi punaiseksi, vihreäksi ja keltaiseksi maalattuna soukan lahdensuikelon perukkaa. Se oli nuori ja kaino, sekaisesti rakennettu, eikä sillä ollut vielä edes taajaväkiseksi yhteiskunnaksi paisumisen unelmia. Mutta Ierille, joka oli syntynyt syrjäisen virran ranta talossa ja sitten kulkenut koko pienen ikänsä huutolaisena saloseudun harmaahirsisissä, ikävissä rakennuksissa, tämä kirkonkylä oli alituisten toivojen ja halujen määränpää. Sitä paitsi vallesmanni ja lääkäri, jälkimmäinen tosin joistakin Ierille käsittämättömistä terveydellisistä vaaroista varoitellen, antoivat puolen peukalon mittaisia sikarin pätkiä, jotka Ieri korjasi ja vei ystävälleen ja suosijalleen Raatikkalan vanhalle eläkevaarille ensin piipulla poltettaviksi. Sen jälkeen niistä vasta tuli sopiva tyydyke hänen elämänsä ainoalle intohimolle.
Siinä nyt talsii hiljan sataneen nuoskalumen peitossa
olevaa maantietä pitkin pikkuinen kyttyrä
mies, jolla näyttää olevan kaasunaamari päässä.
Varsinkin kauempaa katsojasta siltä näyttää, mutta
lähemmäksi tuitua havaitsee kyllä, että on sillä
oikeat silmät, vaikka ne ovat niin suuret ja pyöreät,
kosteana loistona palavat. Kauempaa katsoen tämä
mies myöskin muistuttaa aseman kantajaa, joka hilaa
kahta matkalaukkua, toista selkänsä ja toista rin-34
