[s. 9]Kiljusetkin huutaa, niin huimaa vauhtia mentiin rataa myöten eteenpäin. Pian oltiin Kaivopuiston kohdalla ja siitä Tehtaankatua eteenpäin. Kiljusten vaunu sai pian kiinni edelläkulkevan vaunun, jonka, jotta ei tulisi yhteentörmäystä, täytyi vuorostaan lähteä samallaista kyytiä eteenpäin. Nyt ajoi kaksi vaunua hurjaa vauhtia perätysten. Olipa se menoa. Niin sitä kiidettiin Laivurinkatua ja Fredrikinkatua ja Ison-Roopertinkatua. Ja aina edellä kulkevat vaunut saivat nekin lähteä samaa kyytiä kulkemaan. Se oli komeata menoa. Erottajantorin kautta tultiin Ylioppilastalolle. Silloin oli vaunuja jo neljä. Siellä ne ajoivat edelleen menemään kaksi muuta vaunua, joten niitä nyt oli yhteensä kuusi. Ja voi sitä menoa pitkin Aleksanterin katua! Kaikissa niissä viidessä vaunussa, jotka kulkivat Kiljusten vaunun edellä pakoon, soitettiin kelloa aivan yhtäpäätä, ja vaunuissa olevat ihmiset huusivat ja parkuivat, ja kaduilla huudettiin, ja koko kaupunki oli aivan mullin mallin kauhusta. Ja niin Kiljuset pelkäsivät, että istuivat vain vaunussaan, eivätkä edes huutaneet. Kaikki kuusi vaunua tuli taas Kauppatorille. Siellä oli vaihde asetettu Söörnääsiin päin meneviä vaunuja varten. Ja koko tämä vaunurivi kiisi nyt Seurahuoneen ohitse, kiersi sen nurkan taakse, meni senaatin ohitse ja Nikolainkadulle ajaen yhä uusia vaunuja edellään, niin että niitä jo oli kahdeksan. Kun tämä hurja, kaikkia kauhistuttava jono tuli Unioninkadulle ja Pitkänsillan yli meni Söörnääsiin päin, niin oli vaunuja jo kymmenen. Söörnääsin puolella on tehdas, josta sähköä johdetaan raitiotielle. Täällä huomattiin ja kuultiin tämän joukon tulo, sillä kuulihan sen, kun kaikkien vaunujen kelloja soitettiin ja kaikki ihmiset huusivat. Tehtaassa seisahutettiin heti sähkökoneet, ja silloin täytyi vaunujen itsestään pysähtyä.
Kaikki vaunuissa olleet ihmiset vapisivat vielä sittenkin, kun pääsivät alas vaunuista, ja kalpeita olivat Kiljusetkin. He ajoivat ajurilla Seurahuoneelle, jossa ei enää tahdottu uskaltaa heitä ottaa vastaan. Pääsivät he sentään sisälle lepäämään tämän hurjan matkansa vaivoista.
Heidän levätessään oli suuri kansalaiskokous Senaatintorilla, jossa keskusteltiin, miten Helsinki voisi vapautua Kiljusista, sillä kaikki aivan pelkäsivät, mitä he vielä voivat keksiä, jos saavat jäädä. Kun he eivät olleet tehneet mitään suorastaan lakia vastaan rikkovaa, niin ei heitä voitu vangitakaan. Aiottiin antaa heille kaupungin puolesta vapaa asunto ja ruoka Seurahuoneella, jos he suostuvat aina pysymään siellä. Mutta kun Seurahuoneen isäntä ei mistään hinnasta tahtonut pitää Kiljusen perhettä luonaan, niin päätettiin pyytää heitä lähtemään pois Helsingistä.
Pyyntöä tekemään läksi poliisimestari, pormestari ja senaatin puheenjohtaja. Kiljusille luvattiin ylimääräinen juna kotiin.