99
[s. 99] viisitoistatuhatta sammakkoa. Kylläpä se oli jahtaamista! Moneen päivään eivät kyläläiset tehneet mitään muuta kuin haavit käsissään rämpivät soissa ja rapakoissa. Ja viimein oli koossa viisitoistatuhatta sammakkoa. Ne oli pantu suuriin koreihin ja tuotiin eräänä yönä Kiljusen pihalle. Ja nyt ne vietiin alamaisten rakennuksen eteiseen ja ovi suljettiin. Sammakot alkoivat hypellä siellä eteenpäin. Kun oven takaa kuului kummallista ääntä, niin moni kurkisti. Mutta silloin sammakot hyppäsivät huoneisiin sisään. Ja silloinkos tuli hätä. Arvaahan sen, kun jokaisen osalle tuli sataviisikymmentä sammakkoa. Ei ole hauskaa olla sadanviidenkyrnmenen sammakon kanssa.
Taas saivat kaikki paeta, mutta tällä kertaa oh heidän pakko hyppiä ikkunoista. Yön he saivat viettää ulkona paitasillaan, eikä se suinkaan ollut entisille senaattoreille hauskaa.
Nyt isä Kiljunen uskoi heidän menevän, mutta siinä hän taas erehtyi. He vaativat lisää palkkaa, kun olo oli niin vaivalloista. Se vain oli tästä kaikesta seurauksena.
— Minä olen aina lukenut, että kuningas voi erottaa ministerinsä, sanoi isä Kiljunen, mutta minä en saa näitä pois!
— Kai voikin erottaa ministerinsä, sanoi äiti Kiljunen, mutta minä en koskaan vielä ole kuullut, että joku olisi erottanut alamaisensa, ja alamaisiksihan nämä tänne olet kutsunut.
